It really is winter now!

Perjantaina Helsingin valtasi hurja lumimyrsky ja vaikka olenkin talvi-ihmisiä, niin silloin kyllä kirosin kasvoja vasten paiskautuvaa tuulta ja tuiskua sekä lumen seasta kaivettavaa autoa! Aamulla asioiden hoitamisen jälkeen pysyttelinkin koko päivän visusti sisällä viltin alla, paksu neule päällä ja töppöset jalassa. Seuranani oli glögiä ja pipareita vaniljatuorejuustolla, sytyttelin myös kynttilöitä luomaan tunnelmaa ja lämpöä. Eipä se ulkona riehuva lumipyry sitten enää niin kovin kurjalta tuntunutkaan! :)

Lauantaina myrsky oli rauhoittunut ja pakkanenkin oli kivunnut jo aika nipisteleviin lukemiin. Pihan oli peittänyt valkea lumipeite, kenkien alla narskui ja oli mielettömän kaunista ja valoisaa. Lisäksi talvi on hyvä syy kaivaa lämpimiä, kauniita asusteita esiin – ja ehkä hankkia jotain uuttakin, hih!

Nuorempana pipot olivat kaikkea muuta kuin cool, ja kuljin mielummin huppu päässä (ja pää jäässä). Nyt viime vuosien aikana olen kuitenkin, köh, hieman aikuistunut ja hankkinut muutamia suloisia pipoja pääni lämmikkeeksi. Uusimpana tulokkaana on Caran joululahjatoiveiden joukosta bongattu Tommy Hilfigerin harmaa palmikoitu supersöpö tupsupipo, johon ihastuin täysin.

Pipoa etsittiinkin sitten kissojen ja koirien kanssa ja lopulta tilasin sen merkin omilta sivuilta. Malli on mukavan löysä ja pipo sopii täydellisesti saman sävyiseen, viime vuonna syntymäpäivälahjaksi saamaani Gantin villahuiviin. Voi että, kyllä nyt kelpaa pakkaskeleillä! Nyt pitäisi vielä kaivaa talvitakit esiin, ehdinkin jo saada toivetta niiden esittelystä :)

Tänään ajattelin ehkä suunnata joululahjaostoksille, olisi myös hankittava tarvikkeet korttien väkertämistä varten. Oi, kyllä joulukuu on ihanaa aikaa! ♥

57 thoughts on “It really is winter now!

  1. Kiitos kun viisaampana kerroit! :) Jotain tämän suuntaista ajattelinkin, en vain pikaiselta vilkaisulta onnistunut löytämään sivuilta mistään sen fyysistä sijaintia :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *