Voi pojat! Pari viime päivää ovat olleet aikamoista hullunmyllyä hyvien uutisten myötä, en oikein tohdi vielä uskoa tätä itsekään todeksi! Torstaina korviini kantautui huhu, että tulokset tulisivat jo keskiyöllä nettiin – siinä sitä sitten painettiin koko ilta viiden minuutin välein hermostuneena selaimen päivitä-nappia. Vatsassa väänsi ja tunnit kuluivat kuin madellen, kunnes lopulta kello löi kaksitoista ja tulokset pärähtivät nähtäviksi. HYVÄKSYTTY! Siinä pääsi sellainen riemunkiljahdus että naapureillekin varmasti kantautui, tämän jälkeen hypittiin tasajalkaa, vuodatettiin onnenkyyneleitä ja läheteltiin ystäville sormet täristen viestejä. Mä lähden opiskelemaan kauppatieteitä!
En voi tarpeeksi kiittää teitä kaikkia ihania vilpittömistä onnitteluista, kauniista sanoista ja tervetuliaistoivotuksista Vaasaan, tällaisena herkkiksenä tuli niitäkin lukiessa usein tippa linssiin. Puhumattakaan siitä, miten mieletöntä on ollut, kuinka olette eläneet tässä kevään mittaan urakassani mukana ja jaksaneet tsempata päivästä toiseen. KIITOS ♥ Ihan valtavasti myös onnea kaikille muille opiskelupaikan saaneille!
Nyt on tosiaan aikamoinen elämänmuutos edessä, opiskelujen aloittaminen kahden vuoden tauon jälkeen sekä tietysti omaan kotiin muuttaminen uudelle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän. Asunnon etsintä on kiivaasti käynnissä ja toivottavasti se pian löytyisi, niin ei tarvitse stressata katosta pään päällä. Olo on tällä hetkellä samaan aikaan helpottunut (phuuh, ei enää yhtäkään kevättä lähikirjastossani!), epäuskoinen, jännittynyt, pelonsekainen ja niiin onnellinen!
Näistä tunnetilakuvauksista ja onnenkyyneleistä siirrytään blogissa pian taas tavanomaisiin aiheisiin, vaikka näitä tunteita tullaan kokemaan täällä ruudun takana varmasti vielä monta viikkoa. Päässä pyörii tietysti myös sisustus ja muut kevyemmät asiat hankintoineen kaikkineen, joista höpisen varmasti täälläkin :) Palataan niihin kuitenkin sitten myöhemmin, nyt toivottelen teille huikean hyvää ja aurinkoista sunnuntaita!
Onnea opiskelu paikasta mahtavassa koulussa! Ihan paras vinkki kämpän hakuun: laita Pohjalaiseen ja Vasabladetiin ilmoitus, että etsit asuntoa ja sovi kaikki näytöt tietylle päivälle. Sitten vaan kurvaus Vaasaan ja valitsemaan kivoin. Toimii varmasti!
Ymmärrettävää, että tällaisesta ihanasta ja elämää muuttavasta jutusta haluaa puhua tai kirjoittaa. :-) Itse muistan sen tunteen myös. Ja varsinkin, kun ala ja paikka ovat ne toivotut. Tietää siis mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. :-)
Onnea vielä hurjasti ja tsemppiä asunnon metsästykseen ihana-Jonna! ♡
Aurinkoista sunnuntaita!
Voi vitsi, olen kyllä niin vilpittömästi onnellinen sun puolesta, että sait sen haluamasi opiskelupaikan! Onnittelut vielä tätäkin kautta! :)
Muistan itse oikeesti kuin eilisen sen 8.7.2008, kun klo. 12 pärähti Hankenin sisäänpäässeiden lista nettiin…ja sen sydämen tykytyksen sitä listaa selatessa…ja sitten sen riemun, kun oma nimi olikin siellä listalla!!! Istuin itse vielä töissä, jossa en ollut kertonut juuri kenellekään hakemisestani, niin työkaverit oli todella ihmeissään kun yhtäkkiä aloin kiljumaan koneellani. :D:D Ja sitten alkoi se ihana onnittelujen tulva. Seuraavaksi sitten soitto äidille, joka kiljui puhelimessa vastaan, meininki oli siis lievästi sanottuna hysteerista. :D
Voin käsi sydämellä sanoa, että se sisäänpääsyn fiilis oli kyllä huikeampi, kuin sitten lopulta se valmistuminen, koska ajatukseen valmistumisesta jotenkin ehtii tottua siinä gradua kirjoittaessa ja viimeisiä kursseja suorittaessa, kun taas kouluun hakeminen on kaiken kaikkiaan täynnä niin paljon stressiä, epävarmuutta ja pelkoa, että sen palkitseminen opiskelupaikan saamisella on vaan jotenkin niin unelmien täyttymys ja tuo mukanaan niin paljon isomman elämänmuutoksen! Tällä haluan siis sanoa, että NAUTI nyt ihan täysillä siitä fiiliksestä ja myös ekasta fuksivuodesta, ne jäävät mieleen loppuelämäksesi!
Onnea todella paljon sisäänpääsyn johdosta! Muutatteko nyt sitten yhdessä miehesi kanssa Vaasaan? :)
Asuntohakemusta Voasiin! :) Edullisia, hyviä opiskelijakämppiä ja suht nopeesti itekin sain sitä kautta kämpän. Vaasa on kyllä niin mukava ja kansainvälinen kaupunki, miinusta siitä että täällä tuulee aina :D Odotan innolla Vaasa ja sisustuspostauksia! Saako tulla joskus moikkaamaan jos törmäillään? :)
etsin itse asuntoa ja töitä helsingistä. :)
Onnea ja tsemppiä asunnon metsästykseen!
Ihanaa miten sun onnellisuus huokuu tästä kirjoituksesta :)
Sisustuspostauksia odotellaan!
Oon niin ilonen sun puolesta :) mahtavaa että pitkän uurastuksen jälkeen pääsit sinne mihin halusitkin! Oliko Vaasa sulla ensimmäinen vaihtoehto? Entä muutatteko poikaystäväsi kanssa yhdessä? :)
Voi vitsit, onnea nyt kovasti!! :) Muistan itsekin sen fiiliksen mikä tuli kun sai kuulla olevansa valittu opiskelemaan haluamaani paikkaan. Ihan mahtavaa ja samalla niin jännittävää. Saatkos muuten poikaystävän muuttamaan mukaan? :) Tsemppiä järkkäilyihin!
Kiitos kovasti Jenna onnitteluista ja vinkistä asunnonhaun kanssa, täytyy pitää tuo mielessä ;) Tässä vaiheessa on kyllä hyvä ottaa kaikki oljenkorjet käyttöön, toivottavasti asunto löytyy pian!
Tämän tunteen muistaa kyllä varmasti vielä vuosia, ei ihan hevillä unohdu :) Kiitos valtavasti, olet aina yhtä kultainen! Aurinkoista sunnuntain jatkoa sinnekin :)
Ihana Kersti, on niin upea lukea miten vilpittömästi siellä ollaankaan onnellisia toisen puolesta :) Muistan kaikki sinun tsemppiviestisi kevään varrelta <3
Hihittelin tuolle tarkalle päivämäärälle ja kellonajalle, ei se kyllä varmasti ihan hevillä unohdu! Hysterian tunne kuulostaa kyllä tutulta, sitä kiljuttiin ja pompittiin ja vaikka mitä! Huh kun oma nimi olisi vielä pitänyt etsiä sormet täristen nimilistasta, onneksi tuloksen näki suoraan netin hakijapalvelusta. Tai kun olisi pitänyt odottaa kirjettä postiluukusta, apua!
Hauska kun vertasit sisäänpääsyn ja valmistumisen fiiliksiä. Niissä on varmasti sekin ero, että moni sanoo sisäänpääsyn olevan se “suurin työ”, sieltä koulusta sitten rämpii itsensä läpi vaikka millä keinoin ;) Ei sillä, valmistuminen ja gradun saaminen purkkiin tuntuu varmasti myös uskomattoman hienolta!
Kiitos vielä ihanasta kommentistasi muru :)
Kiitos hurjan paljon Jenna! :) Miekkoseni on tällä hetkellä työharjottelussa ulkomailla ja hänellä on vielä opiskeluja hieman jäljellä täällä, meillä tulee sitten olemaan yhteinen koti myös Helsingissä :)
Voasiin laitan varmasti myös hakemuksen :) Hih, tuuli tuntuu tässä vaiheessa hyvin pieneltä miinukselta! Ihastuin kyllä Vaasaan noin pikaisella käynnillä tuolloin pääsykoepäivänä. Ja aivan ehdottomasti saa tulla moikkaamaan, on aina kiva jos joku tulee vetäisemään hihasta! Vaasakin on niin pieni kaupunki, että varmasti joskus törmätään :)
Toivottavasti onnistaa :)
Kiitos Katja!
Voi kun ihanasti sanottu :) Hih, päässä pörrää vaikka minkälaisia suunnitelmia, joten niitä on varmasti luvassa!
Voi kiitos Riikka, miten ihana kuulla! Nyt se satojen tuntien uurastus ei kyllä tunnu missään, oli kaikki niin sen arvoista ;) Kyllä vaan, Vaasa oli ensimmäinen hakuvaihtoehtoni. Poikaystäväni on nyt työharjottelussa ulkomailla ja tämän jälkeen hänellä on vielä hieman opiskeluja jäljellä Helsingissä, joten meillä tulee sitten olemaan yhteinen koti myös täällä :)
Kiitos hurjan paljon Rosita! Fiilis ei kyllä varmasti ihan heti unohdu :) Poikkikseni on juuri työharjottelussa ulkomailla ja tämän jälkeen hänellä on vielä hieman opiskeluja jäljellä täällä, joten meillä tulee sitten olemaan yhteinen koti myös Helsingissä :)
Onnea aivan mielettömästi!! :) Kerstin tavoin mäkin muistan tarkalleen hetken, jolloin pääsin lääkikseen, vaikka siitä on jo yli viisi vuotta. Tiesin yliopiston sivuja päivitettävän joka aamu 6:30 ja laitoin herätyskellon soimaan hieman ennen tuota. Tosin muistaakseni heräsin itsekseni jo ennen kellon soittoa. Sitten päivittämään nettisivua ja kun viimein (odotin varmaan kolme minuuttia, tuntui ikuisuudelta) lista ilmestyi näytölle, näin nimeni heti. Mikä tunne!! Suurempaa onnen ja helpotuksen tunnetta en tule varmaan ikinä kokemaan, tai ehkä ensimmäisen lapsen syntymä saattaa päästä lähelle :D Tuosta alkoikin hirveä soittorumba, herätin kaikki iloisilla uutisillani ennen seitsemää. Olin koko päivän niin hysteerisen innoissani, että suunnilleen ruokakaupan myyjillekin hihkuin että pääsin lääkikseen :D Nyt usean vuoden jälkeenkin tuon päivän muisteleminen tuo hymyn huulille. Etenkin silloin, kun opiskelut ja työt nyppii totaalisesti, niin muistelen sisäänpääsypäivää ja ymmärrän taas kuinka onnekas olenkaan :)
Onnittelut! Itsepääsin nyt Aallon kauppakorkeakouluun ja allekirjoitan ihan täysin sun fiilikset – täälläkin tirauteltiin onnenkyyneleitä yöllä yliopistohaku.fi-sivun äärellä :D Sun blogin lukeminen antoi mulle paljon “vertaistukea” ja lisäpotkua: jotenkin luulin sunkin hakevan Helsinkiin ja ajattelin kaikkien lukevan yhtä ahkerasti kuin sä luit, joten munkin piti lukea hurjasti että pääsisin sisään ;)
No onpahan kaksi kotia mitä sisustaa ;) Te oottekin just saaneet harjoitella kaukosuhdetta poikaystäväsi ollessa opiskelemassa ulkomailla!
Kiitos oikein paljon vera! On hauska lukea, kuinka elävästi sitä tosiaan muistaa päivän vielä vuosien jälkeenkin :) Muistelen varmasti itsekin tuota hetkeä vielä pitkään, niin uskomattoman hienolta se tuntui! Kiitos ihanasta kommentistasi ja mukavaa sunnuntaita :)
Vautsi, onnea hurjan paljon hienosta saavutuksesta! Kommenttisi sai hymyn huulille, ihana kuulla että sait täältä lisäpotkua rankkaan kevääseen :) Vertaistuki oli itsellenikin tosi tärkeää, paitsi että ystäväni hakivat opiskelemaan, niin oli kiva lukea täällä lukijoiden kommentteja kuinka muut ovat samassa tilanteessa. Tietysti se antoi myös boostia lähteä aamu toisensa jälkeen kuluttamaan kirjaston penkkiä ;)
Hih niinpä, tulee vaan valinnanvaikeus mitä sisustustavaraa viedä kumpaankin kotiin ;) Ja tosiaan, välimatka Helsinki-Vaasa ei tunnu sitten enää paljon miltään tämän kaukoelämisen jälkeen :)
this is such a beautiful photo .. i love all of your posts
http://labellebohemienne.blogspot.ca
Tuntuu kyllä hurjalta, että siitä on jo neljä vuotta kun itse olin samassa tilanteessa! Ja suunnilleen vuoden päästä pitäisi olla jo valmiin paperit kädessä, huh huh! Opiskeluaika menee siis nopeaa, joten nautihan jokaisesta hetkestä! :) Katselin sisäänpääsyrajoja, ja täytyy kiittää onnea, että silloin kun itse hain oli pisterajat jonkin verran matalammat. Tuskinpa olisi riittänyt enää se kolmen kirjan lukeminen ja kymmeneen pisteeseen vastaaminen sisäänpääsyyn ;) Saitko itse nyt millaiset yhteispisteet? :)
Onnittelut vielä kerran Jonski, ihanaa kun kova panostuksesi palkittiin! <3
Mäkin myönnän että sun ja muiden kauppiksen pääsykokeeseen lukevien bloggaajien postaukset sai aina vähän kiristämään omaa lukutahtia :) Varsinkin Helsinkiin hakevathan periaatteessa olivat kilpailijoita, vaikka kohtalotovereita myös :)
Thanks Jennifer, that's so nice to hear! :)
Niin se aika menee vaan hurjaa vauhtia :) Aivan varmasti nautin! Sisäänpääsyrajat ovat kyllä nousseet ihan huimiksi, uskomatonta että Helsinkiin on muutamia vuosia sitten voinut päästä reilulla 20:llä pisteellä. Tänäkin vuonna rajat nousivat esimerkiksi juuri Vaasassa kahden pisteen verran. Pisteeni jääköön salaisuudeksi, hih ;)
Kiitos superpaljon Linda, sinäkin se olet jaksanut tsemppailla minua pitkin kevättä <3
Hih, onpa hauska kuulla :) Ja tottakai, olivathan samaan kouluun hakevat paitsi kohtalotovereita niin tosiaan myös kilpailijoita! Onnea vielä ihan hurjan paljon Aaltoon pääsemisestä! :)
Tiedän niin ton maailman parhaimman tunteen. Kun on tehnyt niin paljon töitä jonkin unelman eteen ja lopulta se palkitaan! Kevään kirjoitusten jälkeen, kun kaverit alkoi lomailla, mä aloin lukea kahta kauheemmin. Nyt kun mietin noita lukukuukausia, ei tuu mitään mieleen :D ei siinä paljo elämää ollut mutta eipä haittaa yhtään enää! Onnee ihan hirveesti sulle! Tämän jälkeen oikeesti tuntuu, että IHAN KAIKKI on mahdollista :3
Itse muutin vaasaan myös opiskelun perässä ja suosittelen ehdottomasti katsomaan airaksinen invest-firman tarjoamia vuokra-asuntoja. Itse löysin palosaaresta ihanan pikkuasunnon! Vaikka se onkin melko hintava niin sijainti hyvä, rauhallinen paikka ja kaupunki vain parin kilsan päässä ja asunto uusi ja erittäin hyväkuntoinen. Suosittelen!
Oi miten ihanaa! Paljon onnea! Suuri urakka toi nyt odotetun palkinnon! Ja paljon onnea opintoihin, se on ihana ajanjakso elämässä!
Aivan mahtavaa!! Onneksi olkoon! :) Tiedän hyvin tunteen!!!!