Ehkä jo tiedättekin intohimoni kauniisiin kiharoihin ja tätä myötä myös kiharapilviin käytettäviin muotoilutuotteisiin. Nyt pukkaakin taas erästä tuotevinkkiä! Sain jo syksyllä blogin kautta kokeiluun KMS Californian tuotteita ja odotinkin näihin tutustumista innolla ihastuttuani aiemmin monesti täälläkin hehkuttamaani Free Shape Hot Flex-suihkeeseen. Erityisen suuret odotukset minulla oli Hair Play Playable Textureen, jonka kehuttiin olevan KMS:n suosituimpia tuotteita.

Kiharran hiuksiani usein ja toivoisinkin lopputuloksen olevan sellainen rennon kihara, mutta kuitenkin huoliteltu. Paheenani on kuitenkin suihkutella lakkaa aina vähän turhan paljon, jolloin lopputuloksena voi olla kankea ja kypärämäinen kampaus, näähh… Hair Play Playable Texture sen sijaan tuo nimensä mukaisesti matalan pidon lisäksi rakennetta ja tekstuuria tukkaan, mutta jättää hiukset kuitenkin liikkuviksi ja ilmaviksi ilman tahmeaa tunnetta. Tuotetta voi käyttää sekä ennen föönausta kosteaan tukkaan (sisältää muuten myös lämpösuojan!) sekä viimeistelyyn lakan tavoin, kuten itse olen tätä käyttänyt

Lakkaa suihkutan yhä hieman etuhiuksiin yrittäen estää niiden valahtamista kasvojen tielle päivän mittaan, mutta pituuksiin olen suihkinut enimmäkseen juuri tätä Playable Texturea. Pelkän tämän voimin en ehkä lähtisi tilaisuuksiin, jolloin kampauksen tulee kestää paikallaan koko päivän, mutta etenkin arkisiin rentoihin kiharakampauksiin tämä toimii loistavasti.
Pullon hinta liikkuu noin 30:n euron tienoilla ja tätä on saatavilla mm. Stockmannilta. Pieni miinus suolaisen hinnan lisäksi tuotteen nopeasta kuluvuudesta, tai sitten tapani mukaan vain läträän tuolla aivan liikaa, enkä osaa jättää muotoilua pariin suihkaisuun.. Olenkin ehtinyt käyttää suihkeen jo loppuun viimeiseen pihaukseen asti ja niin paljon tähän tykästyin, että aion ostaa tätä itselleni uuden putelin! Kiitokset vaan KMS:lle tähän tutustuttamisesta, taas löytyi uusi suosikki meikäläisen kiharapehkoa varten :)
I love curling my hair and I’m continuously looking for products to make my curls last through the day. I got some hair products from KMS California already a few months ago and I was very pleased to try them since I’ve already fallen in love with the Free Shape Hot Flex Spray. Among those was this Hair Play Playable Texture Spray, which was told to be their most popular product at the moment.
I want my curls to be flowy and flexible, but I tend to add too much hairspray to make my hair look more like a helmet. That’s definitely not where I’m aiming at! Playable Texture is a great product when you want to build some texture and layers, but without the sticky feeling. I like to use this on daytime when I only need some low hold. I’ve already used the whole bottle and I’m definitely going to buy another one myself!
Pitää ehdottomasti ottaa kanssa testaukseen. Kuulostaa juuri sellaoselta tuotteelta, jota olen hakenut :)
-Piritta
piritta-headoverheels.blogspot.fi
Mullakin on kokemusta muutamista KMS -tuotteista ja ne on kyllä ihan hyviä. On muuten pirteän värinen tuo lakkapullo! :) Hassua miten kaikki värikäs vetää puoleensä näin keväisin ;) Tekisi mieli pelkästään tuon pirtsakan ulkoasun perusteella ostaa tuo pullo, haha!
http://beauty-highlights.blogspot.fi/
Kiva jos kuulosti potentiaaliselta! Täytyy pikimmiten käydä ostamassa uusi pullo itsellenikin, harmi ettei taida KMS:ää täältä Vaasasta löytyä..
KMS:n puteleissa on kyllä ainakin pirteät värit kohdallaan ;)
Hei, kiitos tästä vinkistä! :) Lähtee varmasti kokeiluun joku päivä.
Asiani ei liity tähän postaukseen millään tavalla, mutta pakko tulla kertomaan! Tein nimittäin tänään Avokadopastaa ensimmäistä kertaa ja se oli niin herkullista.<3 Jos vatsa olisi vain vetänyt enemmän, niin olisin kyllä syönyt lisää ja lisää! Upposi myös mun poikaystävälleni, ennakkoluuloista huolimatta. ;)
Eipä kestä, kiva jos oli mieluinen vinkki! :)
Täytyykin kokeilla tätä, kiitoksia vinkistä :) http://finestprocrastination.blogspot.co.uk/
Onpa kiva kuulla, että avokadopasta maistui niin hyvin teillekin! Minunkin poikaystäväni vierasti ajatusta avokadon ja pastan yhdistämsiestä alkuun, mutta nykyään kuuluu meillä ihan vakioruokiin :) Oivoi alkoipa taas tehdä mieli..
Kiva jos kiinnostuit, ei kestä kiittää! :)
Minulla oli ongelmana ennen sama, että läträsin lakalla kiharani kaikkea muutakuin ilmaviksi. Kunnes kampaaja suositteli cutrinin multi sprayta, suihkin sitä kosteisiin hiuksiin, föönaan ja kiharran lopuksi raudalla. Hiuksesta tulee todella tukevan oloinen ilman jämäkkyyttä tai tahmeutta. Ei tarvitse päälle välttämättä lakkaa!! Huippu tuote, riittoisa ja hintakaan ei kirpaise. Kiharat pysyy tuolla kombolla seuraavankin päivän :) !
Ihanaa kevättä!
Iso kiitos vinkistä! Laitan tuotteen nimen ehdottomasti mieleen ja mitä luultavimmin myös kokeiluun, sen verran lupaavalta kuulostaa :) Ihan mahtavaa kun teiltäkin saa aina näitä kullanarvoisia vinkkejä! Oikein ihanaa kevään jatkoa sinnekin :)