I eat cake because it’s somebody’s birthday somewhere

Perjantaina oli niin kaunis syyspäivä, että nautiskeltiin siitä parin ystäväni kanssa pienen kaupunkikierroksen merkeissä. Tärkeimpänä etappina meillä kuitenkin oli Vaasan sympaattisin ja mielettömän herkullisista kakuistaan tunnettu kahvila. Voi Sweet Vaasa – kyllä meillä Etelän tytöillä olikin jo ikävä!

Tiskin edessä iskee aina valinnanvaikeus ja herkkusuuna päädynkin yleensä mahdollisimman suklaisiin kakkupaloihin, mutta tällä kertaa valkkasin raikkaan Sofia- vadelmamascarponekakun. Kerrankin en ollut kakkupalaseni jälkeen aivan ähkyn partaalla, vaan masuun jäi jopa tilaa syödä ystävän jämät Victoria’s Shock- kakusta. Sweet Vaasa on kyllä kaupungin helmiä ja yksi niistä paikoista, jonne tahtoisi aina viedä täällä kyläilevät visiitille. Paitsi että kakut vievät kielen mennessään,  on palvelu myös aurinkoista ja kahvilassa vallitsee niin ihanan välitön tunnelma. Olenpa täällä joskus istunut läppärinkin kanssa naputtelemassa :)

Uusille vaasalaisille siis vinkkinä, menkää ja nauttikaa! Kunpa tällaisia kahviloita saataisiin tänne enemmänkin, tai kunpa useampi paikka olisi auki näin sunnuntaisin. Ei siis auta muu kuin keittää kahvetit itse ja nauttia näin kotosalla! Letkeän leppoisaa sunnuntaita sinne ruudun toiselle puolen :)

16 thoughts on “I eat cake because it’s somebody’s birthday somewhere

  1. Oh my god kuinka hyvän näkösiä!! :o pakko päästä Vaasassa käymään ja maistamaan noita kakkuja! Alan olla jo varma, että haen sinne opiskelemaan ;)

  2. Ääh pyöräilen tuosta ohi aina yliopistolle mutten ole vieläkään päässyt kertaakaan sisälle asti testaamaan ihanalta näyttävän paikan herkkuja! Sweet Vaasa oli myös mukana Suomen paras leipomo – ohjelmassa viime lopputalvenako se oli? Eniveis siitä lähtien se on kolkutellut takaraivossa!

  3. Hihi, kyllähän nyt tällaiset herkut ovat syy hakea Vaasaan opiskelemaan ;) Ei vaineskaan – ehdottomasti kannattaa harkita Vaasaa hakuvaihtoehtona!

  4. No mutta, nyt korjaat tilanteen mahdollisimman nopeasti ja poikkeat vaikka kotimatkalla kakkujen kautta! Ja kyllä vaan, Sweet Vaasa oli tuossa ohjelmassakin mukana :)

  5. Hei, mitä mieltä olet Daniel Wellingtonin kelloista oletko itse tykännyt ja onko kestänyt hyvin? Kun ajattelin itsekin ostaa;)

  6. Heh, mietinkin että kaupunkikierrostamme kuvaava kuva on varmaan vähän hämäävä tässä yhteydessä.. :D Kunpa Sweet vaasan sisääntulo saataisiin pian pois sieltä pressujen alta!

  7. Heippa! Minä olen ollut omiini supertyytyväinen, erityisesti pidän kellojen keveydestä ranteessa. Lämpimät suosittelut täältä siis! Huomasithan, että saat nyt koodilla “jonnam” -15% edun DW:n nettikaupassa :)

  8. Näyttääpä ihanalta! Poikaystävä muutti just Vaasaan opiskelujen perässä, enkä malta oottaa että pääsen vierailemaan kaupungissa. Tosi kiva lukea sun blogista tämmösiä vinkkejä:) Muutenkin inspiroiva ja monipuolinen blogi!

  9. Onpa kivaa kun pääset sitten käymään täällä – tervetuloa visiitille (sweet) Vaasaan! Voi kiitoksia :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *