Tehän tiedätte, että minä rakastan kiharoita. Ystäväni kerran kysyi, miksi pidän niin harvoin tukkaani suorana, mutta pidän itse henkilökohtaisesti hiuksistani eniten kiharrettuina. Ne tuovat ohueeseen tukkaan volyymiä ja rakennetta ja tekevät etenkin juhlalookiin sen viimeisen silauksen!
Olen käyttänyt jo useiden vuosien ajan kihartamiseen suoristusrautaa, viimeisen vuoden ajan Cloud Nine-merkkistä sellaista. Suoristusraudalla saa aikaan niin tiukkaa korkkiruuvia kuin löysempääkin kiharaa ja ne myös kestävät helposti parikin päivää. Sain kuitenkin jokin aika sitten Remingtonilta testiin Pearl Pro Curl– kihartimen ja suoristusrautarakkauteni myötä olinkin hieman skeptinen sen suhteen. Pikaisen googlailun jälkeen olin kuitenkin myyty, juuri tällaisia rentoja laineita olen yrittänyt raudalla tehdä, joten otin tämän uutukaisen lopulta innolla testiin!
Myönnettäköön, että vuosien suoristusraudalla väkertämisen jälkeen olin aivan pihalla tämän kanssa. Ensimmäinen testikerta omaan tukkaani oli katastrofi ja meinasin jo luovuttaa, mutta verkkokalvoilleni tallentunut kuva upeista laineista ei ottanut lähteäkseen, joten valitsin toissa viikonloppuna ulos lähtiessä ystäväni koekaniiniksi. Harjoittelu toisen tukkaan olikin huomattavasti helpompaa, sillä omien käsien vääntö ymmärtämättä edes oikein tekniikkaa tuotti vaikeuksia.
Säädin laitteen kuumimmalle eli 210:een asteeseen ja ryhdyin kieputtelemaan suortuvia kihartimen ympärille. Aloitin ensin alimmista hiuksista ja käytin noin viiden sentin levyisiä osioita – ne kannattaa kuitenkin pitää aika ohuina etenkin paksumman tukan kanssa. Kiepautin suortuvan puikon ympärille ja annoin sen pysyä siinä kymmenisen sekuntia. Kihartimen kärkiosa on viileä, mutta käytin varmuudeksi harjoitellessa mukana tullutta lämmönkestävää suojahanskaa.
Lopputuloksesta tuli aivan upea niin minun kuin itse koekaniininkin mielestä! Kiharoista tuli huomattavasti rennommat kuin suoristusraudalla tehtynä, mutta kuitenkin huolitellun näköiset. Tämän ei kuulemma pitäisi myöskään latistaa hiusta samalla tavoin kuin raudalla tehtynä. Rohkenin hieman epäillä kiharoiden pysyvyyttä, mutta pilkkuun asti juhlimisen ja nukutun yön jälkeen ystävälläni oli yhä aamulla jäljellä ihanat laineet!
Tämän jälkeen innostuin taas harjoittelemaan itsekin, ja toinen kerta sujuikin paljon paremmin! Ihan näin upeita kikkaroita en vielä saanut itselleni aikaiseksi, mutta harjoitus tekee mestarin ;) Onko joku muu testannut Pearl Pro Curlia?
You might already know that I love curled hair. I’ve been using Cloud Nine hair straightener for that purpose for a long time, so when I got this Pearl Pro Curl curler from Remington I admit being a little sceptic. After googling some results made with this curler I was excited to try it on my own.
It was very difficult for me at first, since I’m so used to curling with my straightener, so I wanted to try it for my friend’s hair. You can see the result above – both me and my friend loved it! I didn’t know if these would last as long as made with a straigthener, but after celebrating all night my friend still had lovely waves in the morning. How about you, have you ever tried Pearl Pro Curl? :)
Mulla on toi samainen kiharrin ja lisäksi siitä vielä se ohuempi versio :) Molemmat on ihan mahtavia, en luopuisi mistään hinnasta!
Otsikon luettuani luulin jo saavamme kiharavideon heheh :) Itselläni on tuo kyseinen kiharrin ollut käytössä nyt noin reilun puolen vuoden verran ja olen kyllä ollut tyytyväinen! Opittua oikean tekniikan kiharten teko onnistuu ihan hetkessä :)
Kiharrinta ei kannattais käyttää noin kuumana.. 180astetta on kaikkein paras, se vaurioittaa hiusta vähiten ja takaa parhaimman tuloksen :) varsinkin, Jonna, sun tukka jos se on ohut niin toi 210 on liikaa… Ja on muuten tosi hyvä rauta, itellä myös käytössä :)!
Terveisin kampaaja joka on omat hiukset polttanut liian kuumalla raudalla… :D
Itselläni on sekä tämä paksumpi “taikasauva” kuin myös sen ohuempi versio. Itselläni on siis pitkät ja aika raskaat hiukset, joten kokemukset perustuukin sitten tähän mun omaan hiukseen. Tuolla paksummalla saan aluksi kivemmat ja juurikin täydellisen rennot kiharat, mutta ne eivät valitettavasti kestä omissa hiuksissani kovin kauaa. Ohuella kihartimella tulee sitten tuohon paksumpaan verrattuna aluksi turhan “tiukat” kiharat, mutta saahan niitä toki harjaamalla ja rakennetta rikkomalla kivemmiksi. Välillä teenkin kiharat jo edellisenä iltana niin ovat loivistuneet itsestään aamuun mennessä sopivan rennoiksi :) Tällä ohuella myös nuo kiharat pysyvät itselläni kauemmin.
Nyt olen kuitenkin menossa leikkaamaan hiukseni lyhyemmiksi, joten pitää sen jälkeen testata joko nuo paksummalla sauvalla tehdyt kiharat jo itsellänikin kestäisivät kauemmin. Olen myös vaihtanut suurimman osan hiuspurkeistani parempiin versioihin, joten myös ne varmasti vaikuttaisivat parempaan pysyvyyteen.
Molemmista siis kuitenkin pidän, eikä haittaa vaikka nuo molemmat sauvat onkin tullut hankittua :)
Mikä on tämän kihartimen hinta?:)
Tuo on kyllä hyvä. Mulla on nuo kaikki Pearl sarjan tuotteet ja olen kyllä tykännyt. Vaatii vain vähän pientä harjoitusta että oppii, mutta sitten kun osaa niin tapahtuu kuin unissaa. Paitsi suoristusraudalla en osaa tehdä kiharoita :(
Itse käytän juuri tuota kiharrinta ja se on iha huippu, nätit kiharat tulee :)
Haluaisin ostaa cloud ninen suoristimen ja oppia tekemään silläkin, mutta tosi haastavaa tehdä suoristimella :D
Kaunit kiharat. :)
Haluaisin kysyä tiedätkö hyviä asunto sivuja helsingissä?
Mulla on pitkät, paksut ja valitettavasti myös luonnostaan piikkisuorat hiukset. Olen siskoni samaista laitetta ja monia muitakin kihartimia kokeillut, mutta tähän tukkaan suoristusraudalla tehdyt kiharat vain ovat parhaat ja kestävät ehdottomasti ylivoimaisesti parhaiten. Mutta samaa mieltä kanssasi, suoristusrautaan tottuneelle oli aika hankalaa tuolla kihartaa :DD
Multa löytyy sama vekotin. Saan sillä kyllä tukan laineelle, tosin se vie aikaa tuhottomasti, kun tukkaa on paljon ja pituutta melkein vyötärölle asti. Kerran yksi ystävä laittoi mun tukan tolla tökötteine päivineen, ja siitä tuli ihana – kunnes se oli taas parin tunnin päästä ihan suora… :((
Oon jo ihan luovuttanut tän pehkon kanssa, suoristusraudankin ostin, mutta sillä tähän kiharan saaminen veisi ikuisuuden, joten tyydyn sitten suoraan tukkaan, tai korkeintaan laineisiin, mitä tukkaan jää, kun nukun aina nuttura päässäni, ettei tukka ole tiellä. :D Höh! Upeat laineet sait kaverisi tukkaan aikaiseksi, näyttäisi siis toimivan lyhyemmässä tukassa hienosti. :)
Mulla on toi sama kiharrin kanssa ! Sillä saan mun omaan pitkään ja kohtuu paksuun tukkaan nätitit kiharat, mutta ne ei kestä omissa hiuksissa edes muutamaa tuntia :(
Sain vuosi sitten joululahjaksi kyseisen kihartimen ja en enää osaisi ilman ollakkaan!! Tsemppiä kovasti sillä olen aivan varma että tuolla saat upeat kiharat aikaiseksi ;) pian et hanskallakaan tee enää mitään
Multa löytyy tuo ohuempi versio, harmi että nyt on nii lyhyet hiukset niin ei sillä tee mitään :(( mutta kunhan nää tästä taas kasvaa niin alkaa armoton suoristaminen eka ja sen jälkeen kihartaminen :D kun tollahan tulee ihan erilaiset kiharat mitä mun luonnonkiharat on, niin joutuu tekee tuplatyön, mutta mulla ne jopa säily parhaimillaan kolmenkin päivää hyvinä! Että on kyllä sen suoristamisen ja kihartamisen arvosta.
Hei Jonna!
Tämä ei mitenkään liity tähän postaukseen mutta olisiko mitenkään mahdollista että tekisit neverfullista oman postauksen ku olen miettinyt kumman ostaisin mm vai gm kokoisen ja haluaisin kuulla tähän myös sinun mielipiteesi?(:
Moi Jonna! Osaisitko sanoa mistä tässä kuvassa oleva hopeanvärinen pöytälamppu on hankittu? http://1.bp.blogspot.com/-0kKYYKiFkoE/UnFrfatyk3I/AAAAAAAAKEY/_R7yCSoMXUA/s1600/Koti11.png
http://saralovesy.blogspot.fi/2014/01/my-exchange-year-2014-2015.html#comment-form eikös neljännen kollaasin eka kuva ylhäältä vasemmalla oo sun blogista? ;O näyttää ainakin samalta mitä jossain sun postauksessa oon nähnyt :o
Munkin mielestä sulle sopii paremmin hiukset kiharrettuina, aivan ihastuttavat niin! :)
Mahtava kuulla, että olet tykännyt! Täytyy siis alkaa toden teolla itsekin harjoitella tuon kanssa :)
Hihih pahus, kyllä se vielä jonain päivänä tulee! ;) Kiva kuulla että olet tykännyt, täytyy minunkin ruveta nyt harjoittelemaan, tällä hetkellä kiharoihin kun menee niin paljon enemmän aikaa kuin suoristusraudalla tehtynä. Harjoitus tekee varmasti mestarin! :)
Olen tottunut suoristimella kihartamaan 200:ssa asteessa, suoristaessa taas käytän 150 astetta. Täytyy kokeilla, josko tuo 180 kuitenkin riittäisi :)
Voi hitsi, onpa harmi ettei sinun tukassasi pysy tällä suuremmalla raudalla tehtynä! Voisinkin kuvitella, ettei tämä toimi kovin raskaissa hiuksissa.. Itse käytän aina alla KMS Californian Free Shape-suihketta, joka ainakin minulla auttaa kiharoiden pysyvyyteen :) Kannattaa kokeilla, hyvä pohjatuote tekee jo paljon!
Hieman vajaa 40€ oli ainakin Anttilassa :)
Sitä odotellessa, oma suoritukseni on vielä kaukana tuosta.. :D Suoristusraudalla kihartaminen aiheuttaa myös aikamoista hiusten halkomista alkuun, mutta kun sen tekniikan kerran oppii, niin sitten sujuu kuin leikiten! :)
Onpa kiva kuulla, täytyy minunkin alkaa nyt siis treenata kiharoiden tekoa tällä ;) Suoristimella kihartaminen on superhelppoa, kunhan sen tekniikan vaan kerran oivaltaa!
Kiitoksia :) Onhan näitä, Oikotie.fi, Etuovi.com/Vuokraovi.com…
Suoristusrautakiharat ovat kyllä ihan ykköset :) Heh, tunsin itseni niin uunoksi kun kaivoin tämän ensi kertaa paketista esiin ja etsin kuumeisesti sitä “rakoa”, jonka väliin hiukset laitettaisiin kuten raudalla… :D
Voi että, vyötärölle asti ulottuvassa tukassa voi kyllä olla aikamoinen kihartaminen :D Harmi kuulla, ettei lopputulos kuitenkaan kestänyt kauaa, höh! Suoristusraudalla kihartaminen on aika näppärää ja nopeaa, kunhan tekniikan vain kerran oppii, joten se voisi toimia sinullekin :) Olisi kyllä ihana, jos minunkin tukkaani ilmestyisi yön aikana nutturan myötä laineet, hih!
No höh, voi harmi! Oletko kokeillut laittaa pohjalle jotain ainetta? Voi kyllä olla, ettei tämä ole paksumpaan tukkaan se ideaalein vaihtoehto :/
Kiitos kannustuksesta, täytyy siis ruveta treenailemaan tällä kihartamista ;) Tunsin itseni kyllä vähän juntiksi tuon hanskan kanssa heheh, mutta veikkaan että ilman sitä tuloksena olisi ollut muutama palovamma.. :D
Kiva kuulla että olet tykännyt omastasi, nyt sitten vaan tukkaa kasvattelemaan! :)
Heippa Emilia ja kiitos toiveestasi! Itse asiassa minulla on ollut tällainen postaus luonnoksissa jo piitkään kun sitä kerran toivottiin, joten voisin laittaa sen julkaisuun tässä joku päivä :)
Heips! Tottahan toki, lamppu on Ikeasta :)
Tutultahan tuo näyttää, joten on kyllä minun kuvani kyseessä :)
Voi kiitos, jotenkin olen itsekin niin tottunut kiharoihin :)
Mä olen niin iskostunut tekemään kiharat suoristusraudalla, etten ole oppinut noilla puikoilla niitä vielä tekemään vaikka olen kuinka ja monta kertaa kokeillut, kaiken lisäks mulla on noita jos jonkun kokosena ja turhaan seisoovat kaapissa kun tosiaan suoristusrauta on luottoystävä! Itse tykkäisin omista hiuksista kiharoilla kanssa enemmän kun suorana, mutta en jaksa laittaa joka aamu niitä :/
Mulla oli tuo rauta, mutta myin pois, kun en tätä omaa pehkoani saanut kiharaksi sillä ollenkaan. Pitkä ja paksu tukka ei taida olla tuon raudan kaveri.. :( Hankin sun jonkun vanhan postauksen inspiroimana sen Cloud nr9 suoristimen, ja sillä tulee aivan loistavaa jälkeä – kiitti vinkistä!
Ostin tuon samaisen raudan syksyllä ja ensimmäinen käyttökerta oli samanlainen kuin sinullakin, meinasi hermot mennä. Kokeilin sitten myöhemmin uudelleen ja onnistuin, rakastuin rautaan saman tien. Tällä raudalla saa juuri rentoja kiharoita, aivan ihania ;)
Oli kyllä aikamoinen shokki saada tämä vempain käteen siihen ainaiseen suoristusrautaan tottuneena! Pikkuhiljaa se alkaa kuitenkin sujua, vaikka harjoitusta kyllä vaatii.. :) Höh, harmi että ovat jääneet sinulla kaappiin! Ehkäpä sillä pienellä treenauksella pääsisivät vielä ahkerampaan käyttöön? :)
Pitkä ja paksu hiuslaatu ei ehkä tosiaan ole omiaan tätä rautaa varten, höh! Mahtava kuulla, että Cloud Ninella on kuitenkin onnistunut :)
Hih, se oli kyllä sellaista äheltämistä se ensimmäinen testikerta :D Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin sujua, joten kiitos kannustuksesta – jatkan harjoittelua ;)