Heipsan!
Kylläpä on ollut ihana viikonloppu! Eilen otin pienen varaslähdön kirjastolta ja lähdin ystävieni kanssa korkkaamaan terassikauden ja kiertelemään kaupoilla. Tänään sen sijaan suuntasimme poikaystäväni kanssa nauttimaan auringosta Kaivariin ja nyt on vihdoin syöty myös kesän ensimmäiset jätskit! Kesä on siis startattu oikein ryminällä tänä viikonloppuna ;)
Valkoinen bleiseri pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla päälle ja olen aivan ihastunut siihen! Niiin raikas ja keväinen, että sitä tullaan varmasti näkemään paljon päälläni. Miten olenkaan voinut jänistää sen käyttämistä, tunsin oloni asussa hyvinkin kotoisaksi ;)
Bleiseri, pusero, farkut ja huivi / Zara
laukku / Mulberry
kengät / MICHAEL Michael Kors
Kaupungilla ei tosiaan siellä meren rannalla pärjännyt pelkällä bleiserillä, joten ylläni oli vielä trenssi :) Täällä kotona päin sen sijaan tarkeni aivan mainiosti tuolla yhdistelmällä.Teimme pienen kierroksen aurinkoisessa säässä, kunnes oli mentävä lämmittelemään taas Ursulaan laten ja herkkujen äärelle. Siellä on ihana vain istuskella ja ihmetellä ohikulkevia ihmisiä!
Sellaista tänään! Huomenna onkin sitten palattava taas lueskelemisen pariin, kun tänään tuli vähän fuskattua ;) Täytyy vaan malttaa ajatella, että aurinkoisia päiviä on koko kesä edessä, mutta nyt on jaksettava vielä hetken aikaa keskittyä muihin asioihin.
Toivottavasti teilläkin on takana tai vaikka vielä edessä mahtava viikonloppu :)
Huiiii, Hkissa oli tänään vaan joku 10 astetta! Miten pystyit menemään ulos pelkässä bleizerissä? Täällä Etelä-Euroopassa nyt 25 asteen yläpuolella ja just vasta uskaltaa jättää sen takin kotiin! Hah! :)
Meillä mittari näytti 18 :) Bleiserillä pärjäsi siis oikein hyvin, tuulikin oli niin lämmin. Keskutassa olikin sitten tosiaan paljon viileämpää ja kuten tekstissä lukee, minulla oli siellä kyllä takki päällä :)
Niinhän se varmaan menee, että siellä Etelä-Euroopassa on muutenkin totuttu lämpimämpään säähän, 25 astettahan on Suomessa jo hellekeli ;)
Moikka Jonna, kiva kun kävit meikän blogissa:) Jätin sulle vastauksen siihen kylppäripostaukseen. Kivaa loppuviikonloppua!
Valkoinen sopii todella hyvin sinulle, ihanan raikas asu. Voisinpa ottaa mallia ja pukea ensi viikolla oman valkoisen jakun myös ylle. :) Pus <3
Ootpas ihanan hoikka. <3 Ja niin tajuttoman kauniskin! Ootko muuten harrastanut jotain liikuntaa tai harrastatko jotain liikuntaa? Miten pysyt noin hyvässä kunnossa. :) Vitsi tykkään tästä blogista, tulee joka päivä seurattua. Tosi paljon tsemppiä lukemiseen, ahkeruus kyllä palkitaan! Kiitos mahtavasta blogista. <3 :) Terveisin lukijasi Juuli
ihanan aurinkoisia kuvia! Itse en oo vielä uskaltautunu laittaa valkoista bleiseriä, mutta bleiserillä menin kuitenkin leffaan! Ilman takkia! Ja pärjäsin, jes!
Valkoinen on yksinkertaisesti aina vaan yhtä tyylikäs! You look greaaat! :)
Taas niin tyylikkäänä! Ja kyllä munkin on pakko ruveta sitä valkoista bleiseriä ettimään vaikka sitä oonkin vähän arastellu, mutta kun sun päällä se näyttää kyllä niin hyvältä! :)
Toivotaan että nää aurinkoiset päivät jatkuis. <3
-Jatta
Kiitos vastauksestasi, kävin kurkkaamassa sen! :)
Voi kiitos ihana :) Jakkua ylle vaan! ;)
Moikka Juuli!
Hih kiitos kovasti :) Ny täytyy kyllä sanoa, että kiittäminen on lähinnä geenejä ainakin toistaiseksi. En ole koskaan oikein ollut mikään himoliikkuja ja ruokahaluni sen sijaan on valtava :D Asiaan täytyy kyllä tehdä muutos ja pääsykokeiden jälkeen pitäisi hankkia pitkästä aikaa salikortti!
Kiitos valtavasti tsempistä ja kiitos vain itsellesi kun kommentoit :)! Aurinkoista sunnuntaita!
Kiitoksia :) Valkoista bleiseriä nyt päälle vaan! Se sun yksilösi oli vieläpä tosi kivannäköinen :)
Hih niin minustakin ja sitä löytyy kaapistani varmaan eniten.. :D Kiitos Garmen! :)
Voi kiitos taas Jatta :) Nyt äkkiä bleiserin metsästykseen! Itse olen nähnyt ainakin vielä Zarassa pari valkoista yksilöä, samoin kuin Mangossa. Niitä tuntuu kyllä nyt olevan vähän joka kulmassa, joten varmasti löydät omasi :)
Aurinkoista sunnuntaita!
Tosi hyvältä näyttää! Ehkäpä munkin pitäisi viimein korkata mun uusi Mangon valkoinen bleiseri.. jotenkin vaan oon arastellut sitä valkoista väriä. Ja voih, kesän eka jätski pitää saada asap :)
Oot ollu kyllä supertyylikkäänä liikkeellä! :) Olisi kiva lukea postaus sun pukeutumisesta iltamenoihin. Eli vinkkejä kuinka sinä pukeutuisit esim. illanviettoihin tyttöjen kanssa, baariin tai vaikkapa terasille :) suositko silloinkin klassista linjaa vai pukeudutko ns. “vapaammin” (heh, voiko näin edes tyylistäsi sanoa :D ) muutenkin semmoinen “tyylisi kulmakivet”-tyylinen postaus olisi huippu!
Ihanaa aurinkoisesta sunnuntaita ja kiitos ihanasta blogista! :)
Anette
Ihana asu!!
Voi kiitoksia! :) Nyt vaan korkkaamaan bleiseriä! Tiedän mitä tarkoitat, jostain syystä minullakin kesti pitkään, ennen kuin uskalsin vetäistä tuon ylleni, vaikka bleiseri on luottovaatteitani ja valkoinen eniten käyttämiäni värejä, hassua :D
Kesän eka jätski maistui kyllä niiin hyvältä pitkän talven jälkeen ;)
Heippa Anette!
Kiitos kovasti kauniista sanoistasi :) Pistän postaustoiveen korvan taakse, minä tosin käyn tällä hetkellä hyvin vähän ulkona pääsykoekiireiden vuoksi. Itse asiassa tyylini on aika “vapaa” iltamenoihin suunatessa, useimmiten kesäiltoina ylläni on siistit shortsit, jokin juhlavampi pusero/toppi ja korot, jotka tosin usein vaihdan loppuillasta baltsuihin hih ;) En ole siis oikein mitään hame/mekkotyttöjä mitä tulee iltapukeutumiseen.
Pistän kuitenkin ehdottomasti molemmat toiveet mieleen, toiveitanne on aina mahtava kuulla! :) Aurinkoista sunnuntaita sinnekin ja kiva, kun jätit kommenttia!
Kiitos kovasti L! :)
Upea kaunotar <3 Olet niin suloinen:) Aina ihania tyylikkäitä naisellisia asuja <3
Voi kiitos ihana Mona illan pirityksestä! :) <3
Aivan upeita kuvia! Laadukkuus pisti heti silmään :) Ja tietenkin, sanomattakin selvää, että olet tyrmäävän kauniina ollut taas liikenteessä <3
Voii kiitos ihana Cherry! :)
Paljonko tuo bleiseri ja farkut maksoivat? Onko tuo bleiseri sellaista villaista kangasta eikä satiinia/liukuvaa?
Moikka! Bleiseri maksoi n.90e, mutta farkut olen ostanut jo viime kesän lopussa, joten en yhtään muista niiden tarkkaa hintaa! Noin 40e:n paikkeilla varmaan :) Apua, bleiserin matsksuta en osaa oikein tarkemmin sanoa.. Se on ihan sellaista perus Zaran bleiseri-kangasta, ehkä hippasen “liukuvampaa” :) Kurkkasin vielä pesulappuun, puolet polyesteria ja puolet puuvillaa!
Oot todella kaunis oikeesti! :) mutta toi sun vartalo… Sinuna treenaisin vähän jalkoja, tollaiset rimpat länkisääret ovat kieltämättä kauheeta katseltavaa. Ja vielä noin laihat. Hieman naisellisuutta kehiin hei! :) Ei miehetkään katsele tollaisia keppejä. Ei pahalla. :) Ihailen sun kauneuttas. <3 Olisit täydellinen hieman lihaksikkaammilla jaloilla. =)
Kiitos kovasti :)
Laihuudelle en pahemmin voi mitään, geneejään kun ei kukaan pääse valitsemaan, mutta onneksi sitä naisellisuutta voi korostaa ihan muinkin keinoin! Eivätpä ole jalkani paljon miehiä näyttäneet häiritsevän ja ihan omakin mies on tässä kainalossa jo ;) Ja länkisääret eivät suinkaan tarkoita lihaksittomia jalkoja, vaan polvien virheasentoa :)
Tuskinpa meistä kenestäkään täydellistä saa, mutta kiitos kysymästä olen kyllä oikein tyytyväinen itseeni ja kroppaani tällä hetkellä hih :)