Laukkupohdintaa

Jokin aika sitten sain lukijalta toiveen esitellä laukkukokoelmani, laukkutyttö henkeen ja vereen kun olen! Olen kuitenkin esitellyt tämän pikkuperheeni aika tarkalleen vuosi sitten, minkä jälkeen lisäystä on tullut vain yhden laukun muodossa. Innostuin kuitenkin kaivelemaan arkistoista kuvia näistä yksilöistä, lähinnä taka-ajatuksena kartuttaa myös itselleni tätä kokoonpanoa.

Olen nimittäin potenut viime aikoina pienoista laukkukuumetta, joka nostaa päätään aina silloin tällöin. Pitkään aikaan sellaisesta ei olekaan kärsitty, vaikka ei sillä ettenkö tasaiseen tahtiin ihastelisi kuola valuen muun muassa Pinterestin haavekansiotani. Olen kuitenkin ollut aivan erityisen tyytyväinen kaapissani majaileviin laukkuihin, eikä alkukesästä viimeisimmän hankittuani mielessäni ole ollut mitään tiettyä säästökohdetta.

<

Kurkataan nyt kuitenkin sinne kaappien kätköihin, josta ei tosin pitäisi ilmestyä teille mitään yllätyksiä. Valikoimani on omasta mielestäni aika kattava, sieltä löytyy kaikkea niin arkeen kuin juhlaankin, niin hieman pienempää kuin tilavampaakin laukkua eli jokaiseen tarpeeseen. Yläriviltä löytyy Mulberryn klassinen Bayswater, samalta merkiltä ihastuttava musta Lily sekä kassialman paras ystävä Louis Vuittonin Neverfull GM. Kahdelta viimeiseltä riviltä taas Longchampin Roseau, Mulberryn Regular Alexa, LV:n Speedy 30 sekä Pochette Monogramina sekä MICHAEL Michael Korsin juhlavampi Wesbter Clutch.

Olen hieman pohtinut, että pitäisiköhän sitä myydä jossain vaiheessa seuraavan hankinnan alta jokin laukku pois, etteivät kaapit pursuaisi ihan yli äyräiden. Olen vain äärimmäisen huono luopumaan mistään ja jokaiseen näistäkin olen onnistunut luomaan jonkin naurettavan tunnesiteen :D Toisaalta haaveissani siintää musta isompi arkilaukku, joka olisi nykyistä näppärämpi kantaa, toisaalta taas löydän itseni aina vaan unelmoimasta Monogram-vahvistuksesta isomman laukun muodossa.. Haaveistani kuitenkin lisää ihan omassa postauksessaan!

Mites te muute laukkutytöt siellä ruudun takaa, oletteko tyytyväisiä kokoelmiinne tällä hetkellä vai siintääkö unelmissa jokin tietty? ;)

A while ago I got a request from my reader if I could make a post about my bag collection. I’ve made one quite pricisely a year ago, and there has been only one addition since that. Anyhow, I ended up looking for some old photos of my bags to consider about the collection myself, too. My little bag family consists of the classic Mulberry Bayswater, the charming Lily, Louis Vuitton Neverfull GM, Longchamp Roseau, Mulberry Alexa Regular, LV Speedy 30 in Damier Ebene and Pochette in Monogram and last but not least MICHAEL Michael Kors Webster Clutch.

I’ve been really happy with my collection for a long time now and there hasn’t been any spesific bag on my mind, but lately I’ve found myself dreaming of a new one. Although I’ve been thinking that I should probably sell forward one of these to get a new one, so that my home wouldn’t be full of bags! I’ll tell you more about my dreams later, but now I would like to hear about your cravings. Are you happy with your bag collections at the moment or is there some bag on your mind? ;)

58 thoughts on “Laukkupohdintaa

  1. I have been wanting a Celine bag. I'm still saving for it. I'm looking forward to see what kind of bag you're wanting to buy. Thanks for posting this, the last one didn't have translation yet so I was just going over the pictures. I like this kind if post!

  2. Täällä yksi laukkutyttö. :-) Kokoelma on vielä todella suppea ja vähitellen keräilen lisää… ;-) Haaveissa olisi edelleen Lily ja Alexa. Jospa jossain vaiheessa voisi toteuttaa nuo haaveet… Tällä hetkellähän olen täysin LV-tyttö. :-)
    Ihana postaus ja mukavaa pakkastiistaita! :-)

  3. Ihanaa tiistaita sinulle Jonna! Laukkukokoelmasi on niin täydellinen ja kelpuuttaisin jokaisin laukuistasi vaikka heti. Oma laukku kokoelmani on vasta alkumetreillä. Tiedän jo mitä haluan kokoelmiini ja tarkoitus olisikin hiljalleen kotiutella näitä ihania yksilöitä. p.s. Laukkuja ei koskaan voi olla liikaa ja minustakin tuntuu, etten voisi enää luopua tietyistä yksilöistä!

  4. Hei Jonna! Onpas ihana laukkuperhe! :) Minulta löytyy kaksi Korssia, mutta suunnitelmissani olisi laajentaa perhettäni LV:n speedy 30:lla, juurikin samaisessa värissä, mikä sinulta löytyy. Eli jos jossain vaiheessa päädytlaukkuasi myymään, on täällä ainakin yksi kiinnostunut tarjoamaan hyvän uuden kodin speedylle heh! (Ellen ole siis kyennyt hillitsemään itseäni ja ehtinyt piipahtaa itse LV:llä jo :D) ihanaa tiistaita sinulle! :) -Anni

  5. Laukkutyttö ei kai koskaan voi olla täysin tyytyväinen kokoelmaansa, ainakin itse huomaan, että aina sitä vaan tulee uusi himotus, mikä on saatava ;) Chanel taitaa olla ikuinen haaveeni, sillä hinnan puolesta en usko sitä ihan heti ostavani ja toisaalta niin korkea hinta pistää muutenkin miettimään hankinnan järkevyyttä (vaikka laukkuhankinnoissa järjellä ei sijaa olisikaan). Olen jo pitkään miettinyt, että missä menee rajani ja ainakaan toistaiseksi en ole valmis laittamaan useita tuhansia euroja laukkuun. Céline siintää myös haaveissani ja melko varmasti seuraava laukkuni tulee siltä merkiltä olevan, malli on tosin vielä vähän hakusessa, kun pidän niin monesta merkin laukusta.

    -H

  6. Haavelistaa odotellessa… ;) Itse olen (outo kyllä!) tosi tyytyväinen omaan kokoelmaani tällä hetkellä. Toteutettuani Medium Lily-unelman viime viikolla laukkukokoelma tuntuu täydelliseltä! Huomaan kuitenkin välillä kaipaavani jotain erittäin suurta arkilaukkua, jonne mahtuisi, sekä läppäri, koulukirjat (painavat sellaiset!) ja esim. jumppakamat tarvittaessa. Vaikka en Louis Vuittonista juurikaan välitä, on Neverfull GM tuossa samassa Damier Azur-juosissa kuin sinulla, alkanut hieman kutkuttaa matskun käytännöllisyyden ja suuren koon vuoksi. Saapi nähdä miten tytön käy ;)

    Maria / Petite Living

  7. Mä oon haaveillut jo todella pitkään Mulberryn Lilysta ja Bayswaterista. Molemmat kuitenkin on hintaluokassa jo niin mun budjetin yläpäässä :/ ehkä joskus vielä :)

  8. En ole itse ainakaan kovin tyytyväinen tällä hetkellä omaan laukkukokoelmaani :D
    Minulta löytyy päivittäisestä käytöstä tuo samainen Longchampin Roseau. Lisäksi minulla on yksi toinen Longchampin pienempi laukku, mitä ei tule käytettyä oikeastaan ikinä.
    Tämän lisäksi omistan Tiger Of Swedenin aika ison salkkumaisen mustan laukun, jota taas on todella hankala kantaa jos se on täynnä. Eli olen ajattelut laittaa sen myyntiin.
    Lisäksi yksi Lacosten laukku, joka ei ihan väriltään ole minun juttuni. Tai en osaa vaan ehkä yhdistellä sitä vaatteitteni kanssa. Ja sitten Gianni Chiarinin konjakin värinen nahkalaukku, joka on avonaisen mallinsa takia huono talvella/vesisateella.

    Pikkulaukuista löytyy Louis Vuittonin Milla Pochette, joka on varmaan ainoa pikkulaukku jota koskaan edes käytän. Vaikka omistan erilaisia pikkulaukkuja kymmenkunta kappaletta. Ne turhat voisi ehkä laittaa kiertoon. :D

    Tämän hetkinen laukkuhaaveeni on (ja on ollut vähän pidempäänkin jo) Louis Vuittonin Neverfull, koska sinne vain oikeasti mahtuisi kaikki mitä tarvitsen aina mukanani kuljettaa.
    Myös joku musta iltalaukku olisi kiva.

    Olen salaa vähän kateellinen poikaystäväni äidin laukkukaapille. Se ihan valtava kaksovinen kaappi joka on täynnä toinen toistaan hienompia laukkuja (ensimmäkseen sieltä kyllä löytyy Vuittoneita). :D

  9. Voi neitiseni, sinulla on kyllä jo niin mieletön kokoelman kasassa :) Taitaa olla olemassa jo vähän liian monia kauniita laukkuja, kun melkeen päivittäin tuntuu mieli muuttuvan sen seuraavan the laukun osalta. Pitkään olin sitä mieltä, että Lily olisi ehdottomasti seuraava hankintani, mutta sen jälkeen onkin siirrytty jo Neverfull GM Monogramin kautta Alexaan jossain kauniissa vaaleassa sävyssä. Voih näitä naisten vaikeuksia ;)

    Oletko muuten kokenut tuon Alexan kanssa, että siihen tarttuu herkästi väriä esim. farkuista, kun sitä kantaa olalla? Nuo vaaleat sävyt ovat aina vähän arkoja tuollaiseen käyttöön :/

  10. Täällä ilmottautuu myös yksi laukkufriikki! Uusin tulokkaani on MICHAEL Michael Kors:in iso konjakinruskea laukku, joka ajaa mahtavasti asiansa kun täytyy kanniskella koulujuttuja edestakaisin! Haaveilen kuitenkin jostain ihanasta laukusta jossa olisi myös olkahihna, mutta aito nahka ja hyvä laatu on kuitenkin A ja O joten koska rahaa ei juuri nyt ole , niin ehkä sopivan yksilön vastaan tullessa voisi vinkata hieman valmistujaislahja toiveita sukulaisille tai sitten teen kuten sinä, ja ostan sen itse itselleni kun viimeiset tentit ovat ohitse! Laukkuja ei voi koskaan olla liikaa <3 !

  11. Tämä laukkufriikki vasta on päässyt laadukkaiden laukkujen makuun! Muutama Michael Kors kaapista löytyy, mutta suunnitelmissa on myydä niitä pois ah niin ihanan kasvavan Louis Vuitton kokoelman alta.. <3 Lauantaina LVlle laukku ostoksille matkani käy ;) ja esittelyjesi myötä olen päättänyt kotiuttaa samalla agendan pm koossa, kiitos siis vinkeistä kaunotar! :)
    -S

  12. Minä olen pohtinut juuri kyseisen speedyn myyntiä, laukkuni on Helsingistä ostettu pari vuotta sitten ja aivan uudenveroinen. Annan tottakai täyden aitoustakuun, voidaan vaikka keskustan Vuiskalla treffata jos yhtään epäilyttää. Saattaisiko kiinnostaa? :) – Henna

  13. Longchampin Roseau houkuttaisi perusmustana arkilaukkuna. Yleisesti sydän sykkii Mulberrylle. Voi jos saisi kotiutettua Alexan, Bayswaterin, Lilyn, Del Reyn jajajaja… Pradan tote bageissa on muutama aivan ihana. Haaveita, haaveita :)

  14. Aivan ihastuttava kokoelma sinulla! :)
    Suurin haaveeni tällä hetkellä on sinunkin kokoelmassakin näkyvä Mulberryn Alexa, tosin oversized versiona ja mustana… :D aivan ihastuttuva laukku, pakko vielä jonain päivänä saada! ;)

  15. Oioi sulta löytyy neljä semmosta kaunokaista mitkä ottaisin itelleni vaikka heti miten: Lily, Bayswater, Alexa ja Neverfull !! <3

  16. Lilyn ostamisen jälkeen ollut vähän sama tilanne, ihastelen päivittäin toinen toistaan upeampia laukkuja mutta mikään ei ole vielä säväyttänyt niin että alkaisin ropojani säästämään ;-) Viime aikoina etenkin viinipunaiset yksilöt on napanneet katseeni erityisen tehokkaasti, salaa toivonkin että Mulberryn joulualeen joku kaunotar hyvällä alella eksyisi!

    Celine on (ja varmaan pysyy) ikihaaveena, ollut siitä asti kun Mini Luggage myyntiin tuli. Trapeze on tosin alkanut olemaan vahva kilpailija sille, mutta ennen kuin lotossa voitan niin aika kaukaiset unelmat ovat :)

    ps. Musta clutch multa puuttuu täysin! Sellaisen jos jostakin siis löytäisin :-)

  17. Ihana kokoelma! Mitä pidät Pradan hihnallissista tote-laukuista? Minusta upeita;)

  18. Kokoelmasi on kyllä käytännöllinen. Itsellä on tarvetta isommalle mustalle laukulle, joten jään innolla odottelemaan sinun haavelistaasi :) Eniten tykytyksiä saa Vuittonin Neverfull epi leatherina, oikein muuta en ole vielä löytänyt, mikä aiheuttaisi pakko saada tunteita.

    ps. nyt on Mulberryn burgundy kotiutettu :)

  19. Tiedän tunteen, vaivalla hankitusta ei millään haluaisi luopua. Vaikka sillä saisikin helpommin uutta tilalle ;)

    Ostin viikko sitten ensimmäisen kunnon merkkilaukkuni, Neverfullin damier azur kuosissa. Ja nyt tekisi mieli kotiuttaa Speedy kotiin ja pian. Ensi viikolla tulee veronpalautukset, joten…
    Vuitton laukkujen nahkaosien huollosta puheenollen.Olet suositellut Vuittonin laukkujen nahkaosien huoltoon Wolyn Neutraa. Aivan samanlaista valkoista purkkia ei saa enää mistään :(Ovatkohan uudistaneet tuotteen ulkoasun? Myydään Neutral nimisenä.

    Wolyn perfect gel on ilmeisesti puhdistava tuote ja tuo Neutral nahkaa huoltava?
    En ole edes uskaltanut käyttää laukkua vielä, pelkään tahroja yli kaiken. Ja missä järjestyksessä käytän em Wolyn tuotteita?

  20. Ihanaa kun löysin blogisi! <3 Täällä myös yksi tyttö joka on ihan hulluna laukkuihin! Tänä vuonna on hankittu burgundi Donna Karan ja Vuittonin Keepall, ja olin varma että nyt kokoelma on valmis.. Noh, eipä aikaakaan kun nyt haaveissa on Speedy Bandouliere Damier Ebeninä :D

  21. Ihania laukkuja! Uuden laukun kaipuu ja osto tarve taitaa olla itsellä ainakin kroonista! :)
    Tällä hetkellä löytyy pari oikeaa merkkilaukkua, sen verran myöhään olen herännyt tähän: “Panosta laatuun!” ajatukseen. Onneksi parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
    Seuraavana hankinta listalla olisi LV:lta Damier kuosissa pikkulaukku. Sen jälkeen ehkä Celine?Mulberry? Se jää nähtäväksi :)

    -Pauliina

  22. Celine seems to be everyone's favourite at the moment :) It's worth saving for sure! Glad you liked this, thank you!

  23. Vähitellen sitä kannattaakin kasvattaa, harkitut ostokset ovat niitä parhaita! Liputan yllättäen sekä Lilyn että Alexan puolesta, sopisivat sinulle varmasti kuin nenä päähän LV-kokoelman ohelle ;)

    Mukavaa keskiviikkoa murunen!

  24. Voi kiitos Heidi :) Ihana että sinulla on jo kokoelma harkittuna mielessä, hiljalleen niitä kannattaakin hankkia eikä kaikkea heti kerralla. Hih, laukkuja ei kai tosiaan voi olla liikaa ;) Mukavaa keskiviikkopäivää sinne!

  25. Hei ihan mahtavaa, että täältä löytyi kenties uusi omistaja laukulle :) Kiitos Anni kivasta kommentistasi ja aurinkoista viikon jatkoa!

  26. Hih, et taida olla ainoa näin tunteva täällä kommenttiboksissa ;) Meikäläisessä taitaa olla jotain vikaa kun en Chanelia varsinaisesti himoitse, vaikka en kyllä pistäisi pahaksikaan jos se olallani keikkuisi. Ehkä se on tosiaan se pilviä hipova hinta, joka kyllä ylittää minunkin kipurajani monen kertaisesti :) Céline on kyllä kovin pinnalla nyt ja eikä ihmekään – kauniita klassisia malleja pienellä jujulla varustettuna!

  27. Tulossa ;) Voi unohdin kommentoida Lily-ihanaista, kuola valuen luin postaustasi! Ihan mielettömän hyvä löytö, täytyisi itsekin harjaantua tuon ebayn kanssa mutta kun olen vaan niin pirun epäluottavainen!

    Nevrfull on kyllä juuri tarpeidesi mukainen laukku! Olen rahdannut siinä pääsykoekeväinäni niin järkyttävää määrää tavaraa, että se todella kestää painoa. Lisäksi se on kestänyt tämän sottapytyn käytössä hyvin kiitos tosiaan käytännöllisen materiaalin, joten iso peukku täältä ;)

  28. Niiden hinnat tuntuvat kyllä todella hurjilta tänä päivänä… Kuvittele, että maksoin omasta Lilystäni puolet nykyiseen hintaan nähden! Kannattaa katsella huutonettiä, jos laukun hankkiminen käytettynä yhtään kiinnostaa, siellä on etenkin Bayswatereita näkynyt tosi paljon :)

  29. Hih, ei kai sitä nainen voi koskaan täysin tyytyväinen ollakaan! Laukkukokoelmasi kuulostaa tosi kattavalta :) Neverfull on kyllä äärimmäisen kätevä malli, se vetää sisäänsä puoliomaisuutta. Apua, tuollainen laukkuvitriini minullekin ja täytettynä kiitos! ;)

  30. Voi kuulostaa tutulta, haaveita löytyy kyllä aina joka lähtöön! Neverfull GM Monogram on keikkunut omallakin listallani iäisyyden, mutta en ole oikein päässyt sen kanssa vielä päätökseen.

    Itselläni on yhdet tummansiniset (uudehkot) farkut, joiden kanssa saa olla tarkkana ja ne ovat kerran värjänneet juuri Alexaa kannettuani sitä olalla. Sain värin kuitenkin hyvin pois vauvapyyhkeiden avulla, joten ei ollut mikään maailmanloppu vaikka ensin vähän hermostuinkin ;) Muiden ihan perusfarkkujen kanssa ei ole ollut hätää ja Alexa on pärjännyt hyvin! Ehkä pahin vihollinen vaalean nahan kanssa on sadepisarat, jotka kyllä jämähtävät nahkaan jos joudut sateen yllättämäksi.

  31. Tervetuloa joukkoon iloiseen, täältä näitä laukkufriikkejä näyttääkin löytyvän ;) Itsensä palkitseminen on aina oiva vaihtoehto, voisit vaikka pyytää sukulaisilta lahjatoiveena pesämunaa laukun hankintaa varten ja sitten käydä ostamassa haavelaukkuasi itsellesi! :)

  32. Mun viimeisin ihastus löytyy Jimmy Choolta, jolla on aika montakin sellaista, jotka voisin hankkia. Taikauskoisena en paljasta, mihin olen ihastunut… ;) Tsekkaapa merkin kotisivut.

  33. Oi että, mikä laukku on mielessäsi? :) Ja mahtavaa jos olet tykästynyt Agendaan, et varmastikaan tule katumaan ostosta! Kaivan omani joka päivä esiin yhtä tyytyväisenä, on se vaan kaunis :)

  34. Roseau on tosi kaunis, mutta minun käsivarrelleni se ei jotenkin oikein “istu”, höh! Voih, Del Rey on yksi haaveilujeni kohteista, Pradan Toteista puhumattakaan ;) Haaveita saa ja pitääkin aina olla!

  35. Jos Alexaa ei jo löytyisi, niin vahtisin haukan lailla viininpunaista Alexaa aleista, se on mielettömän kaunis! Joskus kyllä haluan vielä jonkin laukun tuossa värissä :) Hieman elättelen toiveita, josko joulualeiden joukosta löytyisi minullekin jotain, hih.

  36. Ai mitäkö pidän, ihania!! :D Ottaisin Saffiano Toten ihan koska vaan, haaveilen hankkivani sellaisen joskus vuosien päästä ehkä valmistujaislahjaksi itselleni.

  37. Katselin itsekin Epi Neverfullia ja se on kyllä kaunis, vaikka ehkä kuitenkin miellän Neverfullit parhaiten canvaksen kanssa sopiviksi :) Toivelistaa tulossa pian!

    Eikä, ihan mahtavaa!! Satuitko saamaan sen, joka oli Huutonetissä ihan hiljattain? Bongasin sen vasta jälkikäteen ja pistin sormia ristiin, että toivottavasti sinä onnistuit sen sieltä itsellesi nappaamaan :)

  38. No sanos muuta! Plen äärettömän huono luopumaan mistään, oli sitten kyse ikivanhasta kymmenen euron puserosta taikka arvokkaasta laukusta :D Jihuu, onnea uudesta laukusta! Neverfull on todella kätevä malli, tulee varmasti palvelemaan sinua vielä pitkään :)

    Hitsi, nyt en osaa yhtää sanoa kun en ole joutunut itse etsimään tuota kaupoista, mutta Neutral ainakin kuulostaa niin samalta. Perfect Geliä en ole ikinä käyttänyt, ainostaan tuolla Neutralla olen pyyhkinyt pehmeän liinan kanssa nahkaosista lian pois. Toinen hyvä vinkki canvakselle ovat vauvapyyhkeet, niillä nähtee lika helposti!

    Rohkeasti laukku olalle vaan, käyttöönhän se on tarkoitettu ;) Ja puhdistus tosiaankin helppoa!

  39. Voi, ihana kuulla että olet löytänyt tänne! :) Oi burgundy nyt näyttää hyvältä kaikissa laukuissa ja Keepall on tosi kaunis! Niin vaan kummasti mielessä on aina uusia haavehankintoja, ei kai se kokoelma koskaan ole naisella täysin valmis ;)

  40. En ole omaani vielä pessyt, mutta ihan vaan tuulettamalla meinasin pärjätä :) Saa nähdä mitä sitten kun tulee likatahroja, kääk!

  41. Kroonista tosiaankin, hyvä jos joku muukin tunnistaa itsensä syndroomasta ;) Parempi myöhään kuin tosiaan milloinkaan, eivät ne laukut sieltä kauppojen hyllyiltä mihinkään katoa! Ihanalta kuulostavat haaveesi :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *