Netherland Shopping

Pitkästä aikaa kurkistusta ostoksiin, tarkemmin sanottuna Hollannissa tekemiini sellaisiin. Kiertelimme parin päivän reissun aikana jonkin verran kauppoja, niin Eindhovenissa, Maastrichtissa kuin Roermondin outletkylässäkin. Jälkimmäinen osoittautui yhtä hyväksi ja kattavaksi shoppailupaikaksi kuin aikaisemmatkin Euroopan outletit, joissa olen tähän mennessä käynyt. Valikoima oli yllättävän laaja ja mukana oli muista kylistä puuttuvia merkkejäkin, kuten Gant ja Filippa K. Kerron outletista vielä erikseen lisää, nyt löytöihini!

Omat ostokseni suuntautuvat Polo Ralph Laurenille, jonka vaatteita olen ehtinyt hamstrata outletkylissä käytyäni jo, köh, jonkin verran. Minä lähes asun koko syksyn ja talven näissä mukavissa ja helpoissa, poikaystävän suusta kuultuna mummoneuleiksikin kutsutuissa palmikkoneulepuseroissa ;) Vielä oli tilaa beigelle yksilölle pyöreällä kaula-aukolla varustettuna. Ralph Lauren Home-puolelta taas nappasin söötit pyjamashortsit, olisi kyllä tehnyt mieli hankkia sieltä niin vilttejä kuin liinavaatteitankin.

Yksi Massimo Duttin ostoksista ehtikin vilahtaa täällä jo aikaisemmin asun muodossa. Olin itse asiassa tehnyt poikaystäväni luokse nettikaupasta etukäteen tilauksen, joka sisälsi tuon neulepuseron helmenharmaana, sekä nätin taskuilla ja röyhelöyksityiskohdalla koristellun valkoisen silkkipaidan. Kuten jo kerroin, ihastuttuani neuleeseen haalin sen liikkeessä käydessäni mukaani myös kamelinruskeana. Katselin sivusilmällä myös MD:n nilkkureita ja sovitinkin eräitä upeita ratsastushenkisiä mustia nahkasaappaita.

Pehmeille ja rennoille neuleille onkin nyt opiskelujen alettua ja luentosalien kutsuessa käyttöä, joten niitä lähti reissusta mukaan useampikin kappale. Mangosta nappasin kassiin kauniin beigen sävyisen palmikkoneuletakin, johon on ihana kietoutua viileinä syysaamuina. Zarassa käydessäni taas kiinnitin harakan lailla huomiota johonkin kimaltelevaan, nimittäin tähän paljettineuleeseen. Näen jo mielessäni tämän yhdistettynä sinisiin, kulutettuihin farkkuihin ja nahkasaappaisiin!

Ja sitten vielä yksi, ehkä vähän yllättävämpi ostos! Eindhovenissa törmäsin 2Balou-nimiseen putiikkiin, jonne eksyin sisälle asti nähtyäni näyteikkunassa Mulberryn laukkuja. Liikkeen konsepti olikin mitä mainoin, sillä se oli yhdistelmä luksusasusteita ja reikeiltä löytyviä sopuhintaisia, itselleni tuntemattomia vaatemerkkejä. Takkien seasta löytyikin jotain kiinnostavaa! Nahkatakkeja tuli yläasteaikoina käytettyä paljonkin, mutta jossain vaiheessa ne jäivät kaapin perälle, tässä beigen mokan ja mustan nahan yhdistelmä kuitenkin vetosi minuun heti! Mokka tekee siitä perinteistä nahkatakkia astetta pehmeämmän, bikermalli ja kultaiset yksityiskohdat taas tuovat hieman särmää.

Jätin takin kauppaan jääden vielä hieman epäröimään, mutta palasin kotimatkalla vielä takaisin suunnaten kassalle. Enkä ole kuulkaa katunut, takille on tullut jo useamman kerran käyttöä! Aitonahkaiseen en ehkä olisi uskaltanut sijoittaa, mutta tästä ei joutunut pulittamaan montaa kymppiä. Takki sopii loistavasti näille viileneville ilmoille, täytyypä yrittää saada teille pian asukuvia kehiin ;)

It’s been a while since I’ve done a post about my shoppings. In the Netherlands I did a little shopping in Eindhoven, Maastricht and at the designer outlet in Roermond, so I thought I’d show you my purchases. When visiting outlet villages I always want to stop by at Polo Ralph Lauren. I basically live in these classic cable knits in the winter time, and this beige one is the newest addition to my collection. I also visited Ralph Lauren Home, which was a heaven full of all those sheets and blankets, but I ended up having these cute pajama shorts.

Massimo Dutti is one of my favourite stores, and I couldn’t leave there empty handed this time either. You could already see me wearing another one of these round neck sweaters in this post, and like I told you, I bought it in pearl grey as well. My closet is full of white blouses, but there’s always room for one more silk shirt ;) I also bought this cardigan from Mango, and a sequin sweater from Zara. It will be perfect paired with blue jeans and boots! The jacket is from a boutique called 2Balou in Eindhoven, I love the soft combination of leather and brown suede front. I’ll try to make some outfit posts soon! :)

41 thoughts on “Netherland Shopping

  1. Ihania uutukaisia kaappiisi olet löytänyt. ♡
    Nuo neuleet vain niin kuuluvat syksyyn. Noita mummoneuleita löytyy tästäkin osoitteesta useampi. Ihan parhaita ja sopii kaiken kanssa. ♡ Beige neule olisi täälläkin hyvä sijoitus… :-)
    Kaunista päivää muru! :-)

  2. Upeita ostoksia olet löytänyt! Itsekin katsoin tuota Mangon palmikkoneuletta, mutta kaikki omat koot olivat jo menneet :( Ehkä sellainen tulee vielä jossain vaiheessa itsellekin vastaan! Ja villapaitoja, neuleita yms ei voi kyllä koskaan olla liikaa (eikä myöskään niitä shortseja…) :D

  3. Hei Jonna,
    ja kiitos ihansta blogista! Löysin blogisi vasta ja olen todella ihastunut – tyylisi nimittäin on hyvin samanlainen omani kanssa, joten täältä on hyvä poimia vinkkejä omiin shoppailureissuihin ;)
    Massimo Duttin vaatteet eivät ole minulle ennestään tuttuja, mutta (kiitos sinun) minun on PAKKO saada näitä ihania vaatekappaleita omaankin vaatekaappiini! Osaatko verrata, vastaavatkoko MD:n kokomerkinnät todellisuutta vai ovatko ne kokoistaan pienempiä/suurempia? Mistä olet netsitä tilannut näitä, MD:n omilta sivuilta ei vissiin voi tilata Suomeen?

  4. ihania neuleita! ;D ja toi zaran kimallusneule on ihan huippu! itsekin menossa kotiuttamaan sen ;)

  5. Ihania juttuja!! :) Saat hirveät himot mulle aikaiseksi päästä näihin outlet paikkoihin shoppailemaan! :D

  6. Onpa ihania ostoksia! Varsinkin tuo nahkatakki näyttää mielenkiintoiselta, odotan jo innolla asukuvia sen kanssa :)

  7. Voi miten ihania ostoksia, eritoten tuo viimeisen kuvan takki! Minä myös haksahdin tuohon Zaran kimalleneuleeseen ja kotiutin sen jopa kahdessa eri värissä, mutta syksyllähän niille tulee käyttöä – siihen oli hyvä tuudittautua ;) Ja Emmin sanoja lainaten, asukuvia takin kanssa odotellaan malttamattomana täälläkin! :)

  8. Ihania ostoksia! Varsinkin Massimo Duttin neuleet näyttävät todella kauniin pehmoisilta. Pitää ensi viikon Rooman reissulla pitää silmät auki, jos näitä tulisi siellä vastaan. :)

  9. Onpas ihania ostoksia, täytyy heti mennä katsastamaan Zara ja Mango ihanien neuleiden varalta! Mitä muotoilurautaa muuten käytät? Itselläni on uusi rauta hakusessa, ja koska hiuksemme vaikuttavat kovinkin samanlaatuisilta, olisi kiva jos voisit vinkata jotakin hyvää rautaa! :)

  10. Tuo sana mummoneule saa kyllä joka kerta hihittämään! Poikaystäväni oli oikein “onnessaan” ostettuani taas yhden lisää, hän ei voi sietää näitä :D Mutta kun ne ovat niin mukavia ja helppoja perusvaatteita!

    Mukavaa päivää sinnekin ihana! :)

  11. Hei kurkkaapa nettikaupan puolelle, siellä oli vielä kaikkia kokoja jäljellä :) Olen itsekin tilannut sieltä kerran ja paketti tulee suoraan kotiovelle. Hih, aina on tosiaan tilaa muutamalle neuleelle näin syksyaikaan ;)

  12. Heippa Kaisa! Kiitos valtavan ihanasta kommentista, hurjan kivaa että olet tänne löytänyt ja jätit vielä jäljenkin itsestäsi minun ilokseni :) Mukava kuulla että meillä menee makukin yks yhteen!

    Massimo Dutti ei valitettavasti toimita Suomeen, eikä tietääkseni mikään muukaan nettikauppa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jää siis hamstrata MD:n vaatteita aina ulkomaan reissuilla, lähin löytyy tuolta rapakon takaa Tukholmasta :) Toivottavasti saisimme oman liikkeen tänne Suomeen pian! Kooltaan merkin vaatteet ovat minusta vastanneet oikein hyvin normaaleja.

  13. Hih, noihin kelpaa kyllä kietoutua viileinä syysaamuina :) Kimallusneule on ihana piriste arkeen, toivottavasti löydät omasi!

  14. Heheh, pahoittelen himon aiheuttamista ;) Nuo outletit ovat kyllä mahtavia paikkoja, tietysti on aina vähän tuurista kiinni, mitä sieltä löytää.

  15. Kiitos ihana! Voin kyllä niin nähdä tuon paljettineuleen ylläsi, jotenkin ihan tyylisesi :) Täytyy yrittää saada teille asuja pian, on vaan uudessa kodissa vielä vähän hakemista kuvauspaikkojen, saati jalustan ja kaukolaukaisimen kanssa :D

  16. Kiitos Stiina! Neuleet ovat kyllä täydellisen pehmeitä, mutta kuitenkin kivan kevyitä pidettäväksi juuri bleiserin alla. Toivottavasti Roomasta löytyy, oikein ihanaa matkaa jo etukäteen! :)

  17. Eikun neuleostoksille! :) Olen nyt vuoden päivät käyttänyt Cloud Nine-muotoilurautaa, omani ostin Verkkokauppa.comista. Tuohon olen ollut todella tyytyväinen, erityisesti näin ohuelle hiukselle on hyvä, että lämpötilaa pystyy säätämään. Cloud Ninea käytän siis niin suoristamiseen kuin kihartamiseenkin, iso peukku täältä! :)

  18. Heippa!

    Tää nyt ei tähän postaukseen liity lainkaan, mutta pongailin sulta nuo Piano-merkkiset saappaat ja ajattelin kysyä niiden laadukkuudesta. Ilmeisesti viime syksynä oot ne hankkinut ja yhden talven niillä menny? Onko saappaat vielä hyvä kuntoiset, onko nahka ottanut itseensä? Pongasin itse Kookengästä nätit Pianon saappaat, mutta merkki on aivan vieras ja sillä epäröin niiden hankintaa.. Kiitos, jos voit jelpata!:)

  19. Voi kuinka ihania uutukaisia! Mullakin itsellä oli tänään ekaa kertaa päällä neule koko syksynä. Ihan syksyfiilis! :)

    Tuo Massimo Dutti on muuten tajuttoman hyvä kauppa. Tuli kierreltyä useampaankin otteeseen siellä, kun kävin Barcelonassa. Ihan tämän blogin kautta sain kuulla kyseisestä kaupasta. Tosi nättejä ja tyylikkäitä vaatteita! :)

  20. Hahah, et ole ainut, jonka poikaystävä kutsuu tuollaisia palmikkoneuleita mummoneuleiksi ja vihaa niitä sydämensä pohjasta! :D Olen huomannut, että hyvin erityyppisillä miehillä (oma poikaystäväni on esim. enemmän sellainen pillifarkut, conssit, farkkupaita -pukeutuja) on yllättävän universaaleja vaateinhokkeja mitä tulee naisten pukeutumiseen. Käytän silti mummoneuleita ja esimerkiksi talvipakkasilla Uggeja vähemmän mairittelevista kommenteista huolimatta. ;) Ihanaa opiskelusyksyä sinulle! :)

  21. Moikka Ella! Kyllä vaan, Pianon saappaat ovat nyt olleet yhden kauden käytössä ja odottelevat kaapissa jo malttamattomana korkkausta :) Minusta ne ovat kestäneet ahkeraa käyttöä oikein hyvin, toki nahassa näkyy jotain jälkiä esim. kärjessä, mutta se hoituu varmasti ihan ruskealla lankilla. Merkki oli minullekin entuudestaan ihan tuntematon, joten aika riskillä mentiin, mutta olen ollut tosi tyytyväinen :) Muistaakseni tuolloin ne ostettuani moni myös kehui täällä kommenttiboksissa Pianoa laadukkaaksi.

  22. Kiitos Marianna! Sieltä se syksy tosiaan tulee, täällä Vaasassa on pitänyt kaivaa jo takitkin esiin viileinä aamuina :) Kiva kuulla että pääsit hypistelemään Massimo Duttin ihanuuksia reissussa! Sieltä löytyisi usein kyllä vaikka mitä kivaa, toivottavasti saisimme oman kaupan pian tänne Suomeenkin.

  23. Hahah! Hauska kuulla, että näitä nimityksiä tulee muidenkin poikaystävien suusta :D Omani oli oikein innoissaan, kun kiikutin neuleita kotiin vielä yhden kappaleen lisää, kjeh. Neuleet ja uggit jalassa siis talvipakkasilla täälläkin, vastusteluista huolimatta ;) Kiitos ja ihanaa syksyä sinnekin päin!

  24. Ihanat ostokset olet tehnty! :) Tuosta Mangon palmikkoneuleesta kysyisin, että minkä kokoisen hankit? Olen nimittäin samaa katsellut Mangon sivuilla ja mietin oikeaa kokoa. Onnea vielä opiskleupaikastasi, olet todellakin sen ansainnut! :) Ihanaa syksyä sinulle!

  25. Kiitos Anni, kiva jos on sinunkin mieleen :) Otin neuleesta S:n, menee oikein hyvin XS-kokoisellekin, joten aika napakkaa kokoa. Suurkiitos onnitteluista, tuntuu kyllä ihan mahtavalta olla täällä kaiken kovan työn jälken :) Oikein ihanaa syksyä sinnekin!

  26. Apua! Sisäinen harakkani melkein huutaa tuon paljettineuleen perään :–D Miten kaunis!

  27. Ihania ostoksia olet tehnyt! Nuo Ralphin “mummoneuleet” ovat ihan parhaita, itsekin viihdyn omassani todella usein. :) Mielenkiinnolla jään myös odottelemaan asukuvaa kera uuden takin! Se näyttää todella kivalta. :)

  28. Mummoneuleet kunniaan! Niissä on vaan niin mukavaa ja helppoa olo, tykkäsi miehet mitä tahansa ;) Täytyy yrittää saada asukuvia kehiin mahdollisimman pian!

  29. Eksyin ensimmäistä kertaa blogiisi ja ajattelin kommentoida ja ilmoittautua uudeksi lukijaksi. Omassakin blogissa on kiva jos uudet lukijat ilmoittelevat itsestään. :) Tosi kivalta vaikuttaa blogisi ja tyylisi on ihana. :)

  30. Hassua taas, kun minun poikaystäväni on vain kehunut palmikkoneuleitani (ostettuani outlet-kylästä Ralph Laurenilta muutamat). Ja hänen äitinsä sattuu käyttämään samanlaisia, ja hänellä ikä on jo lähellä 60-vuotta. Eikä siltikään poikaystäväni kutsu paitoja mummoneuleiksi, vaan tykkää niistä oikeasti :D Eli äiti ja tyttöystävä vetelee talvella samanlaisissa neuleissa!

  31. Heheh, tässä voi olla taustalla se, että välillä ihan totta asun noissa neuleissa :D Erityisesti kun näemme toisiamme lähinnä skypen välityksellä, jolloin oleilen tietysti rennoissa kotivaatteissa, niin poikkiksellani nuo neuleet tulevat jo tuutista! Mutta ihan loistavaa, teillä on hyvä maku sinulla ja “anopilla” ;)

  32. Hei Marika, ihana kun jätit jäljen itsestäsi! Minustakin on aina kiva, kun joku ilmoittautuu liittyneensä mukaan joukkoon, hih :) Oikein lämpimästi tervetuloa, toivottavasti viihdyt täällä!

  33. Hei,minkäs kokoinen tuo Mangon palmikkoneuletakki oikein on? Harkitsen sen tilaamista netistä, mutta huomasinkin pienimmän koon olevan S – mietin siis että onkohan miten nafti malli, kun jos tuppaa vähän virahtamaan, että mitenkäs telttaa sitten käytetään? On muuten ihania ostoksia, taas ;)

  34. Heips, omani on juuri tuota S-kokoa :) Sanoisin olevan aika naftia kokoa, itse kun käytän yleensä XS-kokoisia, niin tuo on juuri passeli. Toki neule antaa aina vähän myöten :) Hih, kiitos!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *