Lomalle lomspis!

Jahuuuu! Postauksen tullessa ulos istuskelemme mitä varmimmin jo lentokoneessa, tai ainakin lähtöportilla malttamattomina kimpsuinemme ja kampsuinemme. Tänään siis suunta kohti Mallorcaa ja Alcudiaa, jossa vietämme seuraavan viikon muruni kanssa rentoutuen, syöden hyvin ja aurinkoa palvoen. Tästä on haaveiltu koko kevät, joten voitte vain kuvitella, kuinka sukat pyörivät jo jaloissa!

Kuvat taas ovat kuluneelta viikolta, kun vietin täydellistä kesäpäivää ystäväni kanssa kaupungilla. Siihen sisältyi lounasta Teatterin terassilla, jossa on aina ehdottomasti poikettava kesällä. Kanavuohenjuustosalaatti oikein sulaa suuhun ja terassilla on mukava nauttia auringosta ja katsella ohikulkevia turisteja, joita muuten oli koko Helsinki aivan täynnä! Lounaan jälkeen kiertelyä muutamissa kaupoissa, joskin itse jäin tyhjin käsin Espanjan alennusmyynteihin säästellen. Iltapäivän kruunasi vielä jäätelöt Kauppatorilla haaveillen lauttojen äärellä visiitistä Suomenlinnaan.

Nyt kuitenkin nokka kohti Espanjan aurinkoa toivotellen teille mitä ihaninta juhannusta, toivottavasti säät sallivat! Jotain olen ajastanut valmiiksi, mutta luultavasti päivittelen jonkin verran kuulumisia myös reissusta :)

PS. The Bling Ring-leffalippujen arvonta on suoritettu ja kymmeneen onnekkaaseen otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti lippujen postitusta varten, kiitos kaikille sankoin joukoin osallistumisesta!

7 thoughts on “Lomalle lomspis!

  1. Oikein ihanaa reissua!! Ootko muuten uskaltanut käydä katsomassa kauppiksen kokeen oikeita vastauksia? :) Mää itekin hain nyt keväällä kauppikseen ja vielä kaks viikkoa pitäs jaksaa jännätä apua ihan kauheeta:D

  2. Ihania kuvia Helsingistä! <3 pitää käydä Teatterin terassilla lounalla uudestaan. :)

  3. Tykkään todella tuosta asustasi, vaaleansininen röyhelöpusero ja valkoinen bleiska :) Täytyykin itse kokeilla samaa tässä lähipäivinä :) Oikein ihanaa reissua vielä kerran! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *