Olen jo muutamaan otteeseen esitellyt teille lempikosmetiikkatuotteideni joukosta löytyvän Diorin värillisen Lip Glow Color Reviver-huulivoiteen. Sitä on kulunut jo monen monta purtiloa ja kyse on yhdestä niistä must-tuotteista, joita laukustani lähes joka päivä löytyy. Olinkin aivan innoissani huomatessani alkukeväästä Stockan Diorin pisteellä kolme uutta huulirasvakandidaattia!
En tuolloin raaskinut sitä vielä ostaa, vaikka myyjä kovasti minua maanittelikin, että nämä ovat vain kausituotteita. Myyjätär taisi nähdä empivän ostankoenköosta-ilmeeni: “Näitä ei siis saa enää myöhemmin ostettua!”. Ajattelin fiksuna tyttönä odottelevani reissuun asti, josko huulirasvapuna irtoaisi Tax Freestä halvemmalla, ja poistuin tyhjin käsin. Malttamattomuus kuitenkin iski (ja kauhu siitä, että jäisin ilman!) ja kävin pari päivää sitten hakemassa sen kassan kautta kotiin. Ihana pieni piristys arkeen ;)

Hämmentävää on, että ulkomuoto on tekstiä lukuunottamatta tismalleen samanlainen aiemmin omistamani Lip Glow-huulirasvan kanssa, on siis hieman hankala yrittää nopeasti kaivaa oikeaa tuotetta meikkipussista. Noh, pikantti yksityiskohta ;)
Tämä Lip Balm on sävyä 2, jotain pinkin ja ruusunpunaisen väliltä pienenpienillä hileillä varustettuna. Kuva kyllä vääristää värin täysin, näyttää tuossa enemmän fuksialta, mitä se ei tosiaankaan ole! Valikoimassa oli myös kaksi muuta sävyä, hento vaaleanpunainen ja kevyt hieman persikkainen.

Vasemmalla aiempi puikko, joka tuo huulille kevyen vaaleanpunaisen värin riippuen huulien omasta sävystä, minulla värin vahvuus vaihtelee myös siitä, onko huulilla esimerkiksi jo alla tavallista rasvaa. Tämä uusi versio sisältää minun silmääni enemmän pigmenttiä ja tuntuu myös huulilla kosteuttavammalta.
Tästä tulee varmasti uusi kilpailija tuolle aiemmalle lempparilleni! Lip Glow on ollut loistava tuote etenkin töissä, huulille on helppo sutaista tauolla nopeasti väriä ilman siveltimiä tai peiliä. Pian taas töihin palatessani jompikumpi näistä tulee varmasti löytymään aina ta
Hyvältä vaikuttaa :) Mitä hintaluokkaa nuo ovat?
Tämä oli itseasiassa aika kirpaisevan hintainen, 39e :/ Muistaakseni muutaman euron vielä kalliimpi kuin tuo aiempi versio. Minä hamstrailen näitä aina kerralla useamman putelin taxfreestä tms., niin säästää montakymppiä! :)
Ihastelin tuota samaa viimeksi kun käpäisin Stockalla, mutta en vielä raaskinut kotiuttaa, vaikka olikin ihanan sävyinen. Olen nyt jotenkin ihan totaalisesti hurahtanut vähän voimakkaampiin sävyihin, vaikka ennen en oikein mitään väriä uskaltanut huulissa käyttää. Ehkä se on tämä kevät ja kesä! ;) Vanhemmat on kesän alussa lähdössä kaupunkilomalle ja voi olla että joudun kirjoittelemaan mun kasvavaan tax free-listaan tuonkin, jos sitä sieltä löytyisikin :-)
Ihanaa viikonloppua! Muista relailla varsinkin jos on lakkiaisia :) Enää yksi viikon puristus sen jälkeen!
Samaa minäkin mietin, etten raaski ostaa, kun taxfreestä saisi pian halvemmalla. Sitten hätähousuna rupesinkin pohtimaan, ettei tuota välttämättä siellä myytäisi, kun en nähnyt sitä missään muualla kuin keskustan Stockalla!
Tuo on tosi kiva sävy, tuo väriä mutta on silti koostumukseltaan aika läpikuultava ja kevyt, joten tuosta on helppo aloittaa vahvempien sävyjen kokeileminen ;)
Ihanaa viikonloppua sinnekin <3
Itseltäni löytyy juuri tuo vaaleampi versio meikkipussista, josta on tullut jo pysyvä asukki. :) Itse juuri Tax Freesta ostin. Tuo Stockan hinta on hieman suolainen! Mutta olen huomannut, että Tax Freehen ei välttämättä tule aina kausituotteita, joten ne pitäisi ostaa heti juuri esim. Stockalta. :)
Ihanaa viikonloppua! :)
Hih, se on minunkin meikkipussini ehdoton vakiasukki ;) Aivan loistotuote! Stockan hina on tosiaankin suolainen, onneksi pian pääsee Tax free'hen täyttämään taas varastoja :)
Ihanaa sunnuntaita, Elle-Marie! :)