Vuosi taaksepäin

Good morning earlybirds! Istun tällä hetkellä autossa kohti Vaasaa – sain kuin sainkin elämäni pakattua taas Ikea-kasseihin ja laatikoihin. Inhoan yli kaiken pakkaamista ja ehkä jopa vielä enemmän purkamista, mutta samalla minua kuitenkin kutkuttaa jo ajatus päästä asettumaan perillä aloilleni ja laittamaan tavaroita paikoilleen. Perillä odottaa varsinainen kaaos ja varmasti myös tuhat ja yksi pölypalloa, mutta onneksi kotona puuhastelu on kuitenkin palkitsevaa. Ihana päästä laittamaan koti kuntoon ja aloittamaan arki taas Vaasassa!

Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo vuosi kun matkustin muuttokuormani kera uuteen opiskelukaupunkiini. Palasin näihin tunnelmiin paitsi tämän päivän myötä myös saatuani sähköpostin eräältä lukijaltani. Hän oli itse aloittamassa koulua uudella paikkakunnalla ensi viikolla ja kaipasi vertaistukea joltain saman tilanteen kokeneelta, joten hän halusi kirjoittaa minulle. Ruudun takaa löytynee muitakin samassa tilanteessa olevia, sillä tilastoja tutkimalla huomasin monen muunkin palanneen viime vuotisiin kirjoituksiini ensimmäisistä koulupäivistä. Muistan jännityksen aallot paremmin kuin hyvin ja tämän lukijan kysymykseen vastaten – kyllä minua pelotti.

Vaasassa aloittaessani tiesin vain pari puolituttua entuudestaan, enkä voinut astella ensimmäisenä päivänä kouluun parhaan ystäväni kanssa, kuten eräs toinen lukijani kertoi kommenttiboksissa juuri taannoin. Oikeastaan tämä tilanne oli kuitenkin näin jälkikäteen ajateltuna ihan loistava – tilanteessa jossa et tunne ketään, on sinun pakko tutustua muihin ihmisiin. Tukena ei ole sitä omaa turvaverkkoa, eikä sellaista tarjoilla hopelautaselta suoraan eteesi, joten on pakko hankkia ihmisiä ympärilleen. Tämä lukija kysyi viestissään, pelottiko etten saa kavereita. Kyllähän se jännitti, löytyykö koulusta samanhenkisiä ihmisiä, mutta taas näin jälkiviisaana todettakoon, että ei olisi kyllä ollut pienintäkään jännityksen aihetta! Paras neuvo on myös muistaa se, kuinka kaikki ovat kanssasi samassa tilanteessa. Moni on muuttanut opiskelemaan muualta, joten et tosiaankaan ole ainoa kaiken uuden keskellä. Ja aivan varmasti ihan jokaista jännittää! Toisia enemmän ja toisia vähemmän – arvatkaa kumpaan kastiin minä kuulun, nimimerkillä en tainnut saada suupalaakaan alas ensimmäisen koulupäivän aamuna… :D

Voin toki puhua vain omasta kokemuksestani, mutta ainakin meillä ensimmäiset viikot olivat niin täynnä tohinaa ja ohjelmaa, että yksin ei varmastikaan jää kukaan. Päinvastoin, kirjoitinkin vastauksessani kuinka muistan välillä jo jopa kaivanneeni kaiken hälinän keskellä sitä omaa aikaa! Ennen koulun alkua moni vakuutteli, kuinka nopeasti yhteishenki muodostuu ja miten tiivis ilmapiiri opiskelijoiden kesken vallitsee, mutta tähän oli vaikea samaistua ennen kuin sen on ihan itse kokenut. Samanhenkiset ihmiset löytyvät nopeasti ja ei aikaakaan, kun tuntuu kuin monen olisi tuntenut jo vuosia! Kannattaa olla mahdollisimman avoimin mielin uusien ihmisten suhteen ja ottaa kaikki ilo irti siitä, mikä rikkaus on tavata erilaisia ihmisiä ja saada ystäviä ympäri Suomea!

Innostuin kirjoittamaan aiheesta, koska muistan niin vahvasti käyneeni läpi samoja fiiliksiä tuolloin vuosi sitten. Josko tästä olisi siis jotain apua ja rohkaisua muillekin! Olisi ihana kuulla teistä tänä syksynä opiskelunne jo aloittaneista tai teistä, joilla se on vielä kenties ensi viikolla edessä :) Hurjasti tsemppiä kaikkeen uuteen ja ennen kaikkea NAUTTIKAA opiskelijaelämästä!

18 thoughts on “Vuosi taaksepäin

  1. Minulla noista opiskeluajoista on jo hiukan, mutta mukavahan niitä on muistella välillä. :) Ja oma kokemukseni on, että parempi olisi toisaalta lähteä eri paikkakunnalle opiskelemaan, jos se on mahdollista. Se avartaa ja periaatteessa pääsee kivasti “eroon” vanhoista ympyröistä ja pääsee helpommin sisään uuteen maailmaan ja saa keskittyä siihen. :)
    Tsemppiä Vaasaan ja opiskeluun ihana!
    LeAnn

    Ps. Vaihdoin puhelimen ja salasanat on jossain, muttei muistissa siis mun päässä…

  2. Ihan ensiksi haluan kiittää ihanasta blogista! Kuvistasi välittyy tietynlainen seesteisyys joka miellyttää ainakin omaa silmääni :)!
    Sitten itse asiaan: minulla on takana yksi vuosi yliopistolla (tosin väärällä alalla), opiskelukaupunki on tuttu, ja muutamia kavereitani tuli samaan paikkaan opiskelemaan. Voisi kuvitella, ettei tässä asetelmassa paljon jännittäisi :D Mutta voi sitä jännitystä ja asukriisin määrää edellisenä iltana muutama viikko takaperin, kun aloitin opiskelun unelmieni opiskelupaikassa! Nyt alkaa meno hieman rauhoittua, sillä alku tosiaan oli melkoisen kiireistä juostessa tapahtumasta toiseen :D Mutta kaikille muille nyt opintonsa aloittaville vinkiksi, että juuri ne koulun ulkopuolella järjestettävät tapahtumat luovat yhteishenkeä ja opiskelijakavereihin tutustuu huomattavasti helpommin kuin pelkästään luentosalissa! Voin sanoa jo saaneeni varmasti elinikäisiä ystäviä! :) terkuin innostunut lääkisfuksi

  3. Onko sulla täällä kuvia sun Vaasan kodista? Miten sulla on mahdollista maksaa kahta asuntoa opiskelijana? Zemppiä kouluvuoden alkuun :)

  4. Haluaisitko tehdä postauksen, jossa esittelet sinun silmääsi miellyttäviä syys- ja talvikenkiä? :)

  5. Kiva postaus! Kyllä sen ekan opiskeluviikon perhoset muistaa. Uusi asunto, uusi city, kaikki ihmiset vieraita -oikeastaan vanhasta elämästä ei ollut jäljellä mitään! Minä kuitenkin vain tykkäsin siitä, että sai ikään kuin aloittaa alusta ja mitä mieluisimmassa ympäristössä. Voi tätä tän syksyn onnea kun palaan koulun penkille vuodeksi ja sitä myötä myös Helsinkiin… Intoa kaikille opintonsa aloittaville – it's gonna be more than okay!

  6. Oh those times…

    Mä muistan sen automatkan ku startattiin aamuviideltä etelästä kohti Vaasaa ja uus elämä oli edessä! Kirjotinkin just siitä kuinka jo salaa odotan sinne paluuta.

    Nauti nauti nauti Vaasasta munkin puolesta ja sen ihanankamalasta elämästä!

    Essi

    http://essinowornever.blogspot.de/

  7. Joo, uusi kaupunki ja uudet opiskelut… Itselläni se oli jokus “ihan hetki sitten” Englannissa se hetki.

  8. Mulla alkoi viime keskiviikkona opiskelut yliopistolla juurikin täällä Vaasassa :) Mä silloin keväällä kirjottelinkin sulle, kun mietin esim. mistä asuntoa kannattaa etsiä. Aikamoista härdelliä on ollut ja tulee olemaankin, omaa aikaa tosiaan olen jo vähän ehtinyt kaivata. Löysin ihanan yksiön torin kupeesta, sentään on löytynyt aikaa saada tavarat purettua! Fontana on tullut jo tutuksi ja samoin pikku hiljaa kaupunkikin, ainakin reitti kotoa kampukselle on jo pureutunut päähän :D So far so good, Vaasa vaikuttaa aivan mielettömän kivalta kaupungilta asua ja opiskella!

  9. On varmasti kiva palata välillä muistelemaan opiskeluaikoja :) Ja ehdottomasti olen samaa mieltä kanssasi – muualle lähteminen avartaa ja kasvattaa ihan hurjasti! Kiitos murunen, tsemppiä sinnekin uuteen viikkoon :)

  10. Kiitos sinulle ihanasta kommentista ja kehuista! Kuvat ovat minullekin todella tärkeä osa blogia, joten tämä lämmitti erityisen paljon mieltäni :) Itse kommenttiisi sitten, onpa upeaa kuulla että olet nyt päässyt unelmiesi alalle – tosi paljon onnea koulupaikasta!! Ihan mahtava syksyn aloitus sinulla ja juuri oikea asenne, ekojen viikkojen menoista kannattaa ottaa kaikki ilo irti ja tutustua uusiin ihmisiin :) Ihanaa syksyn jatkoa ja tsemppiä lääkisopintoihin!

  11. Tuolta sisustus-tunnisteen alta löytyy postauksia myös täältä Vaasan kodistani. En koe tarpeelliseksi avata raha-asioita täällä sen kummemmin, mutta opiskelijastatukseni lisäksi blogi on tosiaan ollut minulle tulonlähde jo pitkään :) Kiitos tsempeistä ja kivaa syksyn jatkoa!

  12. Voin samaistua tähän niin hyvin! Uusi alku tekee hyvää, mutta vanhat rakkaat ystävät perhettä unohtamatta eivät kuitenkaan katoa sieltä kotikaupungista mihinkään :) Ihanaa kouluun paluuta sinulekin – nauti Helsingistä!

  13. Tuota kutkuttavaa alkua ei kyllä ihan hevillä unohda! Kävin heti lukemassa – superhyvä teksti! Kivaa viikkoa sinne Berliiniin – täällä pidetään Vaasaa pystyssä ;)

  14. Huh – vielä uusi maakin! Astetta kovempi veto, nostan aina hattua kun itseä jännitti pelkkä Suomen rajojen sisällä muuttaminen :)

  15. Kyselinkin juuri sun kuulumisia Mialta kun käytiin lounaalla viime viikolla – tosi kiva kun löysit asunnon ja vielä noin hyvältä paikalta! Kyllä se kaupunki tulee äkkiä tutuksi, niin pienikin kun on hih. Ihana kuulla että olet viihtynyt täällä, ehkä törmätään vielä yliopistolla tai Fonassa ;)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *