Pala täydellisyyttä

Leivoin porkkanakakkua ensimmäistä kertaa viime uutena vuotena illanistujaisia varten. En oikeastaan ollut edes varma pidänkö tuosta leivonnaisesta, mutta jostain kumman syystä innostuin kuitenkin kokeilemaan. Sen jälkeen porkkanakakusta onkin tullut bravuurini ja tuota herkkua on leivottu keittiössämme jo useat kerrat. Kakku on maistunut vähän turhan hyvin ystävillenikin ja saan heiltä aina tasaiseen tahtiin toivetta, että voisitkohan taas leipoa sitä ;)

Viikonloppuna toteutinkin tyttöjen toiveen ja ryhdyin häärimään keittiössä, kuten aiemmin täällä jo kerroinkin. Syitä herkutteluun kun oli monia – teki mieli leipoa hyvien uutisten kunniaksi ja ilahduttaa samalla ystäviäni, tietysti vein kakkua myös sunnuntaisille äitienpäiväkahveille. Yhdestä pellillisestä riittääkin vaikka kuinka moniin kahvihetkiin! Jaettu ilo on aina paras ilo, joten laitetaanpa tämä Vaaleanpunainessa hirsitalossa– blogista nappaamani erinomaiseksi todettu resepti jakoon myös täälläkin.

Porkkanakakku tuorejuustokuorrutteella
Pohja:
6 munaa
4,5 dl sokeria
6 dl jauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl soodaa
1 rkl kanelia
1 rkl vaniliini/vaniljasokeria
2 rkl kaardemummaa
n. 9 dl porkkanaraastetta (noin 5-6 isohkoa porkkanaa)
3/4 dl rypsiöljyä

Kuorrutus:
100 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 8dl tomusokeria (toimii myös puolitetulla määrällä)
4 tl vaniliini/vaniljasokeria

Nosta kuorrutusrasvat pöydälle lämpiämään pohjan teon ajaksi. Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja leivinpaperoi uunipelti.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita keskenään jauhot, kohotusaineet ja mausteet. Lisää vaahtoon jauhoseos varovaisesti sekoittaen, mieluiten siivilän läpi. Kääntele öljy jauhoseokseen. Lisää porkkanaraaste ja kääntele varovaisesti sekaisin. Kaada uunipannulle ja paista 30-40 minuuttia uunin keskitasossa.

Anna kakun jäähtyä. Kuorrutusta varten sekoita voi ja tuorejuusto keskenään. Siivilöi sekaan vähän kerrallaan tomusokeri ja vaniliinisokeri ja sekoita kuorrute tasaiseksi.

(Ohje Vaaleanpunaisessa Hirsitalossa-blogista täältä)

Ai että tämä onkin sitten herkullista! Onneksi pellillisestä on vielä runsaasti jäljellä kaapissa, niin ei rupea herkkuhammasta kolottamaan näitä kuvia katsellessa. Innokkaat tytöt on kuitenkin jo kutsuttu kylään, joten eiköhän kakku pian hupene parempiin suihin ;)

30 thoughts on “Pala täydellisyyttä

  1. Näyttääpä niin herkulliselta. :-) Tuota pitää kyllä ehdottomasti kokeilla kuun lopulla viimeistään. Tai ehkä kerran ennenkin, että se sitten myös onnistuu. ;-)
    Kiitos ihana reseptistä! :-)

  2. Sun innoittamana tein tätä aikoinaan synttäreilleni. Aika nopsaa meni kyllä parempiin suihin ;)

  3. Sama resepti käytössä ja se on täydellinen. Jopa meidän pikku neitikin rakastaa ko. leivonnaista.

    Onnittelut työpaikasta.

  4. Itse olen kanssa porkkanakakun suuri ystävä, ja arvaat vaan kenellä herahti vesi kielelle näitä kuviasi katsellessa :D Täytyykin laittaa taas tämä leipomuslistalle, jolloin voisi testata tätä sinunkin reseptiäsi. Oletko muuten testannut porkkanakakkua gluteenittomana? Tai kuullut, että joku olisi tehnyt?

    En tiedä kuinka paljon seurailet leivonta- tai kokkausblogeja, mutta jos sellaisia seurailet, olisi kiva jos tekisit niistä vaikka oman postauksen, esim viisi parasta kokkausblogia yms :) Sulta vaan tulee niin herkullisiä reseptejä tänne blogisi puolelle, että vesi herahtaa aina kielelle ihania kuvia katsoessa :)

  5. Näyttääpä herkulliselta!:) nää sun kuvat on aina niin ihanasti aseteltukin! Miten olet tehnyt tuon juoman tossa vieressä?

  6. Täytyyhän sitä nyt testikerta pitää ensin, vai mitä ;) Onko teillä jotkin juhlat tiedossa? Eipä kestä – kuten sanottua hyvä täytyy laittaa kiertämään! :)

  7. Hei hienoa – hyväksi todettu resepti siis! Siskontyttöni taas ei oikein tykännyt, varmaan tuon mausteisuuden vuoksi. Isot kiitokset onnitteluista! :)

  8. Minulla olisi yksi postaus idea! Olisi ihana saada videopostausta mineraalimeikkipohjan teosta :-) tai vaikka yleensäkin siitä miten teet meikkipohjasi..Olen paljon miettinyt siirtymistä jauhemaisiin mineraalimeikkeihin mutta kaipaisin vielä lisää neuvoja ja kokemuksia :)

  9. Tuossa alkuperäisessä lähteessä laitetaan näköjään sekä soodaa että leivinjauhetta. Laitatko itse pelkkää soodaa? :) Toimiiko silläkin?

    -Satu-

  10. Sitten olet oikeassa paikassa, hih ;) En ole testannut, olen tähän mennessä tehnyt vain tällä yhdellä reseptillä. Luulisi, että sellainenkin ohje olisi olemassa!

    Varsinaisella lukulistallani ei ole kokkausblogeja, mutta minulla on muutama blogisuosikki ruoka- ja leivontablogien saralla, joista käyn sitten usein etsimässä ohjeita. Kiva idea, voisinkin laittaa tällaisen toteutuslistalle! Muistissani on yhä myös aikaisempi toiveesi kesävaatteiden top kympistä :)

  11. Voi kiitoksia! Rakastan kameran takana häärimistä ja kuvien asettelua, joten palautteesi oli erityisen kiva :) Juoma on Nespressolta saamallamme Lattissima pro-kahvikoneella tehty latte macchiato – yhdellä napin painalluksella saa tuollaisen ihanan kahvin aikaan!

  12. Heippa! Minäpä laitan toiveen korvan taakse, kiitos tästä :) Voisin ainakin kuvien muodossa tehdä aiheesta juttua, jos en välttämättä videolla. Ennen itse postausta kuitenkin lämmin suositteluni mineraalimeikeille ;)

  13. Herttinen, leivinjauhe unohtunut omasta ohjeestani! Kiitos huomautuksesta, sen siitä saa kun venkslasin tekstiä moneen otteeseen.. :D

  14. taisit ohjeen alussa unohtaa mainita “vaahdota munat ja sokeri”? anteeks ärsyttävästä huomautuksesta…..! :)

  15. Apua, missä ihmeen syväunessa olen tätä eilen kirjoittanut!! :D Ei suinkaan ärsyttävä vaan tärkeä huomautus – kiitos! :) Korjaan heti tekstiin ja kröhöm taidan myös lukea sen vielä kertaalleen läpi!

  16. Oi että Jonna! Postauksesi piristävät päiviäni niin paljon! Kirjoitustyylisi on aivan ihana ja kuvasi täydellisiä. On myös aivan mahtavaa että oikeasti vastaat kaikkiin kommentteihin! Ei hirveän moni hyvä bloggaaja tee sitä. Mutta sinun blogistasi löytyy kaikki! Kauniit kuvat ja ihanat postaukset. Kiitos kun bloggaat Jonna!

  17. Voi miten kultainen olet! Sinä sen sijaan piristit minua hurjan paljon kommentillasi :) Tällaisen ihanana palautteen myötä saa aina valtavasti virtaa tähän, joten iso kiitos sinulle! Toivottavasti viihdyt täällä jatkossakin <3

  18. Lisäsin leivinjauheen myös, kun ajattelin soodamäärän olevan aika pieni niin isoon taikinamäärään. Kaardemummaa laitoin yhden ruokalusikallisen, jotta maistuisi pienimmillekin. Tuli todella herkullinen lopputulos!

  19. ompa hyvän näkönen, täälä ruuduntoisella puolella kuola valuuu vaaa :D hahaha. pitääpä leipoa joku päivä taas tätä. En oo hetkeen sitten tehnyt ja porkkanakku on yksi suosikeistani! :)

  20. Hih, ilmankos tuo mun porkkanakakkupostaus pysyy suosituimpien listalla kun sinäkin sitä täällä usein leivot ;D Tehtiin tuota viimeksi tyttöjen synttäreille… pitäisköhän taas sortua pitkästä aikaa :) Ja vitsit tuo kahvi näyttää houkuttelevalta – tahtoo kahvikoneen!

    Onnea työpaikasta!!

  21. Voi kyllä, kerran jos toisenkin olen itseni sinne postaukseen klikannut ;) Kiitokset vaan ihan mahtavasta ohjeesta! Kahvikone on kyllä sellainen aamujen luksus että voi pojat :) Iso kiitos onnitteluista ja oikein ihanaa viikonlopun odotusta sinulle Marja!

  22. Namskis! Kaardemummaa voisi tosiaan kokeilla vähentää, niin tykkäisivät pikkuisetkin. Kiva kuulla että maistui! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *