Perjantaina meillä lähti kone kohti Palmaa jo aikaisin aamulla kukonlaulun aikaan, joten saavuimme Helsinki-Vantaalle parin tunnin yöunilla silmät vielä vähän ristissä. Käsimatkavaralaukun virkaa toimittava uskollinen LV:n Neverfullini oli pakattu täyteen hyvää lukemista, joiden parissa muutaman tunnin lento meni sukkelaan. Unihiekasta päästiin eroon viimeistään seuraaviin maisemiin päästyämme…
Alcudia otti meidät vastaan aurinkoisena ja ihanalla lämmön tunteella! Hotellialue, Alcudia Pins, näytti viihtyisältä ja täytimme kurnivat vatsamme heti laukuista eroon päästyämme rannan äärellä sijaitsevassa hotellin Tavernassa. Syötyämme kaikessa rauhassa kiireettömästi annoksemme kävimme vaihtamassa rantakamat päälle, suunnitelmissa oli viettää iltapäivä siellä rentoutuen. Suunnitelmiin tuli kuitenkin muutos valtavan mustan pilvilautan lähestyttyä horisontista, joten ajattelimme lähteä tutkimaan kaupunkia.
Lähdimme satamaan, joka sijaitsi noin seitsemän kilometrin päästä hotelliltamme. Liikuimme paljon taksilla, sillä etäisyydet olivat aika pitkiä ja sillä kulkeminen suhteellisen edullista. Satamassa taas kävelimme ympäriinsä maisemia ihastellen (sekä sellaisesta vaatimattomasta pikkupurkista haaveillen ;) ja kadun varrelta löytyviä tunnelmallisia ravintoloita tutkaillen.
Myöhemmin lomallamme tulimme samalle rantakadulle ilta-aikaan, jolloin se oli täysi vastakohta tuolle silloin niin rauhaisalle ja tyhjälle kujalle. Oli vaikea uskoa olevansa samassa paikassa, sillä kapea katu oli pienten kojujen täyttämä ja eteneminen ihmismassassa oli hidasta. Pienestä ahdingosta huolimatta tien varrelta löytyy monia kivoja ravintoloita ja hyvän löydettyään on mukava katsella ohikulkevia ihmisiä viiniä siemaillen.
Emme kuitenkaan vielä tuolloin jääneet satamaan syömään, vaan jatkoimme matkaa Vanhaan kaupunkiin. Siellä suustani pääsi henkäys jos toinenkin, kapeat kujat pikkuputiikkeineen ja lukuisine ravintoloineen tekivät paikasta todella tunnelmallisen! Vanha kaupunki osoittautuikin meidän suosikiksemme matkan aikana ja kävimme siellä useampaan otteeseen. Ensimmäisenä iltana halusimme ehdottomasti perinteisiä espanjalaisia tapaksia ja paikaksi valikoitui pikaisen kierroksen jälkeen viihtyisä Sa Taverna.
Ravintolan idyllinen sisäpiha oli miljööltään mitä ihanin paikka istua iltaa ja nauttia hyvästä ruuasta. Puhumattakaan palvelusta, josta ei ollut kyllä valittamista koko matkan aikana, mutta täällä henkilökunta oli erityisen iloista ja hymyilevää. Ja voih, olisin voinut palata tuonne pelkästään tuon taivaallisen aiolin takia… Pääruuaksi otimme jaettavan annoksen erilaisia tapaksia, mainitsisin mielelläni näistä jotain, mutta suurin osa lihapullia ja paprikaa lukuunottamatta jäi meille itsellekin mysteeriksi :D Ruoka oli kuitenkin hurjan hyvää ja talon punaviini yksi viikon maistuvimmista! Loppuillasta ravintola oli tupatentäynnä ja sisäpihan täytti leppoisa puheensorina, joten emme olleet ainoat paikasta viehättyneet.
Olimme olleet sen verran aikaisin liikenteessä, että hotellille masut täynnä palattuamme ajattelimme mennä vielä rantaan kävelemään ja katselemaan auringonlaskua. Pitkän laiturin päässä istuskellessa ja tyyntä turkoosia merta katsellessa ei voinut kuin olla onnellinen, että on tässä ja nyt :) Tietysti täydellä vatsalla saattoi olla myös osuutensa tunnetilaan, hihi..
Siinäpä oli meidän ensimmäinen päivämme Mallorcalla, matkakertomuksia on siis luvassa vielä kyllästymiseen asti ;) Mukavaa tiistaita!
ihania matka kuvia, kuulostaa ihan loistoreissulta :) ootko sää muuten kesätöissä missään nyt?
Aivan ihania ja tunnelmallisia kuvia! Nuo tapakset näyttävät mahdottoman hyviltä, ihan vesi herahtaa kielelle ;) Odottelen innolla jo toisia postauksia matkaltanne :) Näihin matkapostauksiin en kyllästy koskaan!
Kiitos sanni :) Sitä se kyllä todella olikin! Tämä blogi on minulle harrastuksen lisäksi myös työ, mutta jotain keikkajuttua tulen lisäksi kesän aikana tekemään :)
Hih, kiitoksia! Tapakset ovat kyllä superhyviä, varmaan pakko käydä kesän aikana täällä Helsingissä syömässä niitä muistojen verestämiseksi ;) No kiva kuulla, näitä tosiaan nimittäin vielä riittää!
Ihana blogi sinulla! <3 Olen itse menossa pienelle reissulle ensi viikolla joten olisi kiva lukea mitä itse pakkaat mukaan reissuille :)
Ihanaa kesää sinulle kaunis nainen!
Jenny
oot sä vaan niin kaunis ! aivan ihania kuvia, ah tuota merta ! aivan järjetön matkakuume kyllä iskee, kun tälläisia kuvia näkee hehe. Onneksi on se NY reissu tiedossa syksyllä, ja kesällä pieniä reissuja vähän lähemmäs. Rantalomalla en kyllä ole ollut sitten miesmuistiin, mutta eiköhän ne rannat siellä odottele kun niiden aika on :-) lisää kuvia, ja kertomuksia odotellessa !<3
Niin ihanan tunnelmallisia matkakuvia! :)
Voi kiitos Jenny, ihana kuulla että tykkäät! :) Hitsi, postaus olisi ollut helppo toteuttaa ennen matkaani pakkailujen lomasssa! Katsotaan jos saisin tästä kuitenkin jotain postausta tehtyä. Matkalaukkuni koostuu kuitenkin lähinnä hyvästä lomaluettavasta, matkan pituudesta riippuen muutamia toisiinsa sopivia ylä- ja alaosia, parit erilaiseen menoon sopivat kengät.. Käsimatkatavaralaukussa taas kannattaa olla jokin muhkea huivi mukana, johon voi kääriytyä lentokoneen viileässä ilmastoinnissa :)
Mitä parhainta kesää sinullekin ja mukavaa reissua etukäteen! :)
No mutta, kiitos kovasti ihana <3 Meri oli kyllä ihan uskomattoman kaunis, voi kun maisemasta olisi saanut vangittua kuvaan edes puolet siitä, miltä se näytti paikan päältä ihasteltuna :) Kääk, tuosta Nykistä olen kyllä kateellinen, teille tulee varmasti aivan mieletön reissu! Ja nimenomaan, eivät ne rannat sieltä mihinkään katoa, toivottavasti saadaan täällä koti-Suomessakin nauttia rantsukeleistä :)
Kiitos Ruusunen, mukava kuulla että tunnelma välittyi sinnekin! :)
Ihania kuvia ja tuo keltainen bleiseri näyttää niin hyvältä sulla! Omaa beiseriä odotellessa..
Reissukuvat on parhautta :)
Wow this place is beautiful! I love the white beds outside just waiting for me to come take a nice nap!
follow me on bloglovin please
http://www.caseyslife365.blogspot.com/
Aivan ihania kuvia ja sinä myös! :) itse suuntaan Barcelonaan loppukuusta, nämä kuvat vain pahentavat lomakuumettani! ;)
Jos saa kysyä, mitenkä sinulla menee opiskelupaikan suhteen? Oletko jo saanut tietää, pääsitkö sisään? Olen täällä toisella puolen ruutua jännitellyt puolestasi!
Ihania kuvia! Tuo Alcudia näyttää todella kauniilta paikalta:)
Kiitos Jennifer! Hih, tykkään siitä kyllä yhä itsekin kovasti :) Toivottavasti löydät pian omasi!
It was really beautiful, especially the sea view! I think those white beds look so nice :)
Kiitos Marianna! :) Voi, olen haaveillut Barcelonasta jo pitkään, josko sinne pääsisi vaikka ensi kesänä. Kerrohan sitten jotain matkastasi ;)
Opiskelupaikka selviää vasta loppuviikosta, kerron kyllä teille sitten miten kävi. Jännittää ihan hurjan paljon, muutama päivä pitäisi tässä vielä pysyä pöksyissään! Ihana kun elätte tässä niin mukana, toivotaan parasta :)
Kiitos Zandra! :) Se oli kyllä tosi nätti paikka, upea ranta oli Alcudian parhautta!
Vitsit, aivan huikeita kuvia!!!!8) Matkakuume tosiaan kasvaa näitä katsoessa:) Meillä on jo onneksi vkl:na tiedossa miniloma:) Ihania loma-asuja sulla myös <3
Voi miten kauniita kuvia taas kerran :) Ja ahh tapakset ovat kyllä vaan niiiin hyviä! Ehkäpä itsekin pääsen huomenna illalla niitä maistelemaan hih ;)
http://petitelivingmaria.blogspot.fi/
Hei! MIstä tuo ihana sinivalkoraidallinen pitkä mekkosi on? Aivan upea :)
Voi kiitos Mona! :) Matkakuume se on kyllä paha tauti kun kalvaa aina, voisin itsekin taas lähteä vaikka tältä istumalta kentälle! Teillä tulee varmasti Maijan kanssa ihana reissu :)
Oi kiitos Maria :) Voih, olen niin kateellinen että taas pääsette tuonne! Oikein ihanaa matkaa jo etukäteen, nauttikaa oikein olan takaa :) Toivottavasti blogistasi saadaan lukea paljon reissujuttuja!
Heippa! Mekko on Lindexin viime kesän Holly&Whyte-mallistoa :)
Upeita kuvia jälleen! Kommentoinkin aiemmin matkakuumeesta, joka taitaa olla jo aika kroonista :D Lähden Alanyaan 2 viikoksi. Minkä kokoinen toi sun Neverfull on? Jahkailen kokojen välillä vieläkin. Tohon ainakin tietokone näyttää mahtuvan hyvin :)
Tuolta ihanasta Neverfullista pilkistää todella kivan näköinen kannettavan tietokoneen suojakotelo. Mistä tuon olet hankkinut? Tuollaista juuri metsästän.
Pidän peukkuja pääsykoetuloksillesi!
Millon selviää onnistiko opiskelupaikan saanti tänä vuonna? :) Onko sulla muuten mitään kuvaa omasta kullastas, olis kiva vaan uteliaana tietää miltä hän näyttänee :) :D
Niin ihanan mielettömiä tunnelmia olet kyllä saanut ikuistettua. Näyttää niin idylliseltä! Juuri tuollaista rentoilua tännekin kaivattaisiin. Sun ja Lilin ihania lomakuvia katsellessa oma lomakuume nousee kokoajan vaan pahemmaksi, varsinkin kun koko kesä menee pitkälti konttorissa nenä kiinni tietokoneessa. Onneksi syksylle ja joulun jälkeen on tiedossa pari ihanaa reissua :) Otan sitten kaiken irti.
Hui että mua jänskättää nuo loppuviikon tulokset melkein yhtä kovasti kuin viime vuonna. Niin paljon on tänä vuonna ihmisiä joiden toivoisi saavan koulupaikan, sinä mukaanlukien :) Ei auta muu kuin pari päivää jaksaa vielä pitää peukut pystyssä. Sisäänpääsypäivän ilon ja onnen tunnetta ei voi kyllä sanoin kuvalla <3
Kiitos Hanna! Hih, krooinen matkakuume kuulostaa pahalta :D Neverfullini on GM-kokoa, ja tosiaan, sinne sujahtaa läppäri oikein mainiosti ja se mahduttaa hyvin sisäänsä esim. mökkiviikonlopun tavarat :)
Heippa! Kotelo on Marc by Marc Jacobsilta ja olen tilannut sen Shopbopilta, https://www.shopbop.com/ :) Ihan samaa väriä ei taida enää olla myynnissä, mutta monia muita värejä kylläkin!
Kiitos peukuista, pidä ne pystyssä vielä pari päivää jooko! ;)
Loppuviikosta selviää, kerron kyllä sitten miten kävi :) En malta millään enää odottaa tuloksia! Poikaystävästäni ei täällä blogin puolella pahemmin ole kuvia pieniä vilautuksia lukuunottamatta, haluan pitää jonkin rajan yksityisyydessäni ja se valitettavasti menee siinä, hih ;)
Voi kiitos, ihana kuulla että tunnelma välittyi kuvista :) Kiva että sinulla on jo syksymmälle kuitenkin reissuja tiedossa, onneksi Suomen kesäkin vaikuttaa nyt sen verran hyvältä, että täälläkin pääsee nauttimaan auringosta :)
Täällä jännitetään ihan hirveästi, olen käynyt jo jokaisena päivänä netissä katsomassa, JOS ne tulokset vaikka olisi sattuneet sinne jo tulemaan.. :D Pakko vaan odottaa perjantaita, apua! Ihana kun elät siellä niin mukana, toivon kovasti että pääsisin tuon saman tunteen tänä vuonna kokemaan :)
Heippa!
Tosi kivan näkösiä lomakuvia. Mitä kautta varasitte tuon teijän matkan? :)
Moikka! Kiitoksia :) Otettiin ihan Finnmatkoilta näppärä pakettimatka äkkilähtönä. Toivottavasti saat pian matkakuumeeseen helpotusta ;)