Taas on se aika vuodesta, kun saa kaivaa kaapista esiin ne kaikista kimaltelevimmat vaatekappaleet, korkeimmat korot ja sähikyvimmät korut, kilistellä kuohuvalla ja muistella kulunutta vuotta. Juhlimme tänään täällä meidän luona pienellä porukalla ystävien kesken – nämä ovatkin ensimmäiset yhdessä poikaystäväni kanssa hostaamamme pippalot :) Leivoin eilen puoleenyöhön asti ja vielä tänään olisi tiedosa olisi tarjoiltavien tekoa!
Nyt kuitenkin mieltä askarruttaviin illan asuvalintoihin. Kaapissani on ollut jo pitkään täydellisen paljettimekon mentävä aukko, mutta koska sellaista ei ole sinne ilmestynyt, mennään sillä mitä on! Kimallusta löytyy – tottakai, mutta kokonaisuus on vielä harkinnassa. Laittaako ylle mustan satiinipuseron kera jouluaattona jo korkatun täällä esitellyn upean Day Birger Et Mikkelsenin hameen, vaiko hieman lyhykäisemmän Vero Modan kultaisen hamosen? Jälkimmäinen olikin yllä viime vuonna, joten se olisi ainakin hyväksi todettu vaihtoehto.


Olin ajatellut lakata kynnet jollain muulla värillä tällä kertaa, mutta satuin juuri löytämään Stockan aleista prikulleen OPIn Lost On Lombardin sävyisen punakiillon. Etsin aikaisemmin tummanpunaista mätsäävää huulipunaa, mutta värit tuntuivat kuitenkin liian tummilta kasvoja vasten, tämä Chanelin Rouge Allure Extrait de Gloss– kiilto sen sijaan on hieman kevyempi vaihtoehto. Vahvalla pigmentillä varustettu Fatale-sävy on aivan täydellinen talven juhliin!


Mitäs sanotte, black on black vai kultainen hamonen päälle? Saa nähdä mihin päädyn, mutta oli asu mikä hyvänsä, niin illasta tulee varmasti loistava! Vaikea uskoa kyllä, että vuosi 2013 on pian jo takana päin. Ajattelin tehdä vielä jonkinlaista koontia kuluneesta vuodesta, mutta sitä ennen on kuitenkin vastaanotettava vuosi 2014 asianmukaisissa merkeissä ;)
Oikein upeaa, säihkyvää ja tietysti turvallista (muistakaa suojalasit!) uutta vuotta!
It’s that time of the year again when you can wear your most sparkling dress, put on your highest heels and pop up some champagne. I’m still considering my own outfit for the evening, should I go with a black satin shirt with a Day Birger Et Mikkelsen sequinskirt or the golden one from Vero Moda? What do you say, black on black or some golden sparkle? ;)
Hope you all have a wonderful New Year!