Kuten jo kerroinkin, vietimme viime viikolla synttäridinneriäni tyttöjen kanssa Erottajalle alkusyksystä avatussa Pastor-ravintolassa. Olin kuullut ravintolasta paljon kehuja ja odottanut kieli pitkällä pääseväni testaamaan tämän perulaisvaikutteista ruokaa tarjoavan uutuuden. Odotimme mielenkiintoisia makuja, hyvää palvelua ja erityisen hyvää jälkiruokaa – ja nämä kaikki kyllä lunastettiin!
Olin kävellyt ohi muutamia kertoja ja silmäillyt ikkunoista viihtyisän oloista paikkaa, mutta tilan suuruus ja avaruus yllätti kuitenkin meidät. Sisustus on varsin pelkistetty ja konstailematon, mutta minusta se toisaalta sopikin tyyliin. Meillä oli sen verran aikainen pöytävaraus jo viiden aikoihin, että ravintola oli tuolloin vielä varsin tyhjillään. Saimmepahan ainakin täyden huomion tarjoilijalta, ja myös ruuat saapuivat ennätysnopeasti! Ei kuitenkaan mennyt kuin tunti kaksi, kunnes ravintola oli aivan täpötäynnä jokaikistä pöytää myöten ja vieläpä tavallisena lokakuisena torstai-iltana.
Me päädyimme valitsemaan kaikki omat pääruuat, sekä ottamaan sivuun vielä yhden lisukkeen. Olin lukenut kehuja Del mar-lohiannoksesta, joten minulla ei kauaa nokka tuhissut pääruokaani valitessa. Tähän tosin saattoi vaikuttaa myös tapani tutkailla menu aina perusteellisesti läpi ennen ravintolaan tuloa ja lähes joka kerta olenkin päättänyt annokseni valmiiksi ;) Rakastan fiilistellä ja uppoutua makujen mielikuvitukselliseen maailmaan jo etukäteen!
Meidän seurueellamme tuntuu aina olevan myös pelko annoskateudesta, sillä useimmiten päädymme valitsemaan pitkälti samat ruuat. Yrttikvinoan ja avokadopyreen kanssa tarjottu lohi olikin meidän kaikkien makuun, samoin sivuun tilatut Patatas Bravakset. Jestas että nuo perunat olivatkin hyviä! Myös tonnikala sai kehuja ja kuulemma ribsitkin maistuivat, joskin jälkimmäinen oli kooltaan huomattavasti suurempi kuin meidän muiden annokset. Tarjoilija suositteli meitä ottamaan sivuun jonkin lisukkeen ja ribsejä lukuunottamatta tämä oli hyvä vaihtoehto, eikä kenenkään vatsa jäänyt kurnimaan.
Ja sitten se jälkiruoka – paahdettua valkosuklaamoussea, karamellisoitua banaania ja toffeejäätelöä… Mielettömän hyvää! Kaikki meistä voisivat palata varmasti jo pelkästään tämän Blancon perässä ;) Suosittelen ehdottomasti valkkaamaan tämän listalta, tosin hieman makeansietokykyä saa löytyä – minulla ei ole sen suhteen ongelmaa!
Kaiken kaikkiaan tykkäsimme kaikki Pastorista aivan hurjasti, tämä oli kiva lisä Helsingin ravintolavalikoimaan. Palvelu oli hyvää ja mukavan rentoa – tuli sellainen olo, että tarjoilijalta voi helposti kysellä lisää annoksista ja raaka-aineista. Ehkä loppua kohden palvelu hieman ontui ja esimerkiksi kesti pitkään saada kontaktia laskun kanssa, mutta toisaalta ravintola oli tosiaankin tupatentäynnä… Ehdottomasti kyllä palaan tänne uudemmankin kerran! Kiitokset vielä tytöille ihanasta illasta, näitä lisää ♥
Joko te olette ehtineet testata Pastorin? :)
Mä en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta tämän postauksen jälkeen täytyy ehdottomasti käydä! :)
Voi eihän se ollut mikään tavallinen lokakuinen ilta, koska oli sun synttäripäivä! :) Myöhästyneet onnittelut Neiti Ilopillerille (netittömyysviikkoni osui mitä huonoimpaan ajankohtaan, koska missasin synttärit + tänne on ilmestynyt vaikka mitä)! Ja Pastor menee testattavien listalle heti, kiits!
Mahtava kuulla! Kerro sitten, mitä tykkäät ;)
Voi, ihana sinä – varsinainen ilopilleri olet aina itsekin! Nyt on tosiaan taas enemmän aikaa blogille tenttikurjuuksista päästyäni, joten langoilla ollaan taas :) Kiitos piristävistä sanoistasi ja eikun Pastoria testaamaan!
Olen jo jonkin aikaa halunnut käydä kokeilemassa kyseisen paikan, pakko siis päästä talven aikana.. :)
Tää Pastor on kyllä jäänyt mieleen vähän sieltä sun täältä, joten tarviihan se itsekin käydä korkkaamassa joku kerta. Näyttää ja kuulostaa tosi hyvälle :)
oi nam! pakko päästä tuonne :)
Kiva kuulla! Tuonne tulee kyllä varmasti palattua talven aikana itsekin :)
Rafla on kyllä ollut mainittuna monessa paikkaa viime aikoina, niin lehdissä kuin blogeissakin! Käy ihmeessä, täältä ainakin lämpimät suosittelut :)
Kannattaa! ;)