Heipparallaa ja oikein hyvää maaliskuun ensimmäistä! Nyt ei tosin ilma näytä enää ihan niin keväiseltä kuin alkuviikosta, joskin Helsingissä taitaa Instagramin kuvista päätellen paistaa ihana aurinko :) Ehkä se saataisiin pian takaisin tänne Vaasaankin!
Aurinkoa tai ei, niin mieli on näin lauantaina kyllä keveä. Tentistä on selvitty ja to do-listaa kevennetty, joten tänään pitkien aamu-unien jälkeen otan aikaa ihan vain itselleni. Ohjelmassa olisi hieman kodin puunausta, kynsien lakkailua keväisemmiksi, blogin parissa puuhastelua ja kuten kuvasta näkee – myös herkuttelua. Torstai-iltana viimeisten tenttilukujen keskellä iski hirveä makeanhimo ja leipomispuuska, joten pidin pienen tauon ja pistin tuulemaan keittiön puolella. Tuloksena ihkaensimmäiset koskaan leipomani cookiesit!


Tulin tuossa selanneeksi postauksia viime maaliskuulta. Silloin muun muassa tehtiin ensimmäiset ballerinahankinnat, kaivettiin esiin kevättakit, käytiin brunssilla sisarusten kanssa ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä – kävin keväisessä Lontoossa poikaystäväni luona. Voi kuinka tekisikin mieli pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä pienelle kaupunkilomalle rentoutumaan ja ottaa pieni varaslähtö kevääseen! Katsotaan, mitä maaliskuu tuo tänä vuonna tullessaan :)
Rentouttavaa lauantaita, muruset!
Ihanan näköset lauantaitunnelmat sulla! :) ens lauantai menee mullakin herkutellessa, oon nimittäin merkannu kalenteriin ens viikonlopulle herkkupäivän – ihan naistenpäivän ja äitin synttäreiden kunniaks ;) ihanaa myös päästä jo tiistaina kotikotiin rentoutumaan, voi vaan löhötä ja laiskotella mutta ainaki on perhe ja poikaystävä seurana! :D <3
Voi kuinka ihanalta lauantaisi näyttää! (jä vähintään yhtä hyviltä nuo keksit…) Täällä podetaan leikattua nilkkaa sänkypotilaana, joten tällaisten postausten lukeminen tuo kivaa vaihtelua tylsille lakilukemisille ;) Aurinkokin naureskelee tuolla ulopuolella ja olen ihan varma, että sillä on jotain henk. koht. mua vastaan, sillä noin kovin se ei ole vielä paistanut kertaakaan ennen kuin nilkkapotilaaksi jouduin :D Mielihyvin siis lähettäisin sen sinne Vaasaan täältä minua kiusaamasta ;) Ihanaa viikonloppua siis sinnekin! :) xx
Maria / Petite Living
Sinun lauantaisi kuulostaa ihanan rentouttavalta. Omaan lauantaihini kuuluu pelkästään ylppäreihin lukemista ja illemmalla pieni lenkki koiran kanssa. Aika rankkaa, mutta onneksi tätä kestää enää muutaman viikon.
Onneksi olkoon ensimmäisistä cookieseista! Tuliko hyviä?
Voi kun tämä talvi olisi sitten ollut tässä, ettei tule mitään yllätyspakkasia ja lunta…
Täälläkin paistaa aurinko. :-) Saattoi viedä jopa ulos pyykit kuivumaan, kun auringossa lämpömittari näytti +11°C. :-)
Ihanaa kuulla, että rento viikonloppu sinulla, kun olet lukenut koko viikon. ♡
Herkullisilta näyttää nuo cookiesit. Pitäisi ehkä itsekin leipoa vaikka laskiaispullia… Enpä muuten muista laskiaista, jolloin ei olisi päässyt laskemaan pulkkamäkeä. :-)
Ihanaa rentoilulauantaita sinne muru! :-)
Oi nam – herkkupäivää odotellessa! Nostan kyllä hattua noin kurinalaiselle herkuttelulle, itse en pystyisi samaan.. :D Sinulla onkin paljon kivaa mitä odottaa! Löhöily rakkaassa seurassa on kyllä parasta :)
Voi toista, nilkkaleikkaus ja lakilukemista – ei kuulosta kovin rentouttavalta yhdistelmältä! Ja pirun aurinkokin sinua siellä kiusaa, mieluusti voit lähettää sen tänne Vaasaan päin ;) Tsemppiä sinne sängyn pohjalle <3
Oivoi, onneksi pääset sentään pienelle happihyppelylle, niin saa välillä muuta ajateltavaa :) Nyt jaksat pakertaa vielä muutaman viikon, rankkaahan se on mutta lopputulos sen kovan työn arvoista! Tsemppiä rutkasti :)
Heh, kiitos ;) Vähän olisin kaivannut mehevämpää koostumusta, ehkä olisi pitänyt antaa olla uunissa hieman vähemmän kuin ohjeessa neuvottiin. Ensi kerralla lisään varmasti myös muutamia suklaapalasia sekaan!
Toivotaan tosiaan, että talvi olisi nyt jo ohitse ja kevät kovaa vauhtia tulossa :)
Oi että – 11 astetta! Kuulostaa aivan ihanalta :) Laskiaispullat ovat olleet minunkin mielessäni jo pitkän aikaa, parit kaupan versiot on popsittu, mutta olisi kiva leipoa niitä itsekin. Ja tosiaan, laskiaismäkeen ei kyllä tänä vuonna taida pahemmin päästä! Samoin sinulle murunen :)
Oi vitsi miten herkullisen näkösiä! Mun lauantai on tähän asti kulunut pitkälti koulujuttujen parissa ja jatkuu samalla tavalla, kunhan blogien luku -tauko saadaan päätökseen ;)
Ihanalta vaikuttaa sun lauantai! Täälläkin on tänään aurinko paistanut :) Kivaa viikonlopun jatkoa sinne <3
Oi miten herkullisen näköisiä keksejä! Minä täällä lauantai-illassa vakavasti pohdin, josko pitäisi jotain laskiaispullia tehdä huomenna. Toisaalta tuollaiset keksit voisivat olla varteenotettava vaihtoehto myöskin..:P
Aurinkoista viikonlopun jatkoa!
Ne olivat kyllä ihan hyviä, joskin harjoitus tekee varmasti mestarin ;) Tsemppiä koulujuttujen pariin!
Aurinko on näköjään näyttäytynyt kaikkialla muualla paitsi Vaasassa, hih :D Kiitos ja mukavaa sunnuntaita Reetta <3
Voi olen haaveillut laskiaispullista pitkän aikaa! Lähettäisitkö tännekin maistiaiset ;) Aurinkoa ei täällä pahemmin näyttäydy, mutta siitä huolimatta nautin kyllä viikonlopun rauhasta. Mukavaa sunnuntaita sinne :)
Oi kuinka herkullisen näköisiä keksejä! Haluaisitko laittaa ohjeen kiertämään? :) Ja kaupunkilomalle haluaisin myös, mutta tulevien pääsykokeiden takia kevään aikataulut eivät itsellä oikein voi joustaa… Mutta jos nyt saisin valita niin lähtisin ihan ehdottomasti Lontooseen! Joskin keväämmällä todella ihana on myös keväinen Pariisi ;-)
Ihanan näköisiä keksejä :) !! Saako kysyä, mistä kuvan keksipurkki on tullut keittiöösi :) ?
Voi pahoittelut, kommenttiin vastaaminen jäi ihan unholaan! Toki voin laittaa ohjeen kiertoon, tein keksit tällä ohjeella http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/268454/SUUSSASULAVAT%20SUKLAAKEKSIT%20:D/. Ensi kerralla lisäisin sekaan vähän suklaasattumia ja antaisin keksien olla ehkä hieman ohjeessa mainittua aikaa vähemmän uunissa :) Tsemppiä pääsykoekevääseen!
Nam, näitä kun löytyisi vielä kaapista! Tottahan toki saa kysyä, purkki on Riviera Maisonin La Cucina-sarjaa :) Tosi kätevä ja suloinen säilytyspurnukka, kerroksista löytyy milloin keksejä ja milloin pähkinöitä tms.