Outfit With My Red Pants

Muistatteko pari kuukautta takaperin tekemäni postauksen, jossa haaveilin punaisista housuista? Mallailin postauksessa myös, miten värikkäät pökät sopisivat pukeutumiseeni ja millaisiin asuihin ne oikein taipuisivat. Hyvinhän ne tosiaan näyttivät toimivan, ja housut jäivätkin kutkuttelemaan mieleeni. Mitään kovin aktiivista metsästysoperaatiota en tältä saralta käynnistänyt, joitakin yksilöitä sovitin, mutta kuitenkin tuloksetta.

Lopulta tilasin kokeiluun blogimaailman ihmepöksyt, venyvät ja paukkuvat Dr. Denimit, joiden nimeen moni tuntuu vannovan. Housujen mukavuus kuulosti korvaani niin hyvältä, että olin mietiskellyt niiden hankkimista jo jonkin aikaa, ja nämä punaiset bongattuani oli pakko lähteä buumiin mukaan!

bleiseri / Zara
toppi / Zara
housut / Dr. Denim
laukku / LV
kengät / Tory Burch

Koko meni housuissa pituutta lukuunottamatta ihan nappiin, vaikkakin paketista ne käärittyäni naureskelin hetken mitkä vauvan pöksyt; menisivätkö nämä muka minun lantiolleni! Housut kuitenkin muotoutuivat venyvän materiaalinsa ansiosta heti päälle ja lahkeetkin sai näppärästi käärittyä lyhyemmiksi. Huhut uskomattoman mukavista housuista pitivät toden totta paikkansa!

Tiesin heti haluavani ensimmäiseksi yhdistää ne navybleiserin ja valkoisen puseron kera, aivan kuten postauksen kollaaseissakin olin tehnyt. Tästä syntyikin lähes identtinen asu, sillä löysin myös etsimäni vekeillä varustetun topin Zarasta Trf-puolelta joitakin viikkoja sitten, joskin Alexaa ei käsivarrellani tässä asussa keiku ;) Tältä yhdistelmä sitten näyttää in action, mitäs tuumitte tästä seilorihenkisestä värimaailmasta? :) Tänään sen sijaan housut pääsevät ehdottomasti päälleni kirjastoon raitapaidan kera!

68 thoughts on “Outfit With My Red Pants

  1. Heips, ihanat nuo housut! Itsekin olen metsästänyt punaisia pöksyjä ja harkinnut myös dr.denimeita. En ole vaan uskaltanut tilata, kun monet ovat sanoneet että nuo olisivat enemmän oranssit kuin punaiset. Mitä mieltä sä oot? Niin ja oliko sulla tässä kissyt vai plentyt?Ja lisäksi vielä et mikä koko sulla on näistä kun tuntuu, että dr denimien kanssa koko riippuu vähän mallista.. Joissain mulle menee xxs, mut joissan taas xs :P

  2. Have a nice day Jonna:o) You look fantastic!!! You're cute and beautiful woman! I love your style! Kiss Ann (Czech Republic)

  3. Todella kiva ja raikas kokonaisuus. :-) Uskaltaisikohan itsekin tuon väriset housut ostaa?
    Tsemppiä lukemiseen! :-) Täällä viedään viimeisiä työpäiviä ennen lomaa… ;-)

  4. Olen yrittänyt etsiä punaisia housuja, tuloksetta. Pitäisiköhän noita kokeilla sitten. Punaiset housut on niin kivat, ja niitä voi käyttää vielä pitkälle syksyyn. Raitapaita + punaiset housut = ♥

  5. Vautsi mikä asu! Punainen sopii sulle todella hyvin, ja tuo asu näyttää mahtavalta! Olen itse vasta vähän aikaa sitten oikein innostunut punaisesta, sen jälkeen kun huomasin, että sehän sopiikin mulle :D Olen kuitenkin vasta punainen paita -linjalla enkä ole vielä punaisia housuja uskaltanut ostaa.. Ehkä sitten joskus! ;)

  6. Olisit nyt ostanut sen del reyn niin olisit kerrankin tehnyt vähän omaperäisemmän valinnan;)

  7. Kulutin punaisia housuja ihan kiitettävästi lukion alussa, joten uskaltaisikohan näin 6 vuoden jälkeen jo kokeilla uudestaan :P Näyttävät meinaan super upeilta! Ja ehdoton parivaljakko juuri valkoisen ja navyn kanssa. Voisinpas kiskaista tänään Zaran punaisen bukeleejakun päälle pitkästä aikaa :) Ja täytyy pitää varpaat ristissä, että tuota vekkitoppia löytyisi vielä huomenna!

    ps. so Alexa it is? ;)

  8. Sä oot vaan kertakaikkisen upea, wow Jonna! Upea kokonaisuus, värimaailma ja kaikki ovat just eikä melkein! :))

  9. Nuo Dr. Denimit ovat kyllä niin mukavat jalassa! Omistan myös itse kahdet ja nuo punaisetkin olisi kiva lisä vaatekaappiin… :) todella kaunis asu taas! :)

  10. En ole varmasti blogissasi yhtään sellaista asua nähnyt josta en olisi pitänyt :) mutta tämä asu meni kertaheitolla Top kymmenen-joukkoon! Itse olen mallaillut erilaisia variaatioita asuista punaisen hameen ympärille, mutta nyt alkaa myös housu kuume nostaa päätään hih!

    Ja nuo DrDenimit ovat myös tämän mamman ehdottomat lempparit. Toki hehkutin niitä jo ennen raskausaikaa, mutta nyt kaikkien muiden farkkujen jäätyä pieniksi, venyvät nuo kissyt vielä ongelmitta päälleni :DD

  11. Ihana kokonaisuus. Punaiset housut ovat kyllä kivat, itsellä viimeksi alkuviikosta yllä. Pitkään harkitsin minäkin omieni ostoa, mutta kyllä ne vaan on niin ihanan toimivat ovat ja piristävät kokonaisuutta kuin kokonaisuutta.

  12. Tämä asu on ihana! Ja sopii sinulle niin hyvin :) Itsekkin tykkään valtavasti punaisesta, mutta jotenkin en itseni päälle sitä osaa pukea. Aurinkoista keskiviikkoa sinulle!

  13. Voi kun olet söpö! Housut sopivat todella hyvin sinulle. :) Itse en uskalla vielä punaisia housuja hankkia, pysyttelen sinisissä ja mustissa. Dr. Denimit ovat minustakin todella mukavat, tykkään paljon!:)

  14. Nuo punaiset Dr. Denimit käyvät sulle tosi hyvin! Itse olen aina kammoksunut punaista väriä pukeutumisessa, mutta tässä asun kokonaisuudessa nuo näyttävät niin kivalle, että voisin itsekkin käydä ostamassa omat punaiset Dr. Denimit. :)

  15. En kestä, miten superkaunis asu jälleen! Tykkään niin paljon sun tyylistä, niin klassinen ja tyylikäs! Ja hih, erityisen hauskaa on bongailla sulla samoja juttuja mitä omasta garderobistani löytyy, vahvistaa sitä tunnetta etten ole tehnyt ainakaan vikalstoksia ;)

    Ja hei tosi kiva, että sulla on täällä costumen puolella vielä enemmän asupostauksia kuin edellisessä blogissa! Mukana pysytään ja lujasti ;)

  16. Helou Kelli! Kyllä nämä minun silmääni ovat ihan kirkkaanpunaiset, en sitten tiedä voiko erissä olla jotain eroja :) Itse pelkäsin, olisiko sävy sellainen “vanhanpunainen”, mutta se osoittautui juuri täydelliseksi! Malli on korkeavyötäröisempi Plenty ja koko XS :)

  17. Kiitos ihana :) Ehdottomasti rohkeasti vaan kokeilemaan, minä hurahdin näihin punaisiin kertaheitolla! Viimeiset työpäivät menevät varmasti hujauksessa hyvää odotellessa, ja sinulle on mielettömän upeat lomakelit tiedossa :) Jaksamista vikoihin päiviin!

  18. Tiedän tunteen! Sovittelin mm. H&M:llä nettikaupassa kivoilta näyttäneitä pöksyjä, mutta ne eivät yhtään istuneet päälle (eivätkä olleet läheskään niin mukavan stretchaavat kuin nämä hih :D). Suosittelen siis kokeilemaan näitä Denimeitä, josko niistä löytyisi housut sinullekin :) Raitapaidan ja punaisten housujen kombo on kyllä ihana, niin kesäisen raikas!

  19. Nämä ovat ne korkeampivyötäröiset Plentyt :) Molempia näytti ainakin Nellyltä tuolloin löytyvän!

  20. Ihastuttava asu!! Harmi, kun Turun Zarasta ei löytynyt tuota paitaa, ihastuin noihin laskoksiin todella :)

  21. Oi kiitoksia! Kiva kuulla että tykkäsit :) Punainen sopii kyllä yllättävän monelle, vaikka se voi aluksi tuntuakin vaikealta väriltä. Minullakin se alkoi hiljalleen paitalinjasta ja laajeni pikkuhiljaa bleiseriin, mekkoon, housuihin… ;) Olen kohta päästä varpaisiin punaisessa, hih!

  22. Parempi fiksu kuin omaperäinen valinta ;) Hölmö olisin, jos tekisin päätökseni sen perusteella, mitä muut mahtavat miettiä!

  23. Heh, tiedän tunteen, kuinka jotain on joskus käyttänyt niin paljon, ettei siihen palaamista harkitse vielä vuosiin! Ehkä voisit nyt kokeilla paluuta ;) Kiitos, näille tulee kyllä varmasti paljon käyttöä! Toivottavasti toppia olisi vielä jäljellä, itsekin jouduin kerran pettymään kun ei omaa kokoani löytynyt, ja myöhemmin bongasin sen ihan sattumalta henkarilta! Onnea metsästykseen :)

    Maybe.. ;) Pari viikkoa vielä “jännitystä”!

  24. Kiitos Katya! :) No sanos muuta, hitsi kun en hankkinut näitä jo alkukeväästä, näistä nimittäin muodostui nyt ihan parhaat kirjastokaiffarit!

  25. No niinpä! Harmittelin tuossa juuri, etten tutustunut näihin ihmepöksyihin jo alkukeväästä, nimittäin näistä tuli nyt kyllä ihan vakiokaverit kirjaston penkille :D Tummansinisien hankkimista olen myös mietiskellyt.. Kiitos Maippinen! :)

  26. Oi miten kiva kuulla, kiitos Hecu! :) Voivoi se punainen hamonen kalvaa vielä vähän mieltäni, mutta ehkä voisin jo rajoittaa tätä buumia :D Kaapista kun löytyy niin mekkoa, shortsit kuin bleiserikin punaisessa värissä. Odottelen innolla sinun kesäasujasi hameen kera!

    Hah, ihan loistava! Varmasti kätevää, kun ei tarvitse (ainakaan vielä) hankkia housuja mammaosastolta, kun venyvät ja paukkuvat Denimit ajavat asiansa ;)

  27. Kiitos Dahlia! :) Jotenkin sitä vierastaa väriä alaosissa (etenkin housuissa), vaikka punainen onkin jo tuttu mm. puseroiden muodossa. Turhaan kuitenkin epäilin, sillä olen nyt jo aivan hurahtanut näihin!

  28. Oi kiitos Heidi :) Tuossa ylempänä juuri totesin, että punainen sopii yllättävän monelle, joten rohkeasti vaan kokeilemaan! Aurinkoista keskiviikkoiltaa sinne suuntaan, kohta ollaan jo viikonlopussa, jihuu!

  29. Hih, kiitos Marianna :) Näitä Denimejä mukavampia housuja saa kyllä hakea, tällaiset venyvät pöksyt ovat mitä parhain vaihtoehto kirjaston penkillä istuessa! Ehkä joskus hankin vielä tummansinisetkin.. ;)

  30. Kiitos paljon Henna, onpa kiva kuulla että innostuit tämän asun myötä itsekin! :) Eikun ostoksille!

  31. Voi kiitos sinä ihana Lola <3 Se on kyllä aina yhtä kiva huomata, että omasta kaapista löytyykin jo vastaavia juttuja, niin ei tarvitse sännätä ostoksille ;)

    Ja kiitos piristävästä palautteesta! Asuja kuvaan kyllä mielelläni aina kun siihen vaan on mahdollisuus, ehkä tällä Costumen inspiroivalla ympäristölläkin on osuutensa asiaan :) Yritän saada niitä mahdollisimman paljon tänne jatkossakin!

  32. Kiitos Anu! Voi kurja, olisikohan toppi jo loppunut, taikka sitten sitä ei ole ollut valikoimissa ollenkaan. En nimittäin itsekään nähnyt tätä kuin keskustan Zarassa! Katsoithan tosiaan sieltä nuorten Trf-puolelta? Ja jos et toppia saa käsiisi, niin vinkkinä että Zalandolta löytyy aika vastaava, hieman leveämmillä laskoksilla vain, http://www.zalando.fi/zalando-collection-toppi-valkoinen-za521d049-003.html?wmc=AFF358_ZX_FI.1747524_1712771..&zx=1774850453524554752 :)

  33. Kiva asu, mutta mullakin kieltämättä pistää välillä silmään se että tunnut ottavan tosi paljon vaikutteita muilta blogeilta. Esim tosi paljon juttuja mitä on näkyny lilin blogissa näkyy kohta myös sinun blogissa. En halua sanoa tätä pahalla mutta se on hassua ja uskon että et itse ehkä edes huomaa sitä. Sinulla on kiva tyyli mutta tarvitseeko aina olla niin laumasielu?:)

  34. Punaiset pöksyt ovat liimautuneet jalkaani sen jälkeen, kun ne ostin. Samanlainen asu kuin sinulla kuvassa on ollut päällä jo useampaan kertaan. Toinen lemppari on housut sinivalkoraidallisen paidan ja valkoisten tennarien kanssa.

  35. Moikka Elina ja kiitos asialliseen sävyyn kirjoitetusta kommentistasi! Nyt olen kyllä kuitenkin vähän hämilläni. Jos nyt puhutaan näistä nimenomaisista punaisista housuista, joista olen kirjoittanut kuukausia sitten, niin ei varmasti ole mikään yllätys että ne itse hankin?

    Meillä sattuu olemaan Lillin kanssa monessa asiassa samanlainen maku ja hän on myös ystäväni, ja olemme usein naureskelleet, kuinka olemme sattumalta ostaneet joskus tismalleen samojakin juttuja (kuten viimeksi samat Zaran punaiset mekot!). Lisäksi ihmetyttää, sillä blogien suolahan on juuri inspiraation saaminen ja antaminen, tietenkin suora kopiointi on asia erikseen. Jos olen saanut jonkin vaatteen tms. suhteen inspistä joltain bloggaajalta, niin olen aina maininnut sen kyllä suoraan tekstissä :)

  36. Hauskaa, että uskaltauduit tuolloin hankkimaan punaiset housut! Olen itsekin kyllä aivan hurmioissani näistä, pöksyt tulevat varmasti saamaan paljon käyttöä kesällä :) Sinivalkoraidallinen paita näiden parina on kyllä loistava kombo!

  37. Näyttää niin hyvältä noi punaiset housut sun päällä! :)
    Dr.denimit on ihan parhaat, multa löytyy muutamat ja lisää tahdon vielä kaappiin, eri väreissä :)

  38. Voi Jonna, sä olet kyllä niin upea! :) Melkein tekisi mieli pukea omatkin punaiset housut jalkaan tänään;)

  39. Hih, kiitos Jennifer! :) Hei sinulle pitikin vinkata, kun etsit niitä mustia rusettishortseja. Shortsipostaukseen eräs ystävällinen lukija jätti kommenttia, että ainakin Kampin Vilassa oli sellaisia myytävänä, myös valkoisena ja persikansävyisenä! Kannattaa käydä kurkkaamassa ne, jos vaan shortseja vielä etsiskelet :)

  40. Voi kiitos valtavasti Hjennisein! Eikun jalkaan vaan ;)

    PS. Täällä on jo ikävä blogiasi!

  41. Asusi ovat lähes poikkeuksetta mieleeni, kuten tämäkin, mutta halusin kuitenkin lähinnä kehua sinua mielettömästä ystävällisyydestäsi lukijoita kohtaan. Vastaat kaikille aina ihanan positiivisesti, ja ylempänä olit vielä linkannut yhdelle toppisi ihailijalle vastaavanlaisen tuotteen. Kerrassaan ihastuttavaa, että tuollaisia bloggaajia löytyy! :) Ystävällisyys ja hymy todella kaunistavat ihmistä entisestään! Toivotan sinulle myös hurjasti tsemppiä pääsykoeurakkaan, uskon todella, että tänä kesänä ahkeruutesi palkitaan! :)

  42. Voi vinde! Et arvaakaan miten äärettömän paljon tällainen palaute aina lämmittää mieltä! Kiitos siis tuhannesti, taidan olla hymy huulilla koko loppuillan, hih :) Kiitos myös tsempeistä ja kauniista ajatuksistasi, vielä puolisentoista viikkoa olisi aherrettavaa!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *