Kultaisen rannekorun metsästys

Olen jo jonkin aikaa etsinyt kaveria joka päivä ranteestani löytyvälle Michael Korsin kultaiselle kellolle. Minulla on oikeassa kädessä aina kultainen sormus, mutta kaipailisin siihenkin kätöseen jotain särmää rannekorun muodossa. Hurahdus kultaiseen tapahtui vasta viime vuosina, joten korurasiasta löytyy tällä hetkellä lähinnä hopeista.

Shopbopin valikoimista olen haaveillut itselleni Marc by Marc Jacobsin ketjurannekorua. Kyseessä on siis tuo toinen oikealta, Turnlock Small Katie Bracelet, mutta kultaisena.

Kaikesta upeudestaan huolimatta saan kuitenkin aina välillä vähän maskuliiniset vibat kyseisestä korusta, enkä siksi ole sitä koskaan uskaltautunut tilaamaan. Etenkin kuin kellonikin on jo hieman tavallista suurempaa kokoa, vaikkei ihan Oversized olekaan. Olen saanut vanhemmilta ihmisiltä pari kertaa kommenttia, joista suosikkini oli: “Onko sinulla isäsi kello kädessä, kun se on niin suuri?” :D

En myöskään ole tainnut koskaan nähdä kyseistä korua ihan livenä kenenkään ranteessa tai päässyt sitä sovittelemaan, niin näkisin, olenko viboineni ihan väärässä. MbyMJ:n korut ovat kyllä todella paljon mieleeni, jotain pikkuruista ja sydämenmuotoista minulta löytyykin jo merkiltä :) Ehkä jään odottelemaan valikoimaan jotain sirompaa versiota!

Tuohon uutuuteen Katie Leather Double Wrap Braceletiin törmäsin vasta, ja mielestäni hieman “muovisesta” ulkonäöstään huolimatta se on jotenkin todella suloinen! Ja ennen kaikkea ihanan pirteä kesäksi ;) Mutta metsästys jatkukoon!

6 thoughts on “Kultaisen rannekorun metsästys

  1. Calvin Kleinillä on muuten aivan ihania rannekoruja! Löytyy siroja ja massiivisia, ja niissä on usein jokin kiva yksityiskohta. Hintaviahan ne usein ovat, mutta jos alennuksella jostain bongaa, niin ovat varmasti hintansa väärttejä! :)

  2. Ihania rannekoruja. Itse oon yrittänyt kissojen ja koirien kanssa metsästää Marc by Marc Jacobsin valko/kulta Classic Marc Logo Banglea, mut ne tuntuu olevan joka paikasta loppu. Olisi vaan pitänyt ostaa se heti, kun ensimmäisen kerran näin. Sen siitä saa, kun jää mietiskelemään!

  3. Eikö olekin :) Oi se olisi myös todella kaunis. No näinhän se aina menee, liikaa kun jää empimään, niin tilaisuus menee ohi! Itse olin juuri tilailemassa sieltä Brandokselta niitä MK:n korkoja, kunnes ne yhtäkkiä hävisivät paitsi ostoskoristani, myös koko sivuilta. Ja noh, nyt jäin ilman kenkiä.. :D

  4. Tuota samaa ketjua olen itsekin miettinyt juurikin Korsin kellon kaveriksi :P Tuo small koko olisi varmaan kivempi vaihtoehto kun se normaali koko tuntuu niin isolta, mutta viimeksi kun katsoin niin sitä pienempää mallia ei ollut kuin ruusukultaisena.

  5. Small-kokoa minäkin tosiaan havittelisin ja itse asiassa kollaasia tehdessäni Shopbopilta ei löytynyt kuin rosekultaista versiota, mutta eilen uusintaviisitillä sivuilla bongasin myös tuon kultaisen version! :) Kannattaa siis vähän väliä tutkia valikoimaa.
    Kiva, kun jätit kommenttia! :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *