Viime viikot (kuukaudet) olen ollut yhtä vuoristorataa koko tyttö, yhtenä päivänä tunnen olevani maailman huipulla ja toisena päivänä taas tuntuu, että jokainen pääsykoekirja olisi niiden läpikahlaamisesta huolimatta aivan hepreaa. Eilen oli juuri edellä mainitun kaltainen päivä, olin superhyvällä tuulella aamusta iltaan ja kirjastossakin lueskellessani pitkästä aikaa kaikki meni putkeen!
Totesin, että pääsen sisään tai en, olen tehnyt parhaani ja se riittää. Jos kävisikin niin, ettei paikkaa irtoaisi, olen kuitenkin paljon viisaampi ja ensi vuonna sitten kokemuksen kanssa uudestaan! Eilen myös tajusin vietettyäni pitkästäpitkästä aikaa iltaa rakkaiden ystävieni kanssa ja sitten vielä poikaystävän kainalossa, että ei se maailma siihen kaadu, jos en vielä kouluun pääsisikään. Harvalle sitä ensimmäisellä hakukerralla kauppiksen ovet aukeavatkaan, hatunnosto heille ;) Nyt ei kuitenkaan auta muu kuin uskoa itseensä ja toivoa parasta!
Alkuillasta olin ensin siskoni ja siskontyttöni kanssa kiertelemässä kaupoilla ja myöhemmin illalla lähdimme vielä tyttöjen kanssa jätskeille Töölönlahdelle! Hih, masuni täyttyi eilisen aikana itse asiassa kahdestakin jätskitötteröstä, kun kävimme shoppailun lomassakin jädellä ;) Sinisen Huvilan Kahvila on yksi suosikkipaikkojani Helsingissä. Kahvikupin ja jäätelöpallon kera on ihana vain istuskella ja katsella upeita näkymiä Töölönlahdelle, kyllä tämä Suomen kesä on vaan niiin kaunis!
Nyt jaksan eilisen voimin hyvillä mielin tsempata vielä pari päivää, ensi viikolla se osaaminen sitten mitataan. Voi pojat sitä tunnetta, kun pääsen salista pois ja voin toivottaa elämäni tervetulleeksi takaisin ;)
Ensi viikoksi on vaikka mitä mahtavaa ohjelmaa!konloppua ja suurensuuri lopputsemppi vielä kaikille kanssasiskoille! ♥
Oikea asenne! Tolla pusket nyt vaan loppuun asti ja teet kokeessa parhaas!:) Ja jos ei se koulupaikka aukeaiskaan (mitä epäilen;>) niin niinkuin sanoit, ei se maailmaa kaada, oot niin nuori vielä, hei mäkään en oo vielä koulussa!;) Ja nam, Sinisen Huvilan kahvila on kanssa mun suosikki, se on aika lähellä meitä, joten kröhöm, “välillä” tulee eksyttyä lenkiltä herkuttelemaan pullalla;D
Hyvä asenne! Onnea kokeeseen!
Missä kohtaa toi kahvila on (osoite)?
Kiitos ihanasta kommentista <3 Olet ihan oikeassa! :)
Hih, naureskeltiin juuri ystäväni kanssa eilen viime kesäistä “lenkkiämme” Töölönlahdella, joka kummasti päättyi jätskitötteröille tuonne kahvilaan ;) Namskis, en ole tainnut tuolla koskaan ottaa muuta kuin jädeä, joten täytyykin ensi kerralla mennä pullakahveille! Tai ehkä otan molemmat? ;D
Kiitos hurjasti, sitä tarvitaan! :)
Se löytyypi osoitteesta Linnunlauluntie 11 H :) Kun kävelee Töölönlahtea sinne korkeimmalle kohdalle, ei kahvilaa voi ohittaa! Suosittelen kyllä lämpimästi poikkeamaan :)
Jonna, kyllä tolla asenteella polskuttaa pitkälle! Pidän varpaat ja peukut pystyssä kun aherrat salissa ensi viikolla, loppu rutistukset <3 Ja sinä kaunokainen <3
Tunnistan niin hyvin tuo tunnemyrskysi! Sitä ne pääsykokeet teettää :D No onneksi ensi viikon lopussa ne ovat meillä molemmilla takanapäin :) Tsemppiä loppurutistukseen ja tervetuloa joskus vierailemaan myös minun blogini puolella:)
Kovasti tsemppiä viimeiseen rutistukseen!! Minä pidän sinulle peukkuja ja olen varma, että loistat pääsykokeissa, sillä olet ahkeroinut kovasti! :) Olet näissä kuvissa aivan kaunokainen, kuten aina :)
heippa! löysin blogisi tässä juuri muutama viikko sitten ja tykkään : )
hauskaa on, että itsekin haen kauppikseen (helsinki, turku, lappeenranta). olen lukenut helmikuusta asti kokopäiväisesti, mutta mielialat poukkoilee aivan kuin sinullakin. olen opiskellut muita aloja lukion jälkeen ja syksyllä koulun aloittaessani täytänkin jo 24, mutta koen että ikä on opiskelumotivaation kannalta vain positiivinen asia! paljon tsemppiä vikoille lukupäiville ja onnea kokeeseen! <3 mimi
Voi Elisabete sinua kultaista <3 Kiitos valtavasti ihanasta kommentistasi, tuli ihan hymy huulille :) Arvostan teidän tsemppitoivotuksianne ihan hirmuisesti!
Voih, lohduttavaa kuulla, etten ole ainoa jolla myrskyää tällä hetkellä! :D Oikein kovasti tsemppiä vielä sinullekin!
Hih, vierailen kyllä aina useasti lukijoidenikin blogeissa ;) Täytyy ensi kerralla jättää puumerkki!
Voi kiitos murunen ihanasta kommentista <3 Ja hih, olen näissä kuvissa ainakin hirmuisen onnellinen! :)
Heippa mimi!
Kiitos oikein kovasti kommentistasi ja lämpimästi tervetuloa seurailemaan :) On aina ihanaa kuulla ja nähdä, ketä siellä ruudun toisella puolella oikein on!
Lohduttavaa kuulla, että muillakin on mielialan poukkoiluja ;) Kai ne sitten kuuluvat asiaan! Ja olen kanssasi ihan samaa mieltä, ikä ei tosiaankaan ole huono asia opiskeluissa ja koskaan ei ole minusta liian myöhäistä esimerkiksi vaihtaa alaa :) Meillä oli kuule valmennuskurssilla vanhin opiskelija jopa parisenkymmentä vuotta vanhempi, joten siinä vasta esimerkki ;)
Hirmuisesti onnea sinullekin! <3 Tule ihmeessä kommentoimaan toistekin ja ainakin sitten kertomaan fiiliksiä kokeen jälkeen :)
Hui hui hui! Tällä neidillä on kyllä sellainen jännitys/stressi/ahistus päällä, ettei tosikaan. Toisaalta olisin ehkä enemmän huolissani, jos en stressaisi yhtään :-) Viimeisiä kertailuita vedetää, mutta tuntuu jotenkin todella hassulta, kun ei yhtään enään tiedä mitä sitä pitäisi yrittää vielä tehdä.
Kokeessa pitää vaan osata pitää pää kylmänä, sillä kyllä ne asiat osaa. Niin moneen kertaan ne on luettu! Siellä on varmasti läjä sellaisia, ketkä ei ole tehneet oikeastaan mitään tämän homman eteen ja karkaavat heti ensimmäisen tunnin jälkeen naureskellen pois. Siinä vaiheessa voi ainakin huokaista, että nuo eivät luultavasti ainakaan pääse sisään :-)
Hirmuisesti tsemppiä Jonna! Minä kyllä luotan siihen, että kyllä tällä työllä pitäisi jotain tuloksia saada! :))
No sama täällä! En ole saanut enää oikein öisin untakaan, inhottavaa :/ Ja itsekään en oikein osaa enää kunnolla lukea mitään, vähän sivua sieltä ja toista tuolta. Huomenna pitäisi lähteä sinne Lappeenrantaan ajelemaan, jaiks!
Oivoi, mitenköhän se pää kylmänä oleminen onnistuu.. :D Varmasti sitä kyllä rauhoittuu sitten, kun saa kokeen eteensä ja keskittyy siihen. Ja heh, toivottavasti siellä on paljon naureskelevia karkureita ;)
Niiiin paljon tsemppiä vielä sinnekin <3 Palaillaan kokeen jälkeen! ;)
ei vitsit, ihana kuulla että sulla on tuollainen järkevä asenne pääsykoetta/koko opiskelu asiaa kohtaan ! tietenkin jos tosissaan sisään haluaa on töitä tehtävä, mutta tosiaan jos sinne ei ensi tai välttämättä vielä toisellakaan yrittämällä pääse ei sen pitäisi olla maailman loppu. nuoriahan tässä vielä ollaan, ja aikaa on vaikka mille ! :-) hirmuisesti tsemppiä lukemisen loppu rutistukseen sekä tietenkin itse kokeeseen ! <3
Kiitos Siiri ihanasta kommentista <3 Naureskelin tässä juuri, että tällä hetkellä järkevyys on kyllä taas kaukana tästä neidistä! Täällä aletaan olla niin jännittyneen, pelon ja hermostuneisuuden sekaisissa tunnelmissa, että huhhuijakkaa.. :D Mutta tosiaan, vaikka ei paikkaa irtoaisikaan niin ainakin olen ylittänyt itseni ja tehnyt parhaani! :)
Hei, onko toi kahvila kuin lapsiystävällinen paikka?Voiko mennä huoletta pienenkin lapsen kanssa? :)
Heippa! Minä ainakin olen kokenut sen olevan oikein lapsiystävällinen paikka, olin siellä muun muassa viime kesänä siskoni ja hänen vuoden ikäisen tyttärensä kanssa ilman mitään ongelmia :) Varmasti voi siis hyvillä mielin mennä sinne pienenkin lapsen kanssa! Suosittelen kyllä ehdottomasti poikkeamaan tuolla kahvilla :)