Meikkijuttuja on kovasti taas toivottu ja ajattelinkin tehdä alkuun pienen kurkistuksen tuotteisiin, jotka kulkevat lähes päivittäin mukanani. En juurikaan pidä mitään suurta arsenaalia mukanani liikenteessä, usein laukussa kulkee pääasiassa pari huulikiiltoa. Kurkistetaan nyt kuitenkin, mitä pakkaan meikkipussin uumeniin pidempiä päiviä varten!
Meikkipohjana käyttämäni Bare Mineralsin mineraalimeikki on siitä armollinen, että se kestää aika hyvin koko päivän ajan. Joskus on kuitenkin tilanteita, jolloin on tarve sutia hieman lisäpeittoa kasvoille päivän mittaan, ja tällöin mukanani kulkee Ecotoolsin superkätevä matkakabuki. Samaa sutia käytän siis päivittäin, mutta liikkelle lähtiessä siveltimeen on helppo pyöräyttää meikkipohja valmiiksi ja sulkea kabuki korkilla. Ei bussissa housuille pöllyäviä puutereita tai meikkipussia sotkevia siveltimiä! Kabuki on myös laadultaan loistava, kuten merkin muutkin siveltimet, eikä rokottanut lompakkoa paljoa. Mineraalipuuterikorjailun lisäksi joskus voi olla tarve sipaista lisää peiteainetta nenänpieliin tai silmien alle, jolloin Diorin pieni kätevä tuubi Nude Concealeria on ehdoton.
Minä olen se, jolla on aina käsirasvaa mukana (myös ulos lähtiessä baarilaukussa – kyllä!). Kosteutus on korppukäsilleni erittäin tärkeää ja laukun pohjalla pyörii varmasti useampi tuubi tähän tarkoitukseen. Tällä hetkellä olen ihastunut Jurliquelta saamaani Rose Hand Creamiin, joka imeytyy nopeasti iholle, mutta jättää kädet kuitenkin tehokkaasti kosteutetuiksi. Lisäksi laukusta on aina löydyttävä huulirasvaa, milloin Labellon perinteistä sinistä tai samaiselta Jurliquelta peräisin oleva Love Balm.
Meikkipussissa tai laukun sivutaskussa kulkee myös aina muutama huulituote. Diorin sävyttävä Lip Glow sekä kevyen kiillon virkaa toimittava Lip Maximizer – ilman näitä kahta en kovin usein poistu kotoa! Viime aikoina olen punannut huuleni useasti raikkaan pinkeiksi ja tähän tarkoitukseen suosikkini on Diorin Addict-sarjan sävy It Pink. Hylsy lähenee taas huolestuttavasti loppuaan! Huulimeikeistä ajattelinkin kirjoitella lähiaikoina oman postauksensa verran.
Paljoa muuta kosmetiikkaa ei mukanani kulje ja tämäkin on jo hieman rönsyilevämpi versio päivittäisestä varustuksestani ;) Onko teillä tapana kantaa suurta arsenaalia mukana, entä mitä täytyy aina löytyä ehdottomasti laukusta?
I’m not really that type of a girl who carries around a huge range of cosmetics with her. I only have a few of my daily essentials with me, such as an Ecotools kabuki with the mineral powder in it and Dior Nude Concealer to correct the makeup. I’m also the one, who always has hand cream in her bag! You know who to ask in case of needing any, haha ;) I’ve got this one from Jurlique as a gift and it’s my favourite at the moment, since it dries quickly but feels deeply moisturising at the same time.
There’s also a duo that I don’t often leave without – Dior Lip Maximizer and Dior Lip Glow to give my lips a bit of a fresh tint. Lately I’ve been in love with pink lipsticks so this Dior Addict It Pink is often with me. Here’s pretty much everything I need for a long day! What are your daily essentials like? :)
Minä olen varmaankin niitä, joilla ehostusatsenaali on aika mitätön. :-) Muutenkin meikkini on todella hillitty. Johtuu ehkä osaltaan työstäni. ♡
Minä kuulun kanssasi käsivoidejengiin ;-) eli aina korppuja rasvaamassa. Minulla on Dermosilin pikkutuubeja. Tällä hetkellä on pinaherukkakäsivoide. :-) Lisäksi mukana on lähinnä huulirasva (Labello ja arvaas väri… ;-) ja huulikiilto. ♡
Aurinkoa päivääsi muru! :-)
Eipä ole suurta arsenaalia yleensä mukana; huulirasva (apteekin perinteistä valkovaseliinia), käsivoide (L'occitane) ja huulipunia, huulikiiltoja muutama. Nyt keväällä mukana yleensä pinkit Diorin Lip Glow sekä Jelly pen pinkkinä, niin ja se Diorin puuteri, mitä tosin ei juurikaan päivisin muista tulla laitettua. Joskus joku pieni tuoksunäyte, testimielessä saatan päivällä suihkaista jotain uutta.
Minulla on aina mukana huulipuna, huulirasva ja kabuki jossa on puuteria. Samoin puuteripaperi. Niillä koetan pärjätä, yleensä lisään vain sitä rasvaa jos sitäkään pitkin päivää ;)
Kyllä se on astetta suuremman katastrofin paikka, jos huulikiilto/huulirasva ja puuteri jäävät vahingossa meikäläiseltä kotiin. ;D
Minun mukana kulkevasta meikkipussukastani löytyy aina vähintäänkin puuteripaperia (aivan ehdoton kiiltelevälle otsalle!), huulirasvaa, ihana YSL:n nudepuna ja käsirasvaa (täälläkin yksi addikti hei, lemppareitani ovat Dermosilin ja L'Occitanen pienet tuubit). Usein mukana on myös esimerkiksi peitevoidetta, puuteria tai rajauskynä. Kaikenlaista siis mukana kulkee, mutta kieltäydyn silti ymmärtämästä esimerkiksi hiusharjan ja lakan raahaamista, joka kuulemma on monilla naisilla tapana :D
Huulimeikki-postaus kuulostaa kivalta! Odotan innolla :) Itselläni kun on ollut hieman hankaluuksia löytää sopivaa ja samalla kosteuttavaa punaa huulille.
Lisäksi laukustani löytyy meikeistä ainoastaan se huulikiilto/-puna sekä huulirasva. Useimmiten myös käsirasva. :)
Mistä tuo meikkipussi on? Ja itselläni on yleensä mukana käsirasva, ripsentaivutin, peitevoide ja huulirasva
Oon tosi huono kantamaan arkena mukana meikkejä. Jos mulla on joku meikkituote mukana niin se on puuteri. En kuitenkaan pysty lähtemään minnekään ilman huulirasvaa ja mukanani kulkeekin aina pieni Vitalis-purkki, joka on parasta huulirasvaa. :)
Itselläni ei oikeastaan koskaan ole meikkejä mukana, mutta käsirasva kulkee täälläkin AINA matkassa!;)
Hieman ohi postauksen aiheesta, mutta eipä se haittaa. Osaatko sanoa, mitä kokoa Ray banisi ovat? Kävin kokeilemassa useita liikkeittä, mutta optikko kehui pääni olevan niin pieni, etteivät ne istu millään. Käsittääkseni laseja on kuitenkin montaa kokoa.
Mä tarvitsisin käsirasvaa kokoajan, mutta miten usein se sitten on mukana… h a r v o i n. Eli se on semmonen must-juttu mulle, tosin hajapäänä meinaa unohtua kotiin turhan usein… Muuten tilanteesta riippuen saattaa olla meikkipuuteri ja huulipuna/kiilto (riippuen onko aamulla tehnyt huulimeikin, joka tarvitsee korjailua), mutta yleensä iho alkaa näyttää vaan pahemmalta, kun siihen päivän päätteeksi sutii lisää tavaraa pesemättä ensin nassua puhtaaks eli harvemmin korjailenkaan. Juhlissa/baarissa hieman eri tavalla sitten tietty, saattaa olla ihan rajauskynät sun muut matkassa mukana jos on tehnyt esim. sisäluomen rajauksia. :)
Hei kun sullahan taitaa olla ainakin joku Karen Millenin mekko, niin mitä kokoa sulla on se? :) Ajattelin tilata netistä tuon merkkisen mekon, mutta mietityttää vähän onko koot paljon pienempiä tai suurempia verrattuna esim. Zaraan, Mangoon, H&M:n yms…
Tuo Jurliquen käsirasva ja huulirasva, sitten MAC meikkisuihke. :) Niillä pärjää koko päivän. :)
http://www.hillamaaria.blogspot.fi
Hillitty meikki toimiikin hyvin arkena työssä kuin työssä, joten mitä sitä turhaa rönsyilemään ;) Käsivoide on kyllä aina oltava mukana – sitä katastrofin määrää jos purtilo jää kotiin! Ja kyllä, Labellon sininen sen olla pitää! Toivottavasti sinullakin ihanainen on takana aurinkoinen päivä :)
Hyvin samankaltaisen kuuloinen arsenaali siis meillä :) Mikämikä ihana Jelly Pen – kuulostipa houkuttelevalta! Minulla olisi hirveä hinku päästä kosmetiikkashoppailemaan ja hankkia taas jotain uutta pinkkiä huuliin Lip Glow'n rinnalle..
Kovin samalta kuulostaa siis sielläkin! Puuteripaperia lukuunottamatta, pitäisi joskus tutustua niihin itsekin monien suosituksesta :)
Huhhuh, pieniä hikikarpaloita nousee otsalle pelkästä ajatuksesta! :D Jotain on kyllä aina saatava huuliin päivän mittaan, oli sitten rasvaa tai kiiltoa.
Moni vannoo puuteripapereiden nimeen, täytyisi ehkä vihdoin tutustua niihin itsekin.. Hauska sattuma muuten, että Dermosilin käsirasvatuubejakin kehuttiin jo ylempänä, täytyy pitää mielessä :) Ja komppaan viimeistä – Tangle Teezer kulkee joskus ihan erikoistilanteissa mukana, mutta lakkaa ei kyllä tule ikinä kannettua laukussa :D
Kiva kuulla, täytyykin ruveta työstämään sitä piakkoin :) Hyvin samankuuloinen arsenaali meillä siis – juuri tuo pyhä kolminaisuus on se joka minunkin laukustani vähintään löytyy joka päivä!
Se on Longchampin, ostettu kyllä jo muutama vuosi sitten, mutta kannattaa kurkata jos löytyisi vielä :) Ripsentaivutin – tämä oli yllättäjä! Muuten kyllä kuulostaa hyvin samanlaiselta meidän päivittäiset varustuksemme.
Mikähän siinä on, etten Vitaliksen makuun ole ikinä päässyt, vaikka toiset läträävät sillä aina! Täytyy ensi kerrala napata semmoinen mukaan kaupasta – ihan mahdoton huulirasva-addikti kun olen :)
Se on ihan must! ;)
Eipä haittaa ei! :) Tarkoitat varmaan niitä pilottimallisia Aviator-laseja? Omani ovat keskikokoa eli 58mm, muistaakseni pienempiä löytyy vielä 54 tai 56mm, jompikumpi? Minullekin optikko suositteli liikkeessä kokeillessa pienempiä, mutta henk.koht. koin tuon keskikoon kasvoilleni parhaaksi :)
Voiei, nyt iskostat sinne hajapäähän että puteli mukaan aina! Itselle ihan katastrofi, mikäli rasva sattuu unohtumaan kotiin, käteni kun vaativat niin paljon kosteutusta. Heh, minä olen ihmetellyt tuota rajauskynän ottamista baariin, serkkuni harrastaa samaa ja on onnistunut kadottamaan jo kaksi kynää tämän seurauksena.. :D Yritin viimeksi sanoa, että pitääkö se välttämättä ottaa mukaan sinne laukkuun, hih ;)
Voi kurja kun mekko on vielä vanhempieni kodissa, niin en pääse tarkistamaan kokoa :/ Muistelen kyllä sen koon valinnan olleen hieman hankalaa ja sovittaneeni useampaa kokoa ennen oman löytämistä.. Melkein siis suosittelisin tilaamaan pari vaihtoehtoa palautusmahdollisuuden sen salliessa, tai sovittamaan paikan päällä :) Harmi etten voi auttaa tällä kertaa!
Ah – Jurliquen käsirasva on ihana! Meikkisuihke kuulosti mielenkiintoiselta.. ;)
No itse asiassa en nähnyt sitä enää esim. laivalla myynnissä… omani ostin kuitenkin syksyllä, joten ihme, jos sitä ei enää olisi. Sellainen “paksu kynä”, mitä nyt on muillakin merkeillä, mm. Lumenella. Tummansininen hylsy hopeakorkilla. Ja ihana pinkki :)
Kiiltopuna voisi kai sanoa!
Oh no taidan olla ainoa joka kantaa koko meikkipussia mukana, koskaan ei tiedä vaikka tulisikin jotain menos esim. töiden jälkeen ;) Myös tangle teezer, käsi- ja huulirasvakin on aina mukana!
Ja jos vielä vähän paljastan, niin pikkulakkakin on isommissa laukuissa mukana, vaikka en sitä yleensä tarvitse koko päivänä :D
Hahah – ihana sinä! Hyvähän se on vain varustautua ;) Itsekin kannoin ennen enemmän tavaraa mukana, mutta harvemmin kaikkea tosiaan tarvitsee, niin nykyään melkeinpä nuo huulituotteet pääasiassa riittävät. Mukavaa viikonloppua murunen!
jotenkin tosi kauniita nää kuvat :) ja ihana meikkipussi !!
xx Maria
http://dejiss.blogspot.com
Oi kiitos Maria! Sinun blogissasi on niin kauniita kuvia, joten erityisen kiva kehu :)
:) hihii !