15 asiaa, joita et vielä tiennyt minusta

Sain jo hävettävän kauan aikaa sitten erään tunnustuksen, jossa piti paljastaa kahdeksan uutta asiaa itsestään. Postaus on virunut luonnoksissa ties kuinka pitkään, mutta vasta nyt sain vihdoin aikaiseksi julkaista tämän. Tunnustus tuli useammaltakin taholta (suurkiitos kaikille!), joten lopulta näitä pieniä faktoja kerääntyi yhteensä 15 kappaletta!

Olen itse lukenut näitä tunnustushaasteita muiden blogeista aina mielenkiinnolla, on kiva oppia uusia vähän hupsujakin asioita ihmisistä. Kerron täällä harvemmin sen syvemmin itsestäni, joten tämä on hauska tapa vähän selvittää, millainen tytöntyllerö täällä blogin takana oikein hyörii :) Ja koska olen jo täysin kevätfiiliksissä, kuvituksena muutamia aurinkoisia asukuvauksen antimia viime kesältä.

1. Roskaruoka on paheeni! En niinkään himoitse karkkia tai suklaata (noh, niitäkin joskus), mutta kaikkea rasvaista ja suolaista senkin edestä. Sipsit ovat suurin heikkouteni.

2. Olen perheen iltatähti, minulla on kolme kultaakin kalliimpaa isosisarusta, kaksi isosiskoa ja yksi isoveikka.

3. Omistan maailman surkeimman rytmitajun! En ole ikinä pysynyt rytmissä, oli sitten kyse koululiikunnan tanssitunnista tai ryhmäjumpan alkulämmittelyn helposta koreografiasta. Voin kuitenkin innostua nostelemaan jalalla koreasti tyttöjen kanssa ulkona ollessa, rytmissä tai ei! ;)

4. En voi sietää hedelmiä ruuassa. Ananasta kinkkupastassa, viinirypäleitä salaatissa, eikä varsinkaan rusinoita maksalaatikossa! Ruoka ruokana ja hedelmät hedelminä, kiitos!

5. Usein mietin jo aamulla vaivoin herätessäni sitä hetkeä, kun pääsen myöhemmin päivästä käpertymään peiton alle päikkäreille. Niin, olin tosiaan paikalla, kun niitä unenlahjoja jaettiin.

6. Rakastan hyvää viiniä, mutta suosikkijuomani ylitse muiden on kuitenkin Cokis. Jos pitää valita vaikka pihvin seuraksi kyytipoikaa, tekee usein mieli ottaa punaviinin sijaan kylmä lasi cokista. Olin muuten aikoinaan jo päässyt Cokis Zeron puolelle, kunnes kuvioihin astui poikaystäväni ja lankesin takaisin tavalliseen cokikseen…


Poikaystäväni kertoi minun näyttäneen juuri valokuvassa Tukiaiselta, siitä naurunrevähdys…

7. En voi tulla illalla tyhjään kotiin ja laittaa valoja päälle, ennen kuin olen sulkenut kaihtimet.

8. Olen maailman huonoin tuntemaan elokuvia tai näyttelijöitä ja tästä jaksetaan aina vääntää vitsiä niin ystävien kuin poikaystävänkin suusta! Ystäväni totesi juuri, että jos olisi leffa-aiheinen kysymys ja vastauksessa olisi kiinni elämä ja kuolema, olisi minulla asiat todella huonosti.. :D Leffakeskusteluissa koen usein parhaaksi olla hiljaa, etten möläytä mitään tyhmää ;)

9. Minulla ei ole koskaan ollut mitään monta vuotta kestänyttä rakasta liikuntaharrastusta, sillä mikään ei oikein tuntunut kolahtavan. Pikkutyttönä tuli kokeiltua niin ratsastusta (päästin ponin vahingossa karkuun ja pelkään nykyäänkin hevosia), tanssia (edellä mainittu rytmitaju), kuin uintiakin (inhoan uimahalleja). Pianonsoitto sen sijaan oli tärkeä harrastukseni useamman vuoden.

10. Minulla on ärsyttävä tapa korjailla ystävieni sanomisia. Jos jokin sana on väärässä muodossa tai joku lausutaan väärin, on minun pakko huomauttaa siitä. Nykyään tiedostettuani tapani pyytelen sitä kyllä kovasti anteeksi!

11. Olen kasvanut kameroiden keskellä ja pienenä tyttönä muotikuvaaja oli suuri haaveammattini.

12. Minulla on kuulemma “automode”. Vaikka olen muuten useimmiten aika hillitty suustani, niin ratin takana ollessani kanssa-ajajat saavat kuulla ties minkälaisia kirouksia! Soitan suutani liikenteessä myös, vaikka istuisin vain takapenkillä ja ystäväni on antanut tälle mielentilalle kyseisen nimityksen :D

13. Autossa yksin ajellessani minulla on aina kova show päällä ja laulan ja jammailen. Liikennevaloihin pysähtyessä tai ruuhkassa seistessä yritän malttaa lopettaa, ettei kanssa-ajajilla olisi hauskaa taustapeilistä katsellessa. En ihan aina meinaa muistaa tätä…

14. Huonot käytöstavat saavat verenpaineeni kohoamaan. Etenkin pienten jokapäiväisten hyvien tapojen puuttuminen, kuten tervehdykset ja kiitokset, ärsyttää suunnattomasti! Toisaalta taas pienellä eleellä, kuten sillä että joku jää iltapäiväruuhkassa pitämään sinulle ovea auki, saa hymyn huulille pitkäksikin aikaa.

15. Olen aina rakastanut ruotsin kieltä ja haaveilen vielä jonain päivänä yhdistäväni sen jotenkin opiskeluihin tai työntekoon.

Siinäpä oli faktoja kerrakseen! Näitä lukiessa on aina hauska huomata, kuinka joku kohta voisi olla kuin suoraan omasta suusta. Löytyikö kenties jotain yhtäläisyyksiä? :) Näissä tunnelmissa toivottelen oikein hyvää uutta viikkoa kaikille!

86 thoughts on “15 asiaa, joita et vielä tiennyt minusta

  1. Haha, löytyi! Mulle tosin menevät hedelmät salaateissa, mutta lämpimissä ruuissa en voi sietää niitä. Yök.

    Ja voi kyllä, fiilaan myös tuota autopersoonaa. Terveisin “no aja nyt p*****e”

  2. Heh, automode! Minuakin vaivaa tuo rytmitajun puute… Jumpassa vähän nolohkoa, mutta ei voi mitään:) Ihanan kesäisiä kuvia, tulisipa kesä pian!

  3. Minulla on sama homma kohdissa 3-5! En voi sietää hedelmiä ruuassa! Ajatuskin lämpimästä ananaksesta ruuassa saa niskavillat nousemaan pystyyn! Nämä postauksesi saavat minut aina hyvälle mielelle ja blogisi on ehdottomasti yksi lemppareistani! <3
    -Petra

  4. Mulla on noi samat autoshowt. :D Oli sitten niin, että itse ajaisin tai, että istun kyydissä. Toissavuonna kun tapailin erästä miestä oli aika kiusallista kun hänen autonsa kyydissä en muistanut myöskään dempata tätä. :D Toisaalta ei siitä koskaan sanomistakaan tullu.En tiedä sitten mihin tämä juttu päättyi, ehkä juuri tähän haha. :D

  5. Tämä oli kiva postaus, kun olen suht. uusi lukija! :) Paljon löytyi yhteisiä juttuja:
    1. Suolainen ruoka, namm! 2. Olen myös perheen iltatähti (3 isosiskoa ja 1 isoveli) 4. Hyyii, ananaksia yms jossain kanaruoissa.. ei kiitos! 10. Minulla on myös huono tapa korjailla muiden sanomisia, jos tiedän tietäväni oikean vastauksen ym. myös huono suuntavaisto ärsyttää ja korjailen aina niitä :D haha 14. Hyvät käytöstavat kunniaan! :)

  6. Ihana, hymy nousi korviin kun luin näitä ja kuvat nostattivat fiilistä! :) Ja kyllähän niitä yhtäläisyyksiä löytyy,hehe!

    Oikein reipasta alkavaa viikkoa aurinkoinen! :)

  7. Ykköseen, vitoseen ja neljääntoista voin samaistua kyllä ihan täysin! :D Menetän helposti hermoni esim. työpaikalla jos joku ei osaa tervehtiä – minusta se jos joku kuuluu ihan yleisiin hyviin käytöstapoihin.

    Hedelmät ruoassa sen sijaan… Voih, niin hyvää! :D Poikaystävälläni vain on sama maku sinun kanssasi, joten joudun rajoittamaan tämän himotukseni yleensä ravintolaruokiin. :P

  8. Hihih, näitä on niin hauska lukea! :) Ja täällä ilmoittautuu myös yksi maailman surkeimman rytmitajun omaava! Tanssi- ja aerobictunnit ovat minulle täysin poissuljettu liikuntamuoto, koska en pysy mukana edes niissä helpoimmissa kuvioissa.. Jopa zumbatunnilta meinasin lähteä kesken pois, kun pyörin siellä ihan omaan tahtiini :D Toisaalta kai meillä jonkinlaista rytmitajua on oltava, kun sinä olet soittanut pianoa ja itse soitin lapsena monta vuotta viulua :)

  9. mulla on ihan sama juttu ton neloskohdan kanssa! :D etenkin kaikki mandariinit sunmuut salaatissa….hyi!

  10. Voi, kuinka ihania kuvia, tuli todella kesäinen fiilis! Ja näitä faktoja ihmisistä on aina yhtä hauska lueskella :) Tunnistin itseni monestakin kohtaa, varsinkin sanojen korjaamisesta (mikä pilkunviilaaja?), käytöstavoista ja ratin takana kiroamisesta :D

    Hyvät viikonalut sinnekin!

  11. Haha, ihana postaus, piristi kamalasti aamua! :D

    Itsellä sama juttu liikenteessä, verenpaineeni nousee hurjiin lukemiin, kun jokin edes vähäsen törttöilee ja siinä mulla ainakin lentää niin paljon ärräpäitä. Liikenne ei ole ihan mun juttu..

    Toinen sama juttu on että rakastan myös ruotsin kieltä! Mulla on ruotsalaisia ystäviä, ja puhun kotona veljen ja isän kanssa ruotsia. Haluaisin ehdottomasti opiskella ruotsin kielellä, mutta nyt ainakin lukioaika menee ihan kotikielellä, eli suomella. Tuli vähän naureskeltua, kun rättiväsyneenä raahauduin kouluun tekemään englannin koetta ja teinkin sen huomaamattomasti väsyneenä vahingossa puoliksi ruotsiksi, hups :D Toinen suuri rakkauskieleni on viittomakieli! Rakastan viittomakieltä ihan älyttömän paljon ja käytän sitä lähes joka päivä.

    Mullakaan ei ole rytmitajua, mutta silti tanssitaustaa löytyy yli 10 vuotta. Aina oon jotenkin ollut tanssissa mukana, vaikka rytmitaju on mulla ihan huono. Nyt kun harrastan tankotanssia, niin rytmitajun puuttumisessa ei ole ongelmaa – keskityn lähinnä ilma-akrobatiaan siinä :D toisaalta, kuvasin yksi päivä koreografiaani, ja hyvältähän se näytti. Ehkä se tanssiminen kehittää rytmitajua, kuka tietää!

    Oikein kiva postaus :) hyvää alkavaa viikkoa sinulle, Jonna!

  12. Kahdeksas kohta, täälläkin on totuttu pitämään suu kiinni mitä tulee elokuvista, näyttelijöistä ja musiikista puhuttaessa! Etenkin nuoremmat sisarukseni ovat oikein ottaneet tavakseen tentata “Tietääkö Annukka mikä on Skrillex”, ja tietämättömyydestään saa kyllä kuulla useamman seuraavan kuukauden :D Pitääkin tästä mennä googlettamaan mitä tarkoittaa “swag” ennen kuin sitä ehditään kysymään…

    Hauska postaus ja ihania kuvia! :) -Annukka

  13. Hauskoja faktoja ja kiva tuo ruotsinkielestä tykkääminen, itse haaveilen että osaisin puhua sellaista kunnon riikinruotsia. :D Ootko muuten harkinnut yhtään että hakisit nyt keväällä Hankenille opiskelemaan? Siinä oppii kieltä kuin huomaamatta ja pääsykokeissa on kuitenkin about samoja asioita, joita olet varmasti lukenut jo kevään mittaan, eikä niin tarkkoja monivalintakysymyksiä vaan enemmän kirjallista. Itse pääsin aikanaan sisään 2 viikon lukemisen ja kk pääsykoekurssin avulla, niin mun on pakko aina vetää vähän kotiinpäin näissä koulujutuissa…hehe ;D

  14. Mä laitan aina salaattiin viinirypäleitä ja ananaksia :D ja maksalaatikko nimenomaa niillä rusinoilla,nam!
    Itseäni taas ärsyttää jos joku korjailee ja huomauttelee lauseista, ei oo nii justiinsa mun mielestä :)

    Mut loppuun vielä en pidä sinua kuitenkaan ärsyttävänä ja cokis<3

  15. Voi apua, toi leffatarina oli ihan suoraan mun suusta! :D En tosiaankaan muista ketään näyttelijöitä, saati leffoja nimiltä… Tapanani onkin sitten sulkea suu visusti kun muut puhuu leffoista, pari kertaa oon saattanu möläyttää nimittäin leffoihin liittyen jotain minkä olis ehkä voinut jättää sanomattakin :D Hiukan kiusallista kun ei edes niitä suosituimpia ja tunnetuimpia muista, mutta onneksi monet ystävistäni jo tietää että mun kanssa ei kannata puhua leffoista ;D Huojentavaa, etten ookaan maailmassa ainoa tän probleeman kanssa!
    -Milla

  16. Lapsuudessa äitini teki usein sellaista laatikkoruokaa, jossa oli kanan lisäksi BANAANIA…. Se oli ainoa ruoka, jota en suostunut syömään! Hahah, mikä siinä ratissa istumisessa onkin niin tunteita kuohuttavaa :D

  17. Kiitos Janika, ihana kuulla että pidit! :) Kesäkuvista tuli minullekin hirmuinen kaipuu, mutta onneksi se tulee sieltä takuuvarmasti joka vuosi ;)

  18. Voi miten lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa joka omistaa kaksi vasenta jalkaa.. :D Mutta nimenomaan, ei voi mitään, ainakin mennään asenteella ;) Kiitos, näistä tuli kyllä kunnon kesäfiilis!

  19. Luulin että olen ihan hölmö tämän hedelmäjuttuni kanssa, mutta täältähän löytyi monta sielunsiskoa :D Ihana kuulla, että hyvä mieli välittyy sinne ruudun toisellekin puolen :) Kiitos hurjan kivoista sanoistasi!

  20. Hahah, voiei! Noh, jos päättyi siihen niin oli syytäkin päättyä ;D Itse saan onneksi aika hyvin pidettyä itseni kurissa, kun autossa on muitakin :D

  21. Ajattelinkin että tämä voisi olla uusille lukijoille kiva, mukava siis kuulla että tykkäsit! :) Kylläpä meillä meni monta piirrettä yks yhteen, on aina hauska huomata ettei ole yksin höpsöjen tapojensa kanssa ;)

  22. Samoja juttuja löytyy siis sieltäkin! Voi tiedän tunteen, minua myös ärsyttää ihan jo vaikka jossain kassalla asioidessa, jos myyjä ei osaa tervehtiä.

    Hahah, ymmärrän poikaystävääsi oikein hyvin! Minunkin äitini tykkää laittaa moniin ruokiin jotain hedelmiä, mutta tietää kyllä mielipiteeni asiasta :D

  23. Kiva jos tykkäsit :) Voih, miten lohduttavaa kuulla etten ole ainoa kahden vasemman jalkani kanssa! Minäkään en kerta kaikkiaan pysy mukana edes niissä helpoimmissa sarjoissa, enkä voisi kuvitellakaan meneväni millekään zumbatunnille.. :D Mm niin, ihan hyvä pointti, mutta soittaessa ei tarvitsekaan huitoa jalalla yhteen ja kädellä toiseen suuntaan ;)

  24. MANDARIINI, se on kyllä vielä viinirypälettäkin pahempi! :D Yksinään herkkua, mutta ruuan seassa eieii!

  25. Hih, minullekin iski hirmuinen kesäkaipuu (taas kerran) näitä katsellessa :) Hahah, mikä ärsyttävä tapa tuo sanojen korjailu! On kyllä hauska kuulla, että muista löytyy samoja piirteitä :)

  26. Onpa ihana kuulla että piristi! Joo, ei parane sitten tulla meidän tielle törttöilemään tai saa kuulla kunniansa ;) Hih, ihan kun sitä ei ikinä itse tekisi mitään virheitä.

    Minusta tuntuu että ruotsi oli aina koulussa lähes kaikille se inhokki, joten kiva kuulla että joku muukin tykkää :) Harmi vaan, että se on lukion jälkeen ruostunut, onneksi töissä kuitenkin pääsen käyttämään sitä aika paljon. Haaveena olisi osata joskus vielä puhua sitä oikein kunnolla! Viittomakieli on minusta todella mielenkiintoista, harmikseni en kyllä itse osaa sitä ollenkaan :)

    Nostan sinulle hattua, että olet tanssinut noinkin pitkään ja sinnikkäästi vaikka ei aina olisikaan rytmistä hajua! Ja aivan varmasti vuosien tanssiminen on kehittänyt sitä :)

    Kiitos ja ihanaa viikkoa sinullekin!

  27. Hahah, voiei! Minä saan usein ystäviltäni kommenttia musiikista puhuttaessa, kuinka “ainiin sä et ymmärrä näistä”, mutta hei, artisteista minä sen sijaan tiedän jotain! :D Mutta auta armias jos joku ryhtyisi kanssani johonkin keskusteluun näyttelijöistä tai leffoista ;)

    Kiva jos pidit ja kiitos kivasta kommentistasi! :)

  28. Kiitos Aino! :) Kaikki kuvat on otettu Olympuksen minijärkkärillä, PEN Lite E-PL3:lla, valokuvaus-tunnisteen alta löytyy lisää siitä jos kiinnostaa :)

  29. Löytyi yllättävän monta yhtäläisyyttä että piti oikein kommentoida :D Mullakin Roskaruoka on pahe, rytmitaju on hyvinkin paljon hakusessa, hedelmät suolaisissa ruuissa esim. ananasta pizzassa never!!, Päikkärit <3 & Cokis <3 :D

  30. Oih, riikinruotsin osaaminen on unelmani! Olin jo ihan fiiliksissä, kun viimeksi Tukholmassa onnistuin kommunikoimaan paikallisten kanssa, vaikka omaa perus suomenruotsiani puhuinkin ;)

    Ja voi, mietin lähes joka päivä sitä Hankenia! Olet kyllä niin esikuvani tuossa opiskelusa, olisi nimittäin aivan upeaa opiskella ruotsiksi. Samalla kuitenkin minua jarruttelee, että työsarka olisi vieläkin suurempi jos asiat pitäisi ymmärtää toisella kielellä :/ Olen kuitenkin miettinyt nyt hakevani ehkä Vaasaan ja pieni salainen haaveeni olisi suorittaa maisteri sitten Hankenilla, toiv. Helsingissä :) Voivoi, olen taas pää ihan sekasin näiden opiskelupäätösten kanssa!

    Kiva kuulla sinusta Kersti! <3

  31. Hah,samastuin niin moneen kohtaan :) 14,11,7…. Mutta kysyisin,että mekkosi viimeisessä kuvassa on aivan ihana!mistä olet ihanuuden löytänyt?

  32. Hih, no meitä onkin moneksi ;) Tuo sanojen korjailu on tosiaankin ärsyttävä tapa, eihän se tietenkään ole niin justiinsa, mutta ehdin usein avata jo suuni kunnes ajattelen :D

  33. Voi että olen hihitellyt näille teidän paljastuksillenne, ihana etten ole ainoa! :D Minäkin olen joskus möläyttänyt leffakeskusteluissa jotain sellaista, että olen saanut kuulla siitä jälkikäteen useasti, enkä kertakaikkiaan tiedä niitä tunnetuimpiakaan leffoja tai näyttelijöitä! Joten, parempi meidän pysytellä hiljaa ;)

  34. Oikeesti, hae ihmeessä sinne Hankenille, kyllä sä opit ne asiat tosi nopeasti myös ruotsiksi ja esim. matikka nyt on matikkaa millä vaan kielellä! :D Itsellänihän on siis tosiaan ihan vaan kouluruotsi taustalla (muutettiin Virosta Suomeen kun menin neloselle, joten en ole lukenut edes sitä pitkää ruotsia ihan 2.luokasta lähtien kuten ruotsinkielisellä kotipaikkakunnallani oli tapana), enkä ollut lukenut mitään taloustekstejä ruotsiksi ennen kuin aloin pänttäämään pääsykokeisiin. Kyllä ne termit oppii nopeasti kun asiat on tuttuja (mulle ne ei edes olleet, kun en ollut lukenut yhdenkään kauppiksen materiaaleja aiemmin). Kielikokeestakin selviää varmasti kouluruotsilla, tai siitä saa nykyään vapautuksen jos on kirjoittanut tarpeeksi hyvin. Vaasaan on tosiaan himpun verran helpompi päästä sisään kuin Helsinkiin, mutta juuri viime viikolla luin Hankenin sivuilta, että keskiarvon perusteella voi sieltäkin anoa siirtoa Helsinkiin jo kandiaikana. Pääsykoekirjoihin on 2008 jälkeen tullut yksi uusi kirja, mutta jos haluat niin saat multa kyllä lainaan ne mun olemassa olevat kirjat. Pistä vaikka mailia, jos haluat tutustua niihin. :)

  35. Heh, hauskaa että innostuit kommentoimaan ;) Siinä tuli kyllä monta yhtäläisyyttä! Pizzassa juuri ja juuri siedän ananasta, mutta esimerkiksi kiinalaisessa ruuassa närpin ne kyllä sinne lautasen reunoille.. :D

  36. Näissä on kyllä superhauska huomata, miten paljon muista löytyy samanlaisia piirteitä tai tapoja :) Mekko oli viime kesän mahtava löytö ihan kuule niinkin tutusta paikkaa kuin H&M:stä! :)

  37. 4,13,14 ja 15 on kyllä heti ku mun suusta tulleita :D Ja kyllä, omistan myös tuon samaisen _SURKEAN_ rytmitajun….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *