Jurlique-suosikkeja & Arvonta

Viime kevään alussa kylpyhuoneeseeni muutti uusi ihonhoidon tuttavuus – luonnonmukainen Australista kotoisin oleva Jurlique, jonka tuotteita pääsin kokeilemaan yhteistyön myötä. Olenkin kertonut tästä uudesta kosmetiikkatuttavuudestani jo aikaisemmin täällä ja nämä suosikkituotteet ovat jääneet pysyviksi kylpyhuoneen kaapin asukeiksi. Kuten olen monesti puhunutkin, on ihoni atooppisen kuiva, herkkä ja couperosaankin taipuva – ei siis ihan mikään helppo tapaus. Jurlique on ollut osa ihonhoitoani nyt keväästä lähtien ja voisin sanoa ihoni voivan tällä hetkellä erinomaisesti!

Suurin osa käytössä olevista ihonhoidon tuotteista löytyy siis tällä hetkellä juuri Jurliquelta. Olen esitellyt keväisessä postauksessa tuotteita laajemmin, mutta tässä vielä muutama erityisen suosikkiaseman saanut tuote. Rosewater Balancing Mist on ollut laiskan kasvoveden käyttäjän pelastus – ei vanulappujen kanssa säätämistä, vaan kevyt suihkaus kasvoille. Etenkin kuuman kesän aikana kosteussuihke on ollut myös ihanan vilvoittava. Pelastajana jättimäisille silmäpusseille taas toimii Herbal Recovery Eye Gel, jota voi säilyttää jääkaapissa ja viilentää näin mukavasti. Kolmantena suosikkina sanoisin merkin hoitavan Antioxidant Face Oilin, joka on myös tullut jäädäkseen ihonhoitooni.

Päälle vielä kaksi pientä, mutta ainakin omassa käytössäni varsin tarpeellista tuotetta. Näppärän kokoinen Rose Hand Cream kulkee lähes aina mukana laukussani ja etenkin toimistolla se on ollut ehdoton kuivien käsien pelastaja. Olen myös aikamoinen huulirasva-addikti, joten tämä Love Balm on ehdoton. Ainoana miinuksena ei niin hygieeninen purkki, joten rasva on useimmiten vain yökäytössä.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä vielä tuoreempi tuttavuus – Calendula Redness Rescue-sarjan Soothing Moisturising Cream. Tämä täyteläinen kosteusvoide on omiaan tasapainoitusta kaipaavalle iholle ja siinä on myös tarpeeksi kosteustehoja. Olen itse käyttänyt tätä nyt yövoiteena, mutta saa nähdä tuleeko puteli talven ja ihon entisestään kuivumisen myötä päiväkäyttöön. Iho jää tämän jäljiltä aivan ihanan pehmeäksi!

Yhdessä Jurliquen kanssa järjestämme vielä teille pienen hemmotteluarvonnan! Jaossa on kattava ihonhoitopaketti, joka kätkee sisälleen Soothing Moisturising Creamin, Rosewater Balancing Mistin, kuivien käsien suosikin Rose Hand Creamin, silmänympärysihoa rauhoittavan Eye Gelin sekä huulia hellivän Love Balmin. Tämä yleellinen kauneudenhoitopaketti voi olla sinun, kunhan jätät kommenttisi sähköpostin ja nimimerkin kera sunnuntaihin 24.8. klo 18 mennessä. Kerro samalla, mikä on paras kauneusvinkkisi!Ja vinkkinä vielä, että Jurlique löytyy niin Facebookista kuin Instagramistakin :)

Yhteistyössä Jurlique
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

134 thoughts on “Jurlique-suosikkeja & Arvonta

  1. Vettä kannattaa juoda riittävästi päivän aikana sillä minulla ainakin liian vähäinen veden juonti näkyy heti ihossa tummien silmänalusten ja epäpuhtauksien muodossa! -Salla
    salsku_94@hotmail.com

  2. En tiedä voiko tätä edes kauneusvinkiksi sanoa, mutta ainakin minun osallani herkuttelun vähentäminen, sillä ainakin mun naamani alkaa kukkimaan todella herkästi liiasta herkuttelusta! Ja onhan sitten tietty kaikki nämä perus kasvojen pesut yms, mutta itse en luokittele niitä vinkeksi vaan perus rutiineiksi omalla kohdallani :)
    krista.hevosrakas@gmail.com

  3. Oi ihana arvonta! Minun kauneusvinkkini on riittävän pitkän yöunet, ihan ehdottoman tärkeää. Tummat silmänaluset ja väsynyt iho ei kaunista ketään, kunnon yöunet taas kaunistavat kaikkia. :)

    emma.rjl@luukku.com

  4. Paras kauneusvinkkini on juoda paljon vettä ja syödä tarpeeksi ja terveellistä ruokaa sisältäen hyviä rasvoja kuten lohta, pähkinöitä ja avokadoa sekä runsaasti vihanneksia! Ihoni voi todella hyvin, kun syön ihan normituokaa säännöllisesti ja paljon, liikun ulkona päivittäin ja vältän lisäainemättöjä (a.k.a. herkkujani makuunikarkkeja). Herkuttelen päivittäin ihanalla kombolla (rahka, jäädytetyt banskuviipaleet, maapähkinävoi, raakakaakaojauhe ja loraus mantelimaitoa sauvasekoittimella sekaisin, ihanaa!). speuhkur@hotmail.com

  5. Minun kauneusvinkkini on ulkoilmassa reippailu, vaikka kävelylenkki! Kun sisälle tullessa katsoo peiliin, kasvot hehkuvat ja mielikin on avartunut. :)

  6. Mukana arvonnassa! Paras kauneusvinkkini on veden juominen monta kertaa päivässä, sinkin syöminen ja valvomisen välttäminen. miimaeia(ä-t)gmail piste com.

  7. Pesen ja puhdistan kasvot aamuin illoin , vesi vanhin voitehista ;)
    tuotae(at)gmail.com “tantero”

  8. Katso mitä suuhusi pistät tärkein vinkkini.
    Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio ja ulkoilu.
    Kasvojumppaa kannattaa suosia ja kosteutuksesta ei koskaan puhuta liikaa.
    Niin ja riittävän pitkät yöunet !
    garanbola(at)gmail.com
    Pätti

  9. Paras kauneusvinkkini on ehdottomasti säännöllinen liikunta! Posket oikein hehkuu pienenkin lenkkeilyn päätteeksi :) susanna.hakkinen(at)hotmail.com

  10. Itse olen pärjännyt sillä etten käytä mekkivoidetta kuin noin 1-2krt kuukaudessa. Ihoni on aika hyvässä kunnossa, mutta erittäin kosteutusta kaipaava. om93080(at)uta.fi

  11. Paras kauneusvinkkini on huolellinen kasvojenpuhdistus ja kosteuttaminen päivittäin. Kasvojenpuhdistusvoide, kasvovesi ja kosteusvoide. Kerran viikossa kasvojenkuorinta

  12. Itselläni on kuivahko iho, ja meikkivoidetta laittaessa kasvot välillä hilseilee ja näyttää kamalalta. Tähän auttaa parhaiten ihon kuorinta. Kuorin kasvot kerran viikossa Lumenen Natural code-sarjan 'dig deeper'-kuorinta-aineella, joka on hyvä myös herkälle iholle! :-)
    tuija.koivisto@windowslive.com

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *