Toivepostaus: Opiskelu & pääsykokeet

Olen useampaan otteeseen maininnut täällä painiskelevani tämän kevään ajan pääsykoekirjojen parissa. En ole kuitenkaan valottanut asiaa tarkemmin muuten kuin kommenttiboksin puolella ja sieltä ruudun takaa on myös esitetty toivetta aiheesta, joten tässä vähän opiskelutaustaani ja ajatuksiani tämän rutistuksen varrelta :)

Valmistuin siis ylioppilaaksi viime keväänä. Koko abivuoden kestäneen stressaamisen jälkeen olin niin uupunut, että muutamien pääsykoekirjojen lukemisyritysten jälkeen  jätin hakemisen kokonaan ja päätin pitää suosiolla välivuoden. Välivuotta en ole kyllä katunut hetkeäkään, sillä sen aikana mieleni on ehtinyt muuttua ties kuinka monta kertaa opiskelujen suhteen, niin ala, opiskelukaupunki kuin -kielikin on heittänyt varsinaista kärrynpyörää päässäni. Kävin myös syksyllä täydentämässä yo-tutkintoani, olen päässyt matkustamaan ja tietenkin hankkinut sitä arvokasta työkokemusta. Myös se ylppäreiden jälkeinen uupumus oli muuten kyllä ihan sen arvoista, itselläni on ainakin valtava hyöty arvosanoista nyt pääsykokeissa pisteiden kannalta!

Nyt on kuitenkin ollut taas aika palata kirjojen pariin, tarkemmin sanottuna juurikin kauppakorkean pääsykoekirjojen. Aloitin lukemisen helmikuussa, jolloin jäin myös töistä pois voidakseni keskittyä täysillä vain ja ainoastaan pääsykokeisiin. Olen lueskellut noin 6-8 tuntia päivässä, ihan alkuun pidin viikonloput vapaina, mutta viimeiset pari kuukautta olen pitänyt vain sunnuntain vapaapäivänä. Joinain päivinä tuntimäärä on tosin jäänyt vähäisemmäksi (tai jopa nollille), mutta ainakaan itselläni sellaisesta väkisin pänttäämisestä ei tule yhtikäs mitään. Sitten on taas niitä päiviä, kun aika lentää kuin siivillä ja päällä on mieletön draivi! Tosiaankin, fiilikset tässä kevään mittaan ovat menneet aikamoista vuoristorataa ;)

Kyselitte myös opiskelumetodeistani ja lukio-opiskelujen myötä tiedän juuri minulle parhaat tavat oppia. Jos pelkästään luen, menee opiskeleminen helposti haukionkala-meiningiksi, joten usein teen myös muistiinpanoja, mindmappeja, tehtäviä ja niin edelleen. Olen ehdottomasti visuaalinen oppija, mutta toisillehan sopivat sitten vaikka auditiiviset keinot tai muut :) Jos saisin jotain tehdä nyt toisin, tekisin ehdottomasti lukusuunnitelman! Uskoisin siitä olevan aivan mielettömästi hyötyä, kun kalenterissa lukee joka päivälle tietyt sivumäärät ja näin ollen tiedät varmasti olevasi aikataulussa. Noh, virheistä oppii!

Olen siitä onnellisessa asemassa, että kaikkien pohdintojeni jälkeen tiedän hakeutuvani ehdottomasti oikealle alalle. Tiedän haluavani yliopistokoulutuksen ja kaupallinen ala kiinnostaa, kaikki palaset ovat siis loksahtaneet paikoilleen. Yksi asia minua kuitenkin tässä vielä hieman jännittää ja se on se, että koko ikänsä Helsingissä asunut tyttö ei aiokaan hakea kotikaupunkiinsa. Kääk!

Helsingissä pisterajat ovat niin tähtitieteellisen korkeat, että päätin ylittää suuren kynnyksen ja hakea toiseen kaupunkiin. Vielä vuosi sitten minä olin se, joka kailotti kovaan ääneen, että ”Minä en kyllä halua Helsingistä mihinkään muualle opiskelemaan!”. Nyt se päätös on kuitenkin tehty ja hakulomakkeessa komeilee ensimmäisenä hakukohteena jotain ihan muuta kuin kotikaupunkini. Toivon koko sydämestäni pääseväni opiskelemaan unelmoimaani alaa, mutta samalla olen aivan kauhusta jäykkänä mahdollisesta tulevasta muutoksesta. Jestas, toiset lähtevät toiselle puolelle maailmaa opiskelemaan ja meikäläinen on kauhuissaan parin tunnin matkan päähän muuttamisesta ;)

Vaikka aloitinkin lukemisen ajoissa, on minulla silti tällä hetkellä tunne, että olen lukenut aivan liian vähän. “Jos vielä saisi yhden kuukauden lisää aikaa!” En ole kuitenkaan koskaan lukenut mihinkään näin paljon tai kuluttanut kirjaston penkkiä tähän tahtiin, joten täytyyhän siellä päässä nyt jotain olla :) Tässä vaiheessa osaamisen on vaan riitettävä ja tiedän ainakin tehneeni paljon töitä asian eteen. Jos kävisikin niin, ettei se riittäisi, olen kuitenkin tehnyt parhaani ja olen taas ensi vuonna viisaampi! Kyllä, olen sen verran kunnianhimoinen, että jos minä jotain päätän, niin myös teen sen, joten aion kyllä päästä sinne kauppakorkeaan vielä jonain päivänä ;)

>Nyt käsillä on viimeiset hetket ja stressikin on sen mukainen, mutta ei auta muu kuin vain lukea ja lukea. En voi edes kuvitella sitä mieletöntä tunnetta, jos postilaatikosta kolahtaisi heinäkuussa paksu kirje! Se onnistumisen ja itsensä voittamisen tunne vie ainakin minua eteenpäin :)

Kirjoitin aiheesta paitsi siksi, että tätä oli toivottu niin myös sen takia, että siellä ruudun takana on varmasti muita samojen haasteiden kanssa painiskelevia. Olisi mahtavaa kuulla teidän kokemuksianne ja mietteitänne, tämä vuorovaikutus kun on tässä touhussa muutenkin se koko jutun suola! :) Valtava tsemppi kaikille pääsykoekirjoja kahlaaville vielä viimeiseen rutistukseen!

43 thoughts on “Toivepostaus: Opiskelu & pääsykokeet

  1. Tsemppiä kovasti! :) Usko itseensä on melkein yhtä tärkeää pääsykokeissa kuin lukeminen. Joa ajattelee ettei tästä tule mitään, niin ei varmasti myös tule. Hassua, miten tämän postauksesi myötä muistin omat lukemiseni niin elävästi neljän vuoden takaa ja nyt olen kuitenkin jo kirjoittelemassa gradua :)

  2. Kaikille tulee tuo tunne ettei osaa mitään, kyllä se siitä :) T. Yksi jolla on myös luku-urakka menossa, ei kylläkään kauppikseen vaan oikikseen… :)

  3. Olen lukenut sun blogia jo hyvän tovin, lähes alusta saakka ! Harvoin kuitenkaan kommentoin lukemiani blogeja, pitkään aina mietin, että voisihan sitä jonkun merkin käymisestään jättää mutta aina se vaan on jäänyt. Nyt kuitenkin tuli sellainen fiilis, että kommentti on jätettävä, nimenomaan juurikin tuon vuorovaikutuksen takia.

    Ensinnäkin iso kiitos, sun blogi on kyllä aina varsinainen päivän piristys ! :) Ihania, just mun makuun olevia asuja ja sopivasti “hömppää”. Itse luen tällä hetkellä oikiksen pääsykokeisiin ja viimeinen kuukausi lähti käyntiin, nyt ollaan jo siinä alle kuukaudessa, kääk ! Olen lukenut päivittäin n. 8 tuntia, tai 6 + valmennuskurssi, ja myöskin sunnuntait pitänyt vapaana. Oikikseen pyrkijöistä ainakin kuulee useasti näitä 12 tuntia päivässä eikä yhtään vapaapäiviä -juttuja, mikä ei taas itselleni sopisi ollenkaan, tarvitsen sen lepohetken ja vapaapäivän ihan vain ajatusten rauhoittamiseen. Tunteet menee täälläkin vuoristorataa, välillä tuntuu, että hei homma on hanskassa, ja välillä taas ettei päähän vaan ole tarttunut yhtään mitään. Viime metrit kuitenkin jäljellä joten eikun tsemppi päälle ja kirjat käteen !

  4. Heip Jonna, kiva kun postasit tästäkin aiheesta! Pitkään olenkin pohtinut, että minkähän koulun pääsykoekirjoja siellä tahkoatkaan. Itselläni oli myös haave päästä kauppakorkeakouluun, hain Lappeenrantaan ja Helsinkiin. Kuukauden-parin lukemisen jälkeen minulle kuitenkin pamahti karu totuus kasvoille. Muutamien työkavereideni kanssa juteltuani heidän lukutaipaleestaan kyseiseen kouluun, tajusin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia lukea yhtä paljon. Eräskin oli lukenut 7 kertaa kaikki pääsykoekirjat läpi, kävi valmennuskurssin – ja tämä oli jo kuitenkin hänen toinen yrittämänsä. Itse olen nyt ammattikoulusta valmistumassa. Olen ollut helmikuusta asti pankissa työharjoittelussa, ja töitä on tehtävä siellä joka päivä lähes 8 tuntia. Näin ollen aikaa lukemiseen jäi muutama hassu tunti iltaisin, sekä viikonloput.

    Noh, pointtini oli se, että olen samaa mieltä kanssasi tuosta välivuodesta. Minunkin kannattaisi nyt työskennellä vuosi ja hakea sitten ensi vuonna kauppakorkeaan. Ikävää vain, että tiedän, ettei se omalla kohdallani tule toimimaan. Mikäli vuoden nyt elelen paksun lompakon kanssa päivittäin työskennellen, en voi palata enää 'köyhään' opiskelijaelämään. Niinpä siis ammattikorkea todennäköisesti kutsuu. Katsotaan sitten, jos sen jälkeen miettisi sitä yliopistoa, vaikka maisteritason tutkinto siihen päälle.

    Mutta aivan tuhannesti tsemppiä sinulle, toivon todella, että kova puurtamisesi palkitaan!

  5. Olisiko muutto edessä Turkuun? :) Ja aivan varmasti tulet pääsemään sisälle, fiksut pärjää aina ja kova työ palkitaan aina! :)

  6. Hyvä postaus ja tästä oli varmasti hyötyä monelle! Toivottavasti suuri uurastuksesi palkitaan! Tampereelleko olet hakenut? :) TSEMPPIÄ! :)

  7. Ihana postaus!! Itselläni on juurikin sama tilanne päällä, kauppiksen pääsykoe siintää parin viikon päässä ja aikamoinen stressijännitysahdistus alkaa olla päällä.

    “Jos vielä saisi yhden kuukauden lisää aikaa!” En ole kuitenkaan koskaan lukenut mihinkään näin paljon tai kuluttanut kirjaston penkkiä tähän tahtiin, joten täytyyhän siellä päässä nyt jotain olla :)” Sama minulla! Mieletön tunne se paksu kirje kyllä olisi, voi että.. Olisin kyllä onnesta soikeana! Samalla ahdistaa se, että jos kirje onkin viime vuotiseen tapaan ohut ja hylkäävä.. :/ Tällä hetkellä kun mikään muu ei ole tärkeämpää kuin se, että se ovi yliopistoon aukeaisi!

  8. Hmm, veikkaan että hait Turkuun opiskelemaan? Saattoi mennä päin heiniä arvaus, mutta monet menevät juurikin sinne.. :p

  9. Heip,
    Pakko kommentoida tuohon, kun kirjoitat, että kaikkien pohdintojen jälkeen olet varma, että hakeudut oikealle alalle. Näin itsekin luulin tehneeni, kun yhden välivuoden jälkeen pääsin yliopistolle haluamaani opiskelupaikkaan. Valitettavasti parin opiskeluvuoden jälkeen ala ei tuntunutkaan enää omalta ja paluu lähtöpisteeseen oli väistämätön.

    Toivottavasti sinun kohdallasi näin ei ole ja kaikki menee hyvin, myös siellä uudessa kaupungissa sitten kun sinne pääset :) Halusin vain mainita, että tällainenkin valitettava takaisku on mahdollinen.

  10. Mä olin samassa tilanteessa, tosin eri alalle hakemassa, tasan vuosi sitten ja vaikka kauhulla muistelen viime kevättä ja sitä kuinka hirveä stressipallo olin niin nyt kun fuksivuosi unelmien koulussa alkaa olla takana (nyyh!), voin kyllä sanoa että kaikki oli juuri sen arvoista ja enemmänkin! :)
    Joten jaksa vaan luottaa itseesi ja taitoihisi vaikka välillä tuleekin niitä epätoivon hetkiä, niin kyllä se hyväksymiskirje sieltä postiluukusta kolahtaa! Hurjasti tsemppiä lukemiseen!! :)

  11. Kiitos Nanna kovasti, teidän tsemppinne lämmittävät mieltäni aina niin suunnattoman paljon! :) Ja olet ihan oikeassa, itseensä uskominen ja luottaminen on todella tärkeää. Hih, tuossa vaiheessa aika varmaan kultaa muistot, kun palailee mietiskelemään pääsykoeurakkaa ;)

  12. Olet varmaan oikeassa, on se kumma miten fiilikset heittävät ihan laidasta laitaan aina päivästä riippuen :D Oivoi oikikseen, se onkin iso urakka! Ihan hirmuisesti tsemppiä sinulle! :)

  13. Moikka Onski!

    Et tiedäkään, miten iloiseksi teit minut kommentillasi! :) Ensinnäkin on aina yhtä mahtavaa, kun joku jaksaa käyttää aikaansa kommentin rustaamisen ja ilmoittautuu sieltä ruudun takaa, vieläpä jo pidempään seurannut sellainen :) Ja toisekseen vielä ihana palautteesi, voi että, kiitos hirmuisesti!

    Huh, oikis on kyllä varmaan sellainen urakka että.. Itsekin tiedän ihmisiä, jotka viettävät kirjastossa kymmentä tuntia päivässä ja ties mitä, mutta tosiaan minäkin menettäisin järkeni sellaisessa! Sitä kuitenkin tuntee itsensä ja pitää vaan luottaa siihen omaan tuntumaan :) Tositosi paljon tsemppiä sinnekin “vuoristorataan”, kohta se ahertaminen toivottavasti palkitaan! :) Kiitos vielä kerran kommentistasi!

  14. Moikka ja kiitos paljon kommentistasi! :)

    Jos ymmärsin oikein, olit hakemassa heti ammattikoulusta valmistumisen jälkeen? Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu, minäkin kun yritin heti lukiosta lähteä lukemaan, mutta ei siitä tullut yhtään mitään. Olen kyllä kuitenkin sitä mieltä, että ei pitäisi liikaa miettiä muiden lukukertoja tms, se on kuitenkin niiin yksilöllistä minkä verran kenenkin tarvitsee opiskella! Meilläkin on valmennuskurssilla puhuttu, kuinka kirjat tulisi lukea 8 kertaan, mutta minulla ei yksinkertaisesti aika riitä, olen sen verran hidas lukijakin. Luen sen verran kuin ehdin ja sen on riitettävä :)

    Keskity nyt siis ihmeessä työntekoon, vuoden aikana ajatuksesi saattavat vielä vaikka muuttuakin :) Itselleni ainakin maistui välivuoden aikana tehtyjen töiden jälkeen lukeminen taas ihan eri tavalla, kivaa vaihtelua. Ammattikorkeakaan ei tietenkään ole huono vaihtoehto, yritän vain sanoa, että älä anna muiden tekemisten tai sanomisten lannistaa sinua! Jos kauppakorkeaan pääsy todella on haaveesi, älä jätä hakemista sen takia, ettei sinusta olisi siihen, kun joku muu lukee niin ja niin paljon. Jos ymmärrät mitä tarkoitan? :)

    Kiitos valtavasti, nämä teidän tsemppauksenne merkitsevät minulle aina hirmuisen paljon! :) Mukavaa kesän odotusta sinulle!

  15. Voih, olisikin.. :D Turku kiinnostaisi kaupunkina ihan hirveästi, harmi vain että piste-ero Helsinkiin ei ole kuin muutama hassu :/ Hain siis Lappeenrantaan, reippaasti alempi pistemäärä ja lyhyt matka Helsinkiin ikävän yllättäessä! :) Kiitos ihanista sanoistasi <3

  16. Kiitos Tiramisuheidi kommentistasi ja tsempistä, merkitsee minulle valtavan paljon! :) Hain Lappeenrantaan, reippaasti alempi pistemäärä kuin vaikka kolmessa suosituimmassa koulussa Helsingissä, Turussa ja Tampereella ja kotimatkakin on sopivan lyhyt ikävän yllättäessä :)

  17. Voi kiitos Cristiina, kiva kuulla että ruudun toisella puolella tykättiin :) Minäkään en osaa edes kuvitella miten upea fiilis olisi, jos se paksumpi kirje kolahtaisi postilaatikkoon! Tietysti minuakin ahdistaa (todella paljon itseasiassa :D), mutta meidän täytyy nyt vain luottaa itseemme ja osaamiseemme! :) Hirveästi peukkuja ja tsemppiä sinne!

    Ps. Etkö sinä muuten ole nyt amk:ssa vai muistanko väärin? Miten olet kokenut sen? Itsekin olen pitänyt plan B:nä amk'hon menemistä vaikka vuodeksi, jonka jälkeen voisi taas hakea uudestaan :)

  18. Hih, ihan hyvä arvaus :) Turku olisi varmasti ihana paikka ja jos pistemäärä olisi siellä useamman pisteen verran alempi kuin Helsingissä, hakisin ehdottomasti sinne! Laitoin ykkösvaihtoehdoksi Lappeenrannan, reippaasti alempi pistemäärä ja sopivan lyhyt matka Helsinkiin :)

  19. Moikka! Kiitos kommentistasi ja kiva, kun jaoit kokemuksesi tänne :) Olet ihan oikeassa, että noinkin voi vielä käydä. Tarkoitin lähinnä, että ainakin tällä hetkellä olen varma siitä, että päädyin hakemaan oikealle alalle. Mieleni kun tosiaan ehti vaihtua vaikka kuinka moneen otteeseen tässä välivuoden aikana :D

    Toivottavasti sinulla on asiat järjestyksessä taas ja olet keksinyt uuden mieleisen alan! :)

  20. Heippa Elina! Kiitos ihan mielettömästi kommentistasi ja tsempistä, sait ison hymyn huulilleni :) Ihana kuulla, että olet päässyt unelmiesi kouluun kovan uurastuksen jälkeen ja viihtynyt siellä! Toivottavasti voin sanoa vuoden päästä samaa itsestäni :)
    Aurinkoista kesän odotusta sinulle!

  21. Oon lukenu sun blogia vasta vähän aikaa ja kolunnu heti läpi, et mihinhän mahdat lukea…:D Voin yrittää lievittää sun stressiä kertomalla oman tarinani, näin jo vähän,köhöm, vanhempana..:) Eli hain suoraan lukiosta AMK:un, linjalle jonne pääs 10. En ikinä uskonu, et pääsisin, mut pääsin sisään. Vuoden aikana mulle selvis, et ala ei ollu mua varten. Jonka jälkeen pidin pari välivuotta töissä ollen, ja sit hain kauppakorkeaan. Luin tosi vähän, kirjat kertaalleen läpi ja olin töissä 12h päivä/6 päivää viikossa… Ja pääsin sisään. Eli ei kannata stressata turhaan, luotat vaa ittees, ni hyvin se menee.

  22. Kiitos ja tsemppiä myös sinne! Toivottavasti kova työ palkitaan, itse en ainakaan enää jaksaisi kolmatta kertaa hakea.. :/

    Olen amkissa, opiskelen liiketaloutta. Noh, en oikein ole tyytyväinen amk:n koulutusmetodeihin ja yleensäkin tapaan opettaa ym.. Haluaisin enemmän itsenäistä työtä ja enemmän tietoa! Tuntuu, että nuo 3 pääsykoekirjaakin sisältävät enemmän tietoa kuin vuosi amkissa yhteensä! Ainakin johtamisen osalta.. Mutta tottakai se on hyvä plan B! :) Mutta itse toivon, ettei sinne tarvitsisi enää palata :)

  23. Hih, sitä ei tosiaan ole jotenkin tullut mainittua täällä :D Kiitos stressinlievitystarinasta! ;) Vautsi, sinulla kyllä taitaa olla sitten ihan jotain oikein lahjakkuuttakin omasta takaa, sen verran hienon kuuloisen tempun teit!

    Ja kiitos, stressiltä en kyllä voi välttyä vaikka miten olisi, mutta toivotaan että menisi hyvin! :)

  24. Täälläkin tunteet menny vuoristorataa, toisena päivänä osaan ja toisena iskee epätoivo… Pitää vaan tsempata nyt kunnolla loppuun asti, jotta heinäkuussa ovet kauppakorkeaan aukeavat meille molemmille! :) Pitkä urakka on jo takana (itsekin aloitin lukemisen myös helmikuussa), eikä ole enää montaa viikkoa jäljellä, huijui!

  25. Olipa kiva lukea tämä postaus pitkän lukupäivän jälkeen! :) Tässä on taas istuttu aamu kahdeksasta asti nenä kirjassa ja ilta vielä valmennuskurssilla. Huuh nyt on kyllä pää niin höttöä, mutta varmaan tässä on taas jotain uutta päähän tarttunut.

    Voin kyllä niin kompata tuossa, että vaikka tuntuu että on lukenut ihan liian vähän, en ole kyllä ikinä tehnyt näin paljon minkään eteen! Toisaalta en kyllä ikinä ole mitään halunnutkaan näin paljoa :D Mä kyllä uskon, että meille molemmille aukeaa koulupaikka ainakin jostain päin Suomea! ;)

  26. Hei! Aivan ihana blogi sinulla. Mukavasti erilaisia postauksia niin asuista kuin sitten näistä “tylsemmistäkin” arkisista aiheista. Vaikutat ihailtavan määrätietoiselta ja fiksulta “jalatmaassa-tyypiltä” ja juttujasi on ilo lukea. Jotenkin sun juttuihin on helppo samaistua ja tosiaan toi sun lukutsemppi on ihailtavaa! :) Toivotan kovasti tsemppiä loppurutistukseen ja sitä myöten myös pääsykokeisiin! Toivottavasti puhti riittää myös päivitellä blogiakin jatkossa ;)

  27. Itse olen opiskellut kauppakorkeassa jo viisi vuotta (onko pääsykokeista jo niin kauan?!) ja mielestäni kaikista tärkeintä on luottaa itseensä ja uskoa, että pääsee sisään! Sulla vaikuttaisi ainakin olevan motivaatio kohdillaan ja tärkeää on myös että asia tuntuu omalta. Silloin opittavan asian sisäistääkin paljon paremmin :)

    Itse pidin myös välivuoden kirjoitusten jälkeen ennen kuin hain minnekkään. Luin silloin pääsykoekeväänä suunnilleen maaliskuusta eteenpäin, viitenä päivänä viikossa ja n.7-8 tuntia päivässä. Pidin yleensä vkloput taukoa, muuten olisi hajonnut pää pelkkien lukujen kanssa! Eli kun tehokkaasti lukee viikot, voi silti hyvällä omalla tunnolla pitää välipäiviä ja silti on mahdollisuudet päästä. Tsemppiä! :)

  28. Tiedän niiin tunteen! Huh, pitkä urakka meillä molemmilla takana :) Superpaljon peukkuja ja tsemppiä!

  29. Höh, mulla oli eilen kamalat ongelmat kun kirjasto menee perjantaisin jo kuudelta kiinni enkä ehtinyt lukea kuin muutaman tunnin kurssin päälle :/ Iltakurssi olisi siitä kyllä hyvä vaihtoehto!

    Toivon koko sydämestäni, että meille molemmille aukeaa kauppiksen ovet! :)

  30. Heippa!

    Kiitos näääin paljon kommentistasi ja valtavan ihanista sanoistasi! :) Et tiedäkään, miten iloiseksi teit minut palautteellasi, mukava kuulla että olet viihtynyt täällä juttujeni parissa :)

    Puhtia olisi päivittää tänne vaikka kuinka ja ideoita pää täynnä, nyt nämä seuraavat viikot aika on varmaan kyllä hyvin kortilla :/ Viimeistään kokeen jälkeen palailen sitten taas normaaliin rytmiin hih :)

    Aurinkoista viikonloppua!

  31. Moikka Susa! :)

    Oi, voisinpa minäkin vielä jonain päivänä sanoa noin hih ;) Kiitos ihan mielettömästi tsemppaavasta kommentistasi, nämä merkitsevät minulle niin paljon :) Kiva myös kuulla sinunkin kokemuksesi hakemisesta!

    Oikein aurinkoista viikonloppua sinne!

  32. Hain lisäksi Vaasaan ja Ouluun, että katsotaan törmätäänkö ensi syksynä hihih :D

    Ja kiitos kovasti haasteesta, käyn heti kurkkaamassa!

  33. Tsemppiä kovasti täältäkin luku-urakkaan! Ja fiksu ratkaisu tuo muualle kuin Hki:iin/Turkuun hakeminen, pääset todennäköisemmin sisään ja saat opinnot alkuun vrt. että hakisit monta kertaa niihin kouluihin, jonne on hirvee tunku ja opintojen aloitus viivästyisi koko ajan. Itse en aikanaan edes harkinnut Kauppista, koska siitä kuulee niin paljon niitä kauhutarinoita, että hurjalla lukemisellakaan ei pääse sisään, monivalintapääsykoe kun ei mittaa sitä älyä tai soveltamiskykyä millään tavalla. :(

    Itsellänikin oli 4 vuotta sitten täysipäiväinen työpaikka, joten päätin että otan riskin ja kokeilen Kauppiksen sijaan Hankenille (stressailin hirveesti kielen takia). Oma lukeminen jäi huikeaan kahteen viikkoon + pääsykoekurssiin, mutta pääsin sisään, kun sain sisäistettyä ne tärkeimmät asiat (kerkesin lukea vaan yhden kirjan kahdesti…) ja halu päästä kouluun oli todella kova. Uskon siis myös siihen, että pääsykoe menee paremmin, jos motivaatio on ihan katossa: :)

    Alan valinnasta halusin vielä kommentoida, että vaikka kyse onkin kaupallisesta alasta, löytyy sieltä sisältä myös todella erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja/pääaineyhdistelmiä, joita voi onneksi myös vaihtaa, jos joku ei tunnu omalta, eli senkään suhtaan ei kannata stressata. Meillä saa vaihtaa pääainetta vielä kandinkin jälkeen, kunhan pohjalla on tarpeeksi opintoja siitä vaihtoehtoisesta aineesta (ja opintoaika ei ylity vaihdon takia tms.).

    Ja toisaalta vaikka uusi opiskelukaupunki varmasti jänskättää, kestävät opinnot kuitenkin vain sen 5 vuotta. Lisäksi vieraassa kaupungissa ne opinnot tulee kuulema myös suoritettua hyvässä vauhdissa, etenkin jos mielii maisterivaiheessa jo takaisin Helsinkiin töihin. Tällaista olen kuullut työkavereiltani, jotka ovat opiskelleet niin Vaasassa, kuin Lappeenrannassa. :)

    Tsemppiä vielä tähän loppurutistukseen ja toivotaan kovasti, että saat sen paksun kirjeen heinäkuussa! :)

  34. Voi kiitos ihana Kersti kommentistasi, tuli ihan hymy huulille tätä lukiessa :)

    En tiedä mahdatko muistaa, mutta vuosi sitten lähestyin blogissasi sinua juuri Hankeniin liittyen. Olin pitkään kahden vaiheilla, hakisinko ihan kauppikseen vai Hankenin puolelle, jonne ajattelin olevan ehkä vähän “helpompi” päästä, ruotsin kielikin kun on ollut aina sydäntäni lähellä. Jänistin kuitenkin viime hetkellä vieraalla kielellä opiskelemista ja päätin hakea kauppikseen :) Tuo sinun sisäänpääsytarinasi on kyllä ihan mieletön, huh!

    Ja tosiaan kauppishan avaa varmasti muutenkin paljon ovia, mutta kiva myös kuulla noista ainevalinnoista ja niiden laajuudesta :) Olen myös miettinyt sitä, että jos uusi opiskelukaupunki ei miellyttäisikään, voisin hakea maisteriksi Helsinkiin/ Hankenille. Se 5 vuotta Lappeenrannassakin menisi kuitenkin varmasti nopeasti, kotimatkakin on sen verran lyhyt :)

    Kiitos vielä oikein kovasti tsempistä! :)

  35. Heippa Jonna!

    Olen jonkun aikaa seuraillut blogiasi ja ajattelin kerrankin kommentoidakin jotain :) Sinulla on tosi kiva tyyli kirjoitella ja pukeutua, ja vaikutat lisäksi ihanan positiiviselta ihmiseltä.

    Mielestäni oli sinulta hyvä veto hakea muualle opiskelemaan, varsinkin, jos olet koko ikäsi Helsingissä asunut. Vieraassa kaupungissa tulee keskityttyä opiskeluun paljon paremmin kuin “vanhoissa ympyröissä” ja opiskelukaveritkin tulevat mielestäni noin paljon läheisimmiksi. Paljon onnea jo valmiiksi pääsykokeisiin, hyvin se menee! :)

    -Bella

  36. Heippa Bella!

    Voi että, kommenttisi lämmitti niin paljon mieltäni :) Pelkästään jo se on mahtavaa, että joku sieltä ruudun takaa jaksaa käyttää pienen hetken päivästään kommentin raapustamiseen, on aina yhtä ihanaa nähdä ja kuulla, ketä siellä ruudun toisella puolella oikein on! Kiitos siis siitä :)

    Ja kiitos myös kannustuksesta, en tiedä tulkitsinko väärin, mutta puhut ehkä kokemuksesta tuosta muualle opiskelemaan lähtemisestä? :) Olen samaa mieltä, että yhteishenki uudessa kaupungissa on varmasti ihan eri, kuin vaikka Helsingissä. Kauempana monet ovat varmasti samassa tilanteessa ja näin ollen sitä ystävystyy varmasti helpommin ja läheisemmin :)

    Aurinkoista kesän odotusta!

  37. Heh, minäkin hakemassa kauppikseen ja toivottavasti aukeaa ovet syksyllä! :) Itse tosin laitoin 1. Hki 2. Tre ja 3. Lpr , ja kaduttaa vähän toi Tampere tossa kun joko jäisin mielelläni Helsinkiin tai sitten lähtisin Lappeenrantaan.. Mutta katotaan mikä yliopisto mut haluaa sitten heinäkuussa, everything happens for a reason? Ehkä törmätään Lappeenrannassa?;)

  38. Tamperehan olisi ihana kaupunki! Itsekin olisin voinut ehdottomasti hakea sinne, mikäli piste-ero Helsinkiin verrattuna olisi enemmän kuin muutaman pisteen, tarkoitus kun oli tosiaan pelata “varman” päälle :) Hirmuisesti tsemppiä sinne ja toivottavasti pääset haluamaasi kouluun!

    Ja tuohon lausahdukseen minäkin uskon, kaikella on tarkoituksensa :) Ehkäpä törmätään, kivaa kesän odotusta sinulle!

  39. Kirjoitin aika lailla E:n paperit, Terveystieto L, äidinkieli E, pitkä ruotsi E, englanti M ja matikka C :)

    Kauppiksessa kun on kaksi kiintiötä, yhteispisteillä ja koepisteillä, niin esimerkiksi viime vuoden rajoilla pääsen muistaakseni ainakin n. 6 pistettä “helpommalla” kuin jos hakisin pelkillä koepisteillä! Aika paljon hyötyä siis :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *