Vinkkejä hämäräkuvaukseen

Tähän aikaan vuodesta moni bloggaaja tuntuu painivan yhden ja saman pulman kanssa. Syksyn myötä päivät lyhenevät koko ajan ja valon määrä vähenee entisestään, mikä asettaa omat haasteensa valokuvaukselle ja saa bloggaajat haromaan epätoivoisena hiuksiaan. Oikein harmaina päivinä minunkin tekisi mieli jättää kamera kokonaan nurkkaan ja odottaa valoisampia kuvaushetkiä, vaikka eihän se hämärässä kuvaaminen mikään mahdoton tehtävä ole.

Valokuvausjuttuja toivotaan aina silloin tällöin, joten ajattelin jakaa muutaman yksinkertaisen vinkin hämäräkuvaamiseen liittyen. Nämä ovat monille varmasti jo tuttuja perussäätöjä, mutta toivottavasti näistä olisi jollekulle edes hitusen apua :)

1. Kuvaa mahdollisimman suurella aukolla
Kuten olen joskus jo kertonutkin, kuvaan itse lähes aina A-esiasetuksella eli aukon esivalinnalla. Tällöin säädän itse aukon, kamera taas säätää puolestani suljinajan. Mitä suurempi aukko, eli pienempi A-luku kuten F.1.8, sitä enemmän objektiiviin pääsee valoa. Aukko vaikuttaa täten myös syväterävyyteen eli taustan sumentumiseen ja itse kohteen piirtymiseen nätisti. Mitä suurempi aukko, sitä pienempi syväterävyysalue. Kannattaakin ehdottomasti satsata valovoimaiseen objektiiviin, itselläni on Olympuksen E-PL5:ssa päivittäisessä käytössä valovoimainen (F1,8) 45mm-objektiivi.

2. Säädä herkkyyttä (ISO-arvo)
Kuvakennon kyky reagoida valoon määritellään ISO-arvoina. Mitä suurempi ISO-arvo, sitä enemmän valoa pääsee kameran kennoon ja sitä helpompi on kuvata hämärässä. Haittapuolena suurella ISO-arvolla on se, että kuvakohina lisääntyy. Alla olevassa kollaasissa esimerkkinä kuvat pienellä ja suuremmalla ISO-arvolla, joista ensimmäisessä kuva on tärähtänyt. Toisessa ISO on nostettu 640:een, jolloin kamera on asettanut nopeamman suljinajan, ja tuloksena käsivaralla kuvattu terävä kuva.

3. Suljinaika + jalusta
Jalusta kannattaa jokaisen ahkeramman kuvaajan ehdottomasti jossain vaiheessa hankkia. Se on toki bloggaajalle kätevä apuväline asukuvauksessa, mutta myös ehdoton kaveri tällaisina pimeinä aikoina. Jalustan avulla voidaan nimittäin käyttää pidempiä suljinaikoja. Mitä pidempään suljin on auki, sitä enemmän kameran kennolle pääsee valoa. Käsivaralla kuvatessa kuva kuitenkin tärähtää helposti käden heiluessa, joten tässä vaiheessa jalusta tulee mukaan kuvioihin.

Oman jalustani olen saanut Manfrottolta ja näin puolen vuoden käytön jälkeen voin yhä ylistää sitä! Paitsi että se on ulkonäöltään sievä valkoinen, on jalusta myös todella kevyt ja helppokäyttöinen. En inhoa mitään enempää kuin liikaa määrää nippuloita ja nappuloita… Tämä sijoitus rokottaa lompakkoa tarjoushintaan 49 euron verran ja löytyy mm. yhteistyökumppanini Top Shotin valikoimista täältä.

4. Lisäsalama
Ja siinä vaiheessa kun mitkään edellä mainituista keinoista eivät enää auta tai kuvataan jo ilta-aikaan, on tartuttava järeämpiin aseisiin – eli lisäsalamaan. Pyrin itse kuvaamaan mahdollisimman paljon luonnovaloa käyttäen, mutta esimerkiksi sisätiloissa illan hämärtyessä on lisäsalama usein välttämätön. Kameran omalla salamalla jälki on usein kutakuinkin hirvittävää punasilmineen ja kiiltävine kasvoineen, mutta lisäsalamalla saa huomattavasti pehmeämpää jälkeä. Lisäsalamaakaan ei kannata suunnata suoraan kohteeseen, vaan esimerkiksi katon kautta. Enemmän salamakuvauksesta kiinnostuneet voivat kurkata Olympuksen sivuille tänne!

Siinä tuli muutama simppeli vinkki, joita kannattaa kokeilla ensi kerralla, kun ulkona on harmaata ja kameran olemassaolo tekisi kokonaan mieli unohtaa. Eihän siis hylätä niitä rakkaita kameroita sinne hyllyn perälle pölyttymään, vaikka nyt vähän tylsemmät kuvausolosuhteet onkin ;)

Oikein mukavaa uutta viikkoa!

Sorry for no translation to this, here are only some simple tips for photographing when there isn’t that much light. Hope you’ll all have a nice week!

33 thoughts on “Vinkkejä hämäräkuvaukseen

  1. Nuo on just hyviä kikkailuja hämärää vastaan. Silti kuitenkin ottaa pannuun, kun ulkona otetut asukuvat on aika tiukassa ja kolmen jälkeen iltapäivällä. Valo kun loppuu väkisin.

  2. Heippa Jonna! :)
    Löysin sun blogin tossa viime viikolla Instagramin kautta, ja sen jälkeen selailin läpi koko blogin yhden illan aikana ja poikaystävä taisi vähän hermostua kun kiinnitin huomiota vain suhun… ;)
    Ihan huippu blogi, sun tyyli on niin lähellä omaa makuani, tosin kalliit laukut ovat vasta säästön alla, mutta silloinhan ne tulee olemaan kaikkein suurimpia palkinotoja kun niistä on oikeesti haaveillut monta vuotta ja itse vähäisistä rahoista säässtänyt :p

    Nää kameravinkit ovat tosi hyviä, koska itsekin harrastelen valokuvausta tai lähinnä opettelen, ja yleensä varsinkin kirjojen tekstit ja vinkit eivät avaa yhtään noita valokuvaustremejä jonka seurauksena ne kuvausopukset ovat yleensä aika monelle kokemattomalle täyttä hepreaa :D

    Sun blogi siirty kyllä heti ykköspaikalle mun suosikkiblogeihin. Sulla on ihan älyttömän upea pukeutumistyyli ja myös sisustus! Olisi kiva vielä nähdä se makuuhuone jossain vaiheessa :p

    Joten kiitos jo etukäteen kaikista tulevista postauksista, uusi vakkarilukija ilmottautuu! <3

    ….Nyt heti kokeilemaan näitä hämärä kuvaus vinkkejä.. :) Ps. Osaatko sanoa käykö tuo valovoimainen 45mm objektiivi Olympus PL3:seen? Vaihdan nyt vanhan suuren Canonin järkkärin siihen, ihan ei tohon PL5:seen budjetti tällä hetkellä riittänyt… :(

  3. Kiitos jälleen havainnollisista ja simppeleistä vinkeistä! :) (Minkä niminen tuo O.P.I.:n sävy on? Näyttää aivan upealta!)

  4. Kiitos loistavista vinkeistä, tulevat ehdottomasti tarpeeseen aloittelevalle kuvaajalle! En ole muissa blogeissa törmännytkään kuvausvinkkeihin, joten ehdottoman positiivista jakaa vinkkejä :)

  5. Kiitos tuhannesti näistä vinkeistä! :) itse taistelen edelleen tuon aukon ja ISO -arvon kanssa. Jotenkin taidan vaan olla aika tumpelo käyttämään vähän monimutkaisempaa kameraa ;). Saan kuvista aina vaan joko liian ylivalottuneita tai sitten aivan tärähtäneitä :s…

  6. Se on kyllä ihan totta, jos on vaikka 8-16 töissä, niin silloin ei pahemmin ehdi kuvia ulkona nappailla… Onneksi on kuitenkin viikonloput, jolloin voi sitten vaikka kuvata asuja varastoon ;)

  7. Heippa Jessika, voi miten ihana juttu, että olet eksynyt tänne! Aikamoinen urakka käydä blogi yhden illan aikana läpi, ei ihme että poikkis on vieressä alkanut kaivata huomiota, hih ;) Kiitos tuhannesti kivasta palautteesta ja tervetuloa seurailemaan, aiheutit ison hymyn täällä päässä!

    Yritin itsekin aikoinaan opetella valokuvauksen saloja kirjoista, mutta siitä ei tullut tällaisena kärsimättömänä luonteena yhtikäs mitään. Yritinkin tässä selittää mahdollisimman selkokielisesti, joten kiva jos oli jotain hyötyä! Kaikkein parhaiten sitä oppii konkreettisesti kokeilemalla, miten mitkäkin säädöt vaikuttavat mitenkin :)

    Ja kyllä vaan, 45mm-objektiivi käy myös E-PL3:sen kanssa! Jos et muuten ole vielä hankkinut kameraa, niin vinkkinä että Top Shotilta löytyy sellainen myös esittelykappaleena (kuitenkin täydellä takuulla) hieman edullisemmin, https://www.topshot.fi/product/8374/olympus-pen-lite-e-pl3-valkoinen-14-42mm-ii-r-kit-demo. Myös 45mm löytyy heiltä tarjous hintaan 249! :)

  8. Ihana Pinja, kiitos itsellesi piristävästä kommentista! :) Nyt eikun kokeilemaan vinkkejä käytännössä!

  9. Mä haaveilen tosta Olympus Pen PL-5:stä, onko sulla jotain huonoja kokemuksia siitä..? Enimmäkseen olen lukenut kehuja! Pakko myöntää että olen tullut vähän epäuskoiseksi, kun suurin osa bloggaajista, jotka kameraa kehuvat, ovat saaneet sen ilmaiseksi, että kehutaanko sillon sitten helpommin.. Onko se oikeasti niiiiiin hyvä kamera? Sulla ainakin on upeita kuvia!

  10. Toki hämärällä ulkona voi käyttää pidempää valotusaikaa saadakseen taustaan lisää valoa ja pysäyttää kohteen liikkeen ulkoisella salamalla :)

  11. Mun olympuksessa on sen verran raoitetut säädöt, jolloin näistä ei juurikaan ole apua. Pitäisi joko päivittää uudempaan malliin, tai vaihtaa kokonaan merkkiä. :D Canonilla opettelin nämä säädöt ja oli tosi vaikeaa palata takaisin omaan kameraan..

  12. Hakkaan päätäni seinään jos joku järestelmäkameran omistava ei tiennyt luettelemiasi asioita. Miksi ostaa laadukas kallis kamera, jos ei perehdy siihen ollenkaan ja kuvaa automaatilla?

  13. Eipä kestä, mukava vaan jos näistä oli jotain apua! Ja kokeilun kautta sitä oppii, joten eikun treenaamaan vaan ;) Esimerkiksi jos kuvaa kovin aurinkoisella säällä suurimmalla aukolla (eli vaikka tuo 1.8) kuvat voivat helposti ylivaloittua, joten lukua voi hieman nostaa, tai käyttää valoituksenkorjailua (se plus miinus asteikko), sekä pienentää ISO-arvoa. Oikein kirkkaalla säällä voi myös käyttää harmaasuodinta, mutta noista säädöistä on jo pitkälle apua :)

  14. Minä en keksi yhtään huonoa sanottavaa PENistäni, päinvastoin, olen ollut äärimmäisen tyytyväinen! Ymmärrän kyllä kriittisyytesi, mutta toisaalta taas tässä asiassa minusta kuvanlaatu puhuu aika lailla puolestaan, ettei noita pieniä mutta pippurisia kameroita ole turhaan ylistetty :) E-PL5 on helppokäyttöinen, pieni ja kaunis (koskaan ei ole mitään kameraa ihasteltu kuin tätä, hih!), mutta tuottaa kuitenkin todella hyvää jälkeä. Plussaa myös Wifi-ominaisuudesta eli kuvien langattomasta siirtämisestä FlashAir-muistikortin kanssa, sekä kääntyvästä näytöstä.

    Itse olen myös ostanut ensimmäisen PENini eli E-PL3:sen omilla rahoillani ja saanut vasta tämän uudemman version blogin kautta, joten voin ainakin vilpittömästi kehua omasta puolestani :) Valokuvaus-tunnisteen alta löytyy paljon lisää kamerajuttuja, jos kiinnostaa lukea enemmän.

  15. Hmm, eikö sulla ole E-PM1? Muistaakseni samat säädöt pystyy yhtä lailla tehdä tuossakin, ne vain täytyy tehdä valikon kautta, kun minissä ei ole tuota pyörökiekkoa. Voin vielä varmistaa asian Olympukselta! :)

    Minihän on enemmän juuri aloittelevalle kuvaajalle, joka ei juurikaan kaipaa ylimärääisiä nappuloita, Lite-malleissa taas on tuo säätöpyörä josta pääsee kätevästi valitsemaan aukkoa tai suljinaikaa tms kuten järkkärissäkin :) Jos siis olet miettinyt mallin päivittämistä!

  16. Hei kiitos vinkistä! Taisinkin itse asiassa juuri eilen törmätä tähän jossain blogissa ja jäin ihmettelemään, täytyy varmaan kokeilla itsekin :)

  17. Jostainhan se on kaikkien aloitettava :) Minullakin meni pitkään näiden asioiden opettelemisessa, ohjekirjat kun eivät ole suurimpia ystäviäni. Jollekin myös riittää ihan se automaatilla kuvaaminen, mistä onkin ihan hyvä aloittaa ja siitä sitten vähitelleen kehittyä.

  18. Loistava postaus! Itselläni on valokuvaukseen liittyvä inspiraatio ollut jonkin aikaa kateissa juurikin pimeyden vuoksi. Perusjuttuja tiedän kyllä kuvaamisesta, mutta toisaalta kun ei ihan hirveästi ole aiheeseen perehtynyt, niin menee helposti sekaisin kaikki ohjeet :D muutenkin olen vähän semmonen kuvaaja, että tykkään itsekseni räpeltää ja opetella. Nyt oli kuitenkin tosi selkeät ohjeet, niin kävin ihan nappaamassa kameran ja kuvailemassa vähän, tuli heti parempia otoksia. Kiitos! :)

  19. Kiitos Jonna näistä hyvistä vinkeistä! :) Saavuin lauantaina viikon vierailulle tänne Helsinkiin ja yllätyin kuinka kovin pimeää täällä voikaan olla! Lontoossa valoa riittää mukavasti kuvaamiseen vielä hyvin n. klo 5 asti, mutta kyllä sinnekin alkaa pikkuhiljaa talvi tehdä tulojaan. Ja itse ainakin olen yksi näistä ihmisitä jotka edellistä komentoijaa lainatakseni “osta[vat] laaduk[kaan] kalli[in] kamera[n]” mutteivat osaa sitä vielä kunnolla käyttää. Itse ainakin koen, että haluan kehittyä kuvaajana, mutta koen myös, että pokkarilla kehittyminen ei oel välttämättä mahdollista samassa mittakaavassa kuin (mini)järkkärillä. Joten kaunis kiitos erinomaisista vinkeistä! :)

    Maria / Petite Living

  20. hyvä postaus! :) ei noi asiat oo kaikille itsestäänselvyyksiä :) ite oon valokuvaillu 3 vuoden ajan, mutta vasta vähän aikaa sitten aloin kunnolla tutkia sitä, mitä kaikkee kameralla voikaan tehä. paljon kivempaa säädellä ite kaikkia arvoja kun kuvata melkein kokonaan automaatilla :) tulee enemmän omannäkösiä kuvia.

    http://washed-out-dream.blogspot.fi/

  21. Kiitos todella hyvistä vinkeistä! Kerrotko vielä mitä kuvankäsittelyohjelmaa käytät?

  22. Voi kiitos kovasti, mahtavaa kuulla että tästä oli hyötyä! Ja vielä mahtavampaa että vinkit pääsivät heti käyttöön onnistuneen lopputuloksen kera :) Nyt vaan ahkerasti kuvailemaan pimeydestä huolimatta! Oikein mukavaa alkavaa viikonloppua sinne :)

  23. Ei kestä kiittää, mukava jos näistä oli hyötyä :) Ja tosiaan, kuten sanoinkin, niin pakkohan se on aina jostain alottaa. Juuri kuvaamalla sitä kehittyy ja oppii, harva meistä on seppä syntyessään, hehe ;)

    Ihanaa alkavaa viikonloppua sinne!

  24. Kiitos Niina, kiva kuulla! Ja pientä valokuvauksen kanssa tuskastelua on tosiaankin ollut ilmassa monessa blogissa :)

  25. Kiitos Kati, kiva kuulla että tykkäsit :) Minä olen saanut kameran käsiini ensimmäisen kerran varmaan 6.luokkalaisena, mutta vasta muutaman viime vuoden aikana olen oikeasti ruvennut ymmärtämään asetusten päälle. Toiset oppivat nopeammin, toiset hitaammin :) Ja olet oikeassa – säätöjä tekemällä kamerasta saa niiin paljon enemmän irti!

    Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *