Voi pojat , olipahan mieletön viikonloppu! Perjantaina pakkasin laukun heti töistä päästyäni ja lähdin ajelemaan kohti mökkiä. En ollutkaan käynyt kesämökillämme aikoihin, joten oli niin mukavaa päästä niihin tuttuihin maisemiin! Mökillä vietin aikaa vanhempieni ja siskoni ja tämän lasten kanssa rentoutuen ja ihan vain ollen. Söin kesän ensimmäiset grilliruuat, saunoimme, luin pikkuneidille iltasatua ja juttelimme siskoni kanssa myöhään yöhön asti siskojenjuttuja. Hiljentynyttä järveä auringonlaskussa katsellen ei voinut kuin todeta, että kyllä Suomen kesä on ihana!
Lauantaina taas nautin iltapäivästä ja auringosta mökin pihalla, kunnes hurautin takaisin Helsinkiin. Alkoi pikainen kodin puunaaminen ja iltaan valmistautuminen, sillä kuten jo aiemmin mainitsinkin, vietimme tyttöjen kanssa luonani kesäiltaa. Meillä oli monta aihetta juhlaan aina työpaikoista pääsykokeista selviämiseen ja olipa yksi juuri palannut ulkomailta koti-Suomeen opiskelemasta. Oli ihana saada koko kööri tyttöjä kasaan! Tyttöporukkamme on ollut koossa jo yläasteajoilta lähtien, joten naurussa oli välillä pitelemistä eksyessämme muistelemaan vanhoja.
Pilkahdus illan emännän asusta! Tämä Mangon haalari tulee kyllä ratkaisemaan varmasti monet kesän juhla-asupulmat, se on niin helppo vaatekappale kaikessa simppeliydessään ja lisäksi viihdyn haalarissa hurjan hyvin. Näin kesäisin innostun myös punaisista huulista, jotka tuovat kivaa vaihtelua tummilla silmillä tehtyyn juhlameikkiin.


Loihdimme pikaisella aikataululla myös pientä purtavaa pöytään. Minä vastasin helposta pestoisesta pastasalaatista, joka höystettiin mozzarellalla, kirsikkatomaateilla, ruccolalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla. Suolainen salaatti maistui muuten aika hyvältä myös seuraavana aamuna… ;) Tytöt vieressä taas väsäsivät bruschettaleipiä ja eräs ihana ystävämme toi mukanaan lohiruisnappeja, jotka ovat koko poppoon suurta herkkua. Jälkiruokana vielä valkosuklaaseen dipattuja mansikoita – huh miten hyvää!



Ilta jatkui vielä Helsingin yöhön pistämään jalalla koreasti ja lopulta tuplajuustohampurilaisen kanssa kotiin. Kiitokset tytöille aivan ihanasta illasta – kyllä tällaisen voimin jaksaa taas aloittaa uuden työviikon :) Toivottavasti teilläkin on takana onnistunut viikonloppu, reipasta maanantaita toivotellen!
Oh boy what a weekend! Right after coming home from work on Friday I packed my bags and drove to our summer cottage. It had been a while since my last visit so it was so great to be there after a long time! I spent time with my family relaxing and enjoying the beautiful weather. Finnish summer is definitely amazing!
On Saturday it was time for some celebration then. We arranged a lovely evening with all the girls at my place. I had been waiting for that for so long and it was great to see everyone in the same place. We ate well, drank some wine and looked back all the funny things that have happened to us during our friendship. Our group of girls has been together for eight years now, so we’ve been through a lot ;)
After such a lovely weekend I’m ready for a new week. Hope you’ve spent a lovely weekend as well – have a great Monday!
Oo näyttääpäs kaikki tarjottavat hyvältä! Täytyy kokeilla tota salaattia joku päivä :)
Ihania kuvia<3 tyttöjen illat ovat kyllä parhautta:))
Mistä nuo ihanat ruokapöydän tuolit ovat hankittu? :)
tosi kiva postaus!
vaikutti siltä että sinulla oli hyvin mukava viikonloppu:) minkä mallinen tuo mangon jumpsuitti oli ja milloin julkaiset arvonnan voittajan?
Oi kun ihanan tunnelmalliset kuvat! <3
Oi miten ihanan näköistä!
Olipas sinulla ihana viikonloppu! :-) Eipäs voi paljoa muuta toivoa kuin aikaa perheen ja ystävien kanssa. ♡ Kyllä varmasti hyvin jaksaa aloittaa työviikon. ;-)
Täällä vietettiin ihan perusviikonloppu hyvän ruoan parissa. :-) Lomalla nämä ns. “tavalliset” viikonloputkin ovat kivoja. :-)
Mukavaa työviikkoa muru! :-)
PS. Herkullisen näköisiä herkkuja ja kaunis emäntä. ♡
Oi nam mitä herkkuja! Nälkä iski kuvia katsoessa.. :)
Kiva aina väkertää jotain pientä ja helppoa purtavaa tarjottavaksi :) Kokeile ihmeessä – jos yhtään olet peston ystävä niin maistuu varmasti!
Kiitos Taru! No niin ovat, onni on kasa näitä ihania tyttöjä ympärillä :)
Ne on tilattu HobbyHallista. Ikävä kyllä eivät kauniista ulkonäöstään huolimatta ole kovin hyvät istua, vähän lörpäkkeet nuo istuinosat :/
Kiitos, mukava jos pidit :) Mangon jumpsuitin mallin nimi oli muistaakseni jokin “Draped Neckline Jumpsuit”. Arvonta päättyi eilen illalla, joten varmasti ihan lähipäivinä julkaisen voittajan :)
Voi kiitoksia! :) Ihana kuulla, että tunnelma välittyi.
Kiitos Jenni – herkullista oli ainakin!
Sanopa muuta <3 Hyvän ruuan täyteinen viikonloppu kuulostaa ihan täydelliseltä. Ihanaa, että olet päässyt jo loman viettoon! Oikein rentouttava lomaviikkoa :)
Namnam! Onneksi salaattia on vielä jäljellä kaapissa.. :)
Asutteko nyt kesällä poikaystäväsi kanssa yhdessä?:) Siis sä muutit vaasasta helsinkiin hänen luokseen tai teidäm yhteiseen kotiin niinkö? :)
Voi miten ihania kuvia, teidän hyvä pössis välittyy niistä kyllä! :) ihana rusettipaita sun ystävällä, mistäköhän on kotoisin…?
Lovely pics!
http://jeansandroses.blogspot.com/
Niin kesäistä ja ihanaa! Ja kaunis emäntä olet ollut :)
Hi Jonna,
Loved your profile at http://www.leguidenoir.com/jonna . I was super impressed with your graphics. So cool that in just 10 days you gained 66 new followers on Instagram. That´s fantastic!
I love it when you do some lifestyle kind of posts! =)
Ihan nyt aiheen vierestä; Sullahan on MK:in nude korkokengät. Vastaavatko ne kokoaan?
missä baarissa olitte?
Voi, aika ystävien kanssa on ihan parasta ja tyttöjen ilta erityisesti!
Ja mikäs oli neidin huulipuna ja värisävy? Ihana, reipas reilu punainen!,
Todella herkullisen näköisiä tarjottavia teillä on ollut! Kaunis on myös ollut illan emäntä, ihana jumpsuitti, ei voi muuta sanoa :) Kavereiden kanssa on kyllä ihanaa viettää aikaa, itsekin odottelen perjantaita jolloin taas näemme kaveriporukan kanssa pitkästä aikaa. On jo omia tyttöjä ikävä.
-Empressfleur
Juu kesän asun nyt taas Helsingissä :)
Voi kiitos, onpa mukava kuulla! Hitsit, en osaa kyllä yhtään sanoa paidan alkuperää, mutta voin vielä kysäistä ja huikata tänne jos saan vastauksen :)
Thank you Sabina! :)
Kiitos paljon ihana Emmi! :)
Hi there, thanks for tipping me that site – I wasn't even aware of that! :)
Heips! Eivät kyllä oikein vastaa, itse olen kamppaillut kenkien kanssa paljonkin yrittäen saada ne istumaan jalkaani. Kokoni on 36 (joskin hieman pikkuinen sellainen) ja näissä joudun käyttämään kaiken maailman puolipohjallisia ja nilkan taakse laitettavia läpysköjä saadakseni ne pysymään edes jotenkuten. Ovat siis minusta aika reilua kokoa :/
Kappelissa :)
Ystävien seura on kyllä jotain niin tärkeää <3 Neidin huulipuna on Diorin Fireworks! Minustakin aivan ihana punainen, jota tulee näin kesällä varmasti käytettyä useamminkin :)
Kiitos paljon ihana :) Toivottavasti teillä oli mukava ilta – onni on kasa ihania tyttöjä ympärillä!
Heeei! Paljon pienen sisustus krääsän suhteen kysyttävää! :D Mistä olet ostanut nuo “to do” ja “home” lehtikotelot? Entäs onko tuo riviera maisonin cooleri se pienempi? Ja mistä tuo kukka joka siinä komeilee? :') -iida
Heippa Iida, toinen sisustuskrääsän ystävä siellä ;) Lehtikotelot ovat Cobellosta. Cooleri taas on Riviera Maisonin sellainen pyöreämmän mallinen cooleri, jossa on sivuilla renkulat. Kukka sen sijaan on ihan orkidea Plantagenista! :)