… tarvitaan uusi ripsari!
Aluksi pidennykset pois otettuani olin taas kauhuissani, miten lyhyiltä omat ripseni näyttivätkään, osittain varmaan jo ihan senkin takia, että on tottunut niin näyttäviin räpsyttimiin. Onneksi ne ovat jo muutamassa viikossa kuitenkin kasvaneet, vaikka eivät nämä minun haituvani ole koskaan missään huippumitoissa olleetkaan. Mitään mieletöntä näistä ei siis edes saa loihdittua, mutta olen silti löytänyt avun hennoille ripsilleni ;)

En edes muista, koska olisin viimeksi ollut ripsariostoksilla! Sille ei ole tosiaan ollut tarvetta ja aina pidennyksistä taukoa pitäessäni olen käyttänyt vanhoja kosmetiikkavarastoistani löytyviä jämiä. Ennen pidennyksien kokeilemista olin muuten ihan kamala ripsivärihamsteri, heikkouteni olivat kaikki uudet ja mullistavat ripsarit, joita oli aina pakko testata ;) Nyt suuntasin pitkästä aikaa taas Kicksiin käyttämään lompakossa polttelevaa alekuponkia (tarjoushaukka, kuten ostoksilla kanssani ollut ystävä totesi hih ;D) ja päätin kokeilla Diorin uutta Diorshow New Look-ripsiväriä. Ja onneksi kokeilin!

Useissa Diorin ripsareissa on todella paksut harjat, mutta tämä on paljon aiemmin kokeilemiani ohuempi ja sirompi. Tähänastinen lempparini on ollut Lumenen Blueberry Curl-maskara, joka muistuttaakin harjaltaan paljon tätä, mutta jälki on Diorissa näyttävämpää. Pituutta ei paljoa taiota, kun ei ole mistä taikoa, mutta tuuheutta tuolla saa senkin edestä! Voin vain kuvitella, millaista jälkeä tuolla saisi superräpsyttimet omaaville.
Sain muuten ystävältäni jo jokin aika sitten Aasian tuliaisina Shu Uemuran ripsientaivuttimet, joita olen päässyt vasta nyt testailemaan ja ovat kyllä kulttiasemansa arvoiset! Kiitos vaan vielä, E ;)
En tiedä johtuuko se uusista taivuttimista vai uudesta ripsarista, mutta ensimmäistä kertaa olen jopa viihtynyt pitäessäni taukoa pidennyksistä ;)
Ps. Olen ihan hämilläni tuosta pyöreästä lukijamäärästä, tahdonkin kiittää teitä pidempään mukana olleita ihan valtavasti ja samalla toivottaa uudet lukijat tervetulleiksi! ♥
Ihanaa torstaita!
Diorin ripsarit on aika lyömättömiä, käytin ennen vain niitä. Mutta sitten tapasin Lorealin architect 4D mascaran. Yhtä hyvä halvemmalla :)
Mä olen aina innoissani tax freessa kun ripsarit on niin halpoja. Lontoon kentältä ostin Lancomen Hypnose Doll eyes ripsarin ja se kyllä tekee oikeasti näille mun tynkäripsille jotain :D Voisin joskus koittaa kuvata sen ja Definicilsin eroa :)
Tästä blogistasi saa kyllä ihan parhaita vinkkejä! :) Itsekin joudun nyt allergian takia pitämään jonkun aikaa taukoa ripsipidennyksistä ja kohta kun viimeisetkin jäljellä olevat pidennysripset on irronneet, niin täytyy suunnata pitkästä aikaa ripsariostoksille. Aion ehdottomasti kokeilla tuota Dioria :)
Kiva postaus, itsellänikin on juuri samaa ripsaria ja toimii! :) Olet aina sillointällöin pyytänyt postaustoiveita, joten näin lakkiaisten ja muiden kesäjuhlien lähestyessä toivoisin sinulta postausta juhlapukeutumisesta. Olisi kiva nähdä kuinka pukeudut juhliin ja illanviettoihin :) Ihanaa torstaita sinullekkin!
Ja kun edellinenkin ano kertoi postaustoiveita, niin mun mielestä ois kiva nähdä esim sun teinivuosien kuvia, tai että miten susta on tullut just tuommoinen suloinen ja kaunis niinkuin nyt olet:)
Minäkin olin muutama vuosi sitten ihan koukussa Diorin ripsareihin, mutta nyt en ole enää aikoihin käyttänyt :) Itse taas tykästyin Max Factorin ripsareihin tuolloin!
Hih, tuttu tunne ;) Kuvaa ihmeessä, olisi ihan mielenkiintoista nähdä! Itse kokeilin joskus jotain Lancomen Hypnosea, mutta ei toiminut minulla yhtään.
Voi et tiedä miten iloiseksi tulin tuosta! :) Ihan mahtavaa kuulla, että joku voi saada täältä jotain vinkkejä.
Minä en malttanut odotella ripsien irtoamista, vaan vedin öljymeikinpoistoaineella loput pidennykset pois :D Mutta suosittelen kyllä ehdottomasti tuota Dioria! :)
Kiitos ja kiva kuulla, että on sinullakin toiminut! :)
Ja kiitos toiveesta, pistän sen ehdottomasti korvan taakse, itse asiassa joku muukin on ehtinyt toivoa juttua juhlapukeutumisesta. Käyn tällä hetkellä vaan niin harvoin missään ulkona lukemisten vuoksi, että tuo illanviettopukeutuminen on aika vähissä tällä hetkellä. Voisin kuitenkin tehdä ainakin juuri omasta viime kevään lakkiaisasustani juttua piakkoin :)
Toiveita saa aina ehdottomasti esittää! :) Niitä on tosi kiva kuulla. Katsotaan, jos joskus vilautan teille jotain vanhoja kuvia teinivuosiltani ;) Ja kiitos hurjasti sanoistasi!