London, Day 1

Noniin, nyt olen saanut kuvat koneelle, joten päästään reissukertomusten pariin! Saavuimme Lontooseen aikaisin aamusta, joten meillä oli koko perjantai aikaa tutustua ympäristöön. Kaupunki otti meidät vastaan kovin pilvisenä ja hyisevänä, eikä aikaakaan, kun laukusta piti kaivaa sateenvarjot esiin! Jätettyämme tavarat hotellille kävimme heti alkuun täyttämässä nälkäiset vatsamme läheisessä pubissa, milläs muullakaan kuin perinteisillä fish and chipseillä ;)

Ostimme hotelliltamme taas liput Hop on Hop off -tourille ja suuntasimme Trafalgar Squarelle. Poikaystäväni oli nähnyt mainoksen, kuinka siellä pitäisi olla tuolloin jokin valoshow, mutta se olikin vasta parin päivän päästä, höh. Aukio oli siten kovan myllerryksen alla ja täynnä telttoja show’ta varten, eikä siellä paljoa ollut katseltavaa. Kävimme myös vieressä sijaitsevassa National Galleryssa täyttämässä matkan sivistysaukon!

Kävelimme ihmettelemään ihmispaljoutta Piccadilly Circukselle ja nautiskelimme reissun ensimmäiset Starbucksit. Pari tarkkasilmäistä bongasikin jo eilisestä postauksesta pienen harmaan paperikassin, jossa oli pehmoinen syntymäpäivälahja poikaystävältäni. Arvaatteko jo, mitä kissojen ja koirien kanssa metsästämääni sieltä paljastuu? ;)

Matkan vaatetuksesta muuten, onneksi otin villakangastakkini mukaan, hyvä että pärjäsin edes sillä! Kerrospukeutuminen oli viikonlopun avainsana ja lämpimät neuleet pelastukseni, sillä kova tuuli veti lämpöasteet lähelle nollaa.

Rakastan Lontoossa paitsi ihanan ystävällisiä ihmisiä, niin myös sen katuja. Voisin kävellä noilla kauniilla kaduilla tuntikausia ihastellen upeaa arkkitehtuuria, rakennusten jykeviä oviaukkoja ja näyttäviä aitauksia. Tuosta ystävällisyydestä sitten, arvostan niin paljon hyviä käytöstapoja, että olin koko ajan yhtä hymyä paikallisten suusta kuuluvien kiitosten ympärillä :) Puhumattakaan tuntemattomien välillä käytävästä iloisesta small talkista ja toisten huomioimisesta. Cheers!

Illan pimetessä meillä oli jo suunniteltuna, mitä haluamme ehdottomasti nähdä. Viime reissullamme jänistin, emmekä menneet London Eye’hin ollenkaan, mutta tällä kertaa asiaan tehtiin muutos! Suuntasimme yläilmoihin katselemaan maisemia ilta-aikaan, eikä siellä ihastuksesta huokaillessa tullut edes kammoa ahtaasta kopista tai korkeuksista, kuten etukäteen hieman pelkäsin ;) Voi niitä näkymiä!

Vai mitä sanotte ylläolevien kuvien maisemista? :) London Eye oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka ja varmasti upea päiväsaikaankin, mutta onhan iltavalaistuksessa oma tunnelmansa. Illalla ei myöskään pahemmin tarvinnut jonotella lippujonoissa! Aikuisen lippu kustansi muistaakseni noin 18 puntaa ja “ajelu” kesti puolisen tuntia.

En ole muuten montaakaan kertaa harjoitellut maisemien kuvaamista pimeässä, joten oli todella mielenkiintoista nähdä, mihin uusi pieni, mutta pippurinen PEN E-PL5:seni oikein pystyy näissä olosuhteissa. Olen jälkeen todella tyytyväinen, vaikkakin omissa taidoissa on vielä opeteltavaa ;) Kamerasta on tulossa vielä ihan oma postauksensa myöhemmin!

Näkymien ihastelun jälkeen suuntasimme takaisin hotellimme alueelle ja menimme läheiseen pizzaravintolaan syömään. Pitkän päivän jälkeen olikin ihana lyllertää takaisin hotellille maha täynnä, onnellisena ja uusien kokemuksien kera… ♥

44 thoughts on “London, Day 1

  1. Ihania kuvia :) Itellänikin on ollut nyt Lontookuume koko syksyn ja haluisin niin paljon päästä sinne keväällä! Toivottavasti onnais :)

  2. Kiitos Kelly! :) Keväällä Lontoo on ihana, me olimme viimeksi juuri niihin aikoihin ja kun täällä oli vielä pakkasta ja lunta, Lontoossa oli viitisentoista astetta lämmintä ja aurinkoa! Toivottavasti päsäet reissuun :)

  3. Upeita kuvia tuolta London Eyestä! Odotan kyllä mielenkiinnolla, mitä Mulberryn kassista paljastuukaan ;)

    Itse olen käynyt vain kerran Lontoossa ja tykkäsin kyllä. Nyt alkoi kyllä houkuttaa tuo London Eye pimeällä, en ole siinä ollenkaan nimittäin käynyt! Mulla on vaan vähän sellanen ongelma, että veri vetää aina lämpöisiin paikkoihin ja suurkaupunkireissut jäävät aina taka-alalle. Milloinkahan sitä malttaisi lähteä tuonne Lontooseen.. :D

  4. Todella kauniita maisema kuvia. Itseäni houkuttaisi sama kamera, mutta koska vanhallakin saa hyviä kuvia, niin uusi runko ei kyllä ole ostoslistalla ihan ensimmäisenä :)

  5. nyt kyllä :-DDD eikö tuo ookkin pizza expressin pizza ? me käytiin oman london eye reissumme jälkeen syömässä samanmoiset. hehehe pelottavaa melkeen

  6. Äää, tahtoo takaisin Lontooseen ja äkkiä näiden kuvien jälkeen! :) Viime käynnistä on aivan liian pitkä aika.

    Todella hyvälaatuisia iltakuvia olet onnistunut nappaamaan! Itselläni on vielä paljon harjoittelua oman Olympus Penini kanssa, kun tuntuu ettei iltakuvat onnistu juuri koskaan :/

  7. Kiitos Reetta! :) Hih, kassin sisältö tulee näkymään täällä ihan pian!

    Suosittelen ehdottomasti uusintareissua Lontooseen! London Eyen näkymät iltavalaistuksessa olivat todella tunnelmalliset.. <3 Ja tunnistan kyllä itseni myös tuosta, minäkin suuntaisin aina kaikista mieluiten lämpimään, mutta parille Euroopan suurkaupungille olen kyllä menettänyt sydämeni täysin :) Mutta hei, entä Lontoo kesällä? ;)

  8. Kiitos kaunis Dahlia :) Tässä uudessa PEN:issä on moni käytännön asia todella paljon näppärämmin edelliseen malliin verrattuna, mutta niistä lisää vielä myöhemmin. Totta kuitenkin, että kun edellinen toimii vielä täysin, niin turha ostaa uutta :)

  9. Hih, päheäthän nuo ovat! Ja matalavartiset kumpparit ovat varmasti mukavammat, eivätkä niin hiostavat :) Pääasia kuitenkin on, että itse pidät niistä!

  10. Eikä, älä viitti! Oli näin lähellä, ettei oltaisi törmätty! :D Pizza Expressin pizzahan se, Regent Streetin tarkemmin sanottuna ;)

  11. Hih, pahoittelen Lontookuumeen aiheuttamista ;) Ja kiitos! Näiden iltakuvien ottamista täytyy kyllä vielä harjoitella, mutta harvemmin niitä tuleekaan näin kotioloissa kuvattua. Eikun treenaamaan! :)

  12. Ihana Lontoo <3 Keväällä on kyllä päästävä tuonne, jos muuta reissua ei ole;)
    Mekin käytiin illalla London Eyessä mutta noin upeita iltakuvia en kyllä saanut! Täytyy rueta harjoittelemaan kuvausta :D Kiva, että sait huivin! Se tosiaan on loppu joka paikasta:/

  13. Mun veikkaus on, että Mulberryn kassissa on varmaan se viininpunainen huivi heh ;)

  14. Vautsivau kun olet taas ottanut hienoja kuvia! Hei muuten, muistatko kuinka kauan jonotitte London eye´hin? Sinne mä haluan ehdottomasti mennä vielä, mutta mulla on jotenkin sellainen käsitys että sinne saa jonottaa puoli elämää :D

  15. Vau miten ihania kuvia! :)
    Itsekin tykkään Lontoosta kovasti, opiskelujen aikana olin siellä jonkin aikaa, mutta jälkeenpäin olen ehtinyt sinne vain lyhyille viikonloppulomille… Koettavaa riittäisi vaikka kuinka paljon ja aika tuntuu aina loppuvan kesken!

  16. Hei saanko kysyä että missä hotellissa yövyitte? Itse mietitään Lontooseen menoa ja kaikki vinkit olisi tarpeen, ensikertalaisia kun ollaan..;)

  17. Toivottavasti pääsisit nauttimaan Lontoosta :) Voi kiitos, eikun harjoittelemaan vaan! Olisitko itse ollut kiinnostunut huivista? Sain nimittäin juuri viime viikolla lukijalta sähköpostia, sillä hän oli myymässä omaa käyttämättömäksi jäänyttä huiviaan. Voisin antaa hänelle yhteystietosi, jos olisit halukas ostamaan sen? :)

  18. Voi kiitos Lola! :) Me emme tosiaan jonottaneet lipputiskille kuin ehkä 10 minuuttia, itse laitteeseen pääsikin sitten lähes heti. Siskoni selitti juuri, kuinka hänen keväisellä matkallaan London Eye'hin oli päiväsaikaan niin kovat jonot, ettei niihin viitsinyt jäädä seisoskelemaan! Luulisi siis, että illalla selviää hyvin lyhyellä jonottamisella, meilläkin oli vielä perjantai-iltakin :) Suosittelen kyllä ehdottomasti siellä vierailua, ihana kokemus!

  19. Suurkiitos Maija! :) Sanos muuta, tuntuu että joka visiitillä kaupunkiin jää vielä vaikka kuinka paljon nähtävää ja koettavaa! Ei siis auta kuin reissata uudestaan ;D

  20. Tottahan toki! Yövyimme jo toista kertaa samassa hotellissa, sellaisessa kuin Melia White House Regent's Parkin lähettyvillä. Koimme sijainnin niin loistavaksi ja hotellin henkilökunta oli mielettömän avuliasta, että menimme sinne mielellämme uudestaan! Hinnat tosin taitavat vaihdella siellä aika lailla, tiedä johtuuko sesongista vai mistä, mutta ne ovat välillä aika korkealla.

    Lontoossa kannattaa olla aika tarkkana hotellien suhteen, sillä se on kuuluisa niiden huonosta tasosta. Kannattaa pistää hotellin nimi vielä googleen ennen varaamista, nimimerkillä itse löysin eräästä hotellista homeläikkäkuvia, lähti aika äkkiä hotelli vaihtoon ;)

  21. Apua apua ja vielä kerran apua miten ihania ja tunnelmallisia kuvia! Tulee niin ikävä omaa taannoista reissua. Olen varmaan edellisessä elämässä ollut Lontoolainen, kun tuo kaupunki vetää minua puoleensa niin täysin hih :) Teillä on ollut varmasti ihan mieletön reissu. En malta odottaa muita ihania Lontoo-postauksia JA shoppailuja, sillä uskallan veikata, että niiltä et ole säästynyt ;) Voi että voisin vielä kymmenennen kerran selailla nämä kuvat läpi ja haaveilla taas uudesta reissusta :)

  22. Vautsi mitä kuvia! Itse en ole vielä Lontoossa vieraillutkaan, mutta mikäli kaupunkiloma olisi suunnitteilla niin Lontoo olisi ehdottomasti yhtenä vaihtoehtona. Jotenkin vaan aina päädyn noihin rantalomakohteisiin! :)

  23. Voi kiitos ihana! :) Uskon, että kuvia katselemalla tulee ikävä, minäkin voisin jo nyt palata takaisin! Hih, sitten meitä entisen elämän lontoolaisia on varmaan kaksi ;)

    Itseasiassa shoppailuilta säästyin aika hyvin, tein Mulberryn lisäksi tuhoja ainoastaan Bicesterin RL:llä ja sielläkin maltillisesti vain pari perusjuttua hamstraten. Laatu kuitenkin korvaa määrän ;D Lontoo-postauksia tulossa pian lisää!

  24. Oi kuinka ihana kuulla, kiitos Elle-Marie! :) Hih, harmi ettei näitä matkapostauksia voi tehdä ihan joka päivä ;D Lontoojuttuja on kuitenkin tulossa pian lisää!

  25. Kiitos kaunis, Anna :) Voi, sinun täytyy korjata asia pikimmiten! Ymmärrän kyllä ja olen itse vähän samanlainen, en ollut käynyt kaupunkilomilla moniin vuosiin ennen kuin nyt taas, löhörannat vetävät minuakin puoleensa ;)

  26. no äläpä ! nyt pitää kyllä viimeistään ku ollaan iidan kanssa joululomalla suomessa nii yrittää järjestää porukalla joku tapaaminen ! :-)

  27. Se olisi superkivaa! Just itseasiassa puhuttiinkin Lillin kanssa, että toivottavasti te tytöt malttaisitte joskus tulla tänne Suomen kamaralle, niin voitaisiin treffata ;)

  28. Kiitos Aurora, ihana kun pitkästä aikaa kommentoit! :) Hih, Lontookuvia on tulossa vielä vaikka millä mitalla, joten varaudu kovaan kaipuuseen ;D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *