Täällä ollaan!

Huomentahuomenta!

Tässä tulikin pidettyä pieni parin päivän levähdystauko. Kommenttiboksin puolella ehdittiin jo minua etsintäkuuluttaakin, hih, joten täällä ollaan yhä! Viime päivinä on pitänyt aika kiirettä ja hektistä tulee olemaan myös seuraavat viikot, sillä tahti kiristyy pääsykokeita varten koko ajan. Toivottavasti siis ymmärrätte, että täällä voi nyt hetken aikaa olla välillä hieman hiljaisempaa :)

Täällä ruudun takana ollaankin vähän astetta pöhnäisempinä, sillä raahauduin eilen tyttöjen kanssa pitkästä, siis todella pitkästä aikaa ulos. Viime kerta on ollut edellisen vuoden puolella, joten jo oli aikakin viedä tämä kirjastonörtti vähän tuulettumaan! Meillä oli aivan mahtava ilta, unohdettiin hetkeksi pääsykoekiireet ja suunniteltiin kesää. Tämän voimin jaksaa taas puurtaa!

Olen valmistellut jo vastauksia kysymyksiinne ja väkertänyt myös toivottua ylioppilasjuhlamekkopostausta, joten palataan sitten niiden merkeissä. Oikein ihanaa sunnuntaita, sääkin suosii vapaapäivää viettäviä! :)

27 thoughts on “Täällä ollaan!

  1. Tsemppiä luku-urakkaan! Postauksesi ilahduttavat kovasti aamuisin, mutta täysin ymmärrettävää, jos blogi joutuu hieman laiminlyödyksi tuon asian tähden. Ja tuulettautumassa on hyvä välillä käydä!

  2. Tsemppiä pääsykokeisiin! Lukeminen ja ahkeruus palkitaan aina.

    Itse luin viime vuonna kauppakorkean kokeisiin (siis samoihin kuin sinä?) ja onneksi pääsin sisälle. Nyt on niin helpottunut olo vieläkin :)

  3. Rennot sunnuntaiaamut on kyllä parasta, kun ei tarvitse kiirehtiä minnekään :)

  4. Tsemppiä lukemisiin! :) välillä kun pitää saada muuta ajateltavaa nii tuu tänne höpisemään :) tää loppukevät on aina yhtä urakointia…:D mutta toivottavasti se sit palkitaan!

  5. Kiitos tsempistä ja kivoista sanoistasi Cara <3 Varmasti aamupostauksia tulee jatkossakin, joskus voi kuitenkin olla hiljaisempaa :)

  6. Kiitos kovasti, tsemppi on aina tervetullutta :) Tuohon minäkin haluan uskoa, toivotaan että se tosiaan palkitaan! Ja kyllä vaan, kauppakorkeaan siis haen, suuret onnittelut sinulle unelmiesi paikan saamisesta :)

  7. Heippa! Tarjotin on Riviera Maisonin, ostettu sisustusliike Country Whitesta :) Se tuo aina pientä luksusta aamiaishetkeen!

  8. Kiitos kovasti, ihana kun jaksatte tsemppailla :) Tänne höpiseminen on hyvää vastapainoa luvuille, joten ihan kokonaan ette pääse minusta, hih ;) Kommentistasi päättelen, että olet ehkä itsekin pyrkimässä jonnekin? Jos näin on, niin rutkasti tsemppiä sinnekin loppukevääseen!

  9. Moikka :) Oletkos nähnyt vielä Zarassa sitä vaaleaa parkatakkiasi? t. yksi siihen ihastunut ;)

  10. Heippa! Hitsit, en ole kovin paljoa ehtinyt kierrellä kaupoissa, joten en ihan osaa sanoa. Viimeksi Zarassa käydessäni takki ei ainakaan osunut silmään :/ Kannattaa kuitenkin vaikka soitella liikkeisiin, josko takkia vielä löytyisi, niin saisit omasi! :)

  11. Postailet juuri siihen tahtiin, joka sopii yhteen sun lukemisen kanssa. Kyllä me täällä pysytään ja onhan sulla huikean mahtava arkisto täynnä hauskasti kirjoitettuja tekstejä ja kauniita kuvia. :) Tsemppiä lukemiseen ja hyvää alkanutta viikkoa!

  12. Jep, lääkikseen toista kertaa :) toinen välivuosi kun ei yhtään houkuttelis enää! No mutta toivotaan toivotaan, kiitos tsempeistä!

  13. Voi sinua ihanaa, kiitos tsempistä ja kivoista sanoistasi <3 Enhän minä täältä malttaisi pysyäkään poissa, kun ruudun takaa löytyy noin mahtava porukka :) Aurinkoista viikkoa sinnekin!

  14. oliko sulla joku olympus pen kamera? Osaatko kertoa et jos ottaa liikkuvasta ihmisestä/eläimestä kuvan niin tuleeko kuvasta heilahtanut? Siis ää :D:DD: saako asetuksia silleen et kuva ei heilaha… toivottavasti tajuut mitä meinaan, oon huono selittään. :(

  15. Heippa! On kyllä, Olympuksen PEN Lite E-PL5 :) Jos kuva ei ole tarkka liikkuvaa kohdetta kuvattaessa, niin silloin pitäisi muuttaa vähän säätöjä, siihen vaikuttaa suljinajan nopeus. Aseta esivalinta S, laita suljinaikaa lyhyemmäksi ja hyvä vinkki on myös, että napsaistessasi kuvaa seuraa sitä liikettä. Eli jos kuvaat vaikka hevosta, niin liikkeen tahdissa liikutat kameraa myös ja painat laukaisinta. Vaikea selittää, mutta toivottavasti tästä oli jotain apua! Kokeilemalla oppii, joten eikun harjottelemaan :)

  16. Oijoijoi, ei mikään pieni urakka! Toivotaan, että ahkeruus palkitaan ja meille molemmille ovet avautuvat :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *