Punainen bukleejakku

Olin jo huokaissut helpotuksesta, kuinka selvisin alennusmyynneistä ilman mitään vaateostoksia. Kävin kerran pari kiertelemässä kaupoissa ja kun ei mitään erityistä osunut silmään, niin myhäilin vain tyytyväisenä pankkitilin kiittävän, eikä vaatekaapissakaan olisi hirveästi ylimääräistä tilaa. Toisin kuitenkin kävi lopulta ja tunnustan sortuneeni pitkästä aikaa puhtaasti heräteostokseen, mutta aika mehukkaaseen sellaiseen!

Iskin silmäni Zarassa roimalla alelapulla varustettuun, kultaisin napein koristeltuun punaiseen bukleejakkuun. Kyllä, punaiseen! Niin paljon kuin väriä rakastankin, esimerkiksi puserossa tai huulipunan muodossa, niin en ihan heti kuvitellut pukevani sitä ylle näin suurena pinta-alana. Mallailin jakkua haltioituneena muutaman kerran, mutta vein sen kuitenkin takaisin hyllyyn epäröiden väriä. Päätin tehdä kierroksen muissa kaupoissa ja jos yhä uskoisin bleiserin kuuluvan vaatekaappiini, kävisin kipaisemassa sen kassan kautta kotiin.

Mielessäni pyöri heti pari visiota, kuinka pukisin bleiserin vaikka kesäillaksi. Ajattelin pukea jakun pariksi neutraaleja sävyjä, kuten valkoista ja beigeä, nudet korot vielä jalkaan ja Pochette kainaloon, niin asu illanviettoa varten olisi valmis! Jokin kunnon seilorilook raitapaidan kanssa kutkutteli myös mielessäni. Hieman kuitenkin mietitytti, miten räikeän bleiserin pukeminen minulta onnistuisi, joten tammikuisen pakkasen keskellä kaivoin kesävaatteet kaapista ja ryhdyin sovittelemaan!

Ja täytyy sanoa, että olen lopputuloksesta aika innoissani, vaikkakin samalla hieman kahden vaiheilla. Laput ovat bleiskassa vielä paikallaan ja pohdiskelenkin, tulisikohan punaiselle jakulle kuitenkaan tarpeeksi käyttöä. Mitä arvon tuomaristo siellä ruudun takana on mieltä väripilkusta? Se ainakin on varmaa, etten näiden sovittelujen jälkeen malttaisi pysyä enää pöksyissäni ja odotella kesäkelejä :)

73 thoughts on “Punainen bukleejakku

  1. Hih, ihana Laapa :) Olen nyt kyllä niin kahden vaiheilla tämän kanssa, täytyy varmaan huomenna vielä sovitella muiden asujen kanssa.

  2. Kiitos suuresti Lauris kommentistasi, kiva saada noin rehellinenkin mielipide! Kirkkaapunainen väri niinkään ei ole se mitä vierastan, viihdyn siinä nimittäin kesällä etenkin rusketuksen kera kuin kotonani! Se kuitenkin yhdistettynä tosiaan vähän tätimäiseen malliin ja materiaaliin pistää vierastamaan, mutta toisaalta kyllä myös kutkuttelee ;) Ja esimerkiksi viime keväänä ostamani keltainen bleiska oli yksi kesän suosikkejani, vaikka sitäkin pitkään pohdiskelin. Kiva vaan pukeutua vaihteeksi kunnolla väreihinkin!

    Täytyy kyllä vielä pohdiskella tämän kohtaloa ja sovitella toisenlaistenkin asujen kanssa :) Kiitos ihanista sanoistasi sekä tsempistä, mukavaa kevättä sinullekin!

  3. Pidät ehdottomasti! Eikä susta saa mummoa tekemälläkään… Oot liian hehkeä nuori neiti :) Sä osaat kyl pukeutua niin tyylikkäästi, täys kymppi toi jakkukin taas.

  4. Hmm, pitäisi varmaan soittaa Jumbon Zaraan, jos vielä valkoista olisi valikoimissa, ja jos saisin jonkun hakemaan sen puolestani. Kiitos vinkistä :)

    Jos tosiaan päädyt luopumaan tästä, niin pistä myyntiin, varmaan on meitä muitakin jotka ei asu Zaran lähettyvillä :)

  5. Hei,
    Itse ole musta/harmaa/valkoinen hieman rokahtavan tyylin omaava lyyli. Viime keväänä ostin Zaran kirkkaan keltaisen bukle jakun ja en tyytyväisempi voisi olla:) toimii kesällä ja talvella, mutta enemmän se käytössä on ollut viime kesänä. farkkushortsit ja valkoinen väljä toppi alle ja menoks! ehdottomasti pidä :)

    -R

  6. Onpa pirteä väri, sopii sinulle loistavasti! :) Mietin vähän aikaa, että mikä tuossa tuntuu kuitenkin vieraalta, vaikka kaikki palaset ovat kohdallaan: väri, leikkaus, materiaali ja kultaiset yksityiskohdat. Tulin siihen lopputulokseen, että jakun pituus tekee siitä ehkä hieman raskaan, kun yleensä miellän buklee-jakut lyhyemmiksi (en tiedä, miksi?). Muuten on kyllä todella upea!

  7. Niin en osaa sanoa :) Ainoa osviitta, jonka osaan itse antaa on tuo että M-koko oli minun minikäsillenikin sopiva, joten olettaisin kokojen olevan normaalia pienempiä. Ne voi kuitenkin näppärästi palauttaa suoraan Mangon liikkeeseen, jos ovatkin liian isot.

  8. Hih, no hyvä jos en vanhene bleiserin myötä +60v ;) Todella herttaisesti sanottu, kiitos kovasti Heidi! :)

  9. Heippa rokkilyyli ;) Taidan tietää mitä jakkua tarkoitat, kenties sellainen jännällä leikkauksella varustettu? Se on aivan upea! Asusi kuulostaa hyvältä, voisinpa pukea kesähelteellä itsekin farkkushortsit rennosti tämän bleiserin kera :) Kiitos ihanasta kommentistasi!

  10. Tiedätkö, tajusin sen itsekin näitä kommentteja luettuani! Luulen sen kuitenkin johtuvan siitä, että kuvan shortsit ovat korkeavyötäröiset, ne selvästikään eivät sovi tämän jakun kanssa tai tulee raskas vaikutelma. Perus skinnyfarkkujen kera bleiseri on nimittäin ainakin minun silmääni ihan normaalipituinen, ehkä jopa monia jakkujani hivenen lyhyempi :)

    So it's a keeper then ;) Kiitos kivasta kommentistasi Emmi!

  11. Pidä ehdottomasti näyttää upealta ja sulle sopii punainen muutenkin ihan loistavasti! :)

  12. Voi harmin paikka! Zaran kanssa kaikki on aina kiinni ajoituksesta, lisää tarjontaa tulee näemmä alenkin aikana “kesken kaiken”. Kävin itsekin tänään keskustan Zarassa lounastauolla ja ei tosiaan jälkeäkään tummansinisistä (tai valkoisistakaan) bleisereistä.

  13. Sulla on tosi upea tyyli, mutta joskus suht tätimäinen! Saattaa tietty johtua siitä, että sun tyylisi on niin järkkymättömän klassinen! Ehdottomasti tätäkin asua nuorentais huomattavasti jos sortsit olisivat 20-vuotiaille suunnitellut, nuo näyttävät enemmänkin 50-vuotiaiden sortseilta :) Sinulla on niin upea kroppakin että turhaan verhoat sitä noin isojen sortsien alle, vaikka ei nyt silti tietenkään mitään överipieniäkään tarvi käyttää :D Hehe, if u get the point. Tämä ei ollu mitenkää pahasti kirjoitettu, mutta monesti sun asuissa pistää silmään just se “mummomaisuus” vaikka nätti ja ihastuttava tyttönen oletkin :)

  14. Höhöh, ei kai nyt sentään 50-vuotiaiden ;) Sen allekirjoitan kyllä, että näin jälkikäteen ajateltuna tähän asuun olisi sopineet jotkin toiset shortsit paremmin! Nuo shortsit ovat kuitenkin lempparini ja jos katsoo vaikka kesäkuvistani asukuvia joissa näkyvät kokonaan, niin eivät ne kyllä kovin pitkät ole :) Korkeavyötäröisyys varmaan vaan hämää.

    Jos olisi lyhyemmät shortsit, niin eiköhän joltakulta tulisi sanomista siitäkin. Fakta on se, ettei koskaan voi tai pidäkään miellyttää kaikkia, pääasia onkin että pukeutuu niin kuin itsestä hyvältä tuntuu! :) En suinkaan ottanut sanomaasi pahalla, makuja on aina yhtä monia kuin on ihmisiäkin. Kiitos ystävälliseen sävyyn muotoillusta kommentistasi ja kivoista sanoistasi :)

  15. Nuo shortsit on upeat, voikun itsekin löytäisin vastaavat kesäksi! :) ja ehdottomasti olen sitä mieltä, että kannattaa pitää tuo punainen jakku, sopii jo pelkästään värinsä puolensa sulle niin hyvin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *