Vapaus!

Huhhuijakkaa, täällä ollaan hieman nuutuneita, mutta onnellisia, nyt on neljän kuukauden urakka ohi! Itse kokeesta en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, mukana oli niin helpompia kuin vaikeampiakin osuuksia ja tiedän jo nyt sisäänpääsemisen olevan aivan kiikun kaakun. Sen näkee kuitenkin sitten heinäkuussa, pääasia, että siitä on nyt selvitty ja sillä sipuli!

En ole vielä ihan sisäistänyt tätä vapautta, tuntuu siltä, kuin pitäisi huomisaamuna taas sännätä kirjastolle! Vaan eipä pidä, ohjelmassa on nimittäin jotain ihan muuta. Aamulla menen ensin palkintoshoppailemaan (suosikkipuuhaani!) serkkuni kanssa, sen jälkeen kampaajan tuoliin istumaan ja freesaamaan kulahtanutta tukkaa, illalla sitten suuntaamme ystävieni kanssa ensin syömään ja sen jälkeen vähän juhlimaan. Aikamoisen täydellinen aloitus rentoilulle, vai mitä? ;)

Ihana äippäni oli tehnyt iltapalaksi herkullisen mansikkahalloumjuusto-salaatin ja siinä sivussa nautin ansaitun lasillisen valkkaria, joka muuten juotiin korkkaamalla uudet lasit hih. Nyt menen piilottamaan kirjat jonnekin kaapin perukoille, repimään muistiinpanot seiniltä ja ihan vain rentoutumaan lasilliseni kera! ;)

Meinasin jo toivottaa teille hyvät viikonloput, mikä kertoo ehkä jotain tämänhetkisestä fiiliksestä :D Joka tapauksessa oikein mukavat illanjatkot ja vielä valtava kiitos kaikista eilisistä tsemppauksista ja Pariisivinkeistä! ♥

20 thoughts on “Vapaus!

  1. Loistava tapa aloittaa vapaus :) Palkintoshoppailu on kyllä minunkin mielipuuhaa,harmi ettei tiedossa ole sitä nyt vähään aikaan;)

  2. Olet kyllä kovan luku-urakan tehnyt! Toivottavasti se palkittaisiin jo tänä kesänä sisäänpääsyllä, mutta jos ei, niin tietopohja seuraavaa vuotta varten on taas huimasti kasvanut! :) Minä kyllä mielelläni toivottaisin sinut tervetulleeksi tänne Ouluun, hih ;)

  3. Jee, varmasti mahtava fiilis, kun iso urakka on vihdoin ohi! Muistan vielä kuin eilisen oman fiilikseni Hankenin pääsykokeen jälkeen. Kun käy päässä läpi niitä vastauksia ja panikoi ja sit samalla miettii, että teki kuitenkin kaikkensa, että se on nyt vaan riitettävä! :) Pidetään hurjasti peukkuja, että opiskelupaikka aukeaa ja uskon kyllä, että sun tsempillä siihen on todella hyvät saumat, vaikka nyt olo olisikin vähän epävarma (kaikkien isojen tenttien jälkeen yleensä on!).

  4. Ihanaa Jonna! Se on nyt OHI! Oon niin onnellinen meidän, ja kaikkien muittenkin kohtalotovereiden, puolesta :-) Niin epätodellinen olo. Mulla loppui kansiksen kanssa vähän aika ja olisin voinut hyvin istua vielä tunnin pidempään, mutta eipä tässä auta enää jossitella. Nyt pitää vaan seuraavat 3 vk pitää peukut pystyssä :)

    Nyt saa kuule NAUTTIA! Tosin itse suuntaan huomenna heti töihin, mutta se tuntuu niin mieluisalta tämän jälkeen. Muista palkintoshoppailla kunnolla, Pariisissa varsinkin ;) Me ollaan niin ansaittu tämä!

  5. Hei mahtava juttu, että pääsykoeurakkasi on nyt takana päin! Olet ahkeroinut kuukausikaupalla kirjojen parissa, joten aivan ihanalta kuulostaa tuo huominen palkintoshoppailu, kampaaja ja ystävät! Toivottavasti löydät jotain oikein kivaa itsellesi palkinnoksi, olet sen varmasti ansainnut! :)

  6. Oih, toi tunne ei koskaan vanhene (palautin kandini toukokuussa..), nauti nyt urakalla! Toivottavasti käy hyvin, mutta ajatellaan sitä vasta sitten ;)

  7. Voi ihanaa, nyt se on vihdoin ohitse! Palkitse itsesi rutkasti, olet sen kaiken ansainnut! :)

  8. Voi kiitos Anne hengessä mukana elämisestä <3 Hih, taisinpa juu käydä ruskeiden paperikassien ihmemaailmassa ;)

  9. No eikö! Oli kyllä aivan mieletön päivä kaiken kaikkiaan :) Hih, palkintoshoppailu on superkivaa puuhaa, on ihanaa ostaa jotain kauan haaveilemaansa palkintona jostain :) Ja hei, aina löytyy jokin syy ;D

  10. Voi Lindsay, ihana kommentti <3 Sinäpä sen sanoit, jos ei paikkaa irtoa, niin tosiaankin pää on täynnä tietoa ensi vuotta varten :) Hih, saa nähdä päädynkö Ouluun vai minne! ;)

  11. Kiitos Kersti ihanasta kannustavasta kommentista :) Vähän kyllä pelkään aukeaako, kun oli sen verran vaikeita kysymyksiä mukana, mutta toisaalta rajat varmasti laskevat.. Noh, ei auta spekulointi, täytyy toivoa parasta! :)

  12. Voii että Pauliina! <3 Älä muuta sano, ihanaa, että se on nyt ohi :) Ja tosiaan, minäkin oikein odotan pääseväni töihin parin viikon kuluttua kyllä työnteko maistuu nyt erityisen hyvin tämän jälkeen! Koita muistaa myös rentoutua ja hemmotella itseäsi :)

    Täyty vielä sanoa, että ihanaa kun olet tänne blogiini eksynyt ja jakanut fiiliksiä koko tämän kevään ajan :) Kommenttisi ovat olleet aina oikea päivän piristys, kiitos siitä!

  13. Hih, päivä oli kyllä todellatodella onnistunut ja tuli niin oikeaan saumaan :) Ja tosiaan, jotain superkivaa ja kauan haaveiltua löytyi kyllä palkinnoksi ;) Mukavaa torstaita sinulle!

  14. Voi, rutkasti onnea kandin palauttamisesta! :) Niinpä, toivotaan parasta, mutta nyt ei pidä vielä murehtia sitä ;)

  15. Älä muuta sano! Pääsette tekin lukemaan jotain muuta kuin ainaisia “tänäänolihyvälukupäivätänäänei”-juttuja ;D Ja palkitsemisen minä kyllä hallitsen hihih ;) Aurinkoista torstaita, DD!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *