Kukkuu, laukkukuume se täällä taas nostaa päätään sunnuntai-illan ratoksi! Minulla on, kuten ehkä jo tiedätte, niin tapana ostaa laukkuja itselleni joko merkkipäivän tai jonkin saavutuksen kunniaksi. Palkintolaukusta haaveileminen on siis luonnollisesti osa tämän kevään pääsykoeprojektia ;)
Mitähän haaveita tämän neidin päässä tällä kertaa sitten pyöriikään?
Vahvoja ehdokkaita on tällä hetkellä kaksi. Pitkään olin varma siitä, että seuraava laukkuni tulisi olemaan Louis Vuittonin Neverfull myös toisessa kuosissa, sillä se on osoittautunut omiin tarpeisiini aivan loistavaksi malliksi. Klassinen Monogram kutkuttelee mielessäni ja haluaisin sitä myös jonkin ison laukun muodossa, mutta nyt olen ruvennut miettimään, tahdonko sittenkään täysin samaa mallia kuin mikä minulta jo löytyy, ainakaan vielä. Ostaisin tämän mielelläni myös käytettynä ja kauniisti patinoituneena, mutta ne tuntuvat olevan todella kiven alla.
Kilpaileva ehdokas on Mulberryn Alexa, joka on keikkunut haavelistallani pitkään. Ajattelin sen hankkimisen olevan järkevää nyt, sillä poikaystäväni voisi tuoda tämän kesällä lentokentältä reippaasti halvemmalla, sieltä kun olen ostanut kaikki muutkin Mulberryni. Oversized-koko on suljettu pois, sillä Bayswater ajaa konjakinruskean suuremman laukun virkaa oikein hyvin, mutta olisiko se sitten suloinen Mini Alexa vai keskikokoinen? Luulen kallistuvani jälkimmäiseen, se olisi kuitenkin Baysia vähän pienempi ja kävisi hyvin arkikäyttöön. Pitkä hihna mahdollistaisi myös lisää käyttötarkoituksia!
Kaksi muuta haavetta listallani ovat Mulberryn Effie Tote, jonka hankkimiselle en kuitenkaan keksi mitään fiksua syytä, tätä kokoluokkaa löytyy laukuistani jo ihan tarpeeksi ;) Ihastuin malliin jo Effie-laukkujen rantaudutta ensimmäisen kerran myyntiin ja pidinkin ehkä jopa enemmän aikaisemmasta, suuremmalla puulogolla varustetusta mallista. Tory Burchin Robinson Satchel taas henkii vähän Pradan Saffiano Tote-mallia, joka olisi yksi suurimmista laukkuhaaveistani. En kuitenkaan näe kantavani sitä käsivarrellani vielä vuosiin, paitsi hintansa, niin myös arvokkaan ja virallisen ulkomuotonsa puolesta :) TB:n laukku olisikin vähän huokeampi vaihtoehto tälle ja nude laukku minulta uupuukin!
En osaa vielä yhtään päättää, kumpaan näistä vahvimpaa paikkaa pitävistä laukuista kallistuisin, vai ehtiikö tässä vielä muuttua mieli täysin. Ei sillä, että päätöstä pitäisikään tehdä vielä pitkään aikaan, mutta minusta suunnittelu ja haaveilu on puolihauskuutta tästä touhusta ;) Tämän hetkistä laukkukokoelmaani pääsee kurkkimaan parin kuukauden takaisesta Laukkutytön tunnustukset-postauksestani.
Kertokaas arvon leidit, mistä laukuista te haaveilette?
Neverfull GM oli minullaki haaveissa, mutta kun ostin tuon Delightfulin niin työnsin sen vähän niinkuin sieltä haaveista pois… Mutta ei se täysin pois suljettu ole ;) Tuosta Burchin laukusta vähän aikaa sitten postasinkin, mutta minua häiritsee siinä ehkä juuri se, että se on niin Pradan Saffianon tyylinen, että olisiko se vain korvike? Että pitäisikö minun vain suosiolla odottaa siihen, että saan ostaa sen Pradan, eikä vain varavaihtoehtoa…
Minun haaveissani on ollut jo parin vuoden ajan juurikin Mulberryn Alexa! Olisi mukavaa hankkia se jo tänä keväänä, mutta ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen taitaa olla turhan suuri rahareikä.. Taitaa siis siirtyä vielä myöhemmäksi. Tai sitten pitää paiskia kovemmin töitä ;)
Itse haaveilin tänää Chanelin perus 2.55 -laukusta, mutta ihan liian kallis tähän vaiheeseen elämää… :)
Pradan Saffiano Tote on kyllä kaunis, mutta omaa silmää miellyttää jopa enemmän juuri tuo Tory Burchin Robinson Satchel!
Vau tuo Burchin laukku on aivan ihastuttava, miten en ole tuota ennen huomannutkaan? :D
Effie Tote näyttää ihan samalta kuin Somerset Shopper, hassua :) Minulla on kyseinen laukku varmasti vähiten käytössä, pitäisi kyllä käyttää enemmin!
Mini Alexaa voin kyllä suositella, itse olen ainakin tykännyt siitä älyttömästi <3
Millä ohjelmalla teit kollaasin (:
Sul on tosi KIVA blogi!
readmylifelaukku.blogspot.com
Mä taidan olla parantumaton Prada-fani! Ensimmäisen ostettuani se oli menoa ;) Maailma on kyllä täynnä ihania laukkuja, harmi vaan ettei oma kassa ole pohjaton. Kesäksi haluaisin jonkin kivan valkoisen laukun, mulla on muutama ollutkin, mutta jotenkin ne eivät olleet niitä täydellisiä yksilöitä joten myin ne pois.
http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/
Alkoipas naurattaa luettuani tämän postauksen! Olen viimeisimmän tunnin googlaillut erästä laukkua ;) Ja mikä hauskinta, suunnittelen sitä juurikin koulun loppumisen palkinnoksi itselleni! Kyseessä olisi siis Michael Korsin Jet set.
Apua, helpompi olisi ehkä nimetä ne laukut, joista en haaveile. :D Vuittonin Neverfull on kummitellut mielessä jo pitkään, mutta ehkä nyt eniten haussa olisi sellainen kompaktin kokoinen laukku, jossa on tarpeeksi pitkä hihna, että sen saa yli kropan. Mini Alexa, Lily, jokin Marc Jacobs tai jopa Speedy Bandoulière voisi se unelmien täyttäjä. :)
Mä oon ajatellu ostaa itelleni 20-vuotislahjaks jonku merkkilaukun, toi LV:n Neverfull on yks hyvin vahva ehdokas! Tosin, mulla olis tarve myös nudelle ja konjakkiselle laukulle, ja kyllä haluaisin niihinki panostaa. :) Mistään vaan ei tunnu löytyvän semmosia, mitkä miellyttäis silmää ja mistä vois oikeesti maksaa vähän enemmän! Michael Korsin musta Hamilton Tote oli viime kesänä niin unelmien täyttymys kun sen ostin, ja vaikka sitä laukkua rakastanki, niin “harmittaa” kuitenki aina käyttää samaa mustaa laukkua. Mutta siis, taidan haaveilla semmosista laukuista, mitä ei oo ku mun haaveissa. :D
Ihania laukkuja! Mäkin alan taas lämpeämään tolle Effie:lle, vaikka rakkaus ei roihahtanutkaan taannoin meidän ensikohtaamisella Lontoossa. :) Ja harmi kun et ole kiinnostunut Oversize -Alexasta…mä pohdin edelleen, että pitäiskö mun laittaa mun omani myyntiin, onhan se ihana, mutta on jäänyt käytössä jotenkin ihan mun muiden laukkujen jalkoihin… :/
Täällä myös yksi joka haaveilee Pradan Saffiano Tote laukusta..vielä kun saisi rahat kasaan ja värin päättettyä :) Minkä värisestä sinä unelmoit?
Ihania ovat kaikki. Mun tulevalta listalta löytyy myös tuo Mulberryn effie tote:)! Tuo Tory burchin on kans ollut haaveissa, se kun vaikuttaa juuri sellaiselta jämäkältä. Saa nähdä!
Minkä hintaisia nuo neverfullit ovat? :) Täälläkin yksi haaveilija!
Hih, eihän Delightfulin tosiaan tarvitse sitä pois sulkea.. ;) Monogramia olisi kyllä niin kiva saada jossain isossa laukussa, tällä hetkellä kun on vaan tuo Pochette.
Hmm, ovathan ne samanlaisia, mutta itse en ehkä kuitenkaan näe sitä noin :) Jos ne hankkisi kuitenkin eri väreissä, niin mikä ettei! Toisaalta, TB:kään ei taida mikään ihan halpa olla (ei ole aavistusta tarkasta hinnasta), niin sinänsä voisi olla järkevämpää jättää ne rahat Saffianoa varten. Heh, voi näitä elämän vaikeita päätöksiä! :D
Mä ottaisin noista niin ton Alexan! :)
No ei kuitenkaan hullumpi rahareikä, omaan kotiin muuttaminen ja vielä ensimmäiseen sellaiseen on sen verran hieno juttu! Itsekin odotan sitä suurella innolla, syksyllä sitten edessä :) Sitä ennen ehtii kuitenkin yhden laukun vielä ostaa, hihih.. ;D
Se taitaa minulla jäädä ihan vaan ikuisuushaaveilun tasolle.. :D Tory Burchin Satchel näyttää kyllä mielettömän hyvältä, en tosin ole sitä nähnyt ikinä livenä, mutta ainakin näin kuvissa :) Ja olisi siitä kiva, ettei ole niin yleinen katukuvassa.
Totesin tuossa juuri ylempänä, että se on kaikkea muuta kuin yleinen katukuvassa, välillä näin päin ;) Effie Totessa on kyllä paljon samaa kuin Somersetissa, itse rakastan tuota puukuviota :) Ihailin taas juuri Mini Alexaa kuvissasi, mutta ehkä kun minulta jo Lily löytyy, niin kallistun kuitenkin tuohon keskikokoon!
Photoshopilla tein tämän :) Kiitos kovasti, tosi kiva kuulla!
Aaah laukkukuume…Vaka sairaus,jonka kourissa itsekkin olen ollut jo hyvän tovin ;-) Vaikka Neverfull näppärä onkin,niin mä lähtisin mieluummin jonkun sellaisen perään jota sulta ei vielä läydy :-) Effie on musta huippu ihana,ja kätevän oloinen. Lisäksi aina ku oon sitä mallaillu niin se vaan jotenkin niin huutaa mun nimeä :p Eli mä liputan Effien puolesta! Tosin se viime kauden Effie missä toi puu logo oli isompi,ja ikään kuin “sisään päin” menevä (en tiedä oikeaa termiä hehee) oli kivempi ku tää SS 13 pikku puulla varustettu. Mutta siis ei huono tämäkään! Kelpaisi! Alexa on tietty aina Alexa…Eli ei huono valinta olisi sekään. Minit ainaki on hurjan söpöjä,ja se SS 13 letillinen Alexa on myös mut hurmannut täysin :-)
Kirjoittelen kännykällä,että jos on hirmusesti kirjotusvirheitä syytän iphonea :p
Toivottavasti laukkukuume saa pikaisesti lääkettä ;-)<3
Oih, voin vaan kuvitella että ensimmäisen jälkeen se on ollut menoa ;) Mitä Pradoja itseltäsi löytyy? Ja näinhän se on, että laukkuja riittäisi tässä maailmassa vaikka kuinka paljon, mutta onneksi haaveilu on sentään ilmaista! Onnea valkoisen laukun metsästykseen :)
Hih, sunnuntai-illan haaveilua ilmassa sisi sielläkin ;) MK:n Jet Set on tosi kaunis malli, itsekin olen sitä monesti ihastellut! Ainoa vaan mikä itseäni ihmetyttää on, että muistelisin lukeneeni jostain, kuinka sitä ei ole varsinaisesti suunniteltu kantamaan kovin suurta painoa? :/ Hihnat eivät kuulemma ole niin kestävät. Koulun loppuminen on kyllä oiva tilaisuus ostaa itselleen jotain ihanaa palkinnoksi! :)
Hahah, hyvin sanottu ;) Oi, Speedy Bandoulieresta olen itse asiassa minäkin haaveillut! Olen nähnyt sellaisen kaupungilla pari kertaa ja laukku näyttää mielettömän kivalta pitkän hihnan kanssa :) Sinulla on monta hyvää vaihtoehtoa kyllä listalla, tulee varmasti olemaan valinnanvaikeus noiden kanssa!
Siinä onkin loistava syy lahjoa itseään, kun pyöreitä täyttää ;) Minä ostin itse itselleni juuri Lilyn 20-vuotislahjaksi. Neverfullia suosittelen kyllä tosi lämpimästi, laukku on ihan ehdoton niinä päivinä kun kantaa mukana paljon tavaraa! Ja esimerkiksi NF Monogramissa on se kiva puoli, että kun laukku on tarpeeksi patinoitunut ja nahkaosat muuttuneet hunajaisiksi, niin se sopii hyvin myös konjakinruskeisiin asusteisiin :)
Itsekin sovittelin Effietä Lontoossa silloin kun olin ostamassa Baysia, mutta muakin hämäsi siinä jokin! Ehkä se halvanoloinen sisävuori (verrattuna esim. juuri Bayswateriin) ja jotenkin paksu nahka? Ulkonäöllisesti se on kuitenkin muuten minusta aivan ihana :) Voi hitsi, harmi kuulla että Alexa on jäänyt vähäiselle käytölle! Luulen kyllä, että se pienempi koko olisi tosiaan itselleni parempi.. Sen sijaan jos koskaan päätät luopua Monogram Neverfullistasi, niin tuuhan vetäisemään hihasta ;D
Oi että :) No siinä olisikin varsinainen pähkinä purtavaksi värin suhteen! Toisaalta musta on kaikessa yksinkertaisuudessaan upea, mutta myös Clay Grey aiheuttaa huokauksia. Kausiväri viininpunainen oli myös aivan mieletön! :) Mitä väriä olet itse miettinyt?
No sanos muuta, ottaisin näistä jokaisen kokoelmaani oikein mieluusti ;) TB:n laukku näyttää kyllä tosi hyvältä ja laadukkaan oloiselta, tosin en ole koskaan nähnyt sitä luonnossa. Hih, vaikeita päätöksiä! :)
Tervetuloa vaan joukkoon haaveilemaan! Oman Neverfullini ostin kaksi vuotta sitten keväällä ja silloin sen hinta oli muistaakseni 565e, nykyään se taitaa maksaa jo satasen enemmän, jos en ihan väärin muista lukeneeni! Hurja hinnannousu kyllä.. Tarkat hinnat näkee kuitenkin LV:n saksankielisiltä sivuilta, ne ovat aika lähellä Suomen hintoja :)
Sen verran usein olet vilautellut Alexaa asukuvissa, että luulenpa sen pian keikkuvan kaapissasi! Ostin juuri second handina oakin OS:n ja sitten vielä Heathrowlta mustan OS buffalonahalla. Olen aivan umpirakastunut niiden muotoon, helppouteen ja ja ja… kaikkeen! Suosittelen! Sulle varmaan se normaalikoko on just hyvä.
-S
Se olisi kyllä niiin ihana :) Ja kun Neverfull olisi Alexan lentokenttäalennusten jälkeen jo aika lailla samaa hintaluokkaa, niin ei olisi senkään suhteen niin paljoa eroa..
Se on kyllä sellainen krooinen sairaus! :D Mistäs se neiti siellä oikein haaveilee tällä hetkellä? Niiin, oot ihan oikeessa, että ehkä ei olisi kuitenkaan fiksua hankkia kahta samaa laukkua ainakaan nyt. Jos Neverfull tulee joskus Monogramina vastaan käytettynä hyvällä diilillä, niin silloin viimeistään kyllä sen ostaisin :)
Nyt en kyllä ymmärtänyt sun sisään päin menevää logoa :DD Mutta tiedän mitä tarkoitat, kirjotin itsekin tuossa, että edellisen kauden iso puu logo oli enemmän munkin mieleeni. Se oli täydellinen! Letillinen Alexa on hirmusöpö, sellaista ihastelin viininpunaisena ja muistaakseni jossain nuden sävyssä.. :) Voivoi tätä valinnan vaikeutta! Ja kovin pikaisesti se ei vielä pääse parantumaan, mutta kesällä sitten ;)
Hih, mitenniin Alexa-kuumetta ollut havaittavissa viime aikoina.. ;) Se on kyllä ihan hyväkin, kun laukkua on tullut asukollaaseissa jo soviteltua ja mallailtua! Oi että, pieni laukkukateus täällä nostaa päätään :) Onnea uusista kaunokaisista!
Tuota helppoutta itse asiassa mietin, kun en ole vielä räpeltänyt Alexaa liikkeessä sen enempää, että miten tuo oikeastaan aukeaakaan? Tarvitseeko noita nipsuja sivuilta avata, vai aukeaako laukku jotenkin suoraan tuon post man's lockin avulla? Minulla ei nyt logiikka jotenkin pelaa pelkästään kuvan perusteella.. :D
Jep, pahoin pelkään että tulen vielä Neverfullin GM koossa hankkimaan ;) Neverfull MM kun on lempparilaukkuni ja isompi kokokin miellyttäisi. Ja totta, voisihan Burchin ostaa eri värissä, mutta kun noita laukkuhaaveita tuntuu olevan jo joka sormelle, niin alkaa ehkä mennä överiksi… Vai alkaako? ;D Burchin laukku maksaa 595dollaria :) Lennätkö muuten nyt Lontooseen Heathrown kautta? :)
Minulla tulisi kyllä valinnanvaikeus koon suhteen, toisaalta GM on niin hyvä, mutta olisi kyllä vaihtelua hankkia toinen MM-koossa.. Hahah, voi että! Saahan sitä naisella haaveita olla :)
Juu, lennän taas Heathrow'n kautta. Tällä kertaa täytyy malttaa ohittaa Mulberryn liike siellä, tai jos kävisin kuitenkin hypistelemässä ja mallailemassa jo etukäteen ;) Poikkis saisi sitten tuoda laukun kesällä kotiin tullessaan, mikäli Alexaan päädyn :)
En ole kommentoinut aiemmin enkä lukenut blogiasi kovin pitkään, mutta on pakko sanoa että tykkään blogistasi ihan hurjasti! Kirjoitat hyvin ja kuvat ovat loistavia :) tää on tälläinen hyvänmielen blogi itselleni :-D
Olen itsekin hakemassa kauppakorkeaan tänä keväänä, mutta huolestuttaa hieman se, että yo-kirjoitusten takia aloitan lukemisen vasta ensi viikolla ja valmennuskurssin käyn toukokuun aikana.. Motivaatiota kuitenkin löytyy yllinkyllin! Kun pääsit ylioppilaaksi, niin mitkä aineet itse kirjoitit ja millä arvosanoilla?
Tsemppiä lukemisiin! :-)toivottavasti molempia onnistaa pääsykokeissa ;)
Voi vitsit, kiitos ihan valtavasti iltani piristämisestä! Tällaiset kommentit saavat aina hymyn huulille ja toivoisinkin, että blogini voisi olla juuri sellainen hyvänmielen paikka arjen kiireiden keskellä :)
Ei kannata hätäillä, sinun kanssasi on samassa tilanteessa monia muitakin opiskelijoita! Itselleni kävi niin, että ensimmäisenä keväänä kyllä ostin pääsykoekirjat, mutta olin niin uupunut ylioppilaskirjoituksiin panostamisesta, että lukeminen jäikin sitten. Kirjoitin ylppäreissä terveystiedon L, äidinkielen E, pitkän ruotsin E, englannin M ja lyhyen matikan C:n.
Tiedän itsekin kyllä niitä lahjakkuuksia, jotka ovat päässeet Aalto-yliopistoon suoraan ylioppilaskeväänä, joten mikään mahdoton ajatus se ei ole :) Teet siis nyt parhaasi tänä keväänä ja jos tällä kertaa ei onnistaisikaan, niin seuraavana vuonna sitten uuden energian ja motivaation kanssa! Itse olen kyllä tosi tyytyväinen, että pidin sitten välivuoden, ehdin kartuttaa työkokemusta ja vähän huilata pitkän opiskelutaipaleen jälkeen :) Toivotan sinulle rutkasti onnea viimeisiin kirjoituksiin ja ihan hurjan paljon tsemppiä luku-urakkaan! <3 Tule ihmeessä jakamaan fiiliksiä kevään mittaan, vertaistuki on aina tervetullutta :)
Mulla on laukkulista niin pitkä ettei niitä jaksa edes tähän kirjottaa.. :D
Kalleimmat mistä haaveilen on lv:n artsy ja prada saffiano<3
Seuraava hankinta on joko eva clutch tai neverfull :) tai sitten mk:n jet set, kiva kesälaukku!
Hi jonna! I really like your photos and to be honest I don't speak and read your language! Sometimes I use the google translator but sometimes I just do enjoy looking at your pics. Your sense of style is impeccable and I am glad I have stumbled on your blog.
tätä kroonista laukkukuumetta helpottamaan mä ottaisin nyt joko balenciagan city bagin, givenchyn antigonan, givenchyn nightingalen tai jonkun mulberryn ihanuuden….tai lv:n alman….tai tai tai tai tai……kun mikään ei riitä :'DDD
Aah laukkuja!!! Multa löytyy juurkin tuo Effie ja se on kyllä loistava arkilaukku! Todellinen tilaihme! Tuo puulogo on ikäänkuin “painettu” laukun pintaan :D Suosittelen kyllä effietä lämpimästi
Ihania laukkuhaaveita! :) Itselläni ykköshaaveena on tuo samainen Pradan Saffiano Tote. Olen kyseistä laukkua ystävälläni ihaillut ja laatukin on kuulemma todella hyvä! Värikin on jo tiedossa, musta sen olla pitäisi :) Nyt vaan täytyisi saada säästöjä kasaan, harmi vaan kun aina tunnun keksivän jotain hieman edullisimpia hankintoja ja sitten tuo arvokkaammat joutuvat odottamaan ;)
Oi laukkuhaaveita! <3 Suosittelen katsomaan elokuvan I Don't Know How She Does It (suom. Täydellä teholla yötä päivää), pääosassa Sarah Jessica Parker ja Mulberryn Alexa! Jos sen elokuvan myötä ei päätös kirkastu niin ei millään ;) Ihanaa kuulla miten joku suunnittelee laukun ostoa vähän oman tyylinsä mukaan, nykyään näkee nuorilla todella 'virallisia' laukkuja.. Tietysti jokainen makunsa mukaan, mutta eiköhän Pradan laukut tule siinä vaiheessa ostoslistalle kun työura etenee johtotehtäviin, eikö..? Ihanaa alkavaa viikkoa Jonna!
Moikka,
Itse suosittelen ihan ehdottomasti regular-kokoista Alexaa! :) Itselläni löytyy regularit oakina, conkerina (burgundinpunainen) ja luumuna, sekä OS:t mustana, grapena (syvän tummansininen), deer brownissa ja sparkle tweedissä. Vaikka isoista laukuista tykkäänkin, niin reglar-kokoiset Alexat ovat aivan must arkikäytössäni, eli jos sellaista laukkua haet niin Alexa on aivan loistava! :) Ainoa miinus minkä antaisin on letitetty kahva, joka on vähän turhan kaponen kantamaan laukkua kyynärvarrella, joten regular Alexa menee oikeastaan poikkeuksetta joko olalla olkahihnalla tai sitten kädessä “salkkumaisesti”. OS:ssa on se hyvä puoli, että sitä pystyy myös käyttämään samantyylisesti kuin Baysia, eli kyynärvarrella. Ihanaa kevättä ja onnea laukkuhankintoihin! :)
-M
En itseasiassa muista tarkkaa nimeä laukuille (enkä jaksa nyt kaivaa niitä papereita esiin ;) ), toinen on Vitello shine hobo-mallinen (vähän kuin LV Artsy) ja toinen onkin vilahtanut blogissani http://ladyblueisinthehouse.blogspot.fi/2013/03/eteisessa.html
Yhden canvas Pradan myin juuri, sillä se ei oikeastaan vastannut tarpeitani. Kiitos, nyt tosiaan metsästetään sitä ihanaa, täydelistä valkoista!
Mun haavelistalla on tuo mini Alexa. LV: n Newerfull mulla onkin jo, mutta se on vähän liian iso mun arkipäiväiseen käyttöön.
Tuon harmaan kaunokaisen jo bongasinkin blogiasi eilen selaillessani :) Voi, minun täytyy kyllä vielä muutamia vuosia tyytyä ihan vaan haaveilemaan niistä! PS, todella kaunis koti teillä!
Siiri, jajaja mitä vielä.. :D Kyllähän naisella nyt saa ja pitääkin olla haaveita! ;)
Anonyymi: Hih, mahtavaa että sieltä ruudun takaa löytyy samanlaisia intohimoisia laukkuleidejä kuin minäkin ;) Ja onpas mukava kuulla kokemuksia Effiestä! Voi hitsinvitsit, jos minulta ei jo löytyisi Longchampin Roseauta mustana tai Baysia Oakina, niin hankkisin ehdottomasti jomman kumman noista :)
Hahah, siellä ollaan siis samanlaisia laukkuhaaveilijoita! LV:n Artsya olen minäkin eksynyt viime aikoina ihastelemaan vähän turhankin paljon ja se voisi olla vaihtoehto Neverfullille, MUTTA hinta on aivan liian korkea vaikka kuinka kävisin sitä tarkistamassa uudestaan :/
Ne remmit ovat siis kiinni magneettinapilla. Lisäksi on se postimies. Eli jos tavoittelet esim soivaa puhelinta laukun etupuolella olevasta sisätaskusta, riittää yhden magneettinapin avaus ja käden sujautus. Isompia tavaroita kaivaessa isompi avaus on tarpeen. Luulin aiemmin, että juuri noiden remmien ja lukkojen takia Alexa olisi epäkäytännöllinen, mutta olin väärässä.
Enpäs muuten olekaan aiemmin kommentoinut blogiasi, vaikka olen sitä lueskellutkin puolisen vuotta. Mulberry-sairaus on yhteinen!
-S
Hi there! Thank you so much for your comment, you definitely made my day! I'm really honored to hear that you like to “read” my blog, although you don't understand a word! That's amazing, hope you do enjoy my photos :)
Have a nice week!