“Elämä on liian lyhyt rumille kameroille”

Jokin aika sitten sain käsiini erään kauan odottamani vempeleen, sellaisen joka sai sisäisen tekniikkahirmuni hyppimään riemusta. Kyse on tietysti jo Look who’s herepostauksessa vilahtaneesta uunituoreesta <a href="https://www.topshot.fi/product/7127/olympus-pen-lite-e-pl5-valkoinen-14-42mm-kit" target="_blank"PEN Lite E-PL5:sta, jonka sain Olympukselta testiini. Kamera on kulkenut matkassani nyt kuluneen kuukauden ajan niin arjessa, juhlassa kuin reissuissa Lontoossa ja Tukholmassakin.

PENihän oli minulle jo varsin tuttu siirryttyäni tämän vuoden alussa järeästä järjestelmäkamerasta tähän pieneen, mutta pippuriseen minijärkkäriin. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta vanhaan ja kuvasinkin koko tämän vajaan vuoden ajan PEN Lite E-PL3:lla, josta voi lukea lisää aiemmasta kamerapostauksestani. Jaksan yhä hämmästellä, kuinka loistava kuvanlaatu saadaan mahdutettua noin pieneen ja kauniiseen pakettiin!

Minusta on siis tullut vannoutunut PENien ystävä. Voittekin vain kuvitella, kuinka innoissani olin kuultuani, että markkinoille on rantautumassa uusi malli, jonka huhuttiin olevan vieläkin parempi. Ja eivät ne sitten pelkkiä huhuja olleetkaan, paitsi että olen kokeilujeni jälkeen itse täysin vakuuttunut sen mahtavuudesta, niin E-PL5 on valikoitunut jo muun muassa Tekniikan Maailman mikrojärjestelmäkameravertailussa testivoittajaksi. Tämä oli myös mB-lehdessä toimituksen valinta laajassa peilittömien järjestelmäkameroiden vertailussa. Eipä tämä toisaalta mikään yllätys ollutkaan, kun jo edeltäjänsä niitti mainetta ja kunniaa ja kahmi täydet viisi tähteä!

Mitäs kaikkea uutta kivaa tässä sitten on edeltäjäänsä verrattuna? Tässä uutukaisessa kääntyvä näyttö on hivenen näppärämpi kuin E-PL3:ssa ja se kääntyy muun muassa kokonaan kuvaajaan itseensä päin. Kääntyvyys on minusta todella kätevä ominaisuus ja esimerkiksi väkijoukon yli kuvaaminen on kätevää, erityisesti tällaiselle 160-senttiselle suolasirottimelle. Myös lattiarajassa kuvatessa näyttö on helppo kääntää oikeaan kulmaan ilman kyykistelyä kameran ja kuvattavan kohteen tasolle. Lisäksi uusissa malleissa rungossa on irroitettava kahva, joka helpottaa kuvausotetta huomattavasti. Beigen ja valkoisen yhdistelmä on muuten aika vastustamaton ja kamerani on kerännyt entistä enemmän huomiota kauneudellaan ;) Kokonaisuuden kruunaa lisävarusteena saatava puuvillainen hihna, jonka Top Shot muuten tarjoaa veloituksetta valkoisen E-PL5:n ostajalle koodilla CSS!

Uutta on myös kosketusnäyttö, jota testailimme reissulla. Ikuistin, kuinka isäni kuvasi omalla mustalla E-PL5:llaan Lontoon Bicester Villagessa laukaisten kuvan ihan vaan näppärästi näyttöä koskettamalla. Ainoa huvittuneisuutta herättävä ongelma oli, että välillä sitä onnistui hipaisemaan näyttöä vahingossa ja kortille taltioitui mitä erikoisempia kuvia. Kosketusnäytön saa kuitenkin kytkettyä myös pois päältä, joten ei huolta jatkuvasta vahinkoräpsimisestä, mikäli sitä ei tykkää muuten käyttää!

E-PL5:ssa on myös tehokkaampi kuvanvakaaja ja nopeampi automaattitarkennus. Lisäksi kamera käynnistyy edeltäjäänsä nopeammin, mikä on ainakin kaltaiselleni hieman kärsimättömälle ihmiselle oiva parannus! Eipähän mene tilanteet ohi, kun kamera on salamana kuvaustilassa ;) Monia kanssabloggaajia muuten varmasti kiinnostaa kuvien langaton siirtäminen suoraan kamerasta älypuhelimeen, tätä en ole vielä ehtinyt itse testata, mutta raportoin siitäkin teille pikimmiten!


M.Zuiko Di 45mm F1.8

PENien yksi parhaista ominaisuuksista on minusta niiden kuvanlaatu ja erityisesti värientoisto, tämä oli varmasti yksi syy miksi alunperinkin ihastuin näihin. E-PL5:ssa kuvanlaatu on viety vielä paremmalle tasolle uuden kuvakennon ja prosessorin myötä, joka on sama kuin Olympuksen ammattitason OM-D kameroissa. Valovoimainen M.Zuiko Di 45mm on yhä vakiovarustukseni kuvatessa ja esimerkiksi kaikki ylemmän kollaasin kuvat Lontoosta on kuvattu sillä. Objektiivi on hintalaatusuhteeltaan loistava ja käytän sitä lähes poikkeuksetta kuvatessani, etenkin henkilökuvissa ja pieniä yksityiskohtia ikuistaessa. Sen avulla kuviin saa mahtavan pienen syväterävyyden, eli kohteen saa nätisti erottumaan taustasta.


M.Zuiko Di 12mm F2.0

Uusi tuttavuus objektiivien saralta oli M.Zuiko Di 12mm, eli laajakulmaoptiikka, jota testailin isältäni Lontoon reissulla. Vaikka olen harrastellut valokuvausta jo useamman vuoden, en ole eläessäni omistanut laajakulmaa ja nyt ihmettelenkin, miten ihmeessä olen pärjännyt ilman sitä! Myös 12mm toistaa värit uskomattoman hyvin ja osoittautuikin ihan loistavaksi esimerkiksi maisemakuvauksessa.


M.Zuiko Di 45mm F1.8

Kehuskelin jo London, Day 1-postauksessa kameran kykyjä hämäräkuvauksessa ja testailin sitä muun muassa yläilmoissa upeita maisemia kuvatessa. Kameran mukana tulee kyllä salama, mutta pärjäsimme koko reissun ilman sen esiin ottamista, sillä tällä saa hurjan hyvää jälkeä ilmankin. Salaman käytöstä onkin tulossa pian ihan oma postauksensa, etenkin asukuvauksesta kiinnostuneet pitäkää korvat höröllä… ;)

Kaiken kaikkiaan E-PL5 on vienyt rakkauteni PENiin taas ihan uudelle tasolle. En voisi enää kuvitellakaan raahaavani painavaa järkkäriä olallani, tämä valkea kaunokainen kun kulkee pienessäkin käsilaukussa kätevästi mukana. Uskon, että meillä on PENien kanssa vielä pitkä taival edessä ja monta asiaa valokuvauksen saloista oppimatta! Tuhannet kiitokset vielä Olympukselle! :)

42 thoughts on ““Elämä on liian lyhyt rumille kameroille”

  1. Ihan mielenkiinnolla kysyn kuvaatko manuaalina vai jollain valmisohjelmalla/automaatilla? ja käsitteletkö kuvat photarin tai muun käsittely ohjelman läpi?

  2. Mulla on jo vähän aikaa ollu ostoslistalla pieni järkkäri ja toi ois täydellinen!! Täytyy mennä kaupoille vähän räpläileen tota jos vaikka se lähtis mukaan ;)

  3. Itse olen jo useamman viikon punninnut, että olisiko se kaikista pienin PEN vai E-PL3:n se paras itselleni. Olen aiemmin kuvaillut ihan suht perus digitaalikameroilla, enkä omaa kameraa ole omistanut nyt pitkään aikaan. Ainoa toiminto, jota oikeastaan olen käyttänyt on siis ollut se, että otetaanko kuva salamalla vai ilman. :P

    Toisaalta haluaisin nyt kameran, jolla voisi ottaa taustastaan erottuvia tarkkoja kuvia ja sellaisia, joissa taustan saa hämärämmäksi kuin itse kohteen. Tämä ei ilmeisesti onnistu sillä mini PENillä? Onko tuossa E-PL3:ssa kuitenkin selkeät ohjeet ja verraten vähemmän kaikkia nappuloita kuin oikein isoissa järkkäreissä? Sellaista nimittäin joskus kokeilin ja kuvista tuli ihan kamalia.. sellaisen käytön opetteluun menisi jo pieni tovi.

    Ja jos sitten päätyy tuohon parempaan malliin niin riittääkö periaatteessa kaikki se, mikä siinä mukana tulee vai vaatiiko se heti jonkun lisäosan tai objektiivin tms? En nimittäin haluaisi lisäosiin oikeastaan satsata, nekin on aika hintavia. Ja siinä mielessä kaipaan sitä yksinkertaisuutta, että se kamera itsessään riittää ja ei tarvitse kannella kaikkea muuta mukana sen ohella.

    Kiitos paljon vastauksestasi! :)

  4. Voih, tämä postaus herätti kyllä suuria mielihaluja! (: Tykkään kyllä järkkäristäni, mutta kieltämättä sen raahaaminen joka paikkaan on hieman vaivalloista. Saapa nähdä jos sitä vaikka intoutuisi hemmottelemaan itseään tuollaisella pikku synttärilahjalla. (;

    Ihana termi muuten tuo “160-senttinen suolasirotin”! :'D Naurahdin ääneen.

  5. Tämä postaus sai mut kyllä aika vakuuttuneeksi, että seuraava kamerani on Olympuksen! Mulla ei ole oikeastaan kokemusta kuin pokkarilla kuvaamisesta joten taidan aloittaa tuolla PEN E-PM1:llä :)

  6. Mun on vaan pakko saada tuo kamera, tuo olisi ruokakuvauksessa varmaan uskomaton ! Tällä hetken tosin säästän lomamatkaa varten joten taitaa tällä erää jäädä haaveeksi :(

  7. Olen pohtinut jo melkein vuoden päivät, että Pen voisi olla seuraava kamerani. Moni on sanonut sen olevan todella kätevä juurikin pienen kokonsa vuoksi. Nyt yritän ryhdistäytyä ja hankkia sen vihdoin omaksi! :)

  8. Mä olen myös haaveillut samasta kamerasta ja tämän postauksen jälkeen, mun on ehkä pakko saada se! :)

  9. Voin kyllä lämpimästi suositella Olympusta :) Pidähän silmät auki ja korvat tarkkana, muutaman päivän päästä on tulossa tarjous E-PM1:stä! ;)

  10. Kuvaan lähes aina aukon esivalinnalla eli A:lla, pidän kuvissa pienestä syväterävyydestä joten kuvaan useimmiten suurella aukolla :) Ja kuvani käyvät aina Photoshop Elementsin kautta, säädän jokaiseen kuvaan aina terävyyttä, tasoja, kontrasteja sun muuta :)

  11. Voin kyllä suositella Olympuksen pippurisia pikkujärkkäreitä koko sydämestäni! ;) Tule ihmeessä kertomaan sitten, jos päädyt PENiin!

  12. Suosittelisin sinulle lämpimästi PEN Miniä, eli E-PM1:stä :) Mikäli ei ole varsinaisesti aiempaa kokemusta kuvaamisesta, niin Minillä pärjää vallan mainiosti! Erona E-PL3:seen on mm. se, että Minissä ei ole kääntyvää näyttöä, mieti siis onko sinulla sille tarvetta. Minissä on tosiaan myös vähemmän nippuloita ja nappuloita, minkä taas järkkäriin tottunut voisi kokea ongelmaksi. Molemmat PENit ovat kuitenkin todella helppokäyttöisiä ja E-PL3:ssakin vähemmän nappuloita taas “kunnon” järkkäriin verrattuna :)

    Taustan epäterävyyteen pääset vaikuttamaan yhtä lailla molemmilla kameroilla. Molemmissa on samantyyppinen kennokoko, valovoimaisen objektiivin ja aukon säätö ratkaisevat. Valovoimaa tarkoittaa objektiivissa merkintä F, esimerkiksi tuossa 45-millisessä F1.8, se on siinä suurin mahdollinen aukko ja sillä kuvatessa tausta piirtyy jo todella sumeaksi. Mitä skarpimmaksi haluat koko kuvan taustoineen kaikkineen, sitä korkeampi F-luku. Kameran mukana tulevassa KIT-objektiivissa (14-42mm) suurin aukko on F3.5, joten syväterävyyden hallitsemiseksi kannattaa hankkia valovoimaisempi objektiivi.

    Kertomasi perusteella minusta sinulle sopisi siis loistavasti E-PM1 ja siihen tuo 45mm-objektiivi. Noilla varusteilla pärjäät jo pitkälle, eikä tarvitse pahemmin ostaa sitten enää muita lisäosia :) Tosin kuvaamiseen jää äkkiä koukkuun ja nälkä saattaa hyvinkin kasvaa syödessä ;D

    Toivottavasti tästä nyt oli jotain apua, etkä mennyt ihan pää pyörälle! :) Kysy ihmeessä, jos tulee vielä jotain mieleen.

  13. Tiedän niin tunteen! Minä olen vielä aina ollut kaveriporukassani se, jolla on kamera mukana, joten raahaaminen on jäänyt aina minun hartioilleni, kirjaimellisesti ;D Nykyään pidän kameraani paljon enemmän mukanani, kun menee niin pieneen tilaan ja on kevyt. Hihih, olen tällainen suolasirotin! ;)

  14. Hih, kiva kuulla että vakuutuit :) Pokkarilla kuvanneelle E-PM1 olisi kyllä ihan loistava. Ja hei, kuten tuossa ylempänäkin jo kirjoitin, niin pidä silmät ja korvat auki, sillä muutaman päivän sisällä on tulossa tarjousta PEN Ministä! ;)

  15. Höhpöh, mutta toisaalta lomamatka on aina elämys, joten mielellään siihenkin säästää rahaa :) Ruokakuvaukseen soveltuisi varmasti myös tuo hieman huokeamman hintainen E-PM1, erityisesti vielä 45mm-optiikalla. Ihan vaan jos jää matkabudjetista jotain yli! ;)

  16. Kätevyys on kyllä PENien valttia, niin pienikokoisuuden kuin helppokäyttöisyydenkin puolesta! ;) Nyt sen voisi hankkia sopivasti vaikka itselleen joululahjaksi!

  17. Hih, aikamoista PEN-kuumetta on havaittavissa täällä, enkä yhtään ihmettele! ;) Nyt kameran ehtisi sopivasti toivoa vaikka pukin konttiin!

  18. Hei voisitko neuvoa miten tohon sivulle saa ton jutun laitettua, että voi seurata bloglovinin kautta?:)

  19. Heippa! En ole itsekään oikein mikään tekniikan ihmelapsi ja löysin ohjeet aikoinaan googlettelemalla :) Nyt pistin googlen taas laulamaan ja löysin aikani etsiskeltyäni vihdoin ohjeet! http://www.bloglovin.com/widgets. Tuolta valitset haluamasi kuvakkeen, minkä jälkeen eteesi avautuu ikkuna, josta selaat oman blogisi, tämän jälkeen saat koodin ja lisäohjeitakin :) Toivottavasti onnistuu!

  20. Heippa! Olisin tiedustellut kuinka kauan tuo “Top Shot muuten tarjoaa veloituksetta valkoisen E-PL5:n ostajalle koodilla CSS” oli/on voimassa? Sillä päädyin tilaamaan tuon Olympuksen PEN Lite E-PL3:sen, mutta alennuskoodi-kenttään CSS koodin kirjoittaessa ei tapahtunut muuta kuin “Antamasi koodi on virheellinen tai se ei ole enää käytettävissä”. Olisin kiitollinen jos voisit auttaa teinkö jotain väärin vai eikö koodi toimikkaan(?). Sillä olisi ihan mahtavaa saada tuo hihna sonnustamaan muutenkin jo niin kaunista kameraa! :)

  21. Moikka eewa! Koodin pitäisi olla yhä voimassa, kävin vielä itse kokeilemassa klikata kameran ostoskoriin ja nyt se ainakin toimi! Kokeile vielä uudestaan, jos siinä vaikka oli jokin bugi ;) Tosin kirjoitit yrittäneesi tilata E-PL3:sen, koodi CSS on E-PL5:lle, vai menikö vain numerot sekaisin :) Jos et saa koodia toimimaan, tule vielä laittamaan kommenttia niin selvitän asiaa.

    Aivan loistavan valinnan kyllä teit kameran suhteen, et varmasti tule katumaan! Ja hihna on tosiaan kuin piste iin päällä ja kruunaa kokonaisuuden ;)

  22. Paljonkohan tuo 45mm objektiivi maksaa? Se pitää vissiin ostaa erikseen? Minäkin kaipaisin juurikin tuota syväterävyyttä, esim sinun kuvasi ovat juurikin tuon takia niin kauniita! Eli ilman objektiivia sitä ei kovinkaan paljoa saa?

  23. Mites muuten, saako kitin mukana tulevalla objektiivilla zoomattua kohteen miten lähelle? Kinovastaavuus on max 84 ja omassa canonin powershotissa 300… Mietin vain, voiko niitä verrata toisiaan. Oon aika anatööri näissä kuvausasioissa :D

  24. Tuo 45mm maksaa 269e ja se on hintalaatusuhteeltaan aivan loistava objektiivi, joka sentin arvoinen :) Lähes kaikki, varmaan 99% blogini puolella olevista kuvista on tuolla kuvattuja! Syväterävyyden saamiseksi on melkeinpä ostettava tuo 45mm, sillä kuten tuossa ylemmässä kommentissani selitin, niin Kit-objektiivissa ei ole yhtä hyvä valovoima :) Toki alkuun pääsee hyvin tuolla 14-42:llakin, mutta juuri sitä syväterävyyttä varten kannattaa hankkia tuo 45mm.

    Niitä ei oikein voi verrata toisiaan, sillä tuon kit-objektiivin kinovastaavuus ei ole Powershotista kuin yksi neljäsosa. Jos kaipaat vastaavaa polttoväliä, niin silloin kannattaa hankkia 40-150mm, joka on kinovastaavuudeltaan 80-300. Kuvanlaatu ja nopeus ovat kuitenkin ihan eri tasoa PENissä Powershotiin verrattuna :)

  25. Kiitos vastauksista! Vakavasti olen harkinnut ja tullut siihen tulokseen, että tuon kameran hankin! Odottelen vain sitä mahdollista alennuskoodia, jos sellaista kerran oli tulossa :) Vielä pitäisi päättää, otanko pm-1 vai pl-3.. vai pm-2?

  26. Eipä mitään, kiva vaan jos olin avuksi :) Tällaista suurempaa ostosta onkin hyvä harkita kunnolla, et tule kyllä päätöstäsi katumaan! Pen Minin tarjousta on tulossa näillä näkymin huomenna.. ;)

  27. Moikka! :)
    Eilen sain vihdoin haettua oman pen e-pl5 kamerani ja olen aivan myyty jo nyt, vaikka opeteltavaa vielä onkin…;)
    Apua sinulta kysyisinkin juuri tuohon langattomaan yhteyteen kamerasta iPhoneen tai ipadiin, jotta saisin kuvia laitettua sinne.. Eli siihen asti olen päässyt, että olen ssid vaihtanut ja oman salasanan, millä saan yhteyden muodostettua näihin molempiin eli iPhoneen ja ipadiin, kun kokeilin..MUTTA siihen se jääkin.. Kamera sanoo, että olen yhteydessä laitteeseen, mutta miten ne kuvat tämän jälkeen siirretään?? Olen kokeilut niin, että menen kuvan kohdalle ja siitä ok nappia painamalla tulee se valikko mistä voi muokata jne. Ja siellä näkyy haaleana myös se lähetä kuva, mutta sitä ei saa valittua vaikka kuinka yritän.
    Osaisitkohan sinä neuvoa, mitä tehdä, jotta pääsisin nauttimaan kuvista muutenkin kuin kamerasta katselemalla :D
    ( tällä hetkellä, meillä kun vain on käytössä iPhone ja iPad, tietokone on sanonut itsensä irti..)
    Kiitos jo etukäteen ja mukavaa joulun odotusta!! :))
    -Anna-

  28. Moikka Anna! Oi miten mahtavaa, että olet kotiuttanut E-PL5:sen, et tule kyllä ostostasi katumaan ;) Valitettavasti en osaa ihan tähän hätään auttaa, sillä en ole itse vielä testannut tuota langatonta yhteyttä. Olen aina ollut näppärästi koneen ääressä, joten kokeilu on viivästynyt :)

    Yritän kuitenkin tässä mahdollisimman pian perehtyä asiaan ja tulen sitten heti kirjoittamaan tänne kommenttia, miten kuvien siirtäminen onnistuu. Palaan asiaan! :)

    Ihanaa joulun odotusta sinnekin!

  29. Kiitos :)! Itse en löytänyt kuin suojalaukkuja, joten tuo pussukka kuulostaa oikein hyvältä. Kiitos kaikista kameravinkeistä, täältäkin lähtee PEN tilaukseen lähiaikoina :)! Kiitos, seuraan blogiasi ehdottomasti siellä! :)

  30. Heippa. Olen nyt niinkun kahden (tai oikeastaan kolmen :)) vaiheilla kamerahankinnan osalta ja tämä E-PL5 olis yhtenä vaihtoehtona. Oot hehkuttanu sitä kovasti ja oon tästä aika innoissani :) Onko jotain miinuspuolia mielestäsi kamerassa? Ja mites tuo vakaaja, onko hyvä sinusta? Riittävä? Se viis-akselinen olis varmasti parempi, mut onks tää riittävä? Mites tarkennus, jos kohde liikkuu? Kiitos, jos viittit vastailla. -Minna

  31. Toisena vaihtoehtona E-P5, jonka hinta on huomattavasti kalliimpi, mutta siinäbolis esim. viisiakselinen kuvanvakain. Siks kyselin, ootko kokenu ton -PL5:en vakaimen riittävänä :) ?
    -Minna

  32. Heips! E-PL5:ta olen tosiaankin hehkuttanut kovasti, enkä turhaan :) Siinä on mahtava kuvanlaatu pienessä kompaktissa paketissa, joten suosittelen PENiä todella lämpimästi. Vakaaja on ollut minun käyttööni ihan riittävä, tosin harvemmin kuvaan todella hämärissä olosuhteissa. Minä en juurikaan kuvaa liikkuvia kohteita, joten niiden saralta ei valitettavasti ole kokemusta.

    Jos sinulla on kriteereinä juuri kuvanvakaaja sekä tarkennusnopeus, niin suosittelisin kyllä kääntymään E-P5:n puoleen, joka on kuulemma ihan omaa luokkaansa vielä E-PL5:een verrattuna. Itselläni ei ole siitä kokemusta, mutta tarkoituksena olisi sitä pian testata, sillä sitä on kehuttu hurjan paljon. :)

  33. Kiitokset sinulle vastauksesta. Kyllähän se mieli tekisi kääntyä tuohon E-P5:een, olisi kuitenkin varmasti vielä parempi. Toki sillä sitten hintaakin on huomattavasti reilummin, mutta toisaalta kuitenkin kun kerralla hyvän rungon ostais, ni ei uusimistarvetta niin nopsaan tulisi. Olen miettynyt myös O-MD sarjan E-M5:sta, mutta ulkonäöltä tuo PEN valkoisena kyllä houkuttelisi huomattavasti enemmän :) Se on niiiiin kaunis :)
    -Minna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *