Heipparallaa! Ajattelin tulla kirjoittamaan pikaiset lauantaikuulumiset ennen kuin suuntaan ulos nauttimaan auringosta. Täällä ollaan vietetty viikkoa yliopiston kirjastolla sekä kotosalla lukien, maanantaina kun olisi jäljellä vielä kevään viimeinen tentti. Motivaatio on kyllä tällä hetkellä suoraan sanottuna aivan nollissa ja se on karannut jo aikaa sitten kesäloman, tai ainakin vapun viettoon ;) Jostain pitäisi kuitenkin repiä intoa istua nenä kiinni kirjassa vielä hetken aikaa!
Alunperin minulla piti olla itse asiassa tänäänkin tentti, nimittäin uusinta eräästä hylsynä tulleesta tentistä. Yllätyksekseni hylätty muuttuikin yhtäkkiä kakkoseksi tarkistuksessa tulleiden virheiden takia – jee! Lauantaipäiväni pitikin sitten sisällään jännittävää ohjelmaa, sillä kävin Vaasan Radio Luxin vieraana höpöttelemäsä bloggaamisesta, kuten Instagramin tai Facebookin-kautta seuraavat jo ehkä huomasivatkin. Puhuttiin tyttöjen kanssa bloggaamisesta yleensä, Suomen blogimaailmasta sekä muun muassa yksityisyydestä ja ilkeistä kommenteista. Oli hurjan kivaa päästä myös kurkistamaan kulissien taakse radiotyössä!
Nyt vaihto tämän hetken suosikkikotivaatteista, Lexingtonilta saaduista supermukavista collegeshortseista toisenlaisiin kuteisiin ja korkkaamaan Vaasan terassikausi! Ei tällaisella säällä yksinkertaiseti voi jäädä sisälle kirjojen kanssa, eihän? ;)
Ihanaa lauantaita murut!
Hello there! I thought I’d come and write something about my saturday and my week so far. I’ve spent the past few days at the library studying to an exam on Monday and I have to say that there’s a huge lack of motivation, haha. Actually I was supposed to have an exam today as well, but luckily there had been a mistake about my grade! Instead of writing an exam I had some exciting plans for this Saturday and I was being interviewed at the local radio here about blogging. It was super exciting and so great to be able to see what it looks like behind the scenes!
Now I should probably keep on studying but it’s such an amazing weather outside that I simply can’t spent my day with the books. So we’re off to the terrace now to enjoy the sun! Have a lovely Saturday you all :)
Aivan ihastuttavia kuvia jälleen kerran Jonna :-) sä se osaat niin bloggaamisen kuin tuon valokuvaamisen salat ! Todellakin lähdet nauttimaan tuosta ihanasta auringosta, kirjat sivuun hetkeksi niin se lukeminenkin tuntuu taas ihan erilaiselta ;-)
Ihania kuvia!:) Ja ihana sää ulkona, joten ulos vaan!;)
Voi miten kivat noi collegesortsit! Itselläni on myös parit vastaavat ja ne on kyllä ihan parhaita kotivaatteita kesäisin :)
http://justsayinghianne.blogspot.fi/
Samaa mieltä! Ei tällaisella ilmalla vain voi jäädä sisälle ;)
http://sleeping-beauty-blogi.blogspot.fi/
Kiitos paljon Emilia, sinä se aina jaksat piristää päiviäni kivoilla kommenteilla! Valokuvaamisessa on kyllä vielä paljon opittavaa, mutta tekemällähän sitä oppii :) Aurinkoista sunnuntaipäivää sinne!
Kiitos Ella! Ja eihän sitä tosiaan malttanut viettää noin kaunista päivää sisätiloissa ;) Oikein aurinkoista sunnuntaita sinne!
Shortsit on kyllä aivan superkivat! Itseltäni ei tällaisia vielä aikaisemmin löytynytkään, mutta nyt ovat jo muodostuneet ihan suosikeiksi :)
No nimenomaan! Nimimerkillä suunnittelen tässä lenkille lähtöä kirjojen avaamisen sijaan.. :D Mukavaa sunnuntaita, Anna!
Ihania kuvia :) näitä katsellessa sitä toivoo kehittyvänsä itsekin joskus yhtä hyväksi kuvaajaksi !
Voi kiitos Iida! Kurkkasin blogiinne ja kauniita kuviahan sieltä löytyi, omani eivät näyttäneet ihan noin hyviltä 13-vuotiaana ;) Kuvaamalla sitä vain kehittyy!
Hitsit miten kivat shortsit! Pystyykö noita mistään tilaamaan/ostaan, Lexingtonin sivuilta en löytänyt…
Heh, shortsit ovat yllä tälläkin hetkellä :) Ja toki pystyy, ne kuuluvat kesän mallistoon joten ovat juuri nyt myynnissä monilla jälleenmyyjillä! Shortsit löytyvät myös Lexingtonin omasta nettiputiikista täältä http://www.lexingtoncompany.com/women/shorts/naomi-shorts-light_-warm_-gray_-melange :)