Dior Nude

Olen useat kerrat kertonut heikkoudestani huulimeikkeihin. Meikkilaatikkoni pursuilee jo saman sävyisiä huulikiiltoja- ja punia, mutta aina onnistun keksimään jonkin uuden värin tai vaikka koostumuksen mentävän aukon. On siis vaarallinen paikka jättää minut odottelemaan Stockan alakertaan, kosmetiikkataivaaseen, jossa eksyin Diorin osastolle ihan vain tappaakseni aikaa ystävääni odotellessa.

Innostuin keskustelemaan ystävällisen myyjän kanssa uutuuksista ja hän esitteli minulle Nude-sarjan uunituoreita punia. Valitettavasti mikään niistä ei ollut juuri sitä mitä hain, kunnes myyjä muisti yhden alennuksessa (tarjoushaukka höristeli tässä vaiheessa jo korviaan) olleen nudepunan. Voi pojat, se oli kuin tehty minulle!

Minua näkee todella harvoin nudehuulien kanssa, mutta välillä kaipaan kuitenkin pinkin sijasta vähän jotain muuta. Monet punat ovat usein joko liian ruskeita tai sitten vaihtoehtoisesti liian vaaleita makuuni, mutta tämä Rouge Dior-sarjan sävy Beige Angeliqué oli juuri sopivasti siltä väliltä!

Tämä kyseinen huulipuna taisi olla poistuvien tuotteiden joukossa, mutta mikäli jollain on uusi hempeänsävyinen puna hakusessa, suosittelen kurkkaamaan uuden Nude-sarjan! Vilautettuani teille säilytysjärjestelmääni  moni kiinnostui huulimeikeistäni ja pistin korvan taakse toiveen niiden esittelemisestä, yritän saada jotain sen suuntaista pian aikaiseksi. Myös ihonhoidosta ja siihen käyttämistäni tuotteista suunnittelin pian tekeväni päivitettyä versiota :) Muita kosmetiikka-aiheisia toiveita?

Oivoi, taisinpa vielä juuri parisen viikkoa sitten kehaista ääneen parantaneeni hieman tapojani näiden uusien hylsyjen ostamisen suhteen.. ;)

18 thoughts on “Dior Nude

  1. Hyvältä näyttää kyllä sun huulilla :) Mä onnistuin hävittämään johonkin Diorin huulivoiteeni joten täytyy ostaa tax freesta uusi,harmi!;)

  2. On kyllä kauniin luonnollisen näköinen sävy. Ei yhtään liikaa pinkki..
    Minun kohdallani on vaarallista pyöriä lähellä kynsilakkahyllyjä. Meinaa aina tarttua uusi sävy ohimennen matkaan. Sitten kotona huomaa, että omistaa jo melkein saman sävyn. :D
    Sitten kun lakat alkavat taas lähennellä 100 kappaletta, lahjoitan muutamat eteenpäin, jotta voin hyvällä mielellä hankkia niitä lisää. ;)

  3. Onpa kivan näköinen huulilla! Oonkin juuri etsinyt nudepunaa, mutta en halua sellaista, joka saa tosiaan huulien värityksen “eiminkään”-väriseksi. Ainakin sulla näyttäisi pieni puna pysyvän huulilla :) Pitääkin käydä tutkailemassa että paljonko kyseinen puna on tarjouksessa :)

  4. Tattista, kiva kuulla :) No mutta, eikun uutta kehiin sitten vaan Tax Freesta ;) Se on kyllä ikilempparini!

  5. Eikä, johan sattui! Ollaan me varsinaisia tarjoushaukkoja ;) Ihastuin sävyyn oitis myyjän kokeiltua sitä huulillani, kuin tehty minulle!

  6. Minäkin pidän sävystä kovasti! Hih, meillä kaikilla taitaa sitten olla omat intohimomme ;) Kynsilakkojenkin kanssa minulla käy usein niin, että kaikki ovat lopulta ihan samansävyisiä :D Niiden kanssa en kuitenkaan ole onneksi yhtä paha hamsteri!

  7. Kannattaa pyytää myyjää kokeilemaan tuotetta huulilla, kaikki näyttävät purkissa aina niin erinäköiseltä, niin oikean sävyn löytäminen helpottuu huomattavasti :) Tämä puna oli alen jälkeen 29e, mutta ainakin keskustan Stockalta taisin viedä viimeisen kappaleen. Käy nyt kuitenkin vielä katsomassa ja kurkkaa se uusi Nude-sarja! :)

  8. Mulle esiteltiin juuri Diorin uutta Nude meikkivoidetta! Ja sainkin sitä purkkiin mukaan ja kokeiltuani sitä ihastuin siihen:) Oli niin ihanan kevyttä ja ei tuu semmosta pakkeli kerrosta naamaan.

  9. Mitä huultenrajauskynää sulla on tuossa? Sitä siorin mitä voi käyttää kaikkien punien kanssa? Osatin itse eilen sen Nude sarjan yhden vaaleanpunaisen sävyn :) Tykkäsin, mutta tuokin on ihana!

  10. Oi voin kuvitella että se on ihana :) Jos itse osaisin Baremineralsien sijaan käyttää meikkivoiteita, niin minua kiinnostaisi ehdottomasti kokeilla Diorin Nude-sarjaa, niin kovasti sitä on kehuttu :)

  11. Käytin punan kanssa Make up storen Sandstorm-kynää, joka kävi tuon kanssa ihan näppärästi :) Punaa kokeillessaan myyjä laittoi minulle juuri sitä uutta väritöntä rajauskynää, joka vaikutti ihan mielettömältä keksinnöltä! En kuitenkaan ainakaan vielä raaskinut ostaa sitä :) Nude-sarjassa oli kyllä tosi nättejä vaaleanpunaisia sävyjä!

  12. Minäkään en valitettavasti kysynyt hintaa, oletin sen olevan sen verran paljon etten edes vaivautunut kysymään ;D

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *