Pari uutukaista

onet alkavat jo pikkuhiljaa varautua syksyyn, pohditaan ensi kauden vaatehankintoja ja kaivetaan esille niin takit kuin saappaatkin. Postilaatikosta tupsahtelee syksykatalogeja ja vaatekaupat ovat täynnä lämpimiä neuleita ja murrettuja sävyjä. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään järkeä ostaa kesävaatteita, mutta järki ei ole esteenä, jos eteen tupsahtaa jotain, mitä on etsinyt jo pidemmän aikaa ;)

pusero, shortsit ja bleiseri / Zara
vyö / H&M

Metsästin koko viime kesän punaista hametta jätettyäni erään Zaran yksilön kauppaan. Nyt samaisessa kaupassa kierrellessäni silmiini osui sieltä kaikkien syksyisten uutuusvaatteiden keskeltä jotain punaista, mutta ei hameen, vaan vielä parempaa – shortsien muodossa! Kipin kapin sovituskoppiin ja sieltä paperikassiin. Harmi, etteivät nämä olleet myynnissä jo aiemmin kesällä, niin että pöksyjä olisi päässyt jo käyttämäänkin, mutta ovatpahan sitten odottamassa ensi vuotta varten!

Nähtyäni jo aikoja sitten Elämää Punavuoressa-blogin JJ:n tekemän kollaasin punaisen ja valkoisen toimivasta liitosta, ei ollut epäilystäkään, mitä parittaisin shortsien kaveriksi! Hitsit, miten tässä malttaa mihinkään syksyvaatteisiin nyt paneutua… !

Myös pusero on uunituore, ilmavat valkoiset paidat taitavat olla heikkouteni. Epäilin pitkään olkapäiltä löytyviä kultaisia niittejä, niitit kun eivät nyt varsinaisesti ole mun jutttu, mutta ei se ole niin justiinsa ;)

Asuyhdistelmä tuntuu tällä hetkellä hyvin kaukaiselta, ulkona on harmaata ja avonaisesta ikkunasta kuuluu jopa haravoinnin ääniä. Ei kai tässä auta muu kuin tosiaankin haudata hiljalleen kesävaatteita pois ja uskoa, että sieltä se syksy vaan tulee :)

26 thoughts on “Pari uutukaista

  1. Voi miten ihanan pirteältä tämä asukokonaisuus näyttää tämän harmaan ilman keskellä! Piristävä vaikutus välittyi kyllä näin ruudun välitykselläkin :) Itse löysin täydellisen punaisen hameen, mutta ehkäpä vielä voisi tuollaiset punaiset shortsitkin hankkia!

  2. Oho, upeat sortsit! Ei niitä mihkään tarvi haudata, kyllähän nyt sortseja käyttää vaikka pakkasella kun pukee oikein. Noi on ihan supermageet!

  3. Hei noi on tosi kivat!:) Kasvattaa entisestään mun punaisen himoa, mutta ehkä sit ens kesänä, kun tosiaan tein sen mun lupauksen;D

  4. Shortsit on ihanan väriset ja ihanasti oot ajatellut niitä yhdistää :)

    Minäkään en millään suostuisi vielä luovuttamaan kesän suhteen. Ihailin tänä aamuna kesävaatteita nettikaupoista ja haikailin niiden perään. Miksi vielä joihinkin kauppoihin tulee edelleen kivoja kesäuutuuksia? Voi höh, sanon minä.

    Aion kyllä laitella kesäisiä juttuja asuihin niin kauan kuin mahdollista, ellei nyt ihan älyttömän kylmäksi ilmat mene.

  5. Hih, miten ihana kommentti :) Saisipa tämän asun pukea vielä kunnolla päälleenkin, säätiedotukset vain näyttävät aika surkeilta.. Itseasiassa kurkkasin blogiisi ja kyllä ärsytti, kun olit löytänyt blogikirppikseltä juuri sen hameen, jonka minä jätin viime vuonna ostamatta! :D Ei vaan, se on tosiaankin täydellinen :)

  6. Oikeassa olet, itse en vain oikein osaa käyttää shortseja sukkisten kanssa, vaikka muiden päällä hyvältä näyttääkin :) Minustakin nuo on kyllä ihan supermageet! ;)

  7. No mutta hei, se lupaushan rikottiin heti alkuunsa, joten mitä nyt yksi poikkeus vielä! :D Nämä on hyvin saman malliset kuin ne sun valkoiset, korvaavat vähän harmistustani niiden kohdalla ;)

  8. Kiitokset Reetta :) Älä muuta sano, ei tässä oikein vielä suostu uskomaan kesän olevan ohi, kun tuntuu ettei se ole vielä edes kunnolla alkanutkaan. Säätiedotukset kuitenkin näyttävät sen verran vilpoisilta, ettei oikein taida olla vaihtoehtoja :/ Noh, onneksi syksyssä kivaa on sentään trenssit, huivit ja saappaat! ;)

  9. Hih, kiitos :) Niitit ovatkin tosiaan jääneet tukkani piiloon ja eivätpä ne esimerkiksi bleiserin tai neuleen alta pahemmin näy :) Pusero on kyllä ihan täydellinen esimerkiksi perusfarkkujen kanssa!

  10. Hihi, mulla on samanlaisia shorsit ! Mutta ei zarasta, vaan tukholmasta :) ja tuo pusero myös kiva. Mä varmaan jo hautasin kesävaatteet, mulla pelkkä farkut ja neule jo päällä :( mutta mäkin katselin syyskuvastot, ja kaikki takkeja jne, aloin jo innostumaan. Hankin ihanan beige burberry merkkinen huivi. Odotan jo pääsen käyttämään sitä!

    Ps. Onko sulla luonnonsuora hiukset? Vai suoristat aina? Entä oletko kokeillut kihara tyyli? Olisi kiva nähdä kuva joskus !

    Pps. Saako esittää toivepostaus? :) mulla idea, jos voit tekee (silmä)meikkipostauksen. Niin vaihe vaiheelta, miten teet sen. Hihi tää vaa pieni toive!

    -Sofia

  11. Haastan sut tekemään 10 kuvaa haasteen. Kerro kymmenellä kuvalla, mistä aineksista sinun blogisi on tehty. On haastavaa rajoittaa koko blogin aihepiiri kymmeneen kuvaan! Haasta viisi bloggaajaa samaan, ja muista kertoa keneltä itse sait kuvahaasteen! Mistä sinun blogisi on tehty…. sokerista, kukkasista, inkivääristä, kanelista? :)“

  12. Hih, hauska kuulla :) Minäkin kuljin tänään jo farkuissa ja bleisereissä, neuleita en ole kaikkia vielä kaivanut esiin! Huiviostoksesi kuulostaa hurjan hyvältä, huivit ovat kyllä yksi kivoimmista asusteista :)

    Tukkani on luonnostaan suora, mutta suoristan ne kyllä vielä. Itseasiassa pidän hiuksia hyvin usein kiharalla, nyt tosin en ole viikkoon pariin niitä kiharrellut, minulla menee aina vähän kausittain innostus ;) Esimerkiksi tässä kuva minusta kiharoilla hiuksilla: http://3.bp.blogspot.com/-sAm1fSIjZAM/T-cFqeQ9PLI/AAAAAAAABiA/izsiyji-JcU/s1600/Keskiviikko19.jpg

    Ja tottakai saa esittää toiveita, niitä on aina hurjan mukava kuulla! Tuo kuulostaa kivalta idealta, pistän ehdottomasti korvan taakse :) Haluaisitko mielummin kuvien vai videon muodossa? Silmämeikkini tosin on hyvin yksinkertainen, kun en arkena juurikaan luomivärin lisäksi muuta käytä, kun minulla on ne ripsienpidennykset. Ehkä kuitenkin voisin jotain väkertää :)

    Kiitos Sofia taas ihanasta kommentistasi!

  13. Oi kuulostaapa kivalta haasteelta, kiitos oikein kovasti, Reetta! :) Toteutan tuon ehdottomasti, jahka kerkiän!

  14. Voi kauniit noi kiharat! Ja se pieni letti tosi söpö :)

    No vaikka on yksinkertaista silmämeikki, näyttää tosi kivan näkönen! Mä toivon, että mulla on enemmän rohkeutta laittaa vähempi meikki, meikkini aika vahva. Mulla on ruskeat silmienväri, haluaisin enemmän luonnollinen look, mutta ei löydy rohkeus multa. Tuntuu, et mä kauniimpi raskaan meikin kanssa. :D

    Jos pelkkä multa kysytään, niin enemmän kuvat, kun en kuule videota, koska olen kuuro. Mutta varmaan sun lukijoille parempaa että varmaan video! Voisin pyytää siskoni tulkiksi :D kumpi itselle parempi ja helpompaa tehdä, niin se :) molemmat hyvät eri omalla tavalla.

    Ja sano muuta noi huivista! Olen niin kade sulle huiveistasi :( ehkä minulla joku päivä varaa LV huivista, kun LV niin kallis merkki ! Mulla vain LV lompakko, jonka takia säästin tooooosi pitkään. Ja myös Hermes-lompakko minulla, ihan pariisista ;) mun vauvelit<3 :D olen myös hullu eri huiveista, mulla miljoona, mutta burberry eka merkkiä huivi :) muut jotain halpa.

    – sofia

  15. Voi kiitos :) Vahvaa silmämeikkiä kannattaa ruveta hiljalleen vähentämään, mikäli kaipaa luonnolisempaa ilmettä. Kokeile vaikka ihan vain siroja siistejä rajauksia yläluomelle, kirkastavat katsetta mukavasti, mutta yleisilme on silti raikas ja kevyt :) Ja oi että, ruskeat silmäthän eivät paljoa edes meikkiä rinnalleen kaipaa!

    Kuviin varmaan kallistunkin, videoiden kanssa kun olen vähän vielä kiikun kaakun. Ajattelin, että videolta näkee sitten, miten meikki varsinaisesti tehdään, mutta toisaalta tuleehan se esiin kuvissa ja teksteissäkin :) Yritän toteuttaa toiveen heti, kun vain kerkiän!

    Hih, LV:n huivihan tosin ei ole minun, vaan serkkuni ja aina toisinaan minulla lainassa ;) Ne ovat tosiaan hurjan hintaisia. Itse olen tykännyt Gantin ja Mulberryn huiveista, niissä on hinta ja laatu aika hyvin kohdallaan, etenkin noissa edellämainituissa!

  16. Voi kiitos sinun meikkivinkistä! :) pitää rohkeana vain kokeilla, vaikka huomenna lähtien :) tein meikkivoideen suhteen: en käyttänyt koko kesän, nyt mun iho niin ihana ja hyväkunnossa!

    Pakko kertoa, että mä teen usein samaa! Eli lainaan ystävän vaate. Mulla hyvä kaveripoika, hänellä ihanat LV laukut ja kaikki muita kalliit merkit :) Lainaan usein esim laukku tai huivi, mutta en tietty vaatteet, kun hän poika. Ihanaa, kun on mulla tosi tyylitietoinen homokaveri :D

    Omat lempimerkit: LV, Longchamp ja Prada. Itseasiassa rakastan kaikki merkit, Louis Vuitton, D&G, Chanel, MiuMiu, Jimmy Choo, Longchamp, Prada, Burberry, Tommy Hilfiger, Hermes, Lacoste, Gant, KAIKKI, mutta monet joudun tyytymään ihailla kaukana, kun niin kallista. Onneksi löytyy jo paria merkkiä multa, kun kova työnteko. :)

    Voi joka kerta kun kommentoin, vastaan aina paljon pitkiä kommenttia takaisin! Tulee maraton-keskustelu, kun miljoona uusia kysymykset tulee päähäni. Haha, mut tää niin mukavaa, kun voi puhua lempiblogaajan kanssa! (Voi toivon että kirjoitin oikein… Suomi niin vaikee :D) toivon, että ei haittaisi :) muiden blog-kirjottajan kanssa vaikea jutteleminen, kun vastaavat lyhyt ja tympääntymisvastaus. Sinä taas niin mukava ja aurinkoinen että tekee mieli jutteleminen, etkä tuomitse kun vaikka olen viittomakielinen! Siksi uskallan tulla kommentoida :D

    -Sofia.

  17. Heippa! Kivan raikas ja tyylikäs kokonaisuus.:) Täälläkin toivotaan, että kesäiset säät tulisivat vielä takaisin ennen kuin syksy kunnolla alkaa. Muuten, minkä mallinen tuo sun Michael Korsin kellosi on? Kivaa loppuviikkoa! :)

  18. Heippa! Kiitos kovasti :) Toivotaan tosiaan, että aurinko vielä pilkahtelisi ja lämpöasteet pääsisivät vielä kohoamaan. MK:n kelloni kulkee tietääkseni nimellä Runway Watch :) Se on siis pienempi versio siitä Oversized-kellosta.

    Aurinkoisia loppuviikon päiviä sinne! :)

  19. Kiitoksia maininnasta :) Tosi kiva asukokonaisuus sulla kyllä! Multa jäi nyt oma puna-valkoinen versio toteuttamatta tälle kesälle, mutta mustista rusetillisista sortseistani olen tykännyt tosi paljon ja käyttänytkin paljon. Pitääkin yhdistää ne sukkiksiin nyt kelien viilennyttyä niin saa niiden käyttöaikaa pidennettyä.

  20. Hih, kiitos vain itsellesi :) Ehdottomasti vain sukkikset jalkaan, niin pääset pitämään rusettishortseja viileämmilläkin keleillä!

  21. Eipä mitään, kiva jos oli apua :) Me tosiaan vaihtelemme serkkuni kanssa paljon etenkin juuri laukkuja ja asusteita, kätevää kun saa aina välillä vähän jotain “uutta” ;) Ihana, että sinäkin voit lainata ystävältäsi!

    Ja ihana, kun jätät kivoja kommentteja! Niiden saaminen on ihan parasta tässä touhussa :) Kiitos hurjan herttaisista sanoistasi! Ihanaa viikonloppua sinulle, Sofia :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *