Looking for a saddle bag

Huomenta! Tai no oikeastaan aika pitkälle päivässähän tässä jo mennään, minulla vain kesti aika myöhään päästä sängystä ylös, kiitos migreenin :/ Nyt lääke alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta tänään täytyy kuitenkin keskittyä lepäämiseen. Inhottava vaiva!

Koska asustukseni on tällä hetkellä lähinnä pyjamahousut ja aktiviteettini sängyssä makaaminen, ajattelin jutustella vähän laukkuhaaveistani. Niin, mihinkä sitä koira karvoistaan pääsisi, eli tyttö laukkurakkaudestaan ;)


Kuva vintagelaukusta Ebay.com

Olen jo pitkään ihastellut Annen blogissa hänen Mulberryn Bonnie-laukkuaan, joka olisi aivan täydellinen yliolan menevä arkilaukku. Harmi vain, että malli on jo ollutta ja mennyttä, eikä sitä taida enää oikein löytyä mistään :( Huutonetistä voisin vielä kuvitella ostavani, mutta Ebayn maailmaan en oikein uskaltaudu, olen liian epäluuloinen ihminen tällaisissa :D Tahtoisin tuon kokoelmiini niin kovasti, mieluiten värissä Oak, mutta tummanruskeakin voisi olla kaunis.

Toinen Mulberryn kaunokainen, jota olen ihastellut muun muassa Kerstin blogissa, on congonahkainen vintageversio tuosta satulalaukusta. Näitä tuntuu olevan liikkeellä aika paljon, Huutonetissäkin useampi kappale (aitous on sitten asia erikseen?), mutta mielummin näkisin laukun omin silmin. Ei kai auta muu kuin lähteä tutkimaan Helsingin second hand-kauppoja ja toivoa, että löytäisin etsimäni vielä joku päivä! :) Toki jos joltain löytyy kaapin pohjalta pölyttymästä jompikumpi noista, otan mielelläni vastaan yhteydenottoja hih ;)

Mukavaa lauantaita!

14 thoughts on “Looking for a saddle bag

  1. Voi vitsi, itsekin haen tota Bonnie:ta käytettynä ja/tai toista vintagelaukkua kokoelmiini! :)

    Ja vinkkaan sulle sellaisen sivuston kuin The Purse Forum (laukkutyttönä ehkä olet jo tutustunutkin), josta löytyy valtavasti tietoa myös tästä vintage -osastosta ja Ebay:n hyvistä myyjistä. Itse luotan siihen että jos vanhaa mallistoa oleva laukku todella on käytetyn/vintagen näköinen ja luotettavalla myyjällä myynnissä, niin se on aika varmasti aito. Eri asia sitten tietty laukut, jotka vaan muistuttaa Mulberrya ja joita väitetään aidoiksi ilman mitään perustetta. Ja uusien mallien/laukkujen kohdalla aitous on tietysti hankalampaa todentaa. Itse olen siksi skeptinen jopa Helsingin vintageliikkeiden suhteen. :(

    Purse Forumilta löytyy kuitenkin tietoa aitoja myyvistä myyjistä Ebay:ssa, joten sitä kautta saa ainakin vähän vinkkiä siitä, kenen myyjän kanssa on turvallista asioida. :)

  2. No eikö olekin, namskis nimenomaan! Voi kunpa löytäisin jommankumman itselleni :)

    Voiei, on se kyllä inhottava vaiva.. Oikein paljon paranemisia sinne! :)

  3. Hih, muutkin ovat siis iskeneet silmänsä Bonnieen ;) Harmittaa vietävästi, kun Huutonetissä on juuri ollut sekä Oakina että suklaanruskeana Bonnie myynnissä! Toivon siis kovasti, että niitä ilmestyisi sinne vielä myöhemminkin :)

    Voi kiitos kullanarvoisesta vinkistä! Meinasinkin juuri lähestyä sinua oman vintagelaukkusi alkuperästä, mutta tuo vinkki Purseforumista Ebay-myyjien suhteen oli todella hyödyllinen. Olen tosiaan niin skeptinen aitouden suhteen, etten ole uskaltanut edes harkita Ebayta. Täytyypä uppoutua Purseforumin ihmeelliseen maailmaan :)

  4. Mun vintage on tosiaan Ebaysta ihan ohimennen kotiin klikattu. Mutta Purse Forumin avulla olen ostanut myöhemmin Ebaysta Mitzyn:i. :) Vintage -laukkuni oli kuitenkin sen verran sisäänajettu etten edes tullut ajatelleeksi että se olisi feikki. Tai no aika hyvin käytetty ja laadukkaan täysinahkainen +täydellisesti patinoitunut feikki se kyllä sitten saisi olla. :D

  5. Ai Mitzy on Ebaysta peräisin, hyvän löydön olet sitten tehnyt! Selailinkin tänään Purse Forumia, tunnettuja uudempia malleja myyviä Ebaymyyjiä kyllä löytyi.. Mutta mistä ihmeestä noista vintagelaukuista tietää, onko aito vai ei, hinnatkin kun vaihtelevat hirveästi. Olen liian epäluuloinen ihminen tällaiseen :D

    Olen kyllä niin monesti ihaillut sitä sinun pikkuruista laukkuasi, tosi nätti yksilö :)

  6. Itse olen myös joskus tilannut merkkilaukkuja ebaystä ja aina olen aitoja saanut. Itseasiassa nytkin postipoika on kovaa vauhtia tuomassa yhtä laukkulöytöä mulle kevääksi ;) ei kannata olla turhan epäluuloinen Ebayn suhteen! :) ja hei, piti sanomani myös, että huutonetissä oli juurikin mielestäni tuo vintage mallin laukku, mutta mustana. Voi olla, että oot jo sen kyllä löytänytkin :)

  7. Oi, saako kysyä mitä laukkua se postipoika on sinulle kiikuttamassa? ;) Jotenkin vain olen hirveän epäluuloinen tällaisissa! Kiitos huomiosta, siellä on itseasiassa yksi ruskeakin, mutta se ei näytä ihan niin nätiltä yksilöltä :/

  8. Louis Vuitton monogram pochettehan se sieltä on tulossa :) ai no voi harmi, yritän pitää silmät auki, jos jostakin löydän tuota Bonnieta!

    Eläkä ihmettele, kun nyt kommentoin näillä blogitunnuksillani. Laitan aina vaan että “googletili” ja sitten vahingossa olenki kirjautunu omilla henk.koht tunnuksillani. Yritän parantaa tapani! :D

  9. Mietinkin joskus, onko tämä myös sinun tunnuksesi :) Oi että, minä haaveilen vielä Pochetesta! Ehkä kesällä sitten :p Hih, ilmoittelehan, jos törmäät Bonnieen jossain ;) Kivaa sunnuntaita!

  10. Suosittelen eBayta! :) Mäkin jossain vaiheessa etsin tuollaista congonahkaista laukkua ja nyt se taas muistui mielee, voi ei :D

  11. No vitsit, uskaltaisikohan sitä! Mä olen vaan niin skeptinen sen aitouden yms suhteen :/ Toisaalta en usko, että tuollaisista vintagemalleista liikkuisi yhtä paljon kopioita kuin esimerkiksi jostain Bayswaterista. Tai mistä sen tietää :D Kamala mikä pessimisti olen tässä asiassa haha!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *