On My Kitchen Wall

Nauti pienistä asioista – kehoittaa keittiön väliseinälaminaattiin kyhäämäni “liitutaulu”. Kyseessähän on nämä jo aiemmin esittelemäni Granitista ostetut helpot tarrat, joihin voi valkealla tussilla rustata haluamansa tekstin. Tussi on muuten myös vesiliukoinen, joten tekstiä voi vaikka vaihtaakin mielensä mukaan. Ostamastani paketista jäi tarroja sen verran yli, että askartelin yhden koristamaan keittiötäni, jonka kulmauksen seinämä on tuntunut orvolta sellaisenaan. Tämä oli juuri oiva ja ennen kaikkea huoleton tapa tuoda sitä jotain!

Ehkä hieman kliseinen lausahdus (ja tarrakin hieman vinkkelissä – tekstistä puhumattakaan), mutta ainakin se kuvaa elämänfilosofiaani paremmin kuin hyvin! Minä jos kuka hallitsen pienistä asioista nauttimisen – oli sitten kyse rauhassa juodusta aamukahvista tai puhtaiden lakanoiden väliin pujahtamisesta. Tai vaikka siitä, että olen ensimmäistä kertaa saanut tuon basilikapuskan elämään täällä pidempään kuin yhden illan! Kaveri vetää tuossa varmaan viidettä päivää täyttä häkää – awesome! Ehkä en olekaan aivan toivoton tapaus, vaikka tähän mennessä historiani kaiken elävän suhteen onkin ollut varsin surkuhupaisa…

Minä kyllä rakastan tätä pientä keittiönurkkaustani. Se on tosiaankin pikkuruinen, eikä tasojen äärellä mahdu useampi ihminen hääräämään, mutta sopu sijaa antaa. Tämän kaltaisilla pienillä sisustusjutuilla tilaan saa myös tuotua lisää mielenkiintoisuutta :) Täällä on yhä hurja pesänrakennusvimma, joten eiköhän sisustus- ja kotijuttuja ole tiedossa jatkossakin!

Enjoy the little things – says the chalk board on my kitchen wall. Actually it’s a stciker instead of a real chalk board, but this is an easier choice. The phrase describes my way of living very well and if there’s someone who can make the most of the little things – that’s me! Whether it’s about drinking your morning coffee in peace and quiet or an evening at home in candle light.

I really love this little kitchen corner in my apartment. It’s indeed tiny and there isn’t really much space for more than one person, but that doesn’t really matter after all. I’ll show you some more pics of my apartment soon!

21 thoughts on “On My Kitchen Wall

  1. Voi, onpa kiva idea! :) Itse ostin keittiön seinälle roikkuvan liitutaulun, mutta se ei millään halua pysyä siellä. Tähän asti olen käyttänyt liimattavia seinäkoukkuja, mutta näyttävät olevan jopa kaksin voimin liian heiveröisiä pienelle taululle.. :/ Tuo taas voisi olla ratkaisu ongelmaani! Keittiöstä nimittäin puuttuu se jokin, joka toisi vähän piristystä vaaleille seinille. :)

  2. Voi kun mun keittiä näyttäis kanssa tuolta! Itellä on seinälaattojen tilalla peilit, joten ne on koko ajan hieman likaisen näköiset… Mutta tosi kiva toi liitutaulu, eikä toi tekstikään niin kliseinen ole :)

  3. Kyllä tuolla kelpaakin kokkailla, vautsi ! Tykästyin myös tuohon välitilan väriin, todella mielenkiintoisen värinen ja näköinen, tykkään ♥ muutto tiedossa ensi kuussa ja uudessa kodissa täytyy maalata myös keittiön välitilan kaakelit, tässä siis kuumeisesti etsin inspiraatiota että millä värillä ja millaiseksi ;-)

  4. Tykkän todella paljon sisustustyylistäsi! Asutko vuokralla vai omistusasunnossa?:)

  5. Hei Jonna! Mitä tuo keittiössäsi oleva välitilan materiaali on? Todella kivan näköinen, voisin harkita meidänkin tulevaan keittiöön tuollaista, kunhan vaan tietää, miksi sitä kutsuisi. :-)

  6. Tämä on kyllä siitä kätevä ja helppo idea, ettei tarvitse huolehtia mistään porausjäljistä – harmi etteivät liimattavat koukut toimineet! Liitutaulunhan voi asettaa jonnekin muualle tasolle ihan vaan seinää vasten, näyttää minusta tosi kivalta niinkin :)

  7. Hih, kiitos ihana! Isompaa keittiötä en omiin tarpeisiini tarvitsisikaan, joten tällainen suloinen pieni sopii mainiosti :)

  8. Voi hitsi, lasi on varmaan kyllä hankala ja saa koko ajan olla putsaamassa rasvatahroja sun muita.. Tämä laminaatti on siitä kyllä armollinen ratkaisu :)

  9. Mäkin tykkään tuosta välitilasta ihan hurjasti – sävy tuo vähän eloa simppeliin värimaailmaan :) Kuulostaa kivalta, eikun vaihtoehtoja mallailemaan ja pohtimaan!

  10. Nyt on samaistuminen huipussaan! Täällä basilika elää yhdeksättä päivää aurinkoisella ikkunalla, voitko uskoa! Välillä on tosin käyty pohjalla… ;)

    Ja joo, mitä se elämä olisikaan, jos eläisi vain niille suurille jutuille, arjesta pitää pystyä nauttimaan!

    Granitin liitutaulutarraa olen liimaillut työpöytäni ylle ja kirjoittelen niihin veckoplanit. Käteviä kuin mitkä!

    Yksi asia meitä erottaa: millään en noin kaunista käsialaa saa tulemaan kuin sinulla…

  11. Voi kiitos – mukava kuulla, että meillä menee maku sisustuksen kanssa yks yhteen :) Asun omistusasunnossa.

  12. Heippa! Se on laminaattilevyä, olen itse törmännyt vastaaviin monenkin eri keittiövalmistajan valikoimissa :) Minustakin tosi kivan näköinen ja vieläpä monia muita ratkaisuja edullisempi vaihtoehto välitilaan!

  13. Uskomatonta – hyvä me!! Katsotaan, millaisiin päiväennätyksiin tässä päästään.. ;) Oih, ihana idea laittaa viikkosuunnitelmat tarroille. Itsehän tosiaan tajusin vasta nyt, että tussi on vesiliukoista, kröhöm. Ja hei kuules, käsiala on tarkkaan kopioitu Pinterestin kuvasta, terveisin harakanvarpaat!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *