Heipparallaa! Helatorstai ja monien vapaapäivä on hyvä aloittaa tällaisella vaaleanpunaisella kosmetiikkahömpällä ;)
Ennen olin hyvin laiska mitä tulee vartalon kosteuttamiseen, mikä on sinänsä hassua, kun käytän kuitenkin paljon aikaa ja useampaa tuotetta esimerkiksi kasvojeni ihon hoitamiseen. Kroppa jää siis ainakin minulla helposti ilman kosteutusta, mutta onneksi jokailtaisen rutiinin muistamista helpottamaan onkin keksitty herkulliset vartalonhoitotuotteet ;)
En ole aiemmin kokeillut näitä joka paikassa paljon hehkutettuja Victoria’s Secretin vartalonhoitotuotteita ja halusinkin tietää, what’s all the fuss about. Tarkoitukseni oli ostaa näitä Lontoon reissulla Heathrow’lta, mutta olinkin tuolloin jossain ihan toisessa kaupassa hipelöimässä ihania nahkalaukkuja ;) Siksi esitinkin taannoin kyseisen kentän kautta matkustavalle ystävälleni toiveen, josko hän toisi minulle sieltä pari purnukkaa.
Toiveeni sisälsi Strawberries & Champagne-sarjan (tuoksun heitin ihan hatusta ilman aiempaa kokemusta, kuulostihan tuo yhdistelmä sen verran herkulta!) Hydrating Body Lotion-rasvan ja Fragrance Mist-tuoksun. Ja täytyy sanoa, että vaikka kauniit vaaleanpunaiset purnukat ovatkin silmäruokaa kylppärissä, petyin hieman näihin kulttituotteisiin, tai sitten mielikuvani yhdistelmästä villeistä mansikoista ja pirskahtelevasta shampanjasta olivat vain liian korkealla :D Vartalotuoksu tulee kyllä varmasti olemaan käytössäni kesällä esimerkiksi rannalla, kun ei saisi käyttää hajuvesiä auringonoton yhteydessä. Ei sillä, eiköhän näistä pohjat saada joskus näkyviin, mutta ihan eivät täyttäneet odotuksiani!
VS:n tuotteita pidemmän korren veti kuitenkin kunnon kotimainen Lumene! Olen ennen käyttänyt TBS:n Body buttereita, mutta tällä kertaa kokeilinkin tuota tänä keväänä (?) kauppojen hyllylle tullutta Lumenen Hoitavaa vartalovoidetta. Ja voi vitsit, eipä tarvitse enää kahta kertaa käskeä tätä tyttöä rasvailemaan kroppaa suihkun jälkeen, mustikkainen tuoksu on nimittäin aivan mieletön! Jokailtainen rutiini on taattu ;)
Mitä mieltä te olette Victoria’s Secretin tuotteista, yliarvostettuja vai maineensa veroisia? Tai onko joku muu ehtinyt kokeilla tai tuoksutella tuota Lumenen mustikkajogurttia? ;)
Mä ostin tuota samaa VS:n vartalorasvaa Lontoon kentältä mutta en ole vielä korkannyt sitä. Tuoksu oli aika voimakas,joten yhdistän sen varmaan normaaliin vartalovoiteeseen :)
Lumene on kyllä pakko ostaa seuraavana,sen verran olen kuullut siitä hyvää!
Meiltä löytyy myös kylppärin hyllystä noita VS:n tuotteita monessa eri tuoksussa ja muodossa. Myös tuo samainen Strawberries & Champagne body lotion löytyy, mutta pakko kyllä myöntää että se on jäänyt aika vähäiselle käytölle juuri siksi, että tuoksu ei ole mun mielestä ole kovin kummoinen verrattuna sarjan muihin tuoksuihin. Itse olen ihan hulluna kaikkiin vaniljan tuoksuisiin tökötteihin ja VS:n Vanilla Lace on mun ehdoton lemppari. Varsinkin tuon Vanilla Lacen body lotionin kanssa olen kuitenkin huomannut sen, että aluksi tuoksu on tosi keinotekoinen ja vähän liiankin vahva, mutta päivän mittaa se alkaa tuoksua iholla ihan mielettömän ihanalta :-) Toinen lemppari on Mango Temptation, joka toimii varsinkin suihkugeelinä hyvin ja antaa ihanan raikkaan hedelmäisen tuoksun iholle!
VS:in tuotteet on ihan vieraita mulle. TBS:in vartalovoit ovat vieneet syrämmeni :)
Heips! Löysin blogisi jokunen aika sitten ja jäin heti koukkuun! ;) Ite sain ystävältä tuliaisena VS:n hajuvettä, samannäköinen pinkki putilo kuin tuo sun kuvassa oleva mutta vähän eri tuoksulla. En tiedä, johtuuko tosiaan siitä tuoksusta vai mistä, mutta en oo kovin monesti sitä pystynyt käyttämään, kun tuoksu on niin voimakas ja noh, ei kauheen hyvä. Itsekin siis petyin, kyllähän nyt VS:ltä ois odottanut jotain hippusen parempaa.. ;)
Victoria's Secretin tuotteet ovat mielestäni maineensa veroisia, suositellut olen aina heidän tuotteitaan! :) Pitääkin kokeilla tuota Lumenen uutukaista jos voiton vei kotiin kerta. :)
Itse olen tilaamassa VS nettikaupasta bikinit ja ajattelin laittaa tollasen vartalotuoksun mukaan, koska en ole tiennyt ettei hajuvettä saa käyttää aurinkorasvan kanssa joten kiitos tiedosta: –D !
Itse tykästyin kovin pure seduction ja love spell tuotteisiin liikkeessä vieraillessani. Aiemmin en juuri ollut koko paikasta kiinnostunut, mutta jäin koukkuun siihen tuoksuun mikä amerikkalaisilla tutuilla oli päivittäin ihollaan kosteusvoiteiden jne ansiosta. :) Kyllähän ne tuoksut tietysti kesällä tulee paremmin esiin kun on paljaammat jalat jne. Kosteuttavista ominaisuuksista en kyllä osaa sanoa. Onko tuo Lumenen versio muuten sellaista oikein kermaista ja paksua vai kevyempää?
Se on tosiaankin aika pistävä tuoksultaan! Laantuu kyllä jonkin verran levittämisen jälkeen, joten ei se huonokaan ole :) Oioi tulet kyllä ihastumaan tuohon Lumeneen, ei ole kaukana etten pistä tuota rasvaa suuhuni!! :D
Hitsi vie, olisi pitänyt käydä silloin Heathrow'lla itse tuoksuttelemassa noita! Nimittäin sekä Vanilla Lace ja Mango Temptation saivat kuolan valumaan, oii :D
Ps. Meillä oli aika surkea maikka johtamisessa tällä viikolla :S Harmittaa, kun se viimevuotinen ope oli hirmukiva ja innostava! Ensi viikolla onneksi laskista, jota olenkin jo odotellut! Miten teiän kurssilla sujuu? :)
TBS:n vartalovoin nimeen vannon minäkin! ;) Mikä on teikäläisen lempparituoksu niistä?
Heippa! Voi miten piristitkään lukupäivääni kommentillasi, kiitos valtavasti siitä ja tervetuloa seurailemaan! :) Ja tosiaan, ehkä meillä molemmilla oli odotukset aika korkealla VS:n suhteen hih ;)
Ps. Kävin kurkkaamassa blogiasi ja valkoinen iso karvaturrisi vei sydämeni ihan täysin, voih!
Hmm, ehkä minun täytyy antaa Victoria's Secretille uusi mahdollisuus uuden tuoksun kera ;) Lumene vei kyllä ehdottomasti voiton tuoksun ja koostumuksensa puolesta, nam!
Itseasiassa ei tietääkseni ole kyse siitä, etteikö hajuvettä saisi käyttää aurinkorasvan kanssa vaan siitä, että aurinko ei ole hyvä yhdistelmä hajuveden kanssa. Tein pientä googlettelua ja löysin Hyvä Terveys-sivuilta artikkelin, jonka mukaan alkoholipitoiset tuotteet voivat jättää iholle pigmenttiläiskiä, näin ollen hajuvesiä tulisi auringonoton yhteydessä välttää! :)
Täytyy ehkä antaa VS:n tuotteille uusi mahdollisuus, jos sitä ensi kerralla pääsisi sitten oikein tuoksuttelemaan eri vaihtoehtoja! Viis kosteuttavista ominaisuuksista jos tuoksu on huumaava, hih ;)
Hmm, se on kyllä paljon kermaisempaa kuin perus vartalovoide, mutta ei esimerkiksi ihan niin tököttiä kuin TBS:n vartalovoit. TBS:n vartalovoit myös tuntuvat iholla vielä seuraavana aamunakin kalvomaisesti, joten siihen verrattuna Lumenen voi ei ole minusta ihan niin paksua :) Pidän kuitenkin itse koostumuksesta kovasti!
Eikä! Meillä on menossa nyt kanssa johtaminen ja vetämässä sama tyyppi kun viime vuonna oli ja se on ihan huippu! Kaikki on ihan fiiliksissä, kun se osaa vetää ne luennot just niinku pitää, sivu kerrallaan. Hän sanokin, että vetää tänä vuonna vaan Turussa ja Tampereella. Harmi kyllä! Laskis on kyllä ehdottomasti munkin lemppari ja tykkäsin ainakin meidän luennoista kovasti. Tehtiin sopivasti tehtäviä, jotka oli mun mielestä oikeella tavalla haasteellisia ja soveltavia :)
Onko teillä ollut jo kansis? Toivottavasti teillä on siinä sitten eri luennoitsija kun meillä! :s Siitä opesta on kerennyt tulla jo ihan yleinen läppä meidän kurssilaisten kesken heh :D
Voieiii, mä tulen sinne Turkuun vierailemaan!! :D Meillä oli sama maikka kuin markkinoinnissa tänä vuonna, ihan symppis mies muuten, mutta ei vaan osaa opettaa ei millään :/ Luki kaikki asiat suoraan kirjasta/kalvolta, sivuutti ties kuinka monta viime vuonna tärkeäksi merkattua asiaa ja argh!! Puhuu vielä sellaisella tasaisella äänenpainolla, niin että mulla siirtyi mielenkiinto lähinnä iPhonella leikkimiseen.. :D Ja tosiaan samat asiat olisin voinut lukea ihan itse kirjasta, joten ajanhukkaa melkeinpä.
Meillä oli viime viikolla kansis ja tosi hyvä maikka, sellainen nuorehko mies, joka kertoi asioista hyvin omin esimerkein ja omin sanoin! Kansis on mulla kuitenkin kyllä varsinainen kompastuskivi tällä hetkellä :/
Tervetuloa! :-) Mutta hyvä jos teillä sitten oli siinä vähän fiksumpi maikka! Se on kyllä mullekin kaikista ongelmallisin, varsinkin kun tänä vuonna on vielä se aineisto eikä yhtään osaa odottaa mitä sieltä on tulossa :p
Välillä tässä alkaa usko loppumaan itseensä, mutta nyt vaan täytyy jaksaa vikat viikot painaa ja sitten luottaa siihen, että oma kova työ riittää! Mä ainakin uskon siihen että things are meant to happen :) Tsemppiä hirmusesti!
Jep, toivottavasti nyt ei vaan kaatuisi kouluun pääseminen siihen, vaan pystyisin vielä jotenkin sisäistämään sen kansiksen :/
Ja tosiaan, tuohon uskon minäkin, etenkin viimeaikaisten tapahtumien perusteella! :) Kun jotain oikein kovasti haluaa ja tekee töitä sen eteen, niin kyllä ne asiat menevät niin. Speaking of, takaisin johtamisen kirjan pariin hih ;) Tsemppiä sinnekin! <3
Mä olen tehnyt sen virheen,että olen käyttänyt hajuvettä auringonoton kanssa ja mulla on jo usean vuoden ajan ollut siitä johtuen pigmenttiläiskiä siinä kohdassa :/ näyttävät ihan siltä,että mulla olisi likaa siinä kohdassa :D
Kiitos vastauksesta. :) Itselläni ei nimittäin nuo tbs:n vartalovoit imeydy ollenkaan, joten sieltä on aina hankittava sitä kevyempaa lotionia jos jotain haluaa. Tätä Lumenea voisin seuraavalla kerralla kaupassa katsella, tuohon sarjaanhan taitaa kuulua aika paljon kaikkea muutakin. Eli kiitos vinkistä! :)
Voi harmi :/ Onneksi tuollaiset asiat häiritsevät itseään useimmiten eniten, eikä muut niitä huomaa :)
Noniin, sittenhän tuo Lumenen versio voisi olla sinulle juuri mieleinen, eikun kaupoille! ;)
Vartalotuksuista tai ihonhoitotuotteista ei ole kokemuksia; alusvaatteista, bikineistä ja muista vaatteista kylläkin. Ja täytyy sanoa, ovat aivan liian yliarvostettuja!! Ystäväni joka jolla pidempi kokoemus VS:n tuotteista onkin sanonut että laatu on viime vuosina laskenut hurjasti :/ Varsin ikävää kuultavaa. Itse en ainakaan enää rahojani haaskaa nuihin, aika kalliiksi se onkin jenkeistä ollut tilata.
Hihh, Cira on kyllä melkoinen sydäntensärkijä, nuoresta 7kk iästä huolimattaan! ;)
Hmh, voi miten ikävä kuulla! :/ Itse en ole koskaan niitä päässyt kokeilemaan, etenkin biksut kiinnostaisi, mutta harmi, jos niissä on mennyt laatu alaspäin..
Mulla on tuoksu sekä voide tota strawberries & shampangea. Tosin voidepullo, on tuubimallinen, ilmeisesti vanhempaa muotoilua.. mutta oon tykännyt ko. voiteesta todella paljon! Imeytyy nopeasti ja jättää kädet ihanan pehmeiksi. Voiteen tuoksukin miellyttää itseäni, en koe sitä mitenkään liian vahvana. Lukeutuu omien lempituotteiden joukkoon ehdottomasti! Sitä mistiä en sanoisi kovin kummoiseksi. Ei kuitenkaan pahakaan…
Mutta nääkin on makuasioita! :)
Ja muutes, löysin jotain ihmeen kautta tän sun blogin tässä joku ilta ja vaikuttaa kyllä niin omantyyliseltä, että olen alkanut seuraamaan tätä! :) Ihana tyyli sulla ja vaikutat positiiviseltä ihmiseltä. Ja plussaa! (mitä nyt äkkiseltään huomasin) sulla ei oo kymmentä asukuvaa samanpäivän asusta! :D Kuten monilla bloggareilla.
Jos kuvat on hyviä niin riittää ihan parikin tai yksi, plus detaljikuvat.
Voih, kommenttisi oli julkaisun jälkeen jäänyt ihan unholaan! Se muistui mieleeni kun näin kylppärin hyllyllä tuon VS:n purtilon :D Minäkin pikkuhiljaa lämpenin tuolle Strawberries & Champagne tuoksulle, vaikka alkuun se tuntui vähän pistävältä. Ja tosiaan, koostumus on ihana ja imeytyy iholle nopeasti!
Ihana kuulla että olet löytänyt tänne, tervetuloa vaan! :) Lämmin kiitos kivasta palautteesta ja kauniista sanoistasi!