Opiskeluista

Lupasin kirjoitella teille muutaman sanasen opiskeluihin liittyen. Kuten moni teistä varmasti jo tietää, aloitin tänä syksynä kauppatieteiden opiskelut Vaasan yliopistossa. Kahden pääsykoekevään jälkeen sain vihdoin viime heinäkuussa sen kuuluisan paksun kirjeen, joten kulunut syksy on ollut yksi elämäni jännittävimmistä. Muutto ensimmäiseen omaan kotiin ja vieläpä satojen kilometrien päähän, uusi paikkakunta, rutkasti uusia asioita ja kasapäin uusia ihmisiä. Ja tiedättekö, onhan tämä ollutkin ihan mahtava syksy :)

Ensimmäinen periodi alkaa pikkuhiljaa olla takanapäin, joskin pari tenttiä on vielä joulukuulle jäljellä. Opiskeluelämän aloittaminen kahden välivuoden jälkeen on ollut hurjan kivaa, tosin alkuun kesti hieman päästä rytmiin (puhumattakaan ensimmäisten viikkojen orientaatioriennoista kröhöm ;). Kurssit on aika lailla määritelty valmiiksi ensimmäiselle vuodelle, joten lukujärjestyksestä on löytynyt niin johdon laskentatoimea, yrityksen johtamista, talousoikeuden perusteita ja niin edelleen. Perusopintojen parissa on siis kulunut tämä syksy, keväälle ajattelin ehkä ottaa myös lisänä joitakin kielten kursseja.

Miltä on sitten tuntunut lähteä opiskelemaan niin kauas kotikaupungista? Olin tosiaan vielä lukion alussa se, joka vannoi ettei ikinä voisi lähteä Helsingistä, mutta niin vaan vuosien jälkeen löysinkin itseni Vaasasta. Kynnys hakea toiseen kaupunkiin oli aluksi iso, mutta en ole kyllä katunut päätöstä päivääkään! On ollut oikeastaan aika virkistävää vaihtaa maisemaa ja tutustua niin moneen uuteen ihmiseen eri puolelta Suomea. Itselläni ei toki ole kokemusta esimerkiksi Helsingissä opiskelusta, mutta voisin kuvitella, että Vaasan kaltaisessa pienemmässä kauungissa yhteishenki muodostuu ihan omanlaisekseen. Kaikki ovat samassa tilanteessa, jolloin uusia ystäviä on “pakko” hankkia ja on oltava aktiivinen, kun ei ole sitä omaa tukijoukkoa lähellä.

Olette varmasti myös huomanneet, että olen reissannut ahkerasti viikonloppuisin Helsinkiin milloin minkäkin menon, työjuttujen tai ihan vaan läheisten perässä. Kahden kaupungin välillä kulkeminen on ollut paljon helpompaa kuin ajattelin, vaikka alkuun se kolmen ja puolen tunnin junamatka kuulosti mahdottomalta ajatukselta. Olen kuitenkin itse kokenut, että elämä Vaasan ja Helsingin välillä on sujunut tosi hyvin! Kannustan todella lämpimästi muitakin lähtemään muualle kotipaikkakunnalta opiskelemaan, mikäli se on vaan ikinä juolahtanut mielessä vaihtoehtona.

Kaiken kaikkiaan olen todella iloinen siitä, että olen vihdoin päässyt opiskelemaan haluamaani alaa ja siinä samassa kerännyt hauskoja kokemuksia ja joukon uusia ihania ihmisiä ympärilleni. Vuosia minut tunteneet ystävänikin totesivat, kuinka olen vaikuttanut tänä syksynä jotenkin tavallista vapautuneemmalta. Olen kieltämättä aika onnellinen juuri nyt!

Löytyykös sieltä samoja tuntemuksia muilta, jotka ovat aloittaneet opiskelut tänä syksynä? :)

Sorry for not being able to write any longer translation to this one. I’m just sharing my experiences with my studies at the university where I study economics :) This fall has been one of the most exciting ones of my life, since I’ve moved to another town and started studying after two years. All in all – I couldn’t be happier right now!

20 thoughts on “Opiskeluista

  1. Mukava kuulla, että olet ollut tyytyväinen valintaasi ja viihtynyt Vaasassa. Itse joudun erikoistumisen perässä muuttamaan ensi keväänä Vaasaan ja pakko myöntää, että harmittaa jättää aviomies ja koira omaan kotiin ja muuttaa toiselle paikkakunnalle työn perässä, mutta toivottavasti aika kuluu pian. Rohkaisevaa myös kuulla, ettei junamatka tunnu pahalta = )
    -Tia

  2. Hei, toivon että vastaisin tähän. Onko tuo sinun Alexasi normaali kokoa vai oversized kokoa? Näyttää niin hyvän kokoiselta. Ostitko liikkeestä ja mitä maksoit? Itse haaveilen tuon laukun ostamisesta.

  3. Pystyn samaistumaan niin tohon tekstiin! Itselläni on samanlaisia kokemuksia kahden kaupungin välillä reissaamisesta. Itse muutin Tampereelta Helsinkiin opiskelujen parissa muutama vuosi sitten. Aluksi matka tuntui kauheelta, ja ajattelin että vieraannun täysin kaikista läheisistä. Mutta nyt sitä ollaan lähes joka viikonloppu käyty kotiseudulla, eikä se tunnu yhtään pahalta :)

  4. Hih, itsestä tuo sinun välimatka kuulostaa vielä niiiiiiin pieneltä – olen Porista kotoisin ja 15 -vuotiaana päätin lähteä toteuttamaan uneelmaani ja muutin Leville lukion perässä, lähes 1000 km päähän kotikotoa :) Nyt opiskelen Oulussa ja musta tästä ei ole kyllä enää mikään matka hurauttaa kotona käymään :D

  5. Moikka Jonna!
    Tosi kiva postaus! Samastun tosi moneen kohtaan. Itsekin Helsingin kasvattina vannoin, etten lähtisi pois kotikaupungistani. Kun sitten lähdin, olen monesti ihmetellyt, miten saatoin edes ajatella niin – mitä olisinkaan missannut, jos en olisi lähtenyt! Itse opiskelen siis Keski-Ruotsissa Örebrossa (vrt. Turku) kansainvälistä oikeustiedettä. Muutto jännitti aluksi aikalailla, mutta olen ollut myönteisesti yllättynyt lähes kaikesta, kun olen päässyt nyt asettumaan aloilleni! Samastun myös tuohon vapautuneeseen fiilikseen – elämä on! <3 Opiskelijaelämä on tosiaan ihan oma juttunsa, ja sen tajuaa vasta, kun pääsee siihen itse mukaan! :)

    Kiitos blogista, jonka ääreen tekee kerta toisensa jälkeen mieli palata!

  6. Alku voi varmasti olla vaikeaa, mutta aika kuluu nopeammin kuin huomaatkaan :) Ja tosiaan, junamatkaan tottuu äkkiä ja etenkin suorat vuorot ovat yllättävän mukavia. Tervetuloa Vaasaan jo näin etukäteen! :)

  7. Heips, Alexani on Regular-kokoa :) Se on kyllä osoittautunut todella näppäräksi, joten voin omasta puolestani suositella sitä lämpimästi. Ostin laukun Heathrow'n lentokentän myymälästä, joten sain sen noin 200e silloista hintaa halvemmalla. Nykyään uudessa materiaalissa hinta onkin jo aika hurja, hui!

  8. Ihana kuulla että sinullakin on sujunut elämä kahden kaupungin välillä hyvin! Tampereen ja Helsingin välinen matka on onneksi kovin lyhyt :) Reissaamiseen kyllä yllättävän äkkiä, mutta kyllä sitä silti nauttii myös pidemmistä lomista kotiseudulla :)

  9. Voi että, en voi kuin ihastella rohkeuttasi! En olisi itse voinut kuvitellakaan lähteväni 15-vuotiaana noin kauas pois kotoa – teki tiukkaa näin 21-vuotiaanakin, heh :D Tuossa sitä varmaan itsenäistyi kertaheitolla ja ennen kaikkea ihailtavaa että uskalsit toimia unelmasi eteen!

  10. Itsekin oon muuttanut jo 16-vuotiaana toiselle paikkakunnalle lukioon, mutta tällä hetkellä en tahtoisi millään pois kotikaupungistani:D Vaikka tämä hurjan pikkuinen onkin eikä täällä mitään ole, mut silti tuntuu hurjalta jos muutetaan Tampereelle ensi kesänä :o :)! Joka tietytsti vaatii sen kouluun pääsemisen… :D Tosin, Espanjan muutosta en ole niinkään kauhuissani.. :) Hurjan kiva kuulla että vihdyt Vaasassa, se on ihana kaupunki! Ja eiköhän siihen Tampere-Kotka väliiinkin totu sitten, suurmepi kynnys tulee varmaan oleman se rahan kulu :D

  11. Hei,

    kiva kuulla, että olet viihtynyt Vaasassa! Itse muutin myös tänne syyskuussa juurikin Helsingistä ja myös opintojen perässä. Musta Vaasa on ihan loistava opiskelukapunki: välimatkat lyhyet, alhaisemmat vuokrat ja jotenkin tosi lämmin ilmapiiri. Olen tuntenut itseni todella tervetulleeksi (ja olen sentään asunut elämäni aikana viidessä eri kaupungissa!) Junamatka Helsinkiin ei musta ole ollenkaan paha, kolme ja puoli tuntia menee hujauksessa ja olen ottanut tavaksi tehdä matkalla kouluhommia.

    Tsemppiä opintoihin ja ihanaa joulua!

    t.Suvianna

  12. Mä opiskelen edelleen viime vuonna syksyllä aloittamassani koulutuksessa. Keväällä valmistun ja haen taas yhteishaussa opiskelemaan :) koko ajan on ollut pyrkimys Tampereelle opiskelemaan, kunnes yksi ilta mulle tulikin joku päähänpinttymä että haluan täältä Pirkanmaalta ihan muihin maisemiin ja tällä hetkellä mm. Jyväskylä ja Turku houkuttelevat tosi paljon! Pirkanmaalle aion kyllä asettua takaisin mutta nyt kun on vielä nuori eikä mitään ole kahlitsemassa tiettyyn paikkaan, niin miksei käyttäisi muutamaa vuotta elämästään ja keräisi uusia kokemuksia muualta :)

  13. Itsekin olen juuri aloittanut opiskelun tänä syksynä ja melkein hengästyttää kuinka nopeasti aika on hujahtanut, nythän ollaan kohta jo joulussa! Mutta ihana kuulla että olet viihtynyt opintojesi parissa ja huomioni tarttui erityisesti tuohon “vapautuneisuuteen”. Se nimittäin voisi olla sana joka määrittää aika hyvin itsellänikin opiskelujen alun jälkeen vallinneita fiiliksiä ;)

  14. Minusta paikkakunnanvaihdos oli yksi parhaista teoistani koskaan. Vaasa oli kotikaupunkini ja muutin sieltä 19-vuotiaana opiskelujen perässä Rovaniemelle. Kontrasti ilmapiirissä näkyi heti ja oli todella virkistävää päästä uuteen maisemaan. Tykkäsin niin paljon, että tänne jäin ja asun täällä nyt jo kuudetta vuotta. Välimatka täältä Vaasaan perhettä ja kavereita katsomaan on pitkä, ja siihen nähden tuo kolmen ja puolen tunnin matka tuntuu hujaukselta. Täältä pääsee kuitenkin esimerkiksi Helsinkiin puolessatoista tunnissa lentokoneella, mikä se taas on todella helppo ja hyödyllinen juttu.

    Mukavaa joulunodotusta!

    Jaana

  15. Heippa Salla! Kiitos, kiva kuulla että tykkäsit ja oli vielä itsellesikin ajankohtainen aihe :) Sinä uskalsitkin lähteä vielä hieman pidemmälle ja pois koti-Suomesta, täytyy nostaa hattua! Saat opiskeluajastasi varmasti ihan mahtavat muistot ja arvokkaita kokemuksia tulevaisuutta varten.

    Kiitos vielä ihanasta palautteesta! Kaikkea hyvää sinne Ruotsiin ja tsemppiä opiskeluihin :)

  16. Hui, minua ei olisi saanut varmaan kirveelläkään muuttamaan 16-vuotiaana kauaksi kotoa :D Nostan todellakin hattua, että sinulla on silloin riittänyt rohkeutta! Toivon koko sydämestäni että pääset haluamaasi kouluun ja Tampere kutsuu – vaikka se nyt voi kauhistuttavalta ajatukselta tuntuakin ;)

    Rahan kulu on kyllä ihan oma lukunsa, junaliput ovat aivan törkeän hintaisia opiskelijallekin.. Se on kuitenkin sitten sen arvoista, kun pääsee näkemään läheiset siellä kotikotona :)

  17. Heippa Suvianna! Kiitos mukavasta kommentista, ihana kuulla että sinäkin olet viihtynyt Vaasassa :) Voin samaistua tekstiisi hyvin, Vaasa on tosiaankin jotenkin lämminhenkinen kaupunki! Ja kyllä vaan, junamatkat sujuvat ihan näppärästi koulu- ja blogihommia tehden ;)

    Ihanaa joulun odotusta sinnekin!

  18. Mahtava kuulla että olet noin avoin ajatukselle lähteä muualle opiskelemaan – asenteesi on tosi ihailtava! Ota ehdottomasti kaikki ilo irti nuoruudesta ja sen tuomasta vapaudesta, nämä kokemukset ovat korvaamattomia :)

  19. Aika on kyllä mennyt aivan käsittämättömön nopeasti! Hih, ihana jos sinäkin samaistut tunteeseen :) En ollut itse asiaan kiinnittänyt niinkään huomiota ennen kuin ystäväni tämän totesivat. Onhan se senkin puolesta huojentavaa, että ensi keväänä ei ole tiedossa sitä kamalaa luku-urakkaa – nyt ihan oikeasti opiskelen sitä mitä haluan! :)

    Kivaa alkavaa viikkoa Meeri!

  20. Voi miten kiva kuulla, että sinulla on käynyt noin päin ja olet ollut tyytyväinen päätökseesi :) Meille jokaiselle on varmasti paikkamme, oli se sitten jossain päin Suomea tai jossain muualla!

    Ihanaa joulun odotusta sinnekin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *