Kukkuu, laukkukuume se täällä taas nostaa päätään sunnuntai-illan ratoksi! Minulla on, kuten ehkä jo tiedätte, niin tapana ostaa laukkuja itselleni joko merkkipäivän tai jonkin saavutuksen kunniaksi. Palkintolaukusta haaveileminen on siis luonnollisesti osa tämän kevään pääsykoeprojektia ;)
Mitähän haaveita tämän neidin päässä tällä kertaa sitten pyöriikään?
Vahvoja ehdokkaita on tällä hetkellä kaksi. Pitkään olin varma siitä, että seuraava laukkuni tulisi olemaan Louis Vuittonin Neverfull myös toisessa kuosissa, sillä se on osoittautunut omiin tarpeisiini aivan loistavaksi malliksi. Klassinen Monogram kutkuttelee mielessäni ja haluaisin sitä myös jonkin ison laukun muodossa, mutta nyt olen ruvennut miettimään, tahdonko sittenkään täysin samaa mallia kuin mikä minulta jo löytyy, ainakaan vielä. Ostaisin tämän mielelläni myös käytettynä ja kauniisti patinoituneena, mutta ne tuntuvat olevan todella kiven alla.
Kilpaileva ehdokas on Mulberryn Alexa, joka on keikkunut haavelistallani pitkään. Ajattelin sen hankkimisen olevan järkevää nyt, sillä poikaystäväni voisi tuoda tämän kesällä lentokentältä reippaasti halvemmalla, sieltä kun olen ostanut kaikki muutkin Mulberryni. Oversized-koko on suljettu pois, sillä Bayswater ajaa konjakinruskean suuremman laukun virkaa oikein hyvin, mutta olisiko se sitten suloinen Mini Alexa vai keskikokoinen? Luulen kallistuvani jälkimmäiseen, se olisi kuitenkin Baysia vähän pienempi ja kävisi hyvin arkikäyttöön. Pitkä hihna mahdollistaisi myös lisää käyttötarkoituksia!
Kaksi muuta haavetta listallani ovat Mulberryn Effie Tote, jonka hankkimiselle en kuitenkaan keksi mitään fiksua syytä, tätä kokoluokkaa löytyy laukuistani jo ihan tarpeeksi ;) Ihastuin malliin jo Effie-laukkujen rantaudutta ensimmäisen kerran myyntiin ja pidinkin ehkä jopa enemmän aikaisemmasta, suuremmalla puulogolla varustetusta mallista. Tory Burchin Robinson Satchel taas henkii vähän Pradan Saffiano Tote-mallia, joka olisi yksi suurimmista laukkuhaaveistani. En kuitenkaan näe kantavani sitä käsivarrellani vielä vuosiin, paitsi hintansa, niin myös arvokkaan ja virallisen ulkomuotonsa puolesta :) TB:n laukku olisikin vähän huokeampi vaihtoehto tälle ja nude laukku minulta uupuukin!
En osaa vielä yhtään päättää, kumpaan näistä vahvimpaa paikkaa pitävistä laukuista kallistuisin, vai ehtiikö tässä vielä muuttua mieli täysin. Ei sillä, että päätöstä pitäisikään tehdä vielä pitkään aikaan, mutta minusta suunnittelu ja haaveilu on puolihauskuutta tästä touhusta ;) Tämän hetkistä laukkukokoelmaani pääsee kurkkimaan parin kuukauden takaisesta Laukkutytön tunnustukset-postauksestani.
Kertokaas arvon leidit, mistä laukuista te haaveilette?
Voi että, musta Saffiano Tote on kyllä mitä täydellisin :) Kiva kuulla, että Prada ei ole tuottanut pettymystä laadun suhteen! Nahka näyttääkin ihanan jämäkältä. Nyt vaan säästökuuri päälle, niin laukku on vielä pian sinun ;)
Ooh, täytyypä pistää leffa oitis mieleen, kuulostaa sen verran hyvältä! :D Kiva kuulla, että jollain muullakin on samanlainen ajatusmaailma. Minusta erityisesti tuo Pradan Saffiano on jotenkin niin arvokkaan näköinen laukku, ei siis ainoastaan rahallisesti mutta jos ymmärrät mitä tarkoitan, että se sopisi paremmin sitten vasta jakkupuvun kaveriksi, heheh ;) Tämä on toki vain oma henkilökohtainen mielipiteeni eikä se kuitenkaan estä minua ihastelemasta laukkua nuorempienkin naisten käsivarsilla :)
Voi vaude, täällä nostaa laukkukateus nyt päätään! Aivan mieletön kokoelma sinulla, siinä on Alexa vähän joka lähtöön ja menoon :) Olen ihastellut Mulberryn nettikaupassa Alexaa burgundinpunaisena, uskomattoman kaunis!
Suurkiitos kokemuksien jakamisesta, en olisi tuota kantoasiaa osannut ajatellakaan. Menen pian ystäväni seuraksi laukkukaupoille mallailemaan ja täytyy siinä samassa sitten vähän fiilistellä etukäteen tuota Alexaa ja kokeilla, miten se istuu kyynärvarrelle :) Oikein ihanaa kevättä sinnekin!
Mini Alexa on kyllä mahdottoman söpö.. :) Itse olen miettinyt, riittäisikö minulla pieneksi laukuksi kuitenkin Lily, jolloin kallistuisin kuitenkin Regular Alexaan. Olenkin ihastellut Monogram Neverfulliasi monesti blogissasi :)
Ahaaa, no tämähän selittääkin sitten! Kiitos avaamisesta ;) Olen myös miettinyt, että miten ihmeessä noiden remmien ja rimpuloiden kanssa pärjää, mutta tuohan kuulostaa kätevältä. Postimieslukkoon olenkin jo tottunut Bayswaterin kanssa ja minusta se on oikein näppärä!
Onpas kiva, että innostuit nyt kommentoimaan :) On aina yhtä mukava saada vähän kontaktia teihin siellä ruudun takana!
Mulla myöskin pääsykoeluvut menossa, tosin ihan eri alalle ilmeisesti kun sulla. Ajattelin myös palkita itseni kesällä, toivottavasti ei vain ahkerasta lukemisesta vaan myös opiskelupaikasta! Mulla olis haaveissa LVn Palermo MM, se olis niin täydellinen niiden hihnojen takia! Vähän “edullisempi” haavelaukku olisi Michael Korsin Selma, muistuttaa ehkä vähän sitä Pradan laukkua… :) Paljon tsemppiä lukuihin!! Löysin pari viikkoa sitten sun blogin ja tykästyin tosi paljon! Sulla on ihana tyyli, näytät upealta ja vaikutat tosi järkevältä mimmiltä :)
Terveisin Henna
Oivoi, Alexa<3 Ihastuin tai oikeastaan rakastuin siihen jo silloin, kun se tuli Mulberryn uutukaisena. Oliko vuosi 2007? Aluksi haaveilin oversize-mallia mutta nyttemmin olen tuohon regulariin kallistunut :) Ja mini-Alexan ottaisin jossain super ihanassa värissä! Tuo Oak olisikin sitten se regularin väri - ehdottomasti.
Mä sanoisin, että “ota” vaihteluksi toisenlainen laukku :)
Hauska kuulla, että muillakin on tapana palkita itseään! Ja tosiaan mikäs sen parempi aihe kuin opiskelupaikan saaminen, toivotaan että meitä molempia onnistaa! Palermoa olen itsekin ihastellut, se on tosi kaunis malli, eikä tule ihan jokaisella kadun tallaajalla vastaan :) Vau, piti googlettaa tuo Selma ja onpas se upea! Se on ehkä vähän yhdistelmä Celineä ja Pradaa, mutta toimii ehdottomasti ;)
Kiitos valtavasti niin kauniista kehuista kuin tsempistäkin! Kiva kun olet löytänyt tänne ja innostuit jättämään kommenttiakin piristyksekseni :) Ihan hurjan paljon tsemppiä sinullekin kevään puurtamiseen!
Olen kanssasi ihan samoilla linjoilla, mini Alexa olisi supersöpö jossain kivassa kesävärissä! Olikohan viime vai edellisenä kesänä se kausisävy Watermelon, voi kääk miten suloinen :)
Minulla on tapana aina kallistua isoihin laukkuihin, mutta nyt järki sanoo ei, kun niitä löytyy tarpeeksi jo entuudestaan. Regular olisi ihan täydellinen arkikäyttöön! Onneksi tässä on vielä aikaa kypsytellä ajatusta, hih :)
Oi se Watermelon! Syötävän suloinen :) Jossaikin sellaisessa värissä sen ehdottomasti tahtoisin. Heh, tunnistan itsessäni myös tuon isojen laukkujen ihailun ;) Nyt oon tehnyt kuitenkin “päätöksen” että isoja ihan ihan tarpeeksi ja ainoa mikä varsinaisesti puuttuu on arkikokoinen crossbody! Ja siihen tarkoitukseen himoitsen juurikin tuota Alexaa mutta tällä hetkellä ihana Lily on ykkösenä – juuri tuo pienin koko mikä sinullakin on.
Selma on super upea luonnossa! :)
Kiitos paljon :)
Mä olen alkanut himoitsemaan Michael Korsin hamilton laukkua, mutta tuntuu että jokaisella vastaantulijalla on sellainen, niin vähän mietityttää :/ haluaisin jonku jota ei jokaisella ole, mutta siitä joutuukin sitten maksamaan hieman enemmän, ehkä teen koko kevään paljon töitä ja sitten palkitsen itseni jollakin kivalla laukulla!
Se on kyllä totta, että Hamilton on tosi yleinen nykyään. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jos jostain toden teolla tykkää, niin ei pitäisi välittää muista :) MK:lla on minusta tosi paljon muita upeita malleja, joita ei tule ihan jokaisella vastaan! Jos tykkäät Hamiltonin mallista, niin mites esimerkiksi tämä, http://www.zalando.fi/michael-michael-kors-bedford-shopping-bag-ruskea-1mi51a00x-708.html ? :)
Toivottavasti jokin mieleinen laukku löytyy, itsensä palkitseminen kovan uurastuksen jälkeen on kyllä ihanaa!
sydän taisi jättää yhden lyönnin välistä :-D tuo on _ihana_ eikä hintaakaan loppujen lopuksi jäisi noin paljon, kun käyttää alennuskoodin jonka olet tänne blogiin julkaissut :-) taidampa klikkailla tuon kotiin.. tuon mallinen björn borgin laukku minulta jo löytyykin ja olen ollut siihen hurjan tyytyväinen, vaikka oikeaa nahkaahan se ei olekkaan (hintansa puolesta kyllä saisi olla) mutta merkkihän siinä laukussa taisi vain maksaa..
myös semmoinen mini hamilton olisi hurjan söpö :-D ja näinkin juuri kun taas haaveilin hamiltonista (tulee mieleen tuosta nimestä heti se formula kuski :-D) ja googletin kuvia, niin kuva eteen, missä naisella kenellä on juuri samanlainen tyyli kuin minulla (vähän sekalainen seurakunta) niin semmoinen mini hamilton, sekin kyllä sulatti sydämeni :-D mutta pitää miettiä taas sitä, että mitä kannan mukanani, eli koko omaisuuden :DDD joten, kokonsa puolesta se ei olisi niin käytännöllinen minulle, hyllyynhän se olisi kyllä erittäin söpö koriste :D nyt päätän tämän maratoni kommentin, juttua taas tulee niin, että siitä riittäisi muillekkin kerrottavaksi :D
Hih, mukava kuulla että tykkäsit! :) Malli olisi ainakin vähän erikoisempi kuin katukuvassa paljon näkyvä Hamilton, mutta kuitenkin yhtä käytännöllisen näköinen. Tuossa näyttäisi olevan myös näppärä pitkä hihna, jota ainakin itse nykyään kaipailen laukkuihini!
Mini Hamiltonit ovat kyllä myös syötävän söpöjä! Sinulla tulee olemaan vaikea valinta ;) Alekoodi on voimassa vielä 24.päivä asti, mikäli haluat sitä hyödyntää laukkuostokseesi :) Kerrohan sitten, mihin päädyit!
en oikeasti voinut tietää että tämä päättäminen on näin vaikeeta :-D klikkailin kotiin mustan mini hamiltonin, mutta nyt olen alkanut himoitsemaan isompaa – ruskeana. Tai musta kultasilla yksityiskohdilla, ja mieluiten heti nyt voisin kävellä stockmannille ja käydä kotiuttamassa tämän ihanan yksilön ja heittää kaikki vanhat käyttämättömät vaikka roskiin (yhdestä hajosi vetoketju ja olen silti säästänyt sen, koska sain sen tuliaiseksi..) täytyy katsoa jos saisin vanhempani suostuteltua huomenna pikana käymään jumbossa ja minä kävisin ihastelemassa vähän hamiltonia, koska mini hamilton ruskeanakin olisi söpö..
Moikka! Jos et ole vielä ostanut Neverfullia mulla olisi myynnissä yksi; http://www.huuto.net/kohteet/louis-vuitton-neverfull-mm-monogram/299123601 :)